Juhlat nupullaan!

Hupsuttamossa on fiilikset korkealla, sillä herätyskellon kilinää ei tarvitse kuunnella kuukauteen! Aamutunnelmaa ei latistanut tänään edes kimakka ininä, joka kantautui oven takaa jo kello kuuden maissa. Se oli nimittäin lähtöisin synttärisankaristamme Nupusta, joka täyttää tänään viisi vuotta.
 

Nyt on helppo näyttää tassulla, kuinka vanha oikein onkaan!

Lauloin Nupulle ”Paljon onnea vaan” ainakin viisi kertaa, ja sen jälkeen se on saanut puuhata kaikkea kivaa, koska ”eläviitijookoNuppu”-tyyliset lausahdukset ovat tänään juhlan kunniaksi pannassa. 

 

Nuppu on saanut kanniskella hiuslenkkiä valvotusti koko aamun.

Nuppu on räplännyt kukkaa ja renkuttanut kaihtimia.

Liinavaatekaapissakin on ollut trafiikkia.

”Nyt saa tuoda namit tarjottimella sänkyyn!”

Vaikka Nupulle ei voi allergioiden takia pyöräyttää herkullista raksukakkua tai kananmaksapiirasta, se saa kuitenkin paljon kivoja lahjoja. Ensimmäinen synttärilahja oli aineeton: isikissi antoi Nupulle uuden lempinimen: Parta-Potso. Ja voi, miten kovasti meitä kaikkia naurattikaan! 

Nuppu tietää, että rakkaudesta ne isikissitkin potkii!

Vaikka asiaa olisi vielä paljon, tästä postauksesta tulee nyt harvinaisen pekkatöpöhäntäinen, sillä olen lähdössä hakemaan bussiasemalta Nupun virallista lahjaa: ihmistä, joka on luvannut pitää Nupulle seuraa ensi yönä. Luvassa on siis taattu kainalopaikka ja paljon rapsutuksia. Mitäpä muuta sitä viisivuotias karvatypsykkä voisikaan toivoa?

”No kyllä mä haluaisin Rufukselta suukon ihan livenä. Ja se vähän
säikähtäneen näköinen Popo Copskin saisi kyllä piipahtaa kylään.”

Nupun karkelot jatkuvat siis koko viikonlopun, ja niistä tulee vielä lisää materiaalia blogin puolelle. Tulossa on myös tarina siitä, kuinka Juitsi heitti speedot nurkkaan, ja lomalla luulisi meidän ehtivän kissabicatakin!

Näin synttärisankari tekee haarahyppyjä!

Iloisia kesäpäiviä kaikille! Ja high fivet 

muillekin lomansa aloittaneille!

10 hupsua faktaa

Tuskailu tuottaa joskus tulosta, sillä heti tyhjän pään syndroomasta nuristuani ihanat brittikissat Mimmi ja Alfred nakkasivat Nuppua ja Jujua hauskalla haasteella. Juju elätteli toivetta, että siihen liittyisi nenutusta Mimmin kanssa, mutta kyseessä olikin asiapitoisempi pläjäys: meitä pyydettiin jakamaan kymmenen faktaa omasta, hupsusta elämästämme. Olemme vyöryttäneet vuosien saatossa melkoisesti materiaalia blogspotiin, mutta väänsin aivojani kuin tiskirättiä konsanaan, ja kyllähän sieltä tihkui vielä ihan uuttakin infoa. Täältä pesee!

Fakta #1: Juju on villeistä villein zumbapoika!

”Mama, ota mua etutassuista kiinni, niin vedetään vähän lambadaa!”

Kun olen yksin kotona, väännän toisinaan lattarimusiikit soimaan. Enricojen, juanien ja ricardojen samettinen ääni saa Jujunkin tanssitassut väpättämään, mutta salsa-askeleet muuttuvat aina nopeasti rämäpäiseksi riehunnaksi. Viimeksi zumbasta kehkeytyi hurja ajojahti: Juju alkoi vaania minua ja loikkasi lopulta kohti niin villisti, että juoksin kiljuen pakoon. Sitten vaihdoimme osia niin kuin leikkiin kuuluu, ja matot olivat säntäilystä makkaralla.


Fakta #2: Nupusta tulee päivä päivältä luttanampi.


 

Näin me tytöt aina köllötellään nenä takaraivoa vasten.

