Marakatti ja kesäkisu

Vielä pari viikkoa sitten unelmoin kesälomasta, joka olisi täynnä auringonpaistetta ja leppeää kesätuulta. Istuisimme söpösti Läntisen Mummolan puutarhassa ruudullisella viltillä, ja Nuppu ja Juju lekottelisivat vieressämme aurinkovarjon alla. Välillä tepastelisin pihaa ympäri niiden kanssa, ja vielä illallakin ihmettelisimme heinikossa sirittävien sirkkojen konserttia. Ehkä on siis vilkkaan mielikuvitukseni syytä, ettei totuus aivan vastannut odotuksiani. Turha edes sanoa mitään kahden viime viikon säistä tai siitä, että Nupun reistaava tassu on vetänyt lomamielen välillä hyvinkin matalaksi. Lisäksi onnistuin saamaan heti maisemaa vaihdettuamme raivostuttavan kesäflunssan, jossa yhdistyi ennenkokemattomalla tavalla täystukkoinen nenä ja kurkkukipu. Valvotun yön jälkeen sateen lotina tuntui entistäkin lohduttomammalta, mutta onneksi suunta on silti ollut ylöspäin, ja tämän blogin tähdillä on ollut koko ajan hulvattoman hauskaa, mikä on loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä.

Juju-marakatin autuas lomavirnistys 
uudella ikkunalaudalla.

Automatka sujui tällä kertaa paremmin kuin viimeksi. Jujua pelotti, mutta sekin rauhoittui, kun lauloin ääneni käheäksi. Nuppu istua plösötti boksissaan varsin tyytyväisen oloisena. Sekin miukui jonkin verran, mutta pääosin silloin, jos satuin katsomaan sen suuntaan. Viesti oli selvästi se, ettei Nuppu kokenut tarvitsevansa boksia vaan olisi mieluiten touhottanut ympäri autoa. Tästä syystä neitonen pysyi visusti laatikossaan, kunnes pääsimme Läntisen Mummolan eteiseen. Kun kuljetuslootien ovet vihdoin avattiin, hupsu ja tosi höpsö töpöttivät heti uteliaasti vapauteen ja muistivat selvästi tutut paikat. Seuraavat pari tuntia kuluivat kuin siivillä, kun kissat tutkivat jokaisen nurkan ja säntäilivät riemuissaan ympäriinsä korvat formuloina.

Nuppu bongasi heti sumuverhon takana vekkulin kultatamariinin.

Vai onko se sittenkin pinkkinenämakaki? Jokin
vikkelä apinankutale se joka tapauksessa on...

Nuppu opettelee ulkoilua jahtaamalla sudenkorentoa.

Näin Nuppu nuuhkisi kukkasia, jos se vain vietäisiin ulos...

Tämän kiipeilijän täytyy olla röyhkeydestään tunnettu
hyppyhäntäbonobo, joka on pelastettu jo monesta pinteestä.

On ollut hellyttävää katsoa, miten onnellisia molemmat kissat ovat, kun uutta tekemistä on niin valtavasti. Jujusta on tullut melkeinpä sietämätön pikku riiviö, joka keikkuu toinen toistaan hullummassa paikassa. Kaikki koristeet on täytynyt takavarikoida, ja keksipä hömelö kissapoika jopa hypätä urkujen päältä kohti yläkertaan johtavia portaita. Onneksi olin vieressä ja pelastin äkkiä Jujun, joka roikkui portaista etutassuillaan ja sätkytteli säälittävästi. Olisi luullut, että sitä olisi nolottanut, mutta mitä vielä! Se jatkoi yläkertaan tähyilyä niin kaihoisasti, että portaat piti blokata myös sivuilta.

Yhä ylös yrittää...

Mutta entäpä sitten se retkemme päämäärä eli ulkoilu? Kun olin alkanut hieman toipua pahimmista flunssan oireista päivätorkkujen ja lääkityksen avulla, veimme kissat yläkertaan. Miehelläni oli remmin päässä Nuppu, kun taas itse johdattelin Jujua uusiin paikkoihin. Nupun kanssa kaikki näytti sujuvan kuin unelma: se kiersi koko yläkerran parveketta myöten eikä ollut moksiskaan. Juju sen sijaan hiipi matalana vierashuoneen sängyn alle ja tunsin oloni melkoisen toivottomaksi.

