maanantai 17. helmikuuta 2014

Universumin kaunein

Nuppu on pienestä asti kokenut olevansa aivan erityinen, onhan sille päivittäin hoettu, kuinka kaunis ja ihana se on. Siksi Nuppu on odottanut hetkeä, jolloin se pääsee ihan oikeisiin kissanäyttelyihin ja tuo kotiin ison Maumau Champion -pokaalin, Ford Fiesta -henkilöauton, vuoden raksut, sponsorisopimuksen Furminatorin kanssa sekä osallistumisoikeuden Miss Tropical Barbados -kisoihin. En ole vieläkään raaskinut kertoa nuorelle kaunottarellemme, ettei näyttelyura ole valitettavasti lemmikkitasoisten räggärien juttu. Missään ei kuitenkaan sanota, että liian matalat hansikkaat estäisivät kissaneitosta osallistumasta arvostettuihin Miss Ragdoll World -kisoihin, jotka satuttiin tänä vuonna pitämään meidän asunnossamme. Mikä onnenpotku!

Tunnelmat olivat hieman kireät pedikyyrissä.
Onhan se ymmärrettävää, että ekat kisat jännittivät.

Riita sovittiin kampaajalla. Hyvän missin tunnistaa siitä,
että se osaa pyytää anteeksi ärhentelyjään.
 

Pahin kisajännitys oli jo ohi siinä vaiheessa,
kun kaulakarvat suittiin pöyhkeiksi.

Jännitystä olisi ehkä kannattanut hieman
jättää uimapukukierrosta varten. 
 
Lopulta Nuppu jaksoi kuitenkin nostaa kaunista päätään
ja valloitti tuomarit hurrrmaavalla kehräyksellään.

Kaikilla tirahti kyynel silmään, kun "Ken on heistä
kaikkein kaunein" pärähti virallisesti soimaan.

Nuppu lupasi, että suhde netistä löydettyyn
poikaystävään kestää kyllä missivuoden paineet.
Ensimmäiseksi perintöprinssiksi julistettiin tämä komistus.

Kukaan ei yllättynyt, kun voittaja kruunattiin ja Nuppu sai nousta valtaistuimelle maailman kauneimpana ragdollina. Palkinnot olivat kisassa kuitenkin hieman vaatimattomammat kuin kissat olivat kuvitelleet. Ehkä siitä syystä kisaillan jatkoilla homma lähti hieman lapasesta. Toivomme kuitenkin, että Nuppu saa pitää kruununsa, sillä se jos kuka on sen oikeasti ansainnut olemalla paitsi maailman kaunein myös suloisin ragdoll-neiti.

Perintöprinssi halusi pukeutua jatkoilla prinsessaksi.

Niinpä se kaappasi voittajan tiaran!

Nuppu ei ollut kuitenkaan valmis luopumaan
palkinnostaan ja taisteli sen takaisin itselleen. 
Railakkaan illan päätteeksi Nuppu
sai taas kruunun voittoisille kutreilleen.

6 kommenttia:

  1. Rufus käski kertoa Nuppuselle, että hänen mielestään voitto meni oikeaan osoitteeseen. Rufus myös aikoo tukea Nuppua tulevissa mallin töissä ja ajaa uudet kiinnostuneet kollit muualle vokottelemasta hänen tyttöään! Minä puolestaan sanon Jujun ottaneen tiaran varastamis kuvassa ehkä vähän liikaa kissanminttua, on ilme sen mukainen :D Onneksi Nuppu sai kruununsa takaisin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että Rufus ymmärtää ja tukee. :-) Miss ragdoll worldina moni varmasti yrittää hännystellä kaunokaista, joten oma rakas bodyguard on välttämättömyys! Toivottavasti perintöprinssi ei vohki enää uudestaan tiaraa - oli nimittäin aika hurjana sen perään kissanminttupöhnissään.

      Poista
  2. Ihana Nuppu! Onnea tittelistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu kiittää ja kehrää! :) Onneksi unelmat voivat käydä toteen, kun apuna on hiukkanen mielikuvitusta.

      Poista
  3. Misu, Misse ja Pipsa onnittelevat Nuppua hienosta suorituksesta! :)

    VastaaPoista