Viileät villakoivet

Helteet vain jatkuvat jatkumistaan, mutta onneksi asunnossamme on jotain tosi viileää: yltiöpäisen cool poikakissa, joka on aina rennosti "luu ulkona". Oli Juju sitten kiipeilypuun huipulla, olohuoneen pöydällä, tassupedin suojissa tai meidän sylissämme, vähintään yksi sen kolmimetrisistä tassuista sojottaa suorana kuin heinäseiväs. Näin ollen on kai päivänselvää, että jos Juju vielä vähän kasvaa ja saa kerättyä riittävästi rahaa, se ilmoittautuu autokouluun, hankkii Rolls-Roycen ja kruisailee sillä tyylikkäästi luu ulkona pitkin Bulevardia. Koska minulla ei ajokorttia ole, olisin tietysti Jujun hankinnasta vain hyvilläni. Uskon, että se suostuisi kyyditsemään emoa välillä Mustiin ja Mirriin ja kantaisi herrasmiehenä kissanhiekkasäkit klassikkokaaransa takakonttiin. Ehkä minäkin oppisin relaamaan ja matkustamaan pelkääjän paikalla trendikkäästi luu ulkona.

Toistaiseksi Juju kruisailee enimmäkseen iskän sylissä.

Tässä kuvassa todistetaan, että ilmausta on mahdollista
käyttää myös monikkomuodossa "luut ulkona".

Koska Nuppu ja Juju ovat halunneet leikkiä helteistä huolimatta ötökkähippaa ja linnustusta, viileyttä on kaivattu ihan konkreettisestikin. Vaanimisten ja spurttailujen jälkeen kissat lötköttivät pitkinä pötköinä lattialla, joten päätin testata, pitäisivätkö ne viilennyspyyhkeestä. Kastelin kissamaisimman pyyhkeemme kylmään veteen ja puristin siitä suurimmat vedet pois. Sitten esittelin kauden hittituotteen kissoille, ja se saikin yllättävän positiivisen vastaanoton. Liekö syy sitten viilennyksen vai tuotteeseen upotetun, kaunopuheisen iskulauseen?

Totta joka sana!

Ihana nainen rannalla

Kummitusten kesä

Nyt ei ole h niin kuin halloween, vaan h niin kuin heinäkuu. Aurinko porottaa laiskasti, ruohonkorret havisevat leppeässä tuulessa, eikä lällykämpää vuodenaikaa osaa edes kuvitella. Silti Nuppu on mönkinyt tänään silmät lautasina, häntä puuhkassa ja korvat pelokkaasti lerpallaan. Ketä siitä on syyttäminen? No tietenkin sinnikästä kissaemoa, joka on saanut päähänsä, että 1) Nuppu tykkää ulkoilusta ja 2) Aktivointi tekee Nupulle hyvää. Niinpä viaton mutta pahaa-aavistava neitonen valjastettiin heti aamukahdeksan jälkeen, ympättiin koppaan ja kiikutettiin lähintä puistikkoa ihmettelemään.

Jos Nuppu olisi tiennyt, mitä tuleman pitää, se olisi pakannut mukaansa viidakkoveitsen.

Lääniä on silmän kantamattomiin, mutta ei jooko mennä tuonne karhun onkalolle!

Kummasteltavaa riittikin, sillä paikka oli Nupulle ihan uusi. Ohi hipsutteleva maratoonari sai kisulaisen köpöttämään kiireesti lehvien suojaan, eikä kauempana surahtelevat autot ja motskarit varsinaisesti hivelleet sen herkkiä tärykalvoja. Pikkukoiran louskutusksen kuullessaan Nuppu pyöristi siniset simmunsa, joten en uskalla edes ajatella, mitä se olisi sanonut, jos hauva olisi ilmestynyt näköpiiriin.

"En kyllä liiku, enkä hengitä, enkä möngi, enkä vipsauta edes viiksikarvaa..."

"Mikä siellä rasahti? Ota pois, ota pois, ota pois!"

Kumpi on pahempi, iso paha maailma vai iso paha boksi?
Jälkimmäinen tietenkin, joten seikkailu jatkuu...

Välillä Nuppu haki kiehnäilyturvaa emon sandaloiduista jaloista.

Yritin selittää Nupulle, ettei mitään pelättävää ole: Nupun iskäkin käy aamuisin rahistamassa lenkkareitaan hiekkateillä, eivätkä autonvonkaleet yleensä poikkea asfalttiraiteiltaan. Se ei Nuppua kuitenkaan lohduttanut, ja oikeastaan ymmärrän kyllä miksi. Miltähän minusta tuntuisi, jos joutuisin yhtäkkiä heiluvassa vankisellissä kummalliseen paikkaan, jossa kuuluisi suden ulvontaa ja maata järisyttäviä räjähdyksiä? Aaveet kuiskailisivat kummitusjuttuja korviini, ja kun vilkaisisin taakseni, näkisin päättömän ratsumiehen! Kaikkeen silti tottuu, joten ehkä parin kerran jälkeen halaisin jo vaikertavaa muumiota kuin vanhaa ystävää, ottaisin rennosti aurinkoa kreivi Draculan kanssa ja kävisin hakemassa jätskikitskalta mansikkatuutin kamalalle karvajetille. Näin ollen Nuppukaan ei pääse ulkoilusta kuin ragdoll kuljetuskopasta, vaan saa vielä osoittaa, miten rohkea ja reipas kissa se onkaan.

Hiljaa hyvä tulee, ja kyllä Nuppu jo osoitti rohkaistumisen merkkejä.

Kun oikein pinnisti korviaan, niin pelottavien äänten joukosta
kuului myös lintujen viserrystä ja kimalaisten surinaa.

Tomerasti Nuppu kävi kohti vaaroja.

 

Pupujussimme uskalsi jopa tepastella hämärää pensaikkoa hämmästelemään.

Mourukissa Juju ihmetteli maailmaa vain raollaan olevasta
ikkunasta. Siinäkin riitti sille jännitystä, sillä sisään puikahti
ihka oikea ulkoilman kärpänen. Ei siis mikään banaanisellainen!

Super-Nuppu ja Juju the Kid

Helleviikko on muuttanut minut laiskanlylleröiseksi lukutoukaksi. Olen vorninut kesälukemistoni ääreltä vain sen verran, että olen huolehtinut kahdelle karvaturrillemme riittävästi ruumiin ja sielun ravintoa. Pienistä virikkeistä on virinnyt yllättävän vuolas virta, ja silmäkulmastani olen saanut seurata, kuinka kahdesta kotikissasta on kuoriutunut todellisia action-sankareita. Juju the Kid on liitänyt tuli hännän alla ympäri asuntoa Super-Nuppu kannoillaan. Voisi kuvitella, että moiset energianpurkaukset saisivat asuntomme hehkumaan, mutta toistaiseksi sisäilma on pysynyt hyvinkin siedettävissä lämpötiloissa. Niinpä olen jatkanut Nupun ja Jujun usuttamista aktiiviuralle, jonka tarkoitus on pitää tassufiksoitunut typykkämme kaidalla polulla.

Juju the Kidin supervoimiin kuuluu myös
pikalukutaito. Niinpä se kelasi kirjani sekunnissa
läpi, jotta voisin keskittyä taas sen leikittämiseen.

Miten pienistä räsynukeista siis saa räjähtävää voimaa uhkuvia touhupommeja? Meillä kaava on seuraavanlainen: Lelu potenssiin raksu on yhtä kuin sata kertaa kehräys ja loikka. Turmiolliset palkintokikkareet ovat siis toimineet supersankarien polttoaineena. Aamuihimme on muodostunut ihka uusi rutiini: Nuppu tulee pöykkäämään minua, istahtaa eteeni vetoavan näköisenä ja sanoo yhden, maagisen vokaalin, joka on "ä".

Onpas nätti ja kiva pieni kissa. Mitähän se on vailla?

Voi että se on söpönöpöhöpö! Tykkäisiköhän se, jos
sille laittaisi tuonne labyrinttiin vaikka leivänmuruja?

"Ä!" Hui, halinallesta tulikin tyrannosaurus rex. Ei kun tietenkin tyrannosaurus RAX!

Tottelen tietenkin prinsessaamme ja seuraan sitä kiltisti kaapille, joka sisältää raksupussin. Robottimaisesti kauhaisen pussista noin 12 raksua ja seuraan Nuppua ruokalabyrintille. Se sanoo uudestaan "ä!" joten pudotan suurimman osan nameista labyrinttiin. Sen jälkeen kierrämme vielä piilopaikat: kolme raksua upotetaan kuljetuskassin uumeniin, yksi asetetaan sohvan kaiteelle ja yksi ikkunalaudalle kissankarkottimen päälle. Tämän jälkeen saamme lähteä töihin, sillä Nuppu aloittaa aktivoimaan itseään labyrintin äärellä.

Hetkinen... Lasketaanko tätä aktivoinniksi, jos neiti huijaa velipojan tekemään ns. likaisen työn?

Raksutonta ja sikäli luonnonmukaisempaa aktivointia on vuorossa iltaisin. Koska Nuppu on ammattitanssija ja yksi sen supervoimista on vihollisen pyörryttäminen tanssin avulla, päästän sen parketille kissantanssittimen kanssa. Tässä Nuppu esittää ihailijoilleen Tchaikovskyn Pähkinänsärkijä-baletista teoksen "Makeishaltijattaren tanssi":

Huippuballerinoilta kysytään usein, meneekö niiden pää ihan
pyörälle pirueteista. Nuppu vastasi kysymykseen tällä ilmeellä.

Jujun lintukoiravaistot heräävät, kun esiin kaivetaan sulkavirveli. Se virittää tassuihinsa supersankarijouset, joilla voi loikata vaikkapa pilvenpiirtäjän yli. Kun emo lopulta taas tilttaa ja palaa kirjojensa maailmaan, supersankareiden ilta on vasta alussa...

Ellei Super-Nuppu olisi liihotellut äkkiä paikalle,
hiirineito olisi luiskahtanut alas kirkontornista.

Juju taas syöksyi apuun, kun hiirineito oli hukkua linnan
vallihautaan. Uskomattoman tapaturma-altis jyrsijä!

Antihöpsö Blogger

Nuppu ja Juju ovat ihmetelleet hieman bloginsa hiljaiseloa. Kesä on toki kauneimmillaan ja kaikki nauttivat siitä omissa puuhamaissaan, mutta tänään selvisi myös toinen mahdollinen nuukahtamisen syy: perivihollisemme Blogger. Kuulin, että kaikki halukkaat eivät ole blogiamme pystyneet kommentoimaan, ja mekin olemme törmänneet samaan ilmiöön, kun olemme yrittäneet jättää elonmerkkejä muiden karvakaverien sivuille. Tässä blogissa on ollut käytössä kommenttihyväksyntä, jotta vierailijoiden ei tarvitsisi nakutella kaistapäisen näköisiä koodeja, mutta nyt se on poistettu. Eli kommentin pitäisi näkyä heti sivulla, kun on näppäillyt koodikenttään kuvassa näkyvät koukerot tai numerot.

Juju ottaa Bloggerin reistaamisen näin vakavasti. Pieni kissa, iso huokaus.

Tällainen se koodikenttä sitten on. Jos ei saa
selvää kirjaimista, voi painaa ympyränuolesta
niin kauan, kunnes saa jollain lailla luettavan koodin.

Nuppu ja Juju ovat kovasti kommenttien perään minusta nyt puhumattakaan, joten niitä saa mielellään kirjoittaa niin nimellä, nimimerkillä kuin anonyymistikin. Mitä kivaa tai mitä kehitettävää blogissamme on? Mistä haluaisitte kuulla lisää? Koskaan emme ole ainuttakaan kommenttia jättäneet julkaisematta, eli jos joskus olette kirjoittaneet sellaisen eikä se ole ilmestynyt, niin Bloggerin-ryökäle on silloin heittänyt kapuloita rattaisiin eikä viesti ole tullut minulle asti.

