lauantai 5. maaliskuuta 2016

300 x OHOH!

Kukapa olisi vielä eilen uskonut, että kissaduomme happamampaan 50 prosenttiin kuuluva kissaneiti olisi se, joka räjäyttäisi potin aktivointiviikon ensimmäisenä päivänä heti kukonlaulun aikaan? En ainakaan minä, mutta niin vain kävi. Ja näin jälkikäteen kaikki on selvää kuin pläkki, ja merkit ovat olleet ilmassa jo pitkään. Vaikka leukamme loksahtivat lattiaan ja silmämme pulpahtivat hetkeksi kuopistaan, ei suinkaan ole ihme, että Nuppu teki tänä aamuna sen, mitä kukaan ei uskonut tapahtuvaksi koskaan, ikinä tai milloinkaan.

”Täh? Siis miksi ei? Mitäs ihmeellistä siinä muka oli?”

Ensimmäinen vihje oli tuffialustan valmistelu, vaikka emme sitä tajunneet. Ihmettelimme vain, miksi Nuppu on viime aikoina käynyt silloin tällöin keittiön vaakaa työstämässä. Punnitsemisen sijaan se on liponut vaa’an jääkylmää pintaa, minkä seurauksena Nupulta on aina päässyt pari tuffiaivastusta. Puuha on vaikuttanut järjettömältä ja jopa ärsyttävältä. Noin kerran päivässä on kuulunut lips-lips-tuff, lips-lips-tuff, kunnes olemme nätisti sanoneet Nupulle, että jonain päivänä kieli vielä jäätyy kiinni vaakaan ja joudumme soittamaan palokunnan apuun.

  
Kiiltäähän se ihanasti kuin mehujää, mutta se ei ole Rio Cola tai päärynä-Lipsi! 

Toinen vihje on ollut se, että blogimme on lähestynyt tärkeää merkkipaalua. Tämä postaus on historiamme kolmassadas, joten kiltti Nuppu halusi tietenkin valmistella jotain spesiaalia sen kunniaksi. Sitä on huolettanut emon tuskailu tyhjyyttä kolisevan pään takia, eikä Nuppu halua, että emo edes harkitsisi blogieläkkeelle siirtymistä. En silti osannut aavistaa, että neito osaisi kehittää jotakin niin jännittävää merkkipäivämme kunniaksi.

 
”Jaksaa, jaksaa, äiskä! Muutkin bloggaa kuin viimeistä päivää!
Kirjoita vaikka jotain tosta mun kylkeen imeksimästä märästä läntistä.”

Kolmas vihje oli haastavampaa sorttia. Toinen maakrapuna tunnettu ragdoll, Cocopops, yllätti koko kissablogistanian sinkauttamalla vauhdikkaasti korkean esteen yli. Kehtasipa palleroinen poika jopa yllyttää Nuppua samaan. Arvelin, että Nuppu korkeintaan harmistuisi, koska sen pikku tassukat ovat niin lyhyet töpöt, ettei niillä pääse sohvaa korkeammalle tasolle, mutta mussukkani on sittenkin sinnikkäämpää sorttia ja saikin vain lisäpuhtia yllätyksensä valmisteluun.

 
”Wou! Kukapa olisi systeristä moista uskonut!”

Neljäs ja viimeinen vihje oli tietenkin Viiruvarpaiden aktivointiviikkohaaste, jonka aikataulutin alkamaan tänään. Ja voi pojat tai oikeastaan tytöt, mikä shokki meitä aamulla odotti! Kun mies meni unisena keittiöön aamupuuron keittoon, Nuppu nökötti ikkunalaudalla. Nuppu! Ikkunalaudalla! Sydän alkoi pamppailla ja jyskyttää kurkussa asti, kun mietimme, miten Lillerilalleri oikein oli päässyt muurille. Mies nosti sankarittaren testimielessä takaisin lattialle ja näki tuota pikaa, kuinka maailman kahdeksas ihme kävi toteen: Nuppu asettautui tuffialustalle ja toden totta ponkaisi itsensä siitä ikkunalaudalle. Sama toistui vielä kolmannenkin kerran, ja neljännen pompun sain taltioitua teidänkin nähtäväksenne:





