lauantai 21. marraskuuta 2015

Juju Potter ja Feeniksin kilta


Oletteko koskaan törmänneet muinaisen Egyptin myyttiseen Feeniksiin? Se on häikäisevän kaunis ja äärettömän pyhä tulilintu, joka pörhistelee punakultaisissa höyhenissään ja omistaa hämmästyttäviä taikavoimia. Sanotaan, että feenikslintu lehahtaa paikalle silloin, kun sen apua kipeimmin tarvitaan, ja sen kyynelissä on parantavia voimia, jotka herättävät henkiin jopa totaalisesta kuukahduksesta. Tällaista supersiivekästä tarvittaisiin siellä sun täällä, mutta valitettavasti maailmassa on vain yksi Feeniks kerrallaan. Olen viime aikoina pohtinut olennon tämänhetkistä sijaintia, sillä kaksiossamme on viime aikoina lepatellut yksi kultahöyheninen tipu, joka ei vaikuta miltään ihan perusnaakalta. Se on nimittäin ollut suorastaan maaginen inspiraation lähde molemmille kissoille ja saanut niiden kunnon kasvamaan hämmästyttävän kovaksi. Ehkäpä Nupun tervehtyminenkin on sen kultakyynelten ansiota?


Taloutemme muut peipot suorastaan palvovat tätä uutta tulokasta ja tarjosivat sille
mahdollisuuden asua niiden pesässä. Sympaattista juu, mutta fiksua? Ei välttämättä.

Feeniksiin esimerkiksi Harry Potterin ja Albus Dumbledoren kautta perehtyneet lukijat voivat arvata, mikä saattaa vielä koitua kohtaloksemme. Vaikka tämä kullanhohtoinen lintunen on tervetullut vieras, sillä on yksi paha tapa. Kun se on elänyt tuhat vuotta, se rakentaa itselleen kanelipuun oksista pesän ja sytyttää sen tuleen niin, että koko komeus roihahtaa liekkeihin juhannuskokon lailla. Kun höskä on palanut poroksi, tuhkasta nousee uusi, nuori Feeniks maailmaa parantamaan. Nuppu ja Juju eivät kuitenkaan halua, että niiden rakas MS Nuppu of the Seas -laiva käräytettäisiin karille, joten ne päättivät antaa Feeniksille kyytiä niin, että sen peppusulat vain pöllyäisivät.

 
Tässä on perimmäinen syy, miksi tipit ja sylvesterit ovat aina tukkanuottasilla. 

Totta maar kultasiipi säikähti! Se läpsäytti itsensä lentoon ja yllätti saalistajat kauneudellaan.

Muistutin, että jonkun olisi parasta saada Feeniks kiinni ja udella sen ikää ihan vain varmuuden vuoksi. Jos tipusella on plakkarissa esimerkiksi vain 900 vuotta, meillä ei ole tarvetta hankkia palosammutinta vaan voimme antaa linnun lepatella kaikessa rauhassa keskuudessamme ja tirauttaa kyyneliä joko Nuppusen tassulle tai peppanaan aina tarpeen vaatiessa. Juju jatkokehitti ajatusta niin, että voisimme perustaa Feeniksin killan, joka lähettäisi lintusen kyynelehtimään myös muiden eläinten ja kilttien ihmisten pipit pois. Feeniks oli kuitenkin saatava ensin kiinni, jotta sen kanssa voitaisiin käydä tällainen kehityskeskustelu.


Juju yritti pyydystää linnun esittämällä selkäkolotuksesta kärsivää
preeriakoiravanhusta, mutta Feeniks ei mennyt tietenkään lankaan.
Niinpä Juju viritti perinteisen varjostuksen.
 
Alkoi hurja hippaleikki, enkä ollut aina varma,
pyydystikö Feeniks Jujua vai Juju Feeniksiä.
 
Lopulta Juju otti Feeniksistä tiukan haliotteen
ja KUISKUTTI sen korvaan sovitut kysymykset.
 
Feeniks ei vastannut mitään, koska se kuuroutui hetkeksi Jujun huudosta.
Niinpä Nuppu päätti kokeilla lempeämpää taktiikkaa. Kuti, puti, kuti!
 
Kutittelu tehosi Feeniksiin komentelua paremmin, ja se suostui juttusille
Matrix-älyään käyttävän Nupun kanssa. Saatoimme Jujun kanssa vain
ihailla, kuinka meitä viisaammat sielut kävivät sanatonta keskusteluaan.

Kun juttutuokio oli ohi, odotimme jännittyneinä, perustaisimmeko killan tänään vai huomenna. Pettymys oli kuitenkin suuri, sillä Nuppu kertoi, ettei Feeniks ollutkaan Feeniks. Se on kuulemma vain törkeän tyyris (= 14,90 €) kissanlelu, joita myytiin Lemmikkimessuilla epätoivoisille kissaemoille, jotka etsivät kipeästi tuliaisia kotiin jääneille mussukoilleen. ”Feeniksillemme” voi kuulemma hankkia vaihtopään, ja kissojen maagiselta vaikuttanut innostus liittyikin vain mekanismiin, jossa sulkatuppo pyörii lentäessään ja aiheuttaa siipien havinaa muistuttavan flapflap-äänen. Sitä ei ainutkaan metsästysviettinen katinkutale voi kuulemma vastustaa. Voihan masennus! Feeniksin kilta jääkin vain haaveeksi, sillä tämä sulkasieppo ei itke, vaikka sitä kuinka nujuuttaisi...

 
Puskii, Juju Potter!

34 kommenttia:

  1. Whaaaat!?? Ihmehyyppä! Mekin tarvitaan tollanen! Tar-vi-taan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen kissa tarvitsee ainakin yhden Feeniks-look-alike-hyypän! :)

      Poista
  2. Oho, me jo ajateltiin, että Feeniks on teillä. Vähän olisi ollut kätevää!

    Mutta oli Feeniksiä tai ei, niin Juju on ihan henkeäsalpaavan komea, ja nuo sen pumpulituppotassut on saa (erityisesti Jujun komeudesta johtuvaa hengenahdistusta kärsivän) ihmisen vallan huimauskohtaukseen! Nuppu on tietty kaunis, mutta sen ylistely me jätetään Rufukselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ilmaisu tuo pumpulituppotassut! :-D Tosi kuvaava, sillä sellaiset Jujulla tosiaan on. Välillä ei voi kuin nauraa hellytyksestä niille. <3 Ja tunnustan antaneeni myös pusuja pienille valkoisille tumpuille. <3

      Poista
  3. Mutta eihän sitä tiedä, jos sittenkin ?

    Meillä on tuollainen tuhottoman kallis lelu kanssa ja nyt on kaapissa siihen vaihtopääkin - kyseinen feeniks-imitaattori nimittäin on tämän kissajenginjengin ehdoton ykkönen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että Feeniks olisikin silti Feeniks. :)

      Tuo lelu on kyllä hintansa hankkinut, koska vieläkään katit eivät ole siihen kyllästyneet, vaan Juju oikein kerjää, että sillä pitää saada leikkiä. Olen lennättänyt Feeniksiä monta kertaa päivässä, ja kun mies oli viime viikolla sairaana kotona, niin Juju oli mennyt omin lupineen pudottelemaan lintua hyllyn päältä, kun tahtoi leikkiä sillä. :) Kyllä mama ostaa siihen siis vaihtopäänkin, maksoi mitä maksoi. :-D

      Poista
  4. Ihanat innostusviikset molemmilla >^^<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Movemberit väpättäen kaahattiin tipusen perässä! :-D

      Poista
  5. Pöh, Feeniks oli huijausta?!! Vai haluaako Nuppu pitää taikavoimat itsellään ja sen vuoksi nyt huijasikin teitä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa Feeniks olisi sittenkin oikea. Ja jos joku sitä ja sen taikaa voisi hallita, niin lempeä Nuppu on paras valinta. <3

      Poista
  6. Oli Feeniks tai ei, pääasia on, että tirppalelu on kiva. Teistä on taas niiiin ihania pumpulinpehmoisia kuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tirppa on ehdottomasti lelujen kuningas, oli se mytologinen tai ei. Pumpulikatit kiittävät ihasteluista! ♥

      Poista
  7. Pitäisiköhän täälläkin kokeilla? Toistaiseksi vavisuttavin lintukokemuksemme on, kun kissat asuivat luonani ensimmäisiä viikkoja. Ikkunasta näkyi FASAANI, joka otti ja kehtasi kävellä meidän pihalla! Pepin ja Ninnin hännät menivät viuhtomisesta melkein solmuun. Jospa tuo onkin kultafasaani, ja karvakasat saisivat turhaumansa puretuksi? En uskalla näyttää juttua niille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas teidän pihalla vaappunut erikoinen mötkäle! :-o Kyllä menisi meidänkin palleroilta hännät solmuun, jos sellainen tepastelisi meidän ikkunan ohi. Voisi mullakin silmät pudota kopsahtaen lattialle. =) Pidin pitkään fasaaneita pelkkinä eläintarhalintuina siinä missä esim. riikinkukkoja, kunnes näin niitä ”livenä” miehen kotikonnuilla. Hän ei kovin fasaaneista pidä (aamuyön unia häiritsevän äänen takia), joten toivotaan, ettei tuo Feeniks ole kultafasaani! :)

      Poista
    2. Joo, fasaanin laulu kieltämättä herättää lähinnä sen reaktion, että kuka rontti on jättänyt ovensaranat öljyämättä...

      Poista
    3. Mua se ääni ja sulkien pölistely jaksaa onneksi vain huvittaa. :)

      Poista
  8. Mun mielestä Juju ei näytä lainkaan vanhukselta tuossa yhdessä kuvassa vaan boxin nightiin valmistautuvalta nyrkkeilijältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, pikku nyrkkeilijäpoika! :) Vähän liian nössykkä taitaa Juitsi siihen olla. <3 (Vastustaja taintuisi silkasta söpöydestä.)

      Poista
  9. Hihii :D ehkä ihan hyvä, että feeniks osoittautui kopioksi. Nimittäin tuollaisen höyhentämisen jälkeen feeniks saattaisi luulla 1000 vuoden jo kuluneen ja kärtsäyttäisi itsensä ennenaikaisesti.

    Juju on aivan ylisöpö näytellessään preeriakoiravanhusta, joten ei ihme, että vale-feeniks ei mennyt lankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olisihan se ollut melkoinen paloturvallisuusriski! :-D Juju on kyllä ihan uskomattoman söpö takatassuilla taiteillessaan. <3

      Poista
  10. Vai että feeniks ei ollutkaan feeniks voi nyyh :( Meilläkin on lentänyt täällä samanmoinen sulkatuppo ja sitä on retuuteltu yhtälailla kuin tätä teidän valefeeniksiä. Mukavaa puuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valefeeniksejä taitaa olla liikkeellä enemmänkin näin messujen jälkimainingeissa. :) Mutta en mä ihmettele, miksi se on niin kiva lelu. Tekisi melkein itsekin sännätä sen perään!

      Poista
  11. Meilläkin on tuollainen tipu-imitaattori. Huippusuosittu. Pari kertaa jouduttu jo uusimaan varaosista. Ihanat leikkikuvat teistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista! :) Tuo lelu tuntuu olevan oikeasti kaikkien kissojen lemppari, joten taitaa olla korkeahkon hintansa väärti.

      Poista
  12. Huiij, teidän hurjat venyy vaikka mihin! En tahtoisi olla tipuna teidän asunnossa.
    -Mirka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi et muistuta Feeniksiä kovin paljon (tosin ei olla nähty ihan liian pitkään aikaan, joten mistä mä muka voin tietää, millaiset sulat olet kasvattanut!!), joten voit tulla tänne turvallisin mielin kylään ja lakupötkökin vain halaa sua. :)

      Poista
    2. :)
      t. Mirka the Phuuhka

      Poista
  13. Eikä miten kiva postaus! Tästähän saisit jo oman kirjankin aikaiseksi! :D meillä olisi varmaan kanssa suosittu tuollainen sulkalelu, täytyy harkita hommaamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-D Nuppu ja Juitsi kuulemma haluaisivatkin oman kirjan. Kannattaa kyllä hankkia tuollainen lelu, koska siitä tuntuu riittävän loputtomasti riemua.

      Poista
  14. Hieno seikkailu! Ihan jännitti miten teidän käy. ;) Tuo lelu muistuttaa vähän Zooplussan Bird-lelukeppiä. Onko samanlainen? Siinäkin vläpättäää (hihi onko se sana) ne sulat ilmassa. Meilläkin siitä tykätään, mutta se tuhoutuu aina ekan leikin jälkeen. Mutta onneks se lelu on ihan hauska ilman sulkiakin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä muakin vähän jänskätti, että mikä töyhtöhyyppä tuo onkaan hyyppiään! :-D Meilläkin on se Zooplussan Bird-lelukeppi (nro 3 tällä hetkellä), ja paljon on samaa, mutta Feeniksissä on vielä paljon pidempi kepukka ja se on jotenkin jämäkämpi. Paremmat suhinat ja niin pois päin. :-D

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kerrankin sain kengurutouhua tallennettua.

      Poista