Nuppu haluaa vielä näyttää esimerkkiä ja kannustaa kaikkia teitä lukijoita aktivoitumaan aina, kun suinkin siltä tuntuu. Raksuja emme tosin voi luvata palkinnoksi, mutta vastaamme kyllä aina!

Puuhamaa on jännä paikka!

Siinä missä monet kesälomalaiset heittävät juuri nyt volttia Särkänniemen Tornadolla, pyörivät itsensä vihreiksi Lintsin Kieputtimessa tai kiitävät tukka ja häntä hulmuten Tykkimäen Idän pikajunalla, me arjen pariin palanneet otimme suunnaksemme... ei, ei Visulahtea vaan Puuhamaan. Emme edes eksyneet matkalla, sillä oikeastaan Puuhamaa tuli luoksemme. Sen toi nuori lähettipalvelun jannu, ja pelkkää nimmariani vastaan saimme hurvittelulaitteiston käyttöömme ihan ilman ranneketta niin kauaksi aikaa kuin lystiä piisaisi. Ja voi, sitähän riitti!

"Joko ne portit pian aukeaa? Joko, joko, joko, joko?"

Juju sai kurkata porteilta suoraan kummitustaloon. Nuppu
sen sijaan jäi pelikojuille mutta ei valitettavasti voittanut
suurta pehmopupua. Ellei sitä itseään lasketa.

Miksi kukaan menisi Tykkimäelle, kun Idän pikajunan
voi saada oman kodin karvamatolle?!

Juju näytti aavistuksen huonovointiselta juna-ajelun jälkeen mutta jatkoi innokkaasti hurvittelua.

Lentävästä matosta tuli heti molempien kestosuosikki,
vaikka olin epäillyt, ettei kumpikaan suostuisi
astumaan tassullakaan sen kyytiin.

Törmäilyautojen sijaan meidät kaikki tyrmäsi tämä
virmajuurtelta tympeästi löyhkäävä rotta.

Rohkeana poikana Juju kruisaili menemään myös "yökkörotan"
kanssa, kunnes laite meni valitettavasti epäkuntoon
ja piilotettiin mustassa kakkapussissa varikolle.

Seuraavaksi vuorossa oli hurjaa vauhtia pyörivä Hurveli.

Juju kävi Hurvelissa kerta toisensa jälkeen toisin kuin
yökkörotta, joka hajusta päätellen ykäsi laitteen viereen.

Nuppu rakastui Lentävän maton lempeään kyytiin. Se kuvitteli olevansa iki-ihana
Agraban prinsessa Jasmine, jonka Aladdin on juuri vienyt romanttiselle yölennolle.

Vekkulassa oli kaikenlaista hauskaa! Juju ihastui vihreän höyhenen metsästykseen ja jalkapalloiluun,
mutta sen intohimoiseksi suosikiksi nousi pitkävartinen sulkavirveli. Nuppu taas sekosi onnesta,
kun se pääsi laittamaan jalalla koreasti niin sanotun Cat dancerin (= rautalankavempaimen) tahdissa.

Kuten arvata saattaa, suuren suosion saavutti myös tämä
Raketti, joka ampuu välillä sisuksistaan raksuja.

Ilta kului Puuhamaassa kuin siivillä, ja aktivoinnin päätteeksi molemmille kateille maistuikin jo uni. Ne olivat selvästi hyväntuulisia, ja koska Nupun tassu oli jo kunnossa, jätimme sen uskaliaasti ilman tötteröä. Yöllä heräsin pari kertaa Nupun riemunsirkutukseen ja pikku tassujen töminään, ja aamulla tötterötön Nuppu laukkasi villisti luoksemme ja tahtoi mönkiä peiton alle. Ja mikä parasta, tassun nuoleminen ei ole juolahtanut mieleen sen koommin! Jos kissojen kesän kohokohta oli leikkimaraton Puuhamaassa, minun suurin ilon aiheeni on niiden hyvä mieli ja sen nostattama toiveikkuus.

"Vielä yksi ajelu Lentävällä matolla, mama... Ja vielä yksi.... Zzzzz"