Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. syyskuuta 2017

Fuksi ja työjuhta

Nupun ja Jujun arkeen on tullut alkusyksyn myötä huima palvelutason korotus. Minua ei ole siitä kiittäminen, sillä siksakkaan kodin ja toimiston väliä samaan tapaan kuin aina ennenkin, mutta ”isikissinäkin” tunnettu miespalvelija päätti toteuttaa haaveensa ja heittäytyä puoleksitoista vuodeksi opintovapaalle aivosolujaan kasvattamaan.
 
”Pssst! Ei iskän tarvitsisi, koska sillä on jo sen verran iso pää ja
fiksut aivot, ettei se esim. laittaisi pyöräilykypärää väärin päin päähän...”

”...toisin kuin emokissi tässä taannoin! Voi miten me kaikki räkätettiin!”

”Sitten me lohdutettiin mamaa. Ei se niin kovin hupsulta näyttänyt.
Tuo pinkki niskakiinnikekin oli kuin hohtava rubiini sen otsalla.”

Miespalvelijan paluu akateemiseen maailmaan on tuonut Hupsuttamon rutiineihin perustavanlaatuisia muutoksia, jotka ovat kissojen näkökulmasta vain ja ainoastaan positiivisia. Ne pääsevät yhä möyrimään aamuisin peittoni alle, mutta enää kukaan ei jää naukumaan eteiseen sielua riipivästi töihin lähdön aikaan. Kun katoan ovesta tuuleen ja tihkuun, haihdun myös kissaväestön mielestä. 

 
”So long, äiskä! Tuo pari Canaganin Ocean Tunaa tullessas!”

”...possunsydän maistuisi myös! Tee taas niitä haisulinameja!”

Kissat säilyvät mielessäni läpi hektisten työpäivien, sillä saan aina välillä kuvamateriaalia niiden suloisista puuhista. Toisinaan kotona kuitenkin myös kinastellaan. Eräs kotiopettajatar on nimittäin osoittautunut ylenpalttisen innokkaaksi avustajaksi niin kaavioiden piirtämisessä kuin toisen asteen yhtälöjen ratkaisemisessakin.

 
Jos Nupulta kysytään, iskästä tehdään kandi huippuvauhdilla.

Itse olen tuntenut oloni melko vanhaksi, kun seuraan perheen fuksin elämää. Nykyajan opiskelijoilla on kännykässä digitaalisesti välkähtelevä opiskelijakortti, johon kelpaa kuvaksi vaikkapa trendikäs selfie. Monet kurssit suoritetaan etänä oman koneen ääressä, tietokoneajokorttiin tarvitaan muitakin taitoja kuin sähköpostin avaaminen, ja UniCafesta löytyy nykyisin joka päivä kasvisruokavaihtoehto.
 
”Toista se oli ennen wanhaan, kun emokissi kulutti pefletillään luentosalin penkkejä
ja nassutti opiskelijaruokalassa lihapullia ja perunavelliä...”


Neiti Nöpönenä ajatteli vilauttaa cafeteriassa tällaista selfietä.
Luulisi sillä saavan ainakin kaksi kauhallista filesuikaleita.


Olen saanut viime aikoina useita flashbackeja kultaisiin opiskeluvuosiini, ja meitä Nupun ja Huitsin kanssa hieman jännittää, tempaako villi opiskelijaelämä isikissin haalaribileisiin tai Erasmus-vaihtoon. Entä muuttuuko Hupsuttamo soluasunnoksi, ja täytetäänkö keittiönkaappi makaronilla?
 
”Jokin säästöputjetti näyttäis olevan meneillään ainakin
aamupalojen suhteen... Missä on puuro? Missä mustikat?”


Lohdutin Aristokattejamme vannomalla, ettei iskän uusi uljas nuoruus syökse radoiltaan niiden tasalaatuista elämää. Kukkaron nyörit ovat höllässä lemmikkiliikkeen ruokatiskillä jatkossakin - siksihän emo käy töissä yhä päivittäin. Sanojeni vakuudeksi saavuin kotiin tänäänkin suurena sankarina:
 
”Hyvin törsätty, äiskä! Huomenna sitten taas töihin, eiks jeh?”

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Söpö nöpö pöö!

Olen aina rakastanut Aristokatteja, ja koska Nuppu ja Juju ovat melkoisia pikku kermapeppuleita, en voi olla vertaamatta niitä Disneyn hurmaaviin kissanpentuihin. Nuppu on kuin viehkeä pikku Marie, joka laulaa sirkuttaa kanarialinnun lailla, ja Jujussa taas yhdistyvät Toulousen taiteellisuus ja Berliozin ketteryys. Esikuviensa tavoin kissakaksikkoni elää pääkaupungin sykkeessä, ja vaikka ”kartanomme” ei Ranskassa sijaitsekaan, on sorahtava äRRä kajahdellut meillä kesän ja syksyn mittaan kuin Pariisissa konsanaan.
 
Bonjour, mademoiselle!

Ça va, Mösjöö Pikkukissi!
 