Kun Nuppu tuli meille, se oli aluksi vähän ujo. Aikaa myöten se kesyyntyi, ja olen monesti ajatellut, että tämän mössytettävämmäksi ei kissa voi enää muuttua, mutta voipas! Perunavertauksia käyttäen Nuppu oli joskus rapsakka ranskanpottu, mutta nyt se on voinokareella kyllästettyä herkkumuusia, joka valuu, vaikkei lautasta edes kallistaisi. Nuppu on aina mukana kaikessa, eikä vessaankaan pääse ilman sinne tänne retkahtelevaa hurinatuppoa. Nuppu osallistuu pyykkien ripustamiseen, inttää ihmisen aina kaverikseen ruokakupille ja mönkii huristen kainaloon nukkumaan. Yksi Nupun hellyttävimmistä piirteistä on, ettei sen maailmassa esiinny käsitettä ”henkilökohtainen tila”.

Fakta #3: Nupulla ja Jujulla on tuore 80 sentin velka.

”Tältä se voitto sitten tuoksuu... Aika raikkaalta toistaiseksi.”

Nuppu ja Juju voittivat taannoin 20 euron lahjakortin läheiseen lemmikkiliikkeeseen, ja viikko sitten marssimme vihdoin ostoksille. Kissojen 15 kilon hiekkasäkki jäi maksamaan kanta-asiakasalennuksen ja lahjakortin jälkeen 80 senttiä. Mies ei jaksa olla kiusoittelematta katteja lähes euron vekselistä, joka laitettiin heti vetämään.
 

”Ois me ilman hiekkaakin pärjätty, kato vaikka!”

Fakta #4: Kissoja pussatessani sanon välillä ”Se on hau hau”.

 

”Ei tätä juttua, äiskä, eihän?”

En tiedä, mistä sanonta on tullut tai mitä se merkitsee. Loogisesti ajatellen minun pitäisi sanoa ”Se on mau mau”, mutta sanon silti ”Se on hau hau”. On myös tärkeää, millä nuotilla ja rytmillä lausahduksen ilmaisen. Älkääkä vain kysykö, mihin subjekti viittaa, sillä se on yhtä hämärän peitossa kuin fraasi itsekin.


Fakta #5: Laulan kissoille usein ”Mi-au, miiau” -biisiä

”Ääää! Sanokaa, kun nää noloudet loppuvat!”

Aiemman faktan kanssa samaan kategoriaan kuuluu myös oma keksimäni ”Mi-au, miiau, mi-au, miiau” - laulu, joka alkaa moduloida alaspäin, kunnes rekisterin rajat tulevat lopulta vastaan tai mies sanoo ”Kiitos”. Nupulle olen säveltänyt myös ihan oman tunnusbiisin, joka menee näin: Nuppu on ihana, Nuppu on suloinen, Nuppu on kissa niin hassunkurinen. Nuppu-nuppu-nuppu pop, Nuppu-nuppu-nuppu pop, Nuppu-nuppu-nuppu-nuppu, Nuppu-nuppu-nuppu pop. Harkitsin hetken, että olisin kirjoittanut laulun myös nuottiviivastolle, mutta palaamme asiaan ehkä jokin toinen kerta. Laulurepertuaariini kuuluu myös My Little Ponyilta lainaamani rallatus ”My Little Kitten”, jota on esitetty hupsuille pentuajoista lähtien.

Fakta #6: Tarvitsemme kipeästi uuden kiipeilypuun.
  

”Vanha puu on ihan tipun nokkima.”

Nuppu ja Juju saivat nykyisen kiipeilypuunsa yksivuotislahjaksi. Kyseessä on oikein kelvollinen Zooplussalta tilattu Natural Home IV -puu, joka tuntui nimensä mukaisesti luonnolliselta valinnalta beigepainotteiseen sisustukseemme. Teline on kestänyt monenlaiset kähyt, ripsutukset ja riekkumiset, mutta tämän vuoden puolella se on antanut ränsistykselle periksi, ja olen jo monet kerrat etsinyt uutta puuta. Toistaiseksi mikään niistä ei kuitenkaan joko miellytä silmääni tai sovellu Nupun maakrapumaiselle kropalle:

 

Ihan nätti ja jämäkkä puu, jonka mukana tulisi söpö kissakamu,
 mutta näen jo sieluni silmin, kuinka tuhma riippumatto keikauttaa
pahaa aavistamattoman Nuppu-pulleron maan tasalle. Ei kiva.
Tämän kanssa pitäisi käyttää suojaverkkoa tai kiipeilyvaljaita.

”Tämä on soma ja selvästi pesukelpoinen, mutta miten on ajateltu,
että Nupun kaltainen pötkylä punnertaa itsensä tuonne ylös?

Tämä olisi Nupulle sopiva puu, mutta minua häiritsee gepardikirahvikuviointi
sekä tietynlainen robottimaisuus. Tämä olisi kuin karmiva pelle, joka lähtee
haahuilemaan asuntoa ympäri heti, kun valot sammuvat.

