Plink plonk!

Onnea on elämä ilman seinänaapureita, sillä ketään ei haittaa, vaikka me hupsut vähän mökästäisimmekin. Jujun ja Nupun leikkimourut eivät kantaudu hormin kautta naapurien korviin, ja isikissikin saa katsoa leffoja bassovahvistin jylisten. Emolle taas hilattiin lähes vuosi sitten ihan uudenlainen äänimööpeli, joka herätteli Jujussakin uinahtamaan päässeen musiikkikipinän.

Tadaa! Siinä se on, emon lapsuusunelma ihan karvatassuin kosketeltavissa!

Kuten ehkä muistatte, Juju on soittanut aiemmin niin viulua kuin ukuleleakin, mutta kukapa olisi uskonut, että piano olisi sen sielun soitin? Asia selvisi nopeasti soittimen saavuttua, sillä Juju kapusi välittömästi Hellaksen päälle tutkimusretkelle. Vaikka aluksi soittoni koostui rykelmästä haparoivia kilahduksia, molemmat kissat suhtautuivat harrastukseeni uskomattoman kannustavasti.

 

Kerran konserttiaitiossa oli näin kova tunku!

Siinä missä oma pianistin urani on yhä alkutaipaleella, Juju painelee koskettimia jo rennoin tassuin kuin Chopin konsanaan. Se on soittanut vaativia, hyvin modernin kuuloisia konserttoja pitkin vuotta kaikille vieraillemme, ja jos pianon kansi unohtuu auki, Juju kiiruhtaa heti soittamaan stipendien tai kanapalojen toivossa.

 

Joulun alla otettiin vasta ihan ekat soinnut...

 

...mutta kesään mennessä onnistuivat jo oktaaviotteetkin.

”Saiskos seuraavaksi olla Mozartia vai Lisztiä, kamut?”

Mutta mitä ajatuksia Nöpinkäiselle on herännyt uudesta soittopelistä? Ainakin se kuuntelee sujuvasti pianonsoittoa, sillä useimmiten iltatreenini ajoittuvat samaan hetkeen, kun se nautiskelee kalkkunankoipien harjauksesta. Pianoon Nuppu ei kuitenkaan ole vielä varpaallaankaan koskenut...

...sillä nuotinlukutreenit ovat yhä kesken.
Hyvä Nuppu, kohta soi jo kissanpolkka!

Kuohkeat koivet

Nuppu on tunnetusti puffahtava kissa. Pörröinen hahtuvaisuus on sille hyvin luontaista, mutta eipä turkki täysin itsestään pöffähdä, vaan se vaatii muutamia huoltotoimenpiteitä. Hellin tai ainakin hassuin niistä on mielestämme kalkkunankoipien karstaus, jonka toistuvuudesta Nuppu pitää itse huolen.

”Takut veks vaan, iskä!”

Joka ilta hammasharjauksen jälkeen Nuppu sanoo ”Mih!” ja lähtee kipittämään villahousut viuhuen olkkarin puolelle. Se hyppää kahdella sujuvalla loikalla pöydälle ja kellahtaa totaalisen nurin niskoin. Silloin jonkun (mieluiten isikissin) on kiiruhdettava salonkiin marsuharja kourassaan ja harjattava Nuppu joka puolelta. Kissaneitosta voi pyöritellä vapaasti pöydällä, jotta kainalot, kyljet ja masu saadaan siloisiksi. Tärkeintä on kuitenkin hoidella niin sanotut kalkkunankoivet. Nuppu venyttää takakatassunsa pystyyn ja odottaa, että sitä tuetaan kädellä samalla, kun villahousut ja hännänalunen harjataan huolellisesti. Sama toistetaan toisen kalkkunankoiven kohdalla tyytyväisen kehräyksen saattelemana. Sitten Nuppu onkin valmis yöpuulle tai vaikkapa Miss Ragdoll World -kuvauksiin.

”Nuppu ompi kaikkein kaunein, Nuppu ompi pöfföisin...”

Söpöjen kohtauspaikka

Vaikka Juju oli pienenä poikana melkoinen arkajalka ulkoilun suhteen, siitä on tullut nykyisin suuri seikkailija. Se käy puutarhassa melkein päivittäin, eikä edes aamukasteinen pihanurmikko vähennä sen reippailuriemua. Juju vaanii mielellään ötököitä ja ihastelee korrektin välimatkan päästä pikkutipusia häntä vienosti heilahdellen. Tipuset taas piippailevat Jujulle varoitusääniä, jotka olemme tulkinneet esim. tällaisiksi: ”Moi, komea Juju-herra! Ethän mee lähemmäs katua, kun siellä kulkee pyöriä, mopoja ja autoja!”

Noudatamme tietenkin lintujen fiksuja vinkkejä ja pysyttelemme aina omalla pihalla. Juju viihtyy emon, lintujen ja ötököiden kanssa, mutta välillä on tullut sellainen olo kuin se odottaisi muutakin seuraa.

Ehkä se haluaisi käydä lintujen kanssa pesulla ja auttaa niitä
sukimaan siivet siisteiksi ja höyhenet pöyheiksi?

Mutta ei, tänään minulle selvisi, ketä ja mitä Juitsi on oikeasti odottanut. Ja olisihan se pitänyt arvata. Se on sopinut treffit raikkaan vesidrinksun äärellä tämän punaturkkisen kaverin kanssa:

Kaksi samanlaista marakattia viettäisi takuulla yhdessä unohtumattomat allasbileet!

Minihupsutus alkakoon!

”Kukkuu! Muistatteko, keitä me ollaan?”

Arvatkaas, ketkä tassuttelivat takaisin Blogistaniaan? Niinpä niin, Nuppu, Juitsi ja eräs laiskanpötkyläinen kissiemo, joka on monesti kattien hupsutuksille nauraessaan miettinyt, miten loistavaa blogisisältöä ne jälleen kerran tarjoilivat. Vaan enpä ole avannut läppäriä saati sitten Bloggeria ikuisuuksiin, sillä postausten julkaisu vaatii meiltä aina olympiatasoisen matsin kuvien ja fonttien kanssa. Julkaisutahdin nuukahdettua juttua myös tuli helposti ihan liikaa, ja koneella vietetyt tunnit olivat tietenkin aina pois itse Hupsuilta. Lopputuloksena blogi siis hiljeni, vaikka hupsuttelu, hurvittelu ja hurinointi on pysynyt onneksi täysin ennallaan.

Viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettiä, että voisihan bloggaamista kokeilla paljon kevyemmin. Pieninä minihupsutuksina, jollaisilla tämä blogi alkoi vuonna 2013. En uskalla luvata, kuinka usein palaamme eetteriin, mutta katsotaan, saanko madallettua kynnystä, jotta piipahtaisin tänne useammin kertomaan Hupsujen söpöilyistä ja höpöilyistä!

"Kuvatekstit oli niin kivoja, mutta ehkä me vähän

karsitaan niistä ihan vain teknisistä syistä...”