Uuden puun pantterit

Olen vahvasti allerginen supersankarielokuville. Putoan yleensä kärryiltä heti, kun alkutekstit ja irtokarkit ovat loppuneet. En erota hyviksiä pahiksista ja suljen silmäni mätkintämaratonien ajaksi. Pelkäsin kuukahtavani lopullisesti, kun jouduin muutama viikko sitten elokuvateatteriin Marvelin uutuutta katsomaan, mutta Musta Pantteri olikin oikeastaan aika inspiroiva pläjäys. Tunsin olevani hereillä varsinkin kohtauksessa, jossa Afrikan savannilla kasvavan puun oksilla lekotteli kiiltävän mustia panttereita. Ihastelin näkyä ja valaistuin: kyllä kunnon panttereilla pitää olla kunnon puu – myös niillä espresson ja toffeen värisillä.
 

Nuppukin lämmittäisi mieluummin ahteriaan ja anturoitaan
auringon paahtamalla puunoksalla kuin 80-lukulaisella liedellä.

Mutta liesikin on parempi vaihtoehto kuin
 tämä surkean ränsistynyt liaaniviidakko!

Tunsin itseni todelliseksi arjen supersankariksi, kun sain klikattua itseni vihdoin ja viimein Triolan linkin kautta Zooplussaan. Ostoskoriin humpsahti paitsi uusi puu myös uusi pieni rapsutustolppa. Lähetys lähti saman tien kohti Hupsuttamoa, ja viikko sitten maanantaina suoritimme kaikki tarpeelliset vastaanottoseremoniat. Mies purki siis vanhan puun, ja Juju roikkui rispaantuneissa tolpissa kuin Mikki Hiiri merihädässä.

 

Usko pois, Juju! Kaarnapurren käy nyt köpelösti.

Yläkannella on tätä nykyä ihan liian tuulista!

Hyvästit heitettiin myös vanhalle kunnon Idän pikajunalle, joka on levittänyt vuosien saatossa sietämättömät määrät pahvihituja ympäri asuntoa.

 

Jujua ehkä harmitti, mutta emon päässä alkoi pyöriä biisi
”So long, Farewell, Auf wiedersehen, Good bye!”

 

Tilalle saapui tällainen kaneliässä, joka oli ihan ookoo...

 

...mutta ei läheskään niin ookoo kuin loota, jossa se saapui!

Harmi vain, että laatikko koki pian saman kohtalon kuin mato,
joka odotteli eteisessä yhä piljettiään tuonpuoleiseen.

Kun puu oli purettu ja sen alta paljastuneet värikynät
siirretty takaisin penaaliin, pesin vielä kakkatahran tapetista
ja jäin odottelemaan uutta puuta saapuvaksi.

Ilta pimeni pimenemistään, ja jossain vaiheessa tajusin, ettei lähetykseni osa 2/2 saapuisi enää saman vuorokauden sisällä. Kissat möyröttivät loukkaantuneen näköisinä lattiatasossa, ja tunsin oloni hieman syylliseksi. Onneksi PostNordin poika raahasi meille seuraavana iltana selkä vääränä uuden laatikon, jotta saimme istuttaa paljaaksi nyljetylle hakkuualueelle uuden puun.

 

”No niin remppareiskat! Katsotaas, mitä tämä on syönyt!”

Avasimme yhdessä laatikon ja yllätyimme, miten
soman värisiä ja silkin pehmoisia osasia sieltä löytyi.

Nuppu huomasi, että mukana oli myös ruuveja ja muttereita.

 

Se vieritti niitä lähemmäs, jotta isikissi pääsi rakennuspuuhiin.

 

Juju huuteli ohjeita, ja niin savannin upein puu alkoi juurtua tutulle paikalleen.

Pantterit testasivat heti lehvästön pehmeyttä...

 

...ja puunkuoren kynsituntumaa.

Olipa tikkakin hakannut runkoon juuri pantterin mentävän onkalon.

Niin mukavaa kuin rakentelu olikin, parasta oli seurata Hupsujen aitoa riemua valmiista puusta. Ne hyppelivät puuhun ja pois, ja varsinkin Juju kellahteli uusille tasoille ja tömpsytti takajaloillaan ehjää puunrunkoa kuin hirmuinen Hulk. Istuimme vain sohvalla katsomassa kissojen esitystä, enkä tarvinnut edes irtokarkkeja pysyäkseni hereillä. Omien superpantterieni iloa jaksaisin katsoa vaikka sadan action-leffan verran!

 

Ja niin savannilla oli taas kaikki hyvin!

Viidakossa kahisee

Jotta blogimme ei olisi silkkaa pumpulia, sydämiä ja suklaanappeja, aion tänään esitellä Nupun ja Jujun räyhäkkään puolen. Vaikka ne ovat suurimman osan ajasta emon pieniä kainalopupusia, mistään nynneröistä ei suinkaan ole kyse. Suukotella nyt voi karskimmatkin kaverit, eivätkä kehräily ja sylissä räsynä retkottaminen tarkoita, ettei kissoillamme olisi ”luonnetta”. Ragdolleista löytyy säpäkkyyttä ja asennetta siinä missä panttereista ja leopardeistakin.

Pääsin juuri eilen todistamaan erästä kiehtovaa kamppailua villissä luonnossa (=asuntomme akselilla eteinen-olohuone). Nuppu hiipi aluskasvillisuudessa (=karvamatto) ilman viidakkokypärää (=tötterö) ja vaani toista, hurjaa lajinsa edustajaa (=Juju). Pantterit lukitsivat katseensa ja lähtivät astelemaan vierekkäin selkä pahaenteisesti köyryssä. Niiden karvat sojottivat pystyssä, ja ilma oli sakeana vaaran tunnusta. Lopulta Juju heitti ensimmäisen solvauksen (=omituinen mouru). Siitä suivaantuneena Nuppu-neiti läimäisi veljeään avotassulla poskelle, ja pian viidakon halki vieri kahden taistelevan pantterin muodostama karvapallo. Kuului sensuroitavia huudahduksia (=Nupun s*vääk ja kr*äk), ja ilmassa pölisi karva (=juurikin se). Mutta yhtä nopeasti kuin mellakka alkoi, se myös loppui. Ellei tämän kirjoituksen olisi määrä todistaa, kuinka tulinen temperamentti ragdolleilla on, saattaisin vielä lopuksi kertoa lempeästä putsailuhetkestä, jota sain taiston jälkeen ihailla.

Mulkoilua puolin ja toisin.

Näin heilahtaa ragdollin luuvitonen.

Vapaapaini ei ole nössöjen laji. 

Lukitusotteet on opittu karatekurssilla.

Nuppu ei tarvitse pippurisumutetta käsilaukkuunsa.

Hyökkäys takaoikealta estetään kipakalla potkulla.

Taistelun voittaa aina se pantteri, jonka suuhun
jää suurempi tuppo vastustajan turkista...