Superkiva sturtsihiiri

Joskus uusien lelujen keksiminen vaatii runsaasti aivotyötä. Joskus ne taas syntyvät aivan sattumalta kuten sturtsihiiri, strutsin ja hiiren suloinen sekoitelma. Katselin kerran sohvalla televisiota, kun Nuppu tuli nakertamaan aamutakistani roikkuvaa nauhanpätkää. Se oli harmaa, liukas ja pitkä kuin hiiren häntä, eikä mennyt kuin hetki, kun karvapiraijani oli naksutellut nauhan kokonaan irti ja lähti kiikuttamaan saalista sängyn alle.

Nappasin tietysti nauhan takaisin ennen kuin se olisi kissaparan suolistossa ja havaitsin, että Jujukin oli jo rakastunut kyseiseen liehuhäntään. Niinpä sidoin sen lelulaatikosta ensimmäisenä käteen sattuvaan höyhenhuiskaan, ja sillä hetkellä syntyi sturtsihiiri. Siinä on kaikkea, mitä kissa voi haluta: höyhenten peittämä pullea vartalo ja superpitkä, hopeanhohtoinen häntä. Se myös pitää erityisen paljon ragdolleista ja kutittelee mielellään niitä kainalosta ennen kuin pinkaisee  pakoon. Yllättävää kyllä sturtsihiiri on niin kiva kaveri, että huonompikin leikki sen kanssa kelpaa: niinpä voin kerrankin viihdyttää kissoja samalla, kun luen lehteä tai tapitan dvd:ltä tiettyä 80-luvun saippuasarjaa.

Harvinaisen vähän heilahtanut kuva suurista sturtsipeijaisista.

Kiinni on ja pysyy! Nuppu hoiti taas homman.

Leikistä väsynyt Juju ihmettelee, mikä ero on strutsilla ja sturtsilla.