Nupun suhteen olin silti innokas ja vein sen seuraavaksi terassille. Se oli hieman hämillään mutta kuunteli kiinnostuneena linnunlaulua ja tuulen suhinaa. Siksi uskalsin seuraavana päivänä vain kaapata Nupun syliini ja viedä sen nurmikolle. Olin ulkona Nupun kanssa kahdestaan eikä minulla ollut edes puhelinta mukanani, joten hetki jäi tallentamatta videolle tai kuviin. Muistissani se säilyy silti aina, sillä Nuppu oli niin onnellinen, että melkein jouduin räpsyttämään kyyneliä silmistäni. Se taapersi heti kiinnostuneena ympäriinsä: tutki nurmea, kiviä, kukkia, pensaita, kärpäsiä ja pihan tavaroita. Kiersimme puutarhassa ainakin tunnin, ja se oli kesäni tähän mennessä parasta aikaa, todellista mindfullnessia. Kuuntelimme jokaisen rapsahduksen, surinan, liverryksen ja huminan. Nuppu hypähteli kärpästen perässä, nakersi marjapensaan oksaa, kieri onnellisena selällään ja kehräsi tyytyväisyydestä. Se leipoi tassuillaan sammalta ja katsoi minua silmiään hitaasti räpäytellen ikään kuin olisi kiittänyt, että vein sen ulos. Samaan aikaan kun tunsin iloa oman kissanmuruseni puolesta syytin toisaalta itseäni, etten ole uskaltanut viedä sitä aikaisemmin ulos. Maailma on vaaroja täynnä, mutta haluan antaa Nupun kokea lisää seikkailuja kanssani myös kotona. Aiomme siis etsiä turvallisen ulkoilupaikan kotimme läheltä mahdollisimman pian.

Hups heijaa! Nurtsilla ollaan, eikä pelota yhtään!

Nuppusen suuret safiirisilmät näkivät ihmeellisiä juttuja.

Nupun ulkoilusta hurmioituneena ajattelin, että Jujunkin on päästävä kokeilemaan ulkoilua. Niinpä vein Nupun sisälle ja valjastin seuralaisekseni Jujun. Jutustelin sille koko ajan ja kerroin, mitä kaikkea Nuppu oli juuri tutkinut. Koska olimme kahdestaan, Juju pysyi yllättävän rauhallisena paria harminaukua lukuun ottamatta. Laskin sen varovasti nurmelle, eikä paniikista onneksi ollut tietoakaan. Juju ei mönkinyt Nupun tavoin heti liikkeelle, vaan vaappui pitkän tovin jalkojeni juuressa. Kun mitään kamalaa ei tapahtunut, se lähti kuin lähtikin tutkimusmatkalle! Olin pakahtua onnesta, kun pupujussimaisen ujo kollini kulki hätäilemättä valjaissa. Vaikutti jopa siltä, että Jujusta voisi saada koiran kaltaisen ulkoilukaverin, koska se kulki melko nätisti vieressäni siinä missä Nuppu oli mennä viipottanut edelläni. Ensiulkoilumme kesti puolisen tuntia, jonka jälkeen Juju alkoi pökkäillä minua siihen malliin, että arvelin sen hinkuvan sisälle.

Koska sää oli poikkeuksellisen hieno, kävimme Nupun kanssa ulkona uudestaan vielä saman päivän aikana. Silloin paikalla oli myös mieheni, joten pääsin ikuistamaan Nupun ulkoilua oikein kunnolla. Jujusta materiaalia on tulossa heti, jos sade suinkin suvaitsee loppua ja pääsemme edes vielä kerran ulkoilmaa haistelemaan!

Nuppu-neiti osasi poseerata luonnonkin keskellä niin kuin tietty Miss Ragdoll Wordlilta voi odottaa.

Uu, kesän katti mä oon...!

Nuppu kulki varsin pitkillä askelilla ja välillä jopa juoksi ja hypähteli.

Tuplaulkoilun jälkeen maistuikin sitten unet karvoilta suojatulla nojatuolilla.

Matkakuume nousee!

Tällä viikolla ilmassa on ollut jännittävää väreilyä: maanantaina sininen kuljetusboksi heräsi talviuniltaan, ja tänään tuttu, punainen kuljetuskassi ryömi esiin pimeästä luolasta, joka eteiskomeronakin tunnetaan. Pienten räggärien lelut on kasattu salaperäiseksi keoksi kuten myös ruoat ja hoitotarvikkeet. Koska eiliset valjastreenit päättyivät hurjapäisiin riemunkarkeloihin, voi vain päätellä, että kaikki on valmista. Tänään kello puoli neljä starttaakin vihdoin autokyyti Läntiseen Mummolaan. Raikas maalaisilma kutsuu kahta karvakorvaa luokseen, ja ne ovat vastanneet seikkailupyyntöön sanomalla "prrrrr-mih!" ja "nnnnnnoooow!" (Onneksi ei "Noooo!")

