torstai 17. heinäkuuta 2014

Kuin Vilkkilässä Narkissoksia...

Kaikkihan tuntevat tarinan Narkissoksesta; komeasta kollipojasta, joka meni eräänä päivänä juomaan peilityynestä metsälähteestä. Se kumartui veden ylle ja näki maailman kauneimmat korvat, kuulaimmat sinisilmät, näppärimmän pikku nenun sekä tuuheimmat viikset! Kuvajainen oli niin kaunis, ettei kattinuorukainen halunnut sulkea enää koskaan silmiään. Se läpsytti ylävitosia kuvajaisensa kanssa, kehrätä murisutteli sille eikä poistunut enää edes hiekkikselle. Turha edes lisätä, että raksujen rapsahtelukin oli vain kärpästen surinaa sen silkkisissä korvissa.



Vaikka Nuppu ja Jujukin tietävät, että Narkissos (vai oliko se sittenkin Narkissas?) ei saanut enää tapauksen jälkeen lainkaan uusia kavereita ja muuttui todelliseksi tylsimykseksi, ne menivät eilen silti samaan, legendaariseen halpaan. Kotonamme on ollut suuret eteispeilit kissojen pentuajoista saakka. Jostain syystä pörröläiset silti sisäistivät asian vasta nyt. En edes muista, kumpi homman aloitti, mutta molemmista puuha oli yhtä kiehtovaa. Nuppu seisoi takatassuillaan ja halaili maailman kauneinta ragdoll-tyttöä, jolla oli tassuissaan samanlaiset, alimittaiset kinttaat kuin sillä itselläänkin. Juju taas kamppaili reviiristä jäntevän ja oh-niin-komean laikkutiikerin kanssa. Mammanpoika unohti emon kokonaiseksi illaksi, mutta vastapainona oli jotain hyvääkin: Eipä tullut Nupullekaan tassunrassaus mieleen, joten itserakkaus ei kaatanut ainakaan tätä valtakuntaa.

"Tanssittaisko me tytöt yhdessä?"

Best Friends Forever! 

BANZAI!

Kuinkas paljon niitä kissoja pitääkään omistaa ennen kuin on automaattisesti crazy cat lady?

No olettehan te söpöjä...

...mutta ei saa silti varastaa kameraa selfietä varten!


4 kommenttia:

  1. Voi miten ihana hupsu ja tosi höpsö! :) Hassuja kun huomasivat peilin vasta nyt, luulisi, että olisivat edes jossain vaiheessa huomanneet peilin ja sen suloiset kuvajaiset. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä sitä äkkiseltään luulisi! :-D Joskus Juju on katsonut itseään vaatekaapin peilistä, mutta tuo eteispeili tuli sitten ihan yllärinä. Mutta söpönä sellaisena toki.

      Poista
  2. Jee, nyt pääsen kommentoimaan kun ollaan autolla ajamassa kuopioon päin ja täällä toimii verkko! En ole koskaan kuullutkaan tuommoista kissa tarinaa, mutta onneksi vielä ei ollut liian mylhäistä sitä kuulla. Meillä pojat eivät ole ikinä tajunneet peilejä ja jos tajuavat katsovat vain peilin taakse että missä se kissa on. :D videoita en pääse vielä katsomaan kun eivät puhelimella toimi mutta tulen katsomaan niitä sitten torstaina :) Hassuja kuvia kun kisut ovat noin kovin peilien kimpussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oikea tarina ei taida ehkä sittenkään kertoa kissasta. :-D Mutta olisihan se tarinan nuorukainen voinut olla kissakin. ;) Tajusin tässä yhtenä iltana, että kissat saattoivat innostua peilistä banaanikärpäsen ansiosta. Aiemmin ne ovat joskus yrittäneet kurkistaa peilin taakse mutta eivät ole yrittäneet leikkiä peilikuvansa kanssa tai muutenkaan. Suurin peilibuumi meni jo ohi, mutta satunnaisesti pikku Narkissokset ovat yhä vain itseään ihailleet. Toivottavasti pääset pian videoidenkin pariin. Niin, ja me odotetaan jo lisää teidän lomakuvia ja kuulumisia.

      Poista