Hammaspeikon karkotusta

Kun opiskelin kissan omistamista vasta teoriassa, yllätyin lukiessani, että kissojen hampaat olisi harjattava päivittäin. Sädekehä pään päällä ostin heti pikkuruiset sormiharjat ja kanahammastahnaa pikkukatteja odottamaan. Mutta kun pennut tulivat, käytäntö pani teorian todelliseen koitokseen. Juju teki heti selväksi, ettei sen suuta availe kukaan muu kuin se itse. Nuppu kopioi veljensä käytösmallin, ja tunsin itseni perin juurin surkeaksi, kun annoin hammaspeikkojen jyllätä kullanmurujeni legoissa. Kadehdin eläinlääkäriä, joka avasi kissojen suun tottunein ottein, ja päätin opetella homman, vaikka mikä olisi.

Mintunvihreä harja on Jujun, liila Nupun.

Yritin muistella, kuinka näppärästi osaan laittaa hevoselle kuolaimet suuhun. Sitten kuvittelin Nupun ja Jujun miniatyyriponeiksi ja ihan vain varovasti raotin niiden suuta. Näin homma alkoi vähitellen sujua. Lopulta ujutin mukaan myös hammasharjan ja herkkutahnan. Nokkelinta on lähestyä kissoja sivulta ja nostaa poskea vain sen verran, että harja pääsee sutimaan peikot tiehensä. Lopuksi kissat saavat lipoa harjaa niin, että niille jää operaatiosta hyvä mieli. Vaikka pian on mennyt vuosi, My Little Ponyni eivät todellakaan kellahda selälleen suu auki, kun lähestyn hammasharjan kanssa, mutta ehkä ensi vuonna peikonkarkotin on jo niiden uusi paras ystävä...

Kissat odottavat tyynesti hampaiden harjausta
vessan oven edessä. 

Peikkotarinat pelottavat ujoa Juju-poikaa.
Siksi se alistuu suuhygienistin käsittelyyn.

Nuppu suostuu hammaspesuun, sillä hyväntuoksuinen
hengitys ja valkoinen hymy ovat sille ylpeyden aiheita.