Pokémon Go -peli on valloittanut maailman, mikä tuskin on jäänyt keneltäkään huomaamatta. Vaikka ei itse olisikaan höpsähtänyt maaniseen virtuaaliotusten jahtaamiseen, on takuulla nähnyt kummallisiin paikkoihin stoppaavia kanssakulkijoita, joiden katse on liimautunut kädessä surisevaan kännykkään. Nupusta ja Jujusta olisi kiva sanoa, että niillä on niin cool emo, ettei se mene koskaan massahömpötyksiin mukaan, mutta aina ei Lyyti kirjoita niin kuin toivoisi. Latasin pelin heti ensimetreillä ja mietin innosta hytisten, minkälaisen pokémonin löytäisin ensimmäisenä.
Pakko tunnustaa, että tiesin entuudestaan vain Pikachun ja kuvassa syliin kaapatun Karvachun.
Koska miehenikään ei ole turhan vakavahenkinen, aloimme metsästää pokémoneja yhdessä. Hevostallien tuntumasta kokoelmiimme hiipi useita leiskuvaharjaisia poneja, ja merenrannasta haaviimme tarttui niin kalmareita kuin kultakalojakin. Yllättäen huomasimme käyvämme pitkillä aamu- ja iltakävelyillä – ja niiden välissä olemme fillaroineet kotikontuja ristiin rastiin samalla, kun olemme nauttineet auringosta, lomasta ja aiemmin huomaamatta jääneistä nähtävyyksistä.
Välillä pokémoneja on houkuteltu ihan kotiin asti. Nuppu ja Juju eivät otuksista juuri piittaa, mutta emon suosikki Meowth on myös niiden mieleen.
Koska Pokémon Go on tällä hetkellä niin supersuosittu peli, se kaatuilee vähän väliä. Niin kävi taas tänään, mutta en jäänyt asiaa voivottelemaan, sillä kissoilla oli hyvä ehdotus. Nekin halusivat päästä Pokémon-ilmiön imuun ja ehdottivat pientä sisämetsästyssessiota. Mikäpä sen hauskempaa!
Tärkeintä on olla safiirisilmät tarkkoina, sillä pokémoneja voi luurata missä vain!
Nuppu huomasi pian Poké Stopin ja käynnisti sen ympärille houkuttimen, joka kutsuisi lähistöllä piileskelevät pokémonit luoksemme.
Haa! Tepsi! Paikalle luikerteli heti varsin hauskan näköinen pokémon! Nuppu halusi saada sen kiinni, mutta miten se onnistuisi ilman peukkua ja kännykkää?
Huh, emo tuli apuun ja heitti pokémonia pallolla. Liero oli kuitenkin liian liukasliikkeinen ja kiemurteli salamana karkuun.
Juju lupasi kilttinä poikana auttaa etsimään pois viuhahtanutta pokéliskoa.
Siitä ei kuitenkaan näkynyt enää edes hännänpäätä! Tähänkö metsästys tyssäsi?
Juju luovutti ja meni päikkäreille, mutta juuri silloin virtuaalimato ilmestyi taas emon kännykän ruudulle!
Yritin sihdata tällä kertaa pallolla tarkemmin, mutta heitto jäi harmillisen lyhyeksi.
Mato yritti tehdä taas houdinit, mutta onneksi Juju tarrasi siihen tiukasti.
Nuppu oli mielissään, kun mato joutui satimeen ja kiiruhti avuksi pakoa estämään.
Kesken hyvän metsästyksen Nuppu kuitenkin hoksasi, että tämä tornihan on Gym, eli paikka, jossa Karvachu voi taistella ja kehittyä Isoksi Mörrikäksi.
”Mörrör!” ja ”Hurrur!” Karvachu sanoi matoselle, ja otti Gymin haltuunsa.