"Onko vielä pitkä matka?"

"Naksutin, check... kissanminttu, check.... valjaat, check..."

Nupun terveystilanne on yhä paranemaan päin, eikä antibioottikuuristakaan ole jäljellä kuin kaksi tablettia. Neiti saa valvotusti olla ilman tötteröä eikä ole onneksi osoittanut yltiöpäistä hinkua tassunsa räpläämiseen. Toivon todella, että lomamatkalla on niin paljon ihmeteltävää, ettei Nöpperssönille juolahda edes mieleen tsekata tassunsa kuntoa vaan jättää sen homman suosiolla minulle.

Nuppu on jo hiukan tympiintynyt, kun pidän
sitä silmällä koko ajan, vaikka se on näin kiltisti.

Tämä ilta on varattu paikkojen tutkimiseen ja kotiutumiseen, mutta toiveena olisi, että huomenna pääsisimme jo jaloittelemaan valjaissa parvekkeella. Siitä etenemme vähitellen kohti ulkoilmaa, jos kaikki sujuu hyvin. Kiitos muuten kaikille kyselyymme vastanneille! Valoitte meihin aimo annoksen uskoa siihen, että ulkoilusta tulee menestyksekäs kokeilu. Eniten ääniä (8 kpl) sai vaihtoehto, että Nuppu osoittaa lupaavia merkkejä, vaikka Juju haluaakin heti sisälle. Melkein yhtä moni (7 kpl) kuitenkin arveli, että molemmat ovat reippaita ja innoissaan. Juju röyhisteli rintaansa kuullessaan, että kolme äänestäjää uskoi sen kiinnostuvan ulkoilusta siskoaan enemmän. Eniten ilahduimme siitä, ettei kukaan epäillyt, että molemmat puikkisivat pikapikaa takaisin sisätiloihin. Me bloggausintoiset teknonörtit otamme tietenkin läppärin reissuun mukaan ja kerromme teille, mikä olikaan oikea vastaus heti, kun saamme sen tietää.

Jujukin olisi veikannut, että se on reipas poika ulkosalla.
Päihittihän se Nupun kiipeilypuun parhaan paikan rohmimisessakin.

Loppuun vielä pari videotallennetta matkavalmisteluista:

Avaruusmatkailua ja kaivattu mau

Loma on saanut minut laiskistumaan, enkä ole enää edes yrittänyt opettaa Jujua naukaisemaan käskystä. Makupaloja on sitä paitsi kulunut silti päiväkiintiön verran, sillä olemme jatkaneet valjastreenejä. Eilen Juju jopa juoksi valjaat yllään – ei kovin sulavasti vaan omituisessa sivupomppuasennossa – mutta sillä saralla sentään on saavutettu jonkinlaista edistystä. Namuja on kulunut Nupullakin, sillä se on saanut antibioottitablettinsa kanapalasten höystäminä. Jälleen kerran täytyy antaa palautetta Nupun kiltteydestä: se saapuu lentävällä lautasella keittiöön, nautiskelee tabletit ja herkut kämmeneltä ja lentää samaisella härvelillä takaisin olohuoneen pöydälle.

Beep, beep, viuuuuuh! AB-robottikissa valmiina tablettien eliminointiin.

Maailman ensimmäinen kissa laskeutumassa
Kuun pinnalle. Ei kun... toinen... Yksi
säästöpossukin siellä taitaa jo olla.

Totta kai Jujunkin on pitänyt päästä kokeilemaan avaruusrakettia. Kun Nuppu on poistunut USS Nuppuprisen ohjaamosta, Juju on kiiruhtanut aluksen puikkoihin ja liidellyt ympäri asuntoamme. Se on kiitänyt kohti toista tähteä oikealta, nuuskinut kattokruunua, kahistellut naulakosta roikkuvia toppatakkeja (joita ilman ei Suomen suvesta selviä) sekä laskeutunut lopuksi toisen marsilaisen kanssa peuhaamaan.

Suunta kohti linnunrataa! Mahtaako siellä 
saada varpusia alkupaloina?

Tässä sitä viiletetään galaxien halki!

Juju esittää iltatähdelle toivomuksen.