Nuppu on upouudesta taidostaan pollea kuin mikäkin. Se on ollut loistotuulella koko aamun ja kellahdellut ikkunalaudalla kumoon kehusuukkoja vastaanottamaan. Jaamme toki typykkämme riemun, vaikka loppujen lopuksi olisi ollut parempi, ettei Nupun ponnuvoima olisi kasvanut tällaisiin mittasuhteisiin. Missä Juitsi nyt syö omia, salaisia eväitään – ja miten käy miehen chilintaimille? Ei kai auta muu kuin kehitellä uusia kommervenkkejä, ja sellaisia on tulossa myös Nupun aktivointikalenteriin. Ehkäpä luvassa on sittenkin niitä norsunkokoisia oksereita!


Kyllä Nupun nyt kelpaa katsella YouTubesta superloikkaansa!

32 kommenttia:

  1. Wouuu! Hyvä Nuppuuuu! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
  2. Mahtava suoritus Nuppu! Näytit niille, että kyllä kissat osaa aina yllättää :D
    - Pöpö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Pöpö! :) Niinpä taisin tehdä - vieläkin ne hierovat silmiään ja päivittelevät asiaa kuin siinä olisi jotain ihmeellistä. - Nuppu the Greatest

      Poista
  3. Wautsu wau, Nuppu! Kiilottelit lähtöalustan kuntoon ja eikun poooomppppu! Ylätassut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja high five! Kiva, kun ymmärsitte sen lähtöalustajutun. Meni ihan ohi emolta. T. Nuppu, simply the best

      Poista
  4. Hieno hyppy, semmonen pompsahdus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sellaista ei ihan noin vain hypähdetäkään, vaan huolelliset valmistelut ovat kaiken A ja O. T. Nuppu the Jolly Jumper

      Poista
  5. Vautsi Nuppu! Hienosti yllätit kyllä meidät kaikki täällä kissablogistaniassa! Upee suoritus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Pakko oli vähän repäistä, ettei se Coco-kamu joudu paistattelemaan yksin blogistanian hämmästelyissä. T. Nuppu the reilu kaveri

      Poista
  6. Hieno Nuppu-loikka,yhdymme hurraajien suureen kuoroon! Mahtava juhlistus suuren merkkipaalun saavuttajilta. Kovasti onnea ja samaa jatkossa,kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! :) Me jatketaan! Ja aktivointihaasteen ansiosta meille tulee materiaalia taas vähäksi aikaa. =)

      Poista
  7. 300-kertaiset onnittelut Nuppu! H-I-E-N-O hyppy! :) Ethän oo salassa treenannut tuota loikkaa? Seuraavaksi sitten vielä vähän korkeammalle?! ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin 300 kiitosta teille! Vähän saatoin yön pimeinä tunteina masu kuristen kokeilla, kuinka korkealle ponnu riittää. Haaveissa siintää jo kirjahylly pikkuesineineen. T. Schnuppenpomppen

      Poista
  8. Hyvä Nuppu!

    Vai oliko tässä nyt se, että palkka oli kohdillaan, sattui huvittamaan ja tähdet oli oikeissa asennoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja räggäriniiaus! T. Nuppu the Trampoliinitassu

      Luulen, että taustalla on nyt ihan vain hinku päästä korkeammalle, koska Nuppu on päässyt kiipeilyn makuun opittuaan ähräämään itsensä ensin tuolin kautta pöydälle. :-D Se mokoma on esittänyt ikkunalautahypyn jo monta kertaa tänään. Pomppaus menee kuin vettä vain, eli itseluottamus on kasvanut kohisten. Ja sitten Nuppenpuppeli haluaa aina hirmuisesti kehuja ja suukkoja, kun osasi ihan itse hypätä niin korkealle. Onhan se aika hellyttävä. <3 Ja ihan kuin muutkin, oikeat kissat. :-D T. Ylpeä kissaemo

      Poista
  9. 300 kertaiset taputukset Nupulle! :D

    VastaaPoista
  10. Videossa on hienot musat!
    Onnittelut sekä 300 että Nuppu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Me haettiin ilmaislistoilta jotain riittävän pompöösiä painottamaan Nupun tärkeää hetkeä. <3

      Poista
  11. Nuppu oli vaan odottanut aktivointiviikkoa, että pääsisi näyttämään, mitä oikeasti osaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä vaikuttaa! :) Nuppu oli laskenut tarkkaan, milloin kannattaa paljastaa todelliset taitonsa. <3

      Poista
  12. Vau mikä hurja loikka! Fiksu Nuppu kun osaa valita sopivan ajankohdan loikkimisen aloittamiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu kieltämättä yllätti paitsi supermegaloikalla myös täydellisellä ajoituksella! <3 Mitähän kaikkea aktivointiviikko tuokaan vielä tullessaan! :-D

      Poista
  13. Hieno loikka Nupulta! Uskon tietäväni miltä teidän talouden ihmisväestä tuntuu, sillä Tiitus oppi muuttomme jälkeen kiipeämään kiipeilypuun ylätasoille ja hyppäämään tiskipöydälle. Kaksi ensimmäistä elinvuottaan Tiitus piti visusti jalat maassa. :) Tiituksen uusien taitojen myötä meilläkin tuli pieni ongelma kissojen ruokinnassa, sillä tytöille ei voi enää jättää raksuja tiskipöydälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiituskin sitten valaistui ihan yhtäkkiä! :-D Tosi hauskoja kissojen kannalta tuollaiset pomppuoivallukset, mutta vähän ne aiheuttavat kyllä omistajille päänvaivaa! :) Onneksi meillä kissat syövät pääosin samoja juttuja, niin ei tarvitse ihan hirmuisesti valvoa, kuka milläkin kupilla on.

      Poista
  14. Pyhä Nuppu on rukoillut itselleen kevyet tassut. Ihana näky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palat loksahtivat juuri kohdilleen! :-D Kunpa se ei mutisisi seuraavan Ave Marian välissä peukalotoivetta, koska sitten menisi jo ihan mahdottomaksi! :-D

      Poista
  15. Mä kun luulin että olen jo tänne kommentoinut mutta enpä vissiin sitten! Ihanasti Nuppu otti Cocosta liito voimaa ja liiti näppärästi pöydälle <3 Kummallisesti heti tämän luettua Coco hyppäsi päydälle matkien Nuppua eikä se enää muuta teekkään. Olen kyllä ottanut suihkepullon käyttöön, koska keittiöntaso on speciaali paikka Ruffen lounaalle jota Coco ei saa mennä vahingossakaan syömään. Harmittaa, kun nyt ei voi enää jättää raksuja pöydälle jos mennään vaikka ulos :--( Voi Coco minkä teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se Cocon pomppuvideo oli kyllä ihan kommentiksi laskettava! :-D Mikä ihme pomppuvimma nyt oikein iski?! Mä en raaski Nupun hyppelyä rajoittaa, kun toinen on niin onnellista ja ylpeää kissaa. <3 Onneksi Nuppu viihtyy ruoka-aikaan lattialla oman kuppinsa äärellä. Jujulla ei kauan nokka tuhise, kun se imuroi omat pöperönsä sivupöydällä. Mutta aika hankala oli leikellä possunsydämiä, kun Nuppu tuli katsomaan liian läheltä koko ajan. Voi näitä pikku pomppupalloja!

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Nyt Neppis hyppelee jo niin rutiininomaisesti ikkunalaudalle, että ponnistaa kaukaa tuffialustan takaa. Mihinhän seuraavaksi?! :)

      Poista