Miten ’auzka leffa teillä pyöRiikään!

Edellinen kohtaus nauratti mösjöötä niin kovasti,
että herra lähetettiin salin ulkopuolelle hihittämään.

Minulla on ollut aina eräänlainen viha-rakkaus-suhde ranskan kieleen. Kouluaikoina opettelin C-kielenä saksaa, joka tuntui pragmaattiselta valinnalta, mutta kateellisena tartuin aina ranskaa opettelevan ystäväni koulukirjaan ja luin sieltä parhaat palat ääneen niin ranskalaisesti kuin osasin. Lempifraasejani olivat esimerkiksi ”Söpö nöpö pöö vule vuu!” ja ”sesyi höpölöpö ozodyii!”

 
”Meidän mami oli jo teininä yhtä lälly kuin Madame Bonfamille!”

Aikuisena olen joutunut monta kertaa tilanteeseen, jossa olen halunnut osata ranskaa. Pariisissa minun oli pakko turvautua elekieleen, sillä vaikka olin oppinut sanomaan ”pötidesönee” ja ”LuuuuuuuvvRö”, niillä ei pitkälle McDonaldsissa pötkitty. Nabokovia lukiessani taas jouduin naputtamaan fiinejä ranskalaisuuksia käännösohjelmaan parin sivun välein, koska muuten olisin pudonnut auttamatta sivistyksen kärryiltä.

 
Ranskan osaamattomuus harmitti minua paljon enemmän
 kuin kirjan päälle parkittava Aristokatti.

En silti koskaan ajatellut, että päätyisin oikeasti opettelemaan ranskaa, mutta niin kävi vähän kuin vahingossa. Sain nimittäin kesälahjaksi kolmen kuukauden lahjakortin äänikirjapalveluun ja hoksasin, että ääneen luettujen romaanien lisäksi tarjolla oli myös materiaalia kielten oppimiseen. Ihanaa brittienglantia puhuva Paul Noble lupasi opettaa minulle ranskaa aivan uudenlaisella metodilla, ja otin haasteen vastaan intoa puhkuen.


Ranskan oppitunti alkaa än-yy-tee-nyt!

Nuppukin osaa! Oui, oui ja voilà!

Kaappasimme tueksi ”isikissin” ikivanhan ranskan kirjan, jonka avulla
opimme piirtämään ranskalaisille oikeaoppisia viiksiä ja mustia hampaita.

Voi miten hauskaa kielten opettelu onkaan pitkästä aikaa – ja varsinkin sympaattisen Paulin kanssa! Minulla ei useimmiten ole mitään käsitystä, kuinka sanat kirjoitetaan, mutta ensimmäisten oppituntien aikana opin heti muodostamaan itse pitkiä arkipäivän virkkeitä, ja nyt, kun kolmen kurssin setistä on jäljellä noin 35 prosenttia, osaan jo puhua menneissä aikamuodoissa, tilata pullon viiniä, kysellä tietä vessaan ja ostaa lipun Luuuuuuvröön. 

 
”Emo osaa myös kertoa olevansa Paul Lontoosta.”

Aluksi kissat kääntelivät noloina korviaan, kun harjoittelin teatraalisesti ranskalaista ääntämystäni. Juju yritti istua aplikaation kuoliaaksi ja Nuppu haukotteli tympeästi kuin pariisitar, joka ei muka saanut selvää aksentistani, mutta koska kaikkeen lopulta tottuu, kissat ovat oppineet sietämään lähes päivittäiset ranskantunnit osana kaupunkilaiselämää. Nuppu on jopa itsekin oppinut tuiki tarpeellisia idiomeja:

 
”Je ne peux pas” lausutaan ”Sö nöpö paa” ja tarkoittaa ”Nuppu on söpö!”
 
”Nous pouvons” sanotaan ”Nupuvoo”, eli ”Nuppu saa, jos Nuppu haluaa!"

Pelkkä ”peux pas” puuskahdetaan suusta muodossa ”pöpa”,
ja se viittaa tietenkin tyttökissan pehmeään villa-ahteriin.
 
Olen myös oppinut, että vähintään joka toinen ranskan kielen sana on nenän kautta ynähdetty lyhyt ja hapan vokaali. Useimpia niistä käytetään Nuppuun silloin, kun se köllähtää tietokoneen näppäimille tai tekee jotakin muuta ei-toivottua. Nuppu toki tietää, mitä vokaalit tarkoittavat, mutta merkitys ei läheskään aina aktualisoidu haluttuihin preesens-muotoihin.
 