Isojen ja kiipeilyhaasteisten kissojen omistajat, huom! Olisiko teillä vinkkiä, millainen puu olisi hyvä ei-niin-hyppiväiselle pötikälle ja sen pikkuveljelle? Otamme ehdotuksia vastaan tassuja yhteen hakaten.

Fakta #7: Kissojen ansiosta olen hivenen ekologisempi ihminen.

 

”Joo-o, näissä kaikissa on pupunsuojelukuva, ja näitä kun
töpöttelet naamaan, niin ei otsakaan kiiltele kovin pahasti.”

Sydämeni on pamppaillut aina eläimille ja luonnolle, mutta en ole aina osannut valjastaa aatteitani tekojen tasolle. Työsarkaa riittää vieläkin, mutta kissojen myötä minusta on tullut entistä herkempi tietyille asioille. Kun ostan uusia meikkejä tai pesuaineita, yksi tärkeimmistä kriteereistä on, ettei niitä ole testattu eläinkokeilla. Lihaa emme miehen kanssa syö lainkaan, vaan meidänkin edestämme piffiä napaansa kiskovat naskalihampaiset Nuffe ja Juffe.


Fakta #8: Juju on ruokaa odottaessaan jäyhä jököttäjä.
 

Jökötysasennossa haitarimainen kissa menee kasaan
ja pyöristää selkänsä sujuvaa nostoa varten.

Ruokapalvelut pelaavat Hupsuttamossa mielestäni keskimääräistä paremmin, sillä joka ilta noin kuuden maissa Juju saa hissikyydin sivupöydälle Canaganin märkäruokaa lopsuttamaan. Juju voisi toki itsekin hypätä pöydälle, mutta miksi se tekisi niin, kun se voi vain jäädä jököttämään jäyhästi jalkojeni juureen, kunnes nostan sen pöydälle?

Fakta #9: En saa koskaan luettua loppuun Donna Tarttin Tikliä.

  

”Niin, onhan meillä tässä vielä vähän työsarkaa, mama...”

On noloa myöntää, että minulla on joululomasta saakka ollut lainassa yksi ja sama kirja. Käytin sitä välillä kirjastossakin näytillä, jotta sain taas jatkaa uusimiskierrettäni. Yleensä olen kirjojen suhteen melko kranttu: lainaan kirjan vain, jos ensimmäisen sivun luettuani tekee mieli kääntää seuraavalle. Jätän myös opuksen helposti kesken, jos se ei koukuta. Tikli on kuitenkin osoittautunut omituiseksi välimalliteokseksi, jota ei tee mieli ahmia mutta jota luen sujuvasti ja kakomatta eteenpäin aina, kun muistan siihen tarttua. Olen lukaissut joulun jälkeen monta muuta kirjaa, joten Tikli ei ole tilkinnyt lukuflow’tani, mutta epäilen silti, pääsenkö tarinaa ikinä loppuun. Jos en, niin ainakin Juju ottaa järkäleestä ilon irti hyvänä kökötyspaikkana.

 

”Jos mä haudon tikliä riittävästi, niin lepattaakohan se vapauteen?
Sitten Theo pääsee pälkähästä ja mamakin saa jonkinlaisen
päätöksen tälle loputtomalle saagalle.”

Fakta #10: Haaveilen salaa omasta pihasta.

Niin haaveilee muuten Nuppukin!

Jujusta en ole ihan varma.

Kuten jotkut saattavat muistaa, en ole mikään mestarillinen viherpeukalo vaan sovin mainiosti kerrostaloasukiksi. Näin kukkeimman kesän aikaan unelmoin kuitenkin pikkuruisesta pihapläntistä, joka olisi tosiaan niin pikkuruinen, että voisimme kanahäkittää sen ihan kokonaan leikkikehäksi minulle ja kissoille. Siellä me sitten touhuilisimme porukalla koko kesän ja kirjoittaisimme tätä blogia baden-badenien ja aurinkovarjon välissä.
 

Mutta olisiko ruoho silti vihreämpää kanaverkon tuolla puolen?

Koska haasteita kuuluu välittää eteenpäin, päätimme tehdä jotakin yllättävää ja kinuta, että kateissa olevat kaverit tekisivät paluun blogien maailmaan. Siksi 10 faktan haaste mäjähtää nyt näille kovasti ikävöidyille blogikamuille: Pesukarhukissat (mitä kuuluu, Paavo ja Jackson?), Valloittava kissa (olisi kiva nähdä taas teitä, Hannibal ja Myrsky!) ja Karvakorvien valtakunta (ohoi, Jami ja muut karvakorvat!) Muutkin saavat ehdottomasti tarttua tähän haasteeseen - on aina kiva oppia uutta blogituttavista!

