tiistai 14. tammikuuta 2014

Nupun sadeseikkailu

Nupulla oli ennen joulua ongelmia tassunsa kanssa. Niin suloinen kuin Nupun oikea etutassu onkin, se tulehtui kerta toisensa jälkeen. Tästä syystä Nupulla oli meneillään inha on-off-suhde tötterön kanssa. Kun vielä joulun jälkeen tassussa oli jonkin verran punoitusta, päätin etsiä käsiini uuden eläinlääkärin, joka tarkistaisi Nupun päästä varpaisiin (varsinkin niihin!) ja antaisi minulle ohjeet, kuinka saisimme tassun taas tuliteräksi. Kun Nuppu kuuli, että veisin sen eläinlääkäriin, se alkoi parannella tassuaan pikavauhtia. Lääkäripäivän koittaessa (tasan viikko sitten) tassussa oli enää vain pieni, kuivahtanut jälki, mutta paketoin Nupun silti sadeasuun ja lähdin kuljettamaan sitä uuteen seikkailuun.

Nuppu oli jo pelottavan sopeutunut tötteröön ja kapusi
yläpesäänkin se päässään. Me nostimme katin sieltä pois,
sillä homma näytti hivenen vaaralliselta. Meistä. Ei Nupusta.

Nupun sadeasu loihdittiin oikeastaan kuljetuskassin päälle. Ensimmäisen kerroksen muodosti tuttu ja turvallinen kissaviltti ja toisen jättisuuri Ikean kassi. Kun tähän comboon lisättiin vielä sateenvarjo, on sula ihme, että koskaan saavutimme määränpään. Onneksi kuitenkin selvisimme bussimatkasta, sillä Nupusta kissaklinikalla oli oikein mukavaa. Sen hössötys saattoi olla osittain jännitystäkin, mutta luulen, että se myös viihtyi paikassa ihan aidosti. Uudella lääkärillä oli ihana stetoskooppi, jota Nuppu sai huitoa tassullaan. Sydämen kuuntelusta ei tosin meinannut tulla mitään, sillä Nuppu kehrätä huristeli niin pontevasti ja touhotti nuppumaiseen tapaan. Silloin nokkela lääkäri nosti hupsun räggärini sivupöydälle ja alkoi laskea hanasta vettä. Nuppu höristi heti kiinnostuneena korviaan ja lopetti hämmästyksissään kehräämisen. Ja hyvinhän se Nupun sydän pamppaili!

Nuppu söpöine pikku tassuineen ja varvassukkineen.


Kaiken kaikkiaan Nuppu-neiti sai terveen paperit, eikä tassuunkaan määrätty hoitoa. Jos punoitus palaa, se hoidetaan antibioottitableteilla. Ennen kuin lähdimme vastaanotolta, hoitaja tuli hakemaan huoneesta siamilaiskissaa, joka oli toipumassa nukutuksesta. Se maukaisi möreän surumielisesti, ja jouduin pitelemään Nuppua kaksin käsin, jottei se olisi mennyt lohduttamaan unenpöpperöistä kaveria. Sellainen Nuppu juuri on – valpas ja lempeä hoivakissa. Onneksi tassu näyttää nyt niin hyvältä, ettei Nuppu itse tarvitse enempää hoivaa vaan saa toivottavasti sipsutella tästä lähtien terveellä tassulla.

Tötteröä ei ole näkynyt yli viikkoon, eikä kukaan meistä ikävöi sitä!

5 kommenttia:

  1. Hyvä, että Nupun tassu on taas kunnossa! Meidän kisuja ei onneksi ole tarvinnut eläinlääkärissä käyttää. Terkkuja kisuille!
    T. Serkut maalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveiset välitetty - ja täällä kehrätään siihen malliin, että niitä tuli myös roppakaupalla takaisin! :) Onneksi teillä on pysytty terveinä! Toivotaan, että Nupunkin tassu on nyt entistä ehompi.

      Poista
  2. Toivottavasti tassu pysyy nyt kunnossa, ettei tarvis enää tötteröä pitää ja välttyis lääkärireissulta. Jami on pysynyt terveenä, mut sillä on ihan kamala uhmaikä :D mitään ei uskota, tekee just sen mitä kielletään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että nyt alkaisi "huoleton" elämä. Olen varmaan vähän yliherkkä, kun en ole ennen kissoja omistanut. Onneksi meilläkään ei ole ollut tämän pahempia juttuja. Ruokinta on tosin ollut välillä hankalaa, kun ovat molemmat hirmu herkkävatsaisia. Onneksi on löytynyt siihenkin ratkaisuja, joten ehkä tässä vähitellen oppii yhä lisää. Jujullakin oli muuten "uhmis" viime kesänä, juuri ennen kuin täytti vuoden. Sekin harrasti hyppelehtimistä kiellettyihin paikkoihin eikä oikein viihtynyt paijattavana, vaan möllötti usein omissa oloissaan. Pari kuukautta sitä kesti, mutta sen jälkeen poitsu palautui taas omaksi ihanaksi itsekseen. :)

      Poista
    2. Toivottavasti täälläkin menee toi uhmis pian ohi :)

      Poista