Jujúmon pudisteli päätään siskon muskelitreenille ja pyysi, että mama pyydystäisi sille vihdoin madon. Ja tällä kertaa mojautinkin pokémonia mahtavasti päänuppiin!
Samaan aikaan salilta poistui itseensä tyytyväinen Karvachu, mutta jos oikein arvaan, Pikkukissichu saattaa haastaa pian hallitsevan mestarin. Sitä odotellessa...
Onko pokémoneja jahdattu muissa kissakodeissa, vai olemmeko ihan yksin höppänyytemme kanssa? :)
Valtaosalla kissapopulaatiosta on käyttöoikeus tiputelevisioon. Toisilla se näkyy parhaiten parvekkeelta, kun taas toiset hiipivät ulkotarhoihin lähetyksiä seuraamaan. Hupsuttamossakin on yritetty virittää tirppakanavaa näkyviin nostamalla katit ikkunalaudalle ja hihkumalla ”Kato, harakka!” mutta hommasta ei ole tullut mitään. Neiti Nöpönenä ja Herra Silkkikuono kääntävät heti karvaisen nassunsa asuintiloja kohti ja odottavat, millaista viihdettä emo tarjoaa seuraavaksi.
Kyllä, olen kehittänyt kissoille jopa nukketeatteriesityksiä.
Aikain saatossa olen huomannut, että siinä missä harakat, naakat ja kolibrit saavat Nupun ja Jujun vain haukottelemaan, lintulajike nimeltä kana synnyttää niissä vauhtia ja vipinää. Peruskotkottajassa on kaikki kohdallaan: sillä on heltta, höyhenet, pullea vartalo ja salskeat siivet, mutta otus ei lennähdä haukan lailla pilvien yläpuolelle. Niinpä jopa räggärinrötkäleellä on mahdollisuudet lassota siipiselma kiinni ja pistellä se poskeensa. Kanan paras puolihan on, että se maistuu taivaalliselta!
Syökää kanaa!
Olen ollut perillä kissojen kanamieltymyksestä jo pitkään, mutta vasta viimeviikkoisella kesälomareissullani päätin tutustua paremmin Tallin tarinoita -blogin heltanlerpattajaan ja kysellä häneltä, miltä ”paistiksi” tituleeraaminen tuntuu.
”No eihän se tietenkään kivalta tunnu”, kana kotkotti. ”Mutta toisaalta huomio on aina hyvästä. Yleensä juuri sinäkin siinä kirmaat heti muita eläimiä kuvaamaan.”
”Joo, onhan sen varmaan jännää, kun hevonen pelaa palloa...”
”...tai näyttää kieltä. Mutta osaavat täällä muutkin tehdä sirkustemppuja!”
Pyysin kanaa demonstroimaan pooootpotuksiaan. Ajattelin, että pallero korkeintaan nokkisi taidokkaasti ballerinojeni kärkiä, mutta hän pyysikin kouluttajaansa rakentamaan esteradan ja näytti, kuinka ”paisti” treenaa:
Aluksi on syytä suorittaa huolellinen venyttely siipi kerrallaan.
Sitten on alkulämmittelyn vuoro. Pitkä sarja punnerruksia on timmin vartalon salaisuus.
Kun kroppa on lämmin ja notkea, on aika tutustua esteeseen.
”Valmista! Joko saan hypätä, joko, joko, joko, joko?”
Oliko tämä siis kana vai EM-kisoista karannut aitajuoksija?
Tukka, heltta ja pyrstö vain hulmusivat, kun kana leiskautti puomien yli.
Pian kävi ilmeiseksi, että ristikko oli aivan liian pieni tälle estetykille.
Pitihän huolellisesti venytetyt siivetkin saada käyttöön!
Hoppp ja fläppp! Eikä tehnyt tiukkaa okserikaan.
Olin niin hullaantunut kanasen taidoista, että pyysin siltä lupaa tehdä showsta videotaltioinnin. Nyt Nupulla ja Jujulla on siis ