Rytmistä kissavoimistelua

On kulunut jo melkein puoli vuotta siitä, kun näin lemmikkimessuilla inspiroivan dogbic-esityksen ja päätin koulia Jujusta itselleni näpsäkän treeniterrierin. Poitsuhan on teräksisessä kunnossa ja haluaisi varmasti muovata mamankin masusta sievän pikku sixpackin. Pyykkilautavatsa olisi minustakin mieluinen, joten aloitimme välittömästi kissabic-treenit ja rehentelin täällä blogissa, että edistystämme päästäisiin seuraamaan pikapuoliin kuvien ja videoiden muodossa. Vaan kuinkas sitten kävikään?

 

Kesä sujahti tällä lailla miedosti jumpaten. Oli selän köyristyksiä ja jalan ojennuksia!

Hikijumppaakin toki kokeilimme, ja aluksi kaikki sujui vallan hienosti. Jujusta sukeutui nopeasti hieno pikku punnus, joka kökötti kiltisti niin sylissä, selän päällä kuin vatsamakkaroiden poimuissa. Jumppatuokioiden päätteeksi minulla oli kolottavat lihakset ja Jujulla suu täynnä herkkuja. Olimme siis onnellisia ja valmiit näyttämään taitomme suurelle yleisölle.

 

”Jees poks! Nyt karistetaan mamalta kesäkilot!”

Innokkuus kissabic-harrastuksen esittelyyn tyssäsi kuitenkin ensimmäisen treenivideon katseluun. Olin kuvitellut olevani leggingseissäni oikea teräsnainen, joka suoritti lankut ja sillat kuin ketterä pikku permantovoimistelija, mutta totuus oli toinen.

 

Niin kutsuttu lankku oli sen verran ponneton röhnötys,
ettei Juju pystynyt katsomaan kameraan ja suojasi
emoa julkiselta häpeältä hännän suomin keinoin.

 

Seuraavassa liikkeessä Juju hyppi, tanssi ja heilutti häntää kuin jumppanauhaa.
Mama sen sijaan sai keskittyä räpsyttämään ripsiään ja näyttämään pandakarhulta. 

Mitä kauemmin asennossa pinnisteltiin, sitä sporttisempi emokissistäkin tuli.

”Voi ei! Este lällyyntyy uhkaavasti! Jaksaa, jaksaa, mamssi!”

Lopulta Jujunkin vauhti hyytyi, ja sporttipoikaa oli hinattava
esteiden yli tähän tapaan nami nenään liimattuna.

Kaikista säälittävintä katsottavaa olivat videolle tallentuneet kyykyt, joihin Nuppu-neitikin pääsi mukaan. Kuvittelin kyykkääväni reippaasti lattian rajaan saakka, ja minusta tuntui, että sylissäni oleva kissa nautti hissikyydeistä täysin palkein. Tosiasiassa kitkutin viiden sentin verran räpiköivä karvapallo käsivarsillani ja ruipelot reidet väpättäen. Sporttisuuspisteet vajosivat sen verran matalalle, että kissabicille kävi samoin kuin kouluaikoina uimahallireissuille. Klooriallergian sijaan huomasin nyt herkistyneeni jumppaamiselle, joten vietimme kesän muiden harrastusten parissa.

 

Yks, kaks, kol... Venyy!

Nyt syksyn viileydestä virkistyneenä olemme kuitenkin ottaneet kevyen liikunnan taas ohjelmistoomme. Meno ei ole vieläkään kovin vakuuttavaa, mutta vaikka liikkeet itsessään eivät ole herkkua, nauran jokaisella treenikerralla vatsani kipeäksi kissojen kontribuutiolle. Ei hullumpi harrastus siis, ja sen kunniaksi askartelimme teille vihdoin ja viimein pienen treenivideon. Vetäkää siis verkkarit jalkaan, tehkää pari x-hyppyä ja kokeilkaa kanssamme syyskauden uutta trendilajia, kissabiciä:

  

PS. Oletteko te lukijat enemmän jumppakärpäsiä vai sohvapottusia, vai tassutteleeko joku onnekas kultaisella keskitiellä?

Fuksi ja työjuhta

Nupun ja Jujun arkeen on tullut alkusyksyn myötä huima palvelutason korotus. Minua ei ole siitä kiittäminen, sillä siksakkaan kodin ja toimiston väliä samaan tapaan kuin aina ennenkin, mutta ”isikissinäkin” tunnettu miespalvelija päätti toteuttaa haaveensa ja heittäytyä puoleksitoista vuodeksi opintovapaalle aivosolujaan kasvattamaan.
 

”Pssst! Ei iskän tarvitsisi, koska sillä on jo sen verran iso pää ja
fiksut aivot, ettei se esim. laittaisi pyöräilykypärää väärin päin päähän...”

”...toisin kuin emokissi tässä taannoin! Voi miten me kaikki räkätettiin!”

”Sitten me lohdutettiin mamaa. Ei se niin kovin hupsulta näyttänyt.
Tuo pinkki niskakiinnikekin oli kuin hohtava rubiini sen otsalla.”

Miespalvelijan paluu akateemiseen maailmaan on tuonut Hupsuttamon rutiineihin perustavanlaatuisia muutoksia, jotka ovat kissojen näkökulmasta vain ja ainoastaan positiivisia. Ne pääsevät yhä möyrimään aamuisin peittoni alle, mutta enää kukaan ei jää naukumaan eteiseen sielua riipivästi töihin lähdön aikaan. Kun katoan ovesta tuuleen ja tihkuun, haihdun myös kissaväestön mielestä. 

 

”So long, äiskä! Tuo pari Canaganin Ocean Tunaa tullessas!”

”...possunsydän maistuisi myös! Tee taas niitä haisulinameja!”

Kissat säilyvät mielessäni läpi hektisten työpäivien, sillä saan aina välillä kuvamateriaalia niiden suloisista puuhista. Toisinaan kotona kuitenkin myös kinastellaan. Eräs kotiopettajatar on nimittäin osoittautunut ylenpalttisen innokkaaksi avustajaksi niin kaavioiden piirtämisessä kuin toisen asteen yhtälöjen ratkaisemisessakin.

 

Jos Nupulta kysytään, iskästä tehdään kandi huippuvauhdilla.

Itse olen tuntenut oloni melko vanhaksi, kun seuraan perheen fuksin elämää. Nykyajan opiskelijoilla on kännykässä digitaalisesti välkähtelevä opiskelijakortti, johon kelpaa kuvaksi vaikkapa trendikäs selfie. Monet kurssit suoritetaan etänä oman koneen ääressä, tietokoneajokorttiin tarvitaan muitakin taitoja kuin sähköpostin avaaminen, ja UniCafesta löytyy nykyisin joka päivä kasvisruokavaihtoehto.
 

”Toista se oli ennen wanhaan, kun emokissi kulutti pefletillään luentosalin penkkejä
ja nassutti opiskelijaruokalassa lihapullia ja perunavelliä...”

Neiti Nöpönenä ajatteli vilauttaa cafeteriassa tällaista selfietä.
Luulisi sillä saavan ainakin kaksi kauhallista filesuikaleita.

Olen saanut viime aikoina useita flashbackeja kultaisiin opiskeluvuosiini, ja meitä Nupun ja Huitsin kanssa hieman jännittää, tempaako villi opiskelijaelämä isikissin haalaribileisiin tai Erasmus-vaihtoon. Entä muuttuuko Hupsuttamo soluasunnoksi, ja täytetäänkö keittiönkaappi makaronilla?
 

”Jokin säästöputjetti näyttäis olevan meneillään ainakin
aamupalojen suhteen... Missä on puuro? Missä mustikat?”

Lohdutin Aristokattejamme vannomalla, ettei iskän uusi uljas nuoruus syökse radoiltaan niiden tasalaatuista elämää. Kukkaron nyörit ovat höllässä lemmikkiliikkeen ruokatiskillä jatkossakin - siksihän emo käy töissä yhä päivittäin. Sanojeni vakuudeksi saavuin kotiin tänäänkin suurena sankarina:
 

”Hyvin törsätty, äiskä! Huomenna sitten taas töihin, eiks jeh?”

Söpö nöpö pöö!

Olen aina rakastanut Aristokatteja, ja koska Nuppu ja Juju ovat melkoisia pikku kermapeppuleita, en voi olla vertaamatta niitä Disneyn hurmaaviin kissanpentuihin. Nuppu on kuin viehkeä pikku Marie, joka laulaa sirkuttaa kanarialinnun lailla, ja Jujussa taas yhdistyvät Toulousen taiteellisuus ja Berliozin ketteryys. Esikuviensa tavoin kissakaksikkoni elää pääkaupungin sykkeessä, ja vaikka ”kartanomme” ei Ranskassa sijaitsekaan, on sorahtava äRRä kajahdellut meillä kesän ja syksyn mittaan kuin Pariisissa konsanaan.

 

Bonjour, mademoiselle!

Ça va, Mösjöö Pikkukissi!

 

Miten ’auzka leffa teillä pyöRiikään!

Edellinen kohtaus nauratti mösjöötä niin kovasti,
että herra lähetettiin salin ulkopuolelle hihittämään.

Minulla on ollut aina eräänlainen viha-rakkaus-suhde ranskan kieleen. Kouluaikoina opettelin C-kielenä saksaa, joka tuntui pragmaattiselta valinnalta, mutta kateellisena tartuin aina ranskaa opettelevan ystäväni koulukirjaan ja luin sieltä parhaat palat ääneen niin ranskalaisesti kuin osasin. Lempifraasejani olivat esimerkiksi ”Söpö nöpö pöö vule vuu!” ja ”sesyi höpölöpö ozodyii!”

 

”Meidän mami oli jo teininä yhtä lälly kuin Madame Bonfamille!”

Aikuisena olen joutunut monta kertaa tilanteeseen, jossa olen halunnut osata ranskaa. Pariisissa minun oli pakko turvautua elekieleen, sillä vaikka olin oppinut sanomaan ”pötidesönee” ja ”LuuuuuuuvvRö”, niillä ei pitkälle McDonaldsissa pötkitty. Nabokovia lukiessani taas jouduin naputtamaan fiinejä ranskalaisuuksia käännösohjelmaan parin sivun välein, koska muuten olisin pudonnut auttamatta sivistyksen kärryiltä.

 

Ranskan osaamattomuus harmitti minua paljon enemmän
 kuin kirjan päälle parkittava Aristokatti.

En silti koskaan ajatellut, että päätyisin oikeasti opettelemaan ranskaa, mutta niin kävi vähän kuin vahingossa. Sain nimittäin kesälahjaksi kolmen kuukauden lahjakortin äänikirjapalveluun ja hoksasin, että ääneen luettujen romaanien lisäksi tarjolla oli myös materiaalia kielten oppimiseen. Ihanaa brittienglantia puhuva Paul Noble lupasi opettaa minulle ranskaa aivan uudenlaisella metodilla, ja otin haasteen vastaan intoa puhkuen.

Ranskan oppitunti alkaa än-yy-tee-nyt!

Nuppukin osaa! Oui, oui ja voilà!

Kaappasimme tueksi ”isikissin” ikivanhan ranskan kirjan, jonka avulla
opimme piirtämään ranskalaisille oikeaoppisia viiksiä ja mustia hampaita.

Voi miten hauskaa kielten opettelu onkaan pitkästä aikaa – ja varsinkin sympaattisen Paulin kanssa! Minulla ei useimmiten ole mitään käsitystä, kuinka sanat kirjoitetaan, mutta ensimmäisten oppituntien aikana opin heti muodostamaan itse pitkiä arkipäivän virkkeitä, ja nyt, kun kolmen kurssin setistä on jäljellä noin 35 prosenttia, osaan jo puhua menneissä aikamuodoissa, tilata pullon viiniä, kysellä tietä vessaan ja ostaa lipun Luuuuuuvröön. 

 

”Emo osaa myös kertoa olevansa Paul Lontoosta.”

Aluksi kissat kääntelivät noloina korviaan, kun harjoittelin teatraalisesti ranskalaista ääntämystäni. Juju yritti istua aplikaation kuoliaaksi ja Nuppu haukotteli tympeästi kuin pariisitar, joka ei muka saanut selvää aksentistani, mutta koska kaikkeen lopulta tottuu, kissat ovat oppineet sietämään lähes päivittäiset ranskantunnit osana kaupunkilaiselämää. Nuppu on jopa itsekin oppinut tuiki tarpeellisia idiomeja:

 

”Je ne peux pas” lausutaan ”Sö nöpö paa” ja tarkoittaa ”Nuppu on söpö!”

 

”Nous pouvons” sanotaan ”Nupuvoo”, eli ”Nuppu saa, jos Nuppu haluaa!"

Pelkkä ”peux pas” puuskahdetaan suusta muodossa ”pöpa”,
ja se viittaa tietenkin tyttökissan pehmeään villa-ahteriin.

 

Olen myös oppinut, että vähintään joka toinen ranskan kielen sana on nenän kautta ynähdetty lyhyt ja hapan vokaali. Useimpia niistä käytetään Nuppuun silloin, kun se köllähtää tietokoneen näppäimille tai tekee jotakin muuta ei-toivottua. Nuppu toki tietää, mitä vokaalit tarkoittavat, mutta merkitys ei läheskään aina aktualisoidu haluttuihin preesens-muotoihin.

 

Nuppu, œ! Nuppu, ő! Nuppu, ą!!!!!!

Myös Juju haluaa esitellä taitojaan ennen kuin päätämme postauksen ja poistumme pulpetin ääreen. Voimme vain toivoa, että viestin saaja, brittineito Mimmi, on joskus kuunnellut Lady Marmeladea…

 

”Vule vukushe avek mua, se suaRRR, Mímí?”

Nelivuotismuistelot

Tuntuu, että perustin tämän blogin vasta eilen. Toisaalta taas en edes muista aikaa, jolloin en olisi blogannut. Faktat kuitenkin paljastavat, että olen raapustanut Hupsujen ikiomalle nettisivustolle postauksia joka ikinen kuukausi jo neljän vuoden ajan. Blogihuuma oli villeimmillään syksyllä 2013, jolloin tuuttasin ilmoille tekstiä lähes päivittäin. Sen jälkeen tahti on tasaantunut, ja kriittisin hetkemme ajoittui huhtikuuhun 2016, jolloin sain puserrettua blogosfääriin vain yhden postauksen. Pohdin vakavasti, oliko hömpsöttely tullut tiensä päähän, mutta pieni tauko sai minut heti ikävöimään teitä blogikavereita, eikä Hupsujen päälle ehtinyt kerääntyä kovin paksua pölypeitettä ennen kuin teimme paluun raportointitaajuuksille.
 

”Jos maman ideat joskus loppuvat, niin ei hätää,
me muistetaan kyllä Bloggerin salasana.”

Vuosipäivänä on paikallaan matkata menneisiin, ja ajattelin toteuttaa muistelot tänä vuonna ystäväkirjamaisen listauksen muodossa. Olen paukuttanut tänne blogiin jo 380 postausta, ja mukaan on mahtunut monenlaisia selontekoja. Blogisynttäripäivän kunniaksi suuntaamme nyt katseemme niihin postauksiin, jotka ovat jättäneet meihin syystä tai toisesta vahvan muistijäljen.

 

”Onko se jälki mun korvassa?! Yäk! Irrota se, Nuppu!”

1. Hassuin postauksemme:

Olen pohjimmiltani hieman alakuloisuuteen taipuvainen Ihaa-aasi, ja ehkä siitä syystä perustin aikoinani blogin, jonka halusin tuovan iloa ja piristystä paitsi itselleni myös muille. Nupun ja Jujun kanssa saa nauraa vähän väliä, ja tunnustan hihittäväni usein myös blogia kirjoittaessani. Kissojen ilmeet ja touhut ovat superpöhköjä, ja minusta on hauskaa pöhköistää niitä lisää luomalla kuvamaailman ympärille tarinoita. Kaikkein eniten olen nauranut postauksellemme Titanicin kannella, ja mies voi todistaa, että vesi valui silmistäni, kun otimme Nupusta ”Once more you open the door” -kuvia:

 

Nuppu oli sorja kuin Kate Winslet!

Katsokaa nyt, mikä asento! :-D :-D :-D

Hervottoman nauruhepulin aiheutti myös Harjaava hattivatti -postauksessa esiintynyt epämääräinen tumppu.

 

Se ei koskaan onnistunut korvaamaan perinteisiä harjoja,
jollaiset tilasimme lopulta Floridan alligaattoreilta.

2. Luetuin postauksemme?

Vaikka itse lukisin blogistamme mieluiten pöhköilyjuttuja, kuten Rits räts sähköjänikset tai Pir niin kuin piraija, suuri yleisö on toista mieltä. Tai no, kovin suurta yleisöä blogillamme ei ole, ja Google Analyticsia silmäiltyäni ymmärrän syyt. Kaikkien aikojen luetuin postauksemme on nimittäin Uudet valjaat vievät jalat alta! Juttu ei ole mielestäni erityisen jännittävä, mutta luulen sen kiinnostavan käytännönläheisyydellään. Otsikossa ei ole kikkailtu, vaan menin kerrankin suoraan asiaan ja tarjosin melko havainnollistavia kokemuksia kissan totuttamisesta valjaisiin. Vaikka konsepti toimii hyvin hakukoneissa, en aio jatkossakaan kirjoittaa kovin Google-optimoituja tekstejä, sillä hassuttelu on paljon hauskempaa.

 

Näin pätevästi hoidimme tuotesijoittelun kaikkien aikojen luetuimmassa postauksessamme.
Huomatkaa iiriksiä hivelevä kuvan laatu, joka oli tyypillistä 2014-vuoden Hupsuille.

3. Työläin postauksemme?

Kun aloin blogata, en käyttänyt postauksen laatimiseen koskaan varttia enempää. Kuvituksen viran saatoin langettaa hämärän kännykkäräpsyn harteille, kuten vaikkapa Herra Apinamies -postaus osoittaa. Muiden blogeja seuratessani aloin tajuta, että kuvillakin on suuri rooli, ja vuoden 2014 lopulla ostin meille kameran. Vuonna 2015 kuvauskalustoon saapui vielä ulkoinen salamakin, ja jossain vaiheessa vuotta 2016 aloin käsitellä räpsyjäni Light Room -ohjelmalla. Yhden postauksen tekemiseen uppoaa nykyisin helposti useita tunteja, ja koska päivitettävänä on myös Facebookia, Instagramia, Snapchatia ja YouTubea, ei ole ihme, että tahtimme on verkkaistunut. Kaikkien aikojen työläin postauksemme oli kuitenkin aikaavievä aivan muista kuin teknisistä syistä. Material Girl -postauksessa turhien tavaroiden listaamiseen ja esittelyyn kului varmaankin kokonainen päivä, mutta haaste oli aivan hillitön, joten jokainen siihen uponnut hetki oli kokemisen väärti!

 

Vieläkö muistatte, mikä oli turhista ostoksistamme se kaikkein turhin?

4. Omituisin postauksemme?

Näppikseltäni on livahtanut nettiin montakin lörpötystä, jonka julkaisun jälkeen olen miettinyt, meninkö jo liian pitkälle ja haetaanko minut puupaa-autolla jonnekin rauhoittumaan. Yksi tällainen postaus oli tämän vuoden tammikuussa ilmestynyt Kohteliaasti pöpi, jossa höpöttelin kehittämästäni nenänuolutekniikasta ja ihmislähtöisestä kehräyksestä. Onneksi keneltäkään ei loppunut huumorintaju, vaan joukostanne löytyi jopa niitä, jotka harrastavat kissamaista leipurointia. Jälleen kerran nauroin ääneen kommenttikentän puolella ja muistin, miksi bloggaaminen on harrastusten aatelia! Toisella tapaa kummallinen taisi olla Antoine de Saint-Exupéryä mukaileva Pikku Prinssi -postaukseni, joka tuntui hyvältä idealta siihen aikaan mutta vaikuttaa varmasti tarinaa tuntemattomille vähintään viiripäiseltä.

 

Tai ehkä baobab-puiden kasvattaminen on kissablogeissa ihan peruskauraa.

5. Apein postauksemme?

Vaikka Hupsujen missio on piristää ja hassuttaa, ei kukaan voi olla aina hilpeä. Vastoinkäymisiä ei voi välttää, ja varsinkin Nupun sairastelujen takia olen joutunut kirjoittamaan blogia välillä itku kurkussa. Silloinkin olen yrittänyt pitää positiivisen pohjavireen, mutta postauksesta Noitatohtori hakusessa kuultaa läpi kovan luokan epätoivo. Tuntui, että kaikki edistysaskeleet vetäistiin vessanpöntöstä alas ja aloitimme sairastelumysteerin ratkaisemisen taas kerran alkupisteestä. Onneksi pohjalta oli suunta vain ylöspäin, ja vaikka Nupulla on jälleen kerran ollut tassupulmia, ne ovat onneksi pysyneet paremmin hallinnassa.

 

Enää en olisi ihan yhtä valmis spiritistiseen istuntoon
tai tohtorimanaukseen kuin silloin joskus.

6. Musikaalisin postauksemme?

Koska olen musiikista pitävä kissaemo, sulosäveliä on solutettu blogiimme tasaisin väliajoin. Nuppu on kuunnellut Weberin klarinettikvintettoa, Juju on kauhistellut viulun vingutusta, ja vain hetki sitten kotiimme asettui taloksi Travis-niminen ukulele. Kaikkein musikaalisimpia postauksiamme on kuitenkin featuroinut räppäri Juju biiseillään Tassut ilmaan! ja Kevät hittaa spottii! Minusta tuntuu, että räpäytyksiä on tulossa lisääkin, sillä sen verran hauskaa meistä on kulkea lippis väärinpäin.

 

Räppäripoju on päheä myös rusetti kaulassa.

7. Eläimellisin postauksemme?

Jokaisessa Hupsujen postauksessa on päätähtiensä takia varsin animaagista menoa, mutta läheskään aina emme rajoitu pelkästään kissoihin. Blogissamme on tutustuttu niin koiriin, vuohiin, hevosiin, vasikoihin kuin supikoiriinkin, ja varsinkin kesäisin räpsytän kamerani täyteen karvakaverien kuvia. Eniten kissoja löytyy postauksesta Sulhaspusuja ja kissaennätys, ja eniten eri eläimiä on luultavasti postauksessa Tuhinaa ja hymyjä. Blogimme ehdottomasti suosituin vieraseläinpostaus on kuitenkin Treenaava paisti. Sitä tähditti suloinen ja persoonallinen kanarouva, joka on valitettavasti siirtynyt jo vehreämmille agilitymaille mutta kotkottaa silti ikuisesti sydämessämme. 

 

Tämän reippailijan ansiosta minusta tuli lopullisesti kasvissyöjä.

8. Sporttisin postauksemme?

Liikunnasta puhuttaessa katseet kääntyvät heti taloutemme miesväkeen. Siinä missä miespalvelija pinkoo maratoneja, Juitsi on radal eka radal vika. Aktiivinen pikkupoika on suihkinut slalomia ja liidellyt yli esteiden. Kaikken sporttisimmaksi postaukseksemme valitsen silti Aktivoivaa kissapilatesta. Kukapa olisi uskonut, millaisiin liikesarjoihin taipuisimme yhdessä pienen sporttiräsyni kanssa!

 

Sulokkaat liikeemme saivat sohvaperuna Nupunkin innostumaan lajista. 

9. Noloin postauksemme?

Kuten kaikki jo tietävät, Nuppu on kihloissa Marraskuun muruset -blogista tutun Rufuksen kanssa. Nuorenparin flirttailu alkoi tammikuussa 2014 blogiemme kommenteissa. Ensimmäisen kerran suhteesta puhuttiin avoimesti blogissamme yksivuotiskarkeloidemme aikaan. Siitä lähtien seurustelusta on raportoitu haukan lailla, joten blogiin päätyi myös hieman nolo episodi Ryppyjä räggärirakkaudessa. Nuppu on asiasta yhä hämillään, vaikka väärinkäsitykset on korjattu ja rakkaus kukoistaa. Emon mielestä blogiarkistoissa möllöttää toinen vieläkin nolompi postaus: Antihöpsö Blogger -otsikon alta löytyy surkuhupaisaa jupinaa, jossa syyttelen Bloggeria kommenttien vähyydestä. Hmmh. Mutta ainakin postaus todistaa, että kommentointi on ollut mielestäni aina yksi blogin hauskimmista aspekteista.

 

Nupusta on silti nolompaa, että se jäi kiinni stalkkauksesta.

10. Söpöin postauksemme?

Jos minulta kysytään, postaus on aina söpö, kunhan siinä näkyy edes ripaus Huitsia ja Nöpöstiinaa. Olen kuitenkin listannut kissaduoni hellyttävimmät tavat postaukseen Hampaita vihlovaa söpöstelyä ja aprikoinut karvaturrikoiden ihanuutta esimerkiksi lällynä lauantaina. Silti mieleeni nousi vahvimpana muisto hetkestä, jonka jaoin Nupun kanssa kerran, kun sillä oli taas ollut vaikeampi tötteröjakso. Etsin postausta pitkään ja hartaasti, ja kyseessä oli Silkkistä silkkua. Muistan, että minua hellytti suunnattomasti myös teidän lukijoiden kommentit, joista välittyi, että tiesitte tasan tarkkaan, mistä puhun. <3 

 

Sydän, sydän, sydän te!

Kiitos siis teille kaikille, jotka olette tehneet näistä neljästä blogivuodestamme niin antoisia! Kuten muutkin ovat synttäripostauksissaan tuumailleet, bloggaaminen olisi varmasti monta kertaa tyrehtynyt ilman vastavuoroisuutta. Viidenteen vuoteen Hupsut lähtevät innokkaina ja uudesta ulkoasusta yhä vain riemastuneina. Toivottavasti seuraavakin vuosi tuo mukanaan paljon mukavaa postattavaa ja jaksatte pysytellä kanavalla!

 

”Kato, Nuppu, miten kivan näköinen blogi! Laitetaanko kirjanmerkkeihin?”