❤️ Ihanaa juhannusta kaikille!❤️

Kissojen sekamansikkasoppa

Pääsin viime perjantaina ensimmäistä kertaa kirjaimellisesti kesän makuun, sillä esimiesnaiseni karautti lomalaitumille vaaleanpunaisella, hirnuvalla yksisarvisratsullaan ja muisti meitä alaisia ihanan vitaminoivilla mansikoilla. Ennen kuin ryhdyin herkuttelemaan mollukoilla ja pumppaamaan itseeni vitamiineja, joiden avulla jaksaisin pakertaa vielä kaksi viikkoa, päätin tietysti esitellä pulskat namipalat Nupulle ja Jujulle.

 

Nuppu, Mansikka-Marja ja marjanpunaiset lemmikit sulassa sovussa.

En tiedä, mistä Mansikka-Marja muistui mieleeni, mutta kun aloin googlettaa kyseistä retrohahmoa, sain pian tietää, etteivät mansikat olekaan marjoja toisin kuin esimerkiksi vesimelonit, munakoisot ja banaanit! Mitä mansikat sitten muka ovat?

 

”Etkö sä muka tiedä? Ne on epähedelmiä.”

”Tai kirjoitapa plokiin, että etelän epähetelmiä.”

Okei, mutta miten on mahdollista, etteivät karhunvatukatkaan ole marjoja mutta paprikat ovat?

 

”Helposti! Tämäkin epähetelmä on melkein paprikan kokoinen.”

Jotta tuntisin oloni entistä pöllämystyneemmäksi, netin ihmemaasta löytyi väitteitä, että raparperi olisi vihannes, oliivi hedelmä ja maissi sekä vilja, hedelmä että vihannes! Koska minulta meni lopullisesti hermot, päätin vain ahmaista punaiset pallerot parempiin suihin, olivat ne mitä tahansa, mutta yhden niistä jätin Nupulle ja Jujulle jatkotutkimuksiin.

 

”Epähetelmä on aika epäreilu nimi. Ihan sama kuin olisi
kissoja ja epäkissoja. Mä olisin tietty kissa...”

 

”...ja Nuppu ois epäkissa. Mama sanoo sitä nuffettieläimeksi.”

”Mutta mollukkaan palataksemme... En mä tiedä vieläkään,
onko se lintu vai kala, mutta helpostikos asian testaa...”

”Adios, tirppa! Lennä sineen taivaan!”

”Hei, mikäs granaattiomena siihen mäjähti? Pelataankos vähän?”

 

”Zuppa dippa duu!” *hönts* *hönts* hönts*

Hmm. Tutkimuksen tulos: mansikka on paitsi epähedelmä myös epäpallo.
Nuppu on silti poistunut pelikentältä monta vitamiinia rikkaampana.

Heinätuppoturinoita

Heinäkuu on kuukausista ehdottomasti lölleröin. Koiranputket ja hiirenvirnat kasvavat kaksimetrisiksi liehukkeiksi ja peittävät alleen kaiken älyllisen toiminnan. Vaikka elämme oikeasti vasta virkeintä kesäkuuta, blogikalenterimme on kiepsahtanut ilmeisesti kuukautta edelle aikaansa. Postaukset eivät rullaa, vaan jäkälä on tukkinut tämän kissaemon aivorattaat eivätkä Nuppu ja Jujukaan ole keksineet karvanlähtöä tai aurinkoläikissä makoilua jännempiä tempauksia.

 

”Zzzz zzz zzz zzzz....”

”Ai moi... Tuota noin... Joo, on ilmoja pidelly.”

”Ja mitä sä mama huijaat, ettei ois muka tapahtunut mitään?
Kun kävihän meillä esim. vieraita Hollannista asti!”

”Ne käytti musta sanaa 'schatje' eli kirjaimellisesti suomennettuna mussuhanipallukka.”

”Ja muistatko, mama, mitä se tuulimyllymaan miekkonen sanoi, kun mä pönkkäilin
päätäni sen naamaa vasten ja nuuskutin sen ulkomaista hiuspehkoa niin, että sua vähän nolotti?”

 

”Se sanoi, että voisi ottaa mut mukaan sinne Alankomaihin.
Muistaakseni 'mee nemen' tai jotain sinnepäin.”

”Ois ehkä pitänyt lähteä messiin, kun vähän holtsujen jälkeen sä, mama, lähdit
sinne Itäisen Mummulan tietämille pukkihyppelemään vanhojen koulukaverien
kanssa ja roikkumaan liikkasalin renkaissa kuin mikäkin mamakatti.
Ja me vaan jäätiin Nupun kanssa kotiin iskää vahtimaan. Tosi kivaa.”

”Mutta älä nyt hermostu, äiskä. En mä oikeesti sua hylkää,
kun meillä on se yksi temppukin vielä ihan kesken...”

”Niin, just se temppu, mihin liittyy se tuliainen, jonka toit Mallorcalta.”

”Niin kauan kuin namuja tippuu, niin voidaan molemmat nukkua
huoletta aurinkoläiskissä ja vähän hurinapöristäkin silloin tällöin.”

Tarkoitukseni oli kirjoittaa tänään jotain ihan muuta, mutta Juju näemmä vei karvat suustani (toiveajattelua). Yritämme virittäytyä linjoille vielä viikonlopun aikana mansikkaisissa merkeissä, ja kamera aikoo seurata myös kissabic-treenejämme, mutta mahtaisiko teiltä lukijoilta irrota hauskoja ideoita Hupsujen kesän kuivattamaan blogiin? Kuka keksisi seuraavan blogihaasteen ja nakkaisi sillä meitäkin?

 

Nuppua ei tosin saa nakata kuin lentopusuilla! Mutta niitä toivotaan PALJON!

Hauskaa viikonloppua kaikille! Onko kellään

 muulla aivot jo kesäisesti tyhjäkäynnillä?

Viiripäistä virkaintoilua

Demokratia on jännä juttu. Luulin pitkään, että Hupsuttamossa asuu neljä täysin tasaveroista jäsentä: kaksi ihmistä, yksi kissa ja yksi omituinen karvamurmeli. Jossain vaiheessa minulle kuitenkin valkeni, että kotimme on hierarkkisempi paikka kuin olisin koskaan osannut kuvitella. Mies on nimittäin antanut salaa meille kaikille virat, joista ei kuulemma voi enää neuvotella. Itse hän on toki yksikkömme suuri ja mahtava toimitusjohtaja, mutta listan seuraavaksi suurin pomo on… ei, se en ole minä, vaan Nuppu!

 

Nuppu on sekä talousjohtaja että varatoimitusjohtaja. Millä lihaksilla, jos saan kysyä?

Niin epäreilu mieheni ei sentään ole, että minä jäisin ilman titteliä. Olen hänen mukaansa jonkinasteinen keskitason manageri. Olisin mielelläni taiteellinen johtaja, mutta sellaista nimikettä ei kuulemma ole tarjolla. Tilanne on kaikkea muuta kuin ideaali, mutta huonomminkin olisi voinut käydä. Siitä todisteena on Huitsi-pupunen, joka kitkuttaa pyramidin pohjalla nimikkeellä juoksupoika!

 

Eikö fiksun pojan potentiaalia ole huomattu?

Olen modernina kissaemona kavunnut barrikadeille ja teutaroinut miehen jääräpäistä virkatyranniutta vastaan, mutta hän pysyy päätöksissään ja muistuttelee, ettei maailmassa kaikki ole aina rehtiä ja reilua. Olen jo tyytynyt omaan osaani, mutta eniten minua kiukuttaa Jujun puolesta. Viimeksi tänä aamuna tivasin vastausta, miksei Jujukin saa olla varatoimitusjohtaja. Mies yllätti minut vastauksellaan: Nupussa on todellisen johtajan ainesta, sillä typykkä on pienestä asti tiennyt, mitä se haluaa. Kun kävimme katsomassa kasvattajan luona kissanpentuja, Nuppu änkesi itsensä heti tietoisuuteemme: se tunki syliin, kapusi pöydälle vahtimaan sopimuksen allekirjoittamista ja tassutteli itse kuljetuskassiin. Mutta mitä teki Juju? Nukkui laatikossa ja heräsi vain lipomaan vähän villapöksyjään.

 

Auts, mikä perustason erhe!

Meillä on valitettavasti videoaineistoa, joka osoittaa miehen väitteet todeksi. Innostuin etsimään tuon ihka ensimmäisen kissavideomme, ja löysin myös paljon muuta suloista materiaalia Nupun ja Jujun vauva-ajoilta. Askartelin niistä teille vauvaelokuvan, joka mielestäni paljastaa, että minusta olisi taiteelliseksi johtajaksi. Jos sellainen virka siis joskus perustettaisiin...

PS. Minusta voisi tehdä myös HR-johtajan, sillä pitkien inttämisten jälkeen Jujukin voi nyt paukutella virkahenkseleitään: se nimitettiin tänään ”Juoksevien asioiden manageriksi”.