Koska tiedän, että joukossanne on niitä, jotka toivoivat kuulevansa Jujun äänen, latasimme YouTubeen jännittävän vaanimisvideon, jonka lopussa Jujun sanainen arkku vihdoin aukeaa melkeinpä pahaenteisen vienosti. Olkaapa hyvät, tässä tulevat hidastetut naukuvaanijakatit:

Ja loppuun vielä todiste, että edellisestä painistakin selvittiin kamuina:

Kesän kastelemat karvakasat

Omistan kaksi varsin puhdasta ja hyväntuoksuista kissaa, mutta joskus elämässä tulee tilanteita, joissa aromit menevät syystä tai toisesta vinksalleen ja villahousut kaipaavat vähintään miedon huuhtelun. Niinpä päätin kissat hankkiessani totuttaa niitä edes jonkin verran veteen ja pestä ne kunnolla kaksi kertaa vuodessa: jouluna ja juhannuksena. Vaikka Jujulla on hyvä matikkapää ja se esimerkiksi osaa laskea päivät viikonloppuun ja lomiin, se ei nähnyt tulevaksi juhannuskylpyä. Se hyöri iloisena ympärilläni, kun kasasin pesutarvikkeita, eikä vielä suihkukopissakaan ollut täysin varma, mitä tuleman piti.

"Ihanaa, mama! Leikitäänkö me jotain kivaa?"

"Fööni, sampoo, nameja... Hmm?"

Käytin kädenlämpöistä vettä ja lauloin laulua "Pien' kissanpoikanen uiskenteli veessä", mutta veden lotina silkkisellä turkilla inhotti Jujua niin paljon, että se päätti peittää enkelimäisen hyräilyni karmivalla harminmourullaan. Meganaukaukset kimpoilivat seinälaatoituksista, ja naapurin mummo soitti luultavasti manaajan paikalle. Meille kävi myös hieman nolosti, sillä kesken suihkuttelun Juju päätti hypätä syliini ja kurottautua niin, että sen viisimetriset etutassut ylsivät yhtäkkiä sampootelineeseen! Niinpä jouduin sysäämään suihkun lattialle samalla, kun maanittelin Jujua irrottamaan kauhistuneen otteensa telineestä. Turha edes kuvailla, kuinka märkä ja hämmentynyt olin – kissasta nyt puhumattakaan.

Tässä kuva hetkestä, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Syystä
tai toisesta meillä ei ole kuva-aineistoa allasosastolta...

Surukseni päättelin myös vioittaneeni Jujun herkkää psyykeä, mutta heti suihkusta päästyään sille maistuivat palkintonamit ja se näytti jopa nauttivan föönauksesta. Kuivaaminen sujuikin kätevästi, sillä Juju asettautui aina vähän eri päin, ja sen turkki on sen verran lyhyt, ettei puuhaan kulunut vuosisataa. Henkilökohtaisesta hygieniastaan välittävä poika oli myös erittäin tyytyväinen kuohkeaan karvapeitteeseensä, josta puolet oli tosin föönausvaiheessa liimautunut kasvoihini kutiavaksi pupunaamariksi.

Pupuista puheen ollen... Tämäkin kullannuppu halusi stailauttaa turkkinsa.

Pohdin kaksi kertaa, pesisinkö Nupun, koska A) yhdenkin kissan peseminen käy työstä ja B) sen tassu oli vasta parantunut. Päätin olla reipas ja ottaa riskin, koska Nuppu täytyisi joka tapauksessa jossain vaiheessa pestä. Suihkuttelu hoituikin varsin helposti: Nuppu oli rauhallisesti ja tepasteli suihkukopin ympäri vain pari hassua kertaa. Föönaus sen sijaan oli taas melkoista pyörimistä, sillä Nuppu ei jaksa istuskella paikoillaan. Tällä kertaa se innostui jahtaamaan villisti karvapalleroa, joka lenteli sinne tänne lämpimässä ilmavirrassa. Kuivasin tassut vielä erikseen talouspaperilla, mutta kyllähän Nuppu sitten alkoi nykerrellä vakkaritassua muun silottelunsa ohessa sen verran, että tötterö tuli taas yhdeksi yöksi päähän. Toivottavasti viimeisen kerran! Nyt meillä kuitenkin on kaksi ihanan puhdasta höytyväkissaa, jotka ovat yhtä pesukokemusta rikkaampia. Niin, ja spa-palvelija, joka on onnellinen, että jouluun on vielä piiiitkä aika...

"Minkä kesä kastelee, sen kesä kuivaa" -sanonta pätee kyllä kissoihin toisin kuin ihmisiin,
jotka yrittävät nauttia kesästä lähtemällä parinkymmenen kilometrin pyöräretkelle...