Rakkautta ja riippuliitoa

Nuppu ja Juju ovat tunnetusti ragdolleja eli kavereiden kesken ”räsyjä”. Harvemmin tulen sitä tavallisessa arjessa miettineeksi, sillä lajinmääritys on meidän Hupsujen kesken hyvin epämääräistä ja tehdään lähinnä koon mukaan. On ”pikku elukoita” ja ”isoja elukoita”, ja isommat tietenkin pitävät huolta pienemmistä ja ottavat niiden fiilikset ja toiveet parhaansa mukaan huomioon myös paijausbisneksissä.

Tällaista nallukkaa on ihana pitää hyvänä!

Ja tällaista myös, turha edes sanoa.

Niin suloisia ja pehmoisia kuin kullanmuruseni ovatkin, pyrin silti aina malttamaan mieleni rakkaudenosoituksissani. Vaikka minusta olisi ihanaa silittää ja pusuttaa katteja aamusta iltaan, en halua tehdä sitä koskaan yksisuuntaisesti. Niinpä olen alkanut kuunnella tässäkin suhteessa niiden toiveita yhä tarkemmalla korvalla. Silitän kisuja vasta, kun ne tulevat sitä pyytämään, ja pyydän aina lupaa syliin nostamiselle: asetan kädet kissan molemmille puolille sitä koskettamatta ja odotan, pysyykö se paikallaan vai astuuko se eteenpäin.

”Vähän kuin sylkkyliikennevalot!”

Varsinkin Juju näyttää hyvin selvästi kehollaan ja eleillään mielipiteensä: jos se astuu eteenpäin, lykkään suosiolla sylihaaveita, mutta jos se jököttää paikallaan, minulla on lupa kaapata se yläilmoihin. Maailman söpöintä on, kun Juju retkahtaa välillä täysin veltoksi käsissäni, ja tuo erittäin ragdollmainen ele saa sydämeni aina sulamaan. Juju osoittaa silloin selvästi, että se haluaa olla sylissä. Se tuntee olonsa turvalliseksi ja painaa pienen karvaisen päänsä usein kasvojani vasten. Kun läheisyyttä on ladattu tarpeeksi, pikkukissi ottaa pontevamman asennon ja haluaa, että lähden liikkeelle ja kuljetan sitä ympäri taloa niin, että se saa katsoa ikkunoista ulos, tarkastaa kaikki hyllyt ja kurkistaa jopa jääkaappiin. Ja kun se haluaa lopettaa, lasken pienen riippuliitäjän heti turvallisesti maanpinnalle.

”Isikissi on liikenteessä samoilla säännöillä!”

”Ja ihan parasta on, kun systerikin joskus pyytää luvan
ennen kuin käyttää mua tyynynä.”