Nuppu, œ! Nuppu, ő! Nuppu, ą!!!!!!
Myös Juju haluaa esitellä taitojaan ennen kuin päätämme postauksen ja poistumme pulpetin ääreen. Voimme vain toivoa, että viestin saaja, brittineito Mimmi, on joskus kuunnellut Lady Marmeladea…

 
”Vule vukushe avek mua, se suaRRR, Mímí?”

maanantai 19. tammikuuta 2015

Korkeakoulun kasvatit

Sain elokuussa syntymäpäivälahjaksi tiiliskiven nimeltä Kissanhoidon käsikirja. Se on jyhkeä opas, jonka ansiosta minusta on tullut aiempaa valveutuneempi kissaemo. Olen oppinut paljon tiukkaa faktaa mutta alkanut toisaalta pohtia, ovatko meidän asunnossamme söpöstelevät karvaviritykset lainkaan kissoja. Tai jos ovat, niin niiltä on tainnut jäädä väliin pari pakollista kurssia KK:ssa eli Kissojen korkeakoulussa. Se on tunnetusti paikka, jossa pörröisistä pumpulitupoista vanutetaan ihka oikeita kissanpentuja. Kursseja, aktiviteetteja ja järjestötoimintaa on paljon, mutta tiiviin rutistuksen päätteeksi pallerot saavat kunniakirjan ja ovat valmiita muuttamaan omaan kotiin palvonnan ja pusuttelun kohteiksi.

Tässä möhkäleessä on tuhdisti asiaa aidoista kissoista. Siinä ei puhuta lainkaan KK:sta,
mutta onneksi emo on ottanut muuten vain selvää kyseisestä oppilaitoksesta.

Kissanpentujen elämä KK:ssa ei todellakaan ole pelkkää nukkumista ja hiirileikkejä, vaan
niiltä odotetaan sivistystä, sosiaalisia taitoja, metsästyshenkisyyttä ja yleistä mystisyyttä.

Juju on selvästi ollut skarppina joillakin KK:n oppitunneilla. Se tietää, että oikea kissa tervehtii tulijoita nenätervehdyksellä, ja gradunsa se on väsännyt lemmikkikissojen dominointikäyttäytymisestä. Maisterismiehenä se voi siis kutsua itseään oikeaksi alfaurooksi. Ainoa harmillinen seikka on, että sen kanssa yhteiseen kotiin valikoitui neitonen, joka keskittyi opiskelun sijaan kaikkeen muuhun touhuiluun. Se vaihteli toisten typyköiden kanssa tuoksukumeja, ja tenttiin lukemisen sijaan se käytti aikansa nätiltä näyttämiseen ja kuohkean häntänsä pöyhimiseen.


Miksi ihmeessä pitäisi perehtyä kvanttifysiikkaan, kun maailmassa on
pupuja, tipuja, rusetteja, etanoita ja kaikkea ihkupihkuihanaa?!

Lopputulos siis on, että asunnossamme majailee dominoiva alfapantteri ja valtasuhteista täysin tietämätön pehmonallukka. Minkälaisia tilanteita tällaisesta opinnollisesta epätasapainosta sitten aiheutuu? Sen voi itse kukin kuvitella, mutta tässä tulee muutamia esimerkkejä:

Kissanhoidon käsikirjassakin sanotaan, että vain ani harva kissa tykkää masurapsutuksesta.
Nuppu ei kuitenkaan kuunnellut, kun asiaa käsiteltiin KK:ssa. Niinpä se kehrää autuaana,
jos joku suinkin viitsii kutitella sitä vatsan seutuvilta. Mitä pidempään, sitä parempi.

Aiemmin Juju ei pystynyt katsomaan siskonsa epäkissamaista käytöstä,
mutta kun altistuu jollekin epäkohdalle kyllin kauan...
...opit saattavat unohtua ja huomaa itsekin käyttäytyvänsä hyvin epäkissamaisesti.
Kissan perustehtävä maailmassa on saalistaa rottia, mutta jos jakaa kodin sellaisen otuksen
kanssa, joka mieluummin muhjuttelee peiton alla, omatkin otteet pehmenevät silitykseksi.

Dominoinnista taas tulee hitusen hankalaa, jos väistyvä kissa ei ymmärrä väistyä,
vaikka saisi viiden pisteen vihjeen. Ja mitä tehdä, kun samainen tyllerö tunkee

aina ensimmäisenä ruokakupille?
Eikö Nuppu tiedä sitäkään, että lauman ulkopuolisille kissoille kuuluu sähistä?
Juju joutui taas selittelemään siskopuolen kummallista käytöstä, mutta koska tulija olikin
yllättävän säyseä tapaus, ei Jujukaan haaskannut aikaa turhaan ryttyilyyn.

Mitä enemmän luin kissojen tyypillisistä käyttäytymismalleista, sitä enemmän minusta alkoi tuntua, että asunnossamme majailee lisäksemme pehmotoffeepupuotus ja koalamussunallukka. On selvää, etteivät ne saaneet KK:stä stipendiä perinteisen kissuuden alalta, mutta yhden kissamaisuuden jopa Nuppu on kouluaikoinaan oppinut, ja se on tämä: ”Kissa huolehtii kehonsa liikkuvuudesta muun muassa toistamalla huolellisen venyttelysarjan aina herättyään.” Vai voiko joku muka väittää, ettei olisi nähnyt Nuppua koskaan tällaisessa asennossa?

”Yy, kaa, koo, ja venyyyyyy.....”