lauantai 5. toukokuuta 2018

Läpi madonreiän!

Kevät on sytyttänyt Jujussa vahvan matkustusvietin. Palveluskunta joutuu työntämään Mato Matalaa niin keittiön kuin eteisenkin matolla monta kertaa päivässä, ja muutamien viikkojen ajan Jujustellar on matkustanut myös galaksista toiseen. Siinä missä Einstein ja Rose keksivät madonreiän olemassaolon, Juju on maailman ensimmäinen kissa, joka pujahti sen läpi. Kalpene Laika-koira! Kuussa hengailu on pientä lientä verrattuna mustassa aukossa suihkimiseen.
 
Pakko myöntää, että aluksi Jujua vähän jännitti.
 
Se yritti kurkistaa mustan aukon taakse, mutta eihän siellä
ollut kuin pimeyttä ja kuonoa kutittavaa avaruuspölyä.
 

Uteliaisuus vei lopulta voiton, ja Juju törkkäsi tassunsa tuntemattomaan.
Avaruuslisko ei puraissut sitä, eikä Jujua edes imaistu olion vatsaan.

Ennen kuin Juju huomasikaan, se oli kainaloitaan myöten
mustan aukon armoilla. Paluuta menneeseen ei enää ollut.


Whoaa! Juju näki väripyörteitä, tähtisumua ja universumin uudet ulottuvuudet!


Jujustellar tunkeutui rohkeasti sinne, minne ainutkaan kissa ei ole
 aiemmin tunkeutunut. Vain peppu jäi turvaan omalle galaksille.


Aikansa kiikattuaan Juju uskalsi ryömiä kokonaan madonreiän läpi.


Poitsu kartoitti uusia universumeja vuosisatojen ajan. Se nuuskutteli ja touhotti, opiskeli avaruusteknologian tohtoriksi, söi sata säkillistä raksuja ja päihitti toisen galaksin bordercolliet agilitykisoissa. Sen jälkeen se huomasi jossain tutun näköisen rinkulan, ja intuitiivisesti sen huulilta karkasi sana ”mama”. Juju puikkasi kuononsa kolosta ja näki hohtavia sydämiä, jotka kutsuivat sitä kotiin.

 
Hupsassaa! Pienen pojan viikset värisivät liikutuksesta, kun se
bongasi maton, jolle se on niin monta kertaa kakonut karvapallon.

Sen silmissä siinsi myös jotain äärettömän rakasta: kuivattu kanapala.

Ja olihan siellä tunnelin päässä myös oma emo, joka ei ollut edes tajunnut, että
Juju oli ollut kateissa satojen vuosien ajan. Aika oli tuntunut parilta sekunnilta!

Olemme jatkaneet avaruusmatkailua naamioimalla sen arkiseksi agilitytempuksi. Juju oikeastaan keksi pujahduksen itse, sillä ensimmäinen musta aukko löytyi hassunmuotoisesta laatikosta, jonka isikissi osti beibiporkkanoille (= Jujulle ja Nupulle) Stockmannin hulluilta päiviltä.

 
Tästä tunnelista ei silti mennä galakseihin vaan
ihan vain laatikon vasemmasta reunasta oikeaan.
 
Tämä taas olisi se mystinen madonreikä...

...mutta Nupulle se kuitenkin on silkka kehys, jonka
takana se voi keikistellä ja näyttää maalaukselliselta.

Koska meillä Hupsuilla alkoi nyt ihanan aurinkoiseksi lupailtu talviloma, minulla oli aikaa askarrella Jujun uudesta avaruusmatkailusta pieni elokuva. Toivottavasti pidätte scifistä, sillä tässä pätkästä puikitaan Hupsuttamosta aina galaksien ääriin saakka:




28 kommenttia:

  1. "Mujuu!" kuului Ninnin kiinnostunut kommentti. Meillä uusinta uutta on tulostinlaatikko, jonka sisään voi mennä piiloon pahalta maailmalta.

    Onpa teillä hieno vehje siellä. Ehdottomasti paras näkemäni sci-fi-teos, voittaa Asimovit ja muut klassikot mennen tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-D Vähän on ”scifistelyä” tuo meidän uusi pahvirinkula.
      Ja ”Mujuu!” takaisin myös Ninnille. :) Kuulostaa täydelliseltä vempeleeltä tuo teidänkin uusi härpäke.

      Poista
  2. Jestas !!!!! Nyt on sellaista materiaalia, että kyynisinkin kissatäti on vakuuttunut <3
    miten ne uskaltaakin !

    Ja hyvää lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lomatoivotuksista! Kyllä lomat vaan on niin hip, hop ja pop! :o) Ehditään kierrellä universumissa kissojen kanssa vaikka joka päivä.

      Poista
  3. Mainio homma :-D Niin ihanat avaruusseikkailija ja keikistelijä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Astronautti ja Neiti Nöpöläinen kiittävät kehuista!♥ :)

      Poista
  4. Erinomainen scifileffa, arvostetaan! Vauhdikas ja välillä hyvin jännittävä, että meneekö Jujustellar läpi vai jääkö kiinni puskemiseen. Neljä ja puol tähtee viidestä, puolikkaan sais lisää jos olis ollut myös avaruushirviö. Sellainen on kaikisa hyvissa scifileffoissa, eiks vaan? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Vähän kyllä jännitti leffan kuvauksissakin, että kestääkö Jujustellarin kantti vai tuleeko pätkästä pelkkää pässinpuskua. :-D Scifihirviö vaatisi ehkä vielä vähän lisää IT-taitoja - ellen sitten saisi ylipuhuttua Nuppua castingeihin ja kyseiseen rooliin. <3

      Poista
  5. Ooh, taitava ja rohkea Juju! Mutta toisin kuin Elli, me ei kyllä kaivata avaruushirviöitä. Pelottavia ovat kumminkin. Tämä oli just hyvä (avaruus)matkailuohjelma tämä, riittävästi jännitystä oli siinä, kun ei tiedetty minne päätyy, jos reiän läpi kulkee!

    Mutta olisipa meilläkin tuollainen reikä. Ei ole ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, on teidän onni, etten osaa loihtia kovin hyvää animointia! :-D Mutta jos Nuppu esittäisi avaruushirviötä, niin se tuskin säikyttäisi ketään. Kiitos kannustavasta leffa-arviosta! :)) Näitä täytyy kuvata lisää.

      Poista
  6. Oooh, avaruuskissa!
    Onneksi palvelija katto videon meidän kanssa. Meitä hiukka jänskätti.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, ettei teitä jätetty ilman valvontaa ruudun ääreen, kun tuli näin jännä pätkä! :o) Onneksi se päättyi hyvin jännitysmomenteista huolimatta.

      Poista
  7. Vaau miten hieno uusi temppu! Onneksi Juju löysi tiensä takaisin avaruudesta ja pääsi treenaamaan noin hauskan näköistä temppua. :) Pitäisiköhän askarrella Misulle samanlainen, se varmaankin tykkäisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Misunkin pitää saada oma madonreikä! :) Myöhästyneenä synttärilahjana! ;o) Tällainen on onneksi helppo ja nopea askarrella - eikä tartte edes sahata. Jään odottamaan, millainen galaksi teiltä päin löytyy!

      Poista
  8. Hienot on teidän avaruusmatkailut :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä pienen kissan pitää päästä vähän seikkailemaan. :-D

      Poista
  9. Ihastuttavaa lomaa (epäilemättä tulossa toivottamattakin)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Nyt on ainakin varsin suosiolliset lomasäät! 8-)

      Poista
  10. Wau taas niin jänniä temppuja, avaruusmatkailu ei olekaan ihan joka kissan (tai koiran) juttu.(Uhka)rohkeutta ja seikkailuhenkeä vaatii tuollainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madonreiät eivät tosiaan ole ihan nössöimmille pehmoille (toivottavasti Nuppu nyt ei kuule tätä). Kukapa olisi uskonut, että meidän ujo kiikkaaja Juju uskaltaa lähteä uusiin galakseihin! <3

      Poista
  11. Voi Juju! Niin suloista, että tulit takaisin maman ja hohtavien sydämien luo <3 Huomaa kyllä, että avaruudessa on harjoiteltu agilityä, kun näppärästi sujuivat temput videollakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamastakin oli niin ihanaa saada oma agilitymestari takaisin! <3 Kyllä vuosisatojen harjoitus tuotti tulosta! :)

      Poista
  12. Jännittävä seikkailu ja voi miten rohkea Juju on! Sukelsin tarinaan niin syvälle, että näin itsekin sen kotiinkutsuvan sydänrivistön. Onneksi tie kotiin oli noin somasti merkitty eikä mamakaan ehtinyt ikävöimään reissulaista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että Jujun seikkailu tempaisi mukaan tähtien ja sydänten hohteeseen! :o) Ties missä ulottuvuuksissa tuo pojannassikka aina kieppuu silloin, kun emo ei huomaa. Onneksi aina löytyy reitti kotiin. <3

      Poista
  13. Such a funny video, made me laugh! You have such beautiful cats. Hope you have a nice rest of your week, thanks for the share. Keep up the posts. Love this.
    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much! :) I am glad to hear that you liked the video. Maybe we should put some subtitles in English, too. :-D

      Poista
  14. :DDDD Näytin videon cocolle ja sanoin että noniin coco tee perässä ja Coco lähti pois???? Ei ollut pojalla motivaatiota edes senkään vertaan että olisi katsonut videon loppuun.. Juju on ihana ja galaxi oli varmasti onnellinen kun Juju kävi siellä vierailulla. Ei ihan joka galaxissa näe räggäripoikia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cocooooo!!! Nyt takaisin videota katsomaan! :o) Me ei olla vieläkään raaskittu heittää madonreikää pois, koska räggärit on tosiaan niin harvinaisia vieraita muissa galakseissa, että alienit ovat perustaneet dePuipalle fanikerhon. <3

      Poista