Arjen alku Hupswoodissa

Lokoisa lauantai on autuasta balsamia ensimmäisen työviikon riuduttamalle kissaemolle. Kaksi kesäkoomasta herännyttä aivosoluani joutuivat toimistolla heti käyttöön, ja lomalla lössähtänyt kroppa valjastettiin kavalasti kalorinpolttoon työmatkapyöräilyn merkeissä. Haikein mielin olen siis aamuisin hyvästellyt Nupun ja Jujun ja lähtenyt sitkuttamaan Helsingin aamuvilinään päässäni laite, jonka kissat tutkimustensa päätteeksi määrittelivät ”tötäksi”.

 

On se nyt surullista, että aina jollakulla perheenjäsenellä on päässään ylimääräinen härveli.
Kun yksi pääsee kapineesta eroon, toisesta tulee uusi uhri. Mutta mieluummin toki
minusta kuin Nupusta!

 

Jujukin halusi osoittaa solidaarisuuttaan meille perheen tötterötytöille.

Tunnustan kadehtivani hiukan Nuppua ja Jujua, kun ne saavat hellyttävien arkiaamutouhujemme päätteeksi palata sänkyyn, etsiä sopivan peitonmutkan ja käpertyä jatkopalaunille. Nukkuminen on kuitenkin niille tärkeää, jotta ne jaksavat huolehtia omasta iltatyöstään emon pikku muusakaksikkona. Kun siis räpistelen vihdoin töistä kotiin ja riisun tötän päästäni, kisumisut rientävät tarjoamaan minulle söpöä seuraansa ja ihania inspiraatioitaan.
 

Muusa numero yksi on esimerkiksi valinnut kanssani
ihania värityskuvia, jotta arki ei tuntuisi harmaalta.

Muusa numero kaksi taas on yrittänyt kannustaa minua kirjoittamaan historiallisen metsästysromaanin:

 

Päähenkilönä seikkailisi komea nuori lainsuojaton nimeltä Juju Hood.

Nuorukainen asustaisi Hupswoodin metsässä ja suojelisi sen väkeä
ahnaalta Prinsessa Nuppanalta, joka yrittäisi päästä kaikkien ruokakupille.

Koska Juju Hood olisi paitsi jalosydäminen sankari myös taitava metsästäjä,
se suostuisi vaaroja uhmaten pyydystämään hiukopaloja nälkäisille kyläläisille...

Kas näin! Eikä kenenkään masu enää koskaan murisisi,
sillä yöperhosia riittäisi ihan kaikille. Sen pituinen se satu.

Olin tosi liikuttunut valmiista kirjaideasta, mutta niin jännä ja sympaattinen kuin tarina olikin, luulen, että se toimisi paremmin elokuvana kuin romaanina. Niinpä palasimme Jujunkin kanssa värityskuvien viehkeään maailmaan...

 

”Ei sitten, mama, jos ei bestseller kelpaa. Väritä sitten vaikka tuo sfinksikissa...”

Prinssi ja herneenpalko

Olipa kerran pieni, silkkinen kissaprinssi, jolla oli aivan erityislaatuinen lahja: pinkki kuono, johon kaikki maailman tuoksut kilvan leijailivat. Eräänä päivänä, kun kesä oli vehreimmillään, kaksi jättiläistä toi valtakuntaan kummallisia, vihreitä pötkylöitä. Elleivät ne olisi tuoksuneet niin huumaavilta, kissaprinssi olisi pötkinyt silkkisissä villahousuissaan sängyn alle. Nyt sen ei auttanut kuitenkaan muu kuin venyä kaksimetriseksi, venkuttaa itseään ylös ja alas ja lopulta läimäyttää viherpötkylää pienellä, kuninkaallisella tassullaan. Ilo paisui hyppelehtiväksi riemuksi, kun yksi pötiköistä rapsautettiin auki ja sen sisältä pyörähti esiin taas uusi lelu: pikkiriikkinen potkupallo, jota prinsessakin halusi jahdata.

Sehän on ikään kuin hyväntuoksuinen maatuska.
Löytyykö pallon sisältä vielä pienempi pallo?

"Kiitos, jätit, näistä ihanista leluista! Älkää, pliide, syökö ihan kaikkia!"

Hyväntuulista kisailua kesti pitkän tovin, sillä lämminsydämiset jättiläiset eivät raaskineet sitä keskeyttää. Kun väsymys lopulta iski prinssiin ja prinsessaan, jätit päättivät kerätä herneenpalot ja potkupallon bioroskikseen. Mutta silloin huomattiin, että joku oli joukosta poissa! Yksi vihreä, pitkulainen kuori, joka oli muiden tapaan temmeltänyt valtakunnan eri kolkissa. Suuretsinnät eivät tuottaneet tulosta, eikä roskapöntön epäuskoinen tyhjennyskään auttanut. Kivet, kannot ja jääkaapinalus ammottivat tyhjyyttään, ja jokaisesta tuli epäilty. Oliko silkkinen kissaprinssi vetänyt kokonaisen herneenpalon nenäänsä? Vai oliko prinsessa piilottanut vihanneksen patjansa alle?

No hyvä on, prinsessa vapautui pian syytettyjen listalta. Eihän se
voisi nukkua, jos herne mollottaisi sen siron pikku vartalon alla.

Jättiläisten rutiinit menivät aivan sekaisin, ja miettipä toinen niistä (se neuroottisempi) jo soittoa herneenpalkospesialistille varmistaakseen, sopeutuuko kuninkaallisten kissojen suolisto yllättävään, vihreään vieraaseen. Kokonainen yö kului epätietoudessa, joka ei tuntunut kuitenkaan prinssiä tai prinsessaa hetkauttavan. Seuraavana aamuna jättien istuessa aamupalallaan, eräs pieni ja terhakka prinssi saapui pöydän viereen ja pudotti topakasti niiden jalkoihin... minkäs muun kuin kadonneen herneenpalon. Valtakunnassa oli siis kaikki taas hyvin, ja jättiläiset olivat oppineet läksynsä: vain yksi palko per leikki!

Tämän tositapahtumiin perustuvan juhannussadun myötä toivotamme kaikille mukavaa keskikesän juhlaa! Kiinnostuneille tarjoamme lisämateriaalina "the making of juhannussatu" -henkiset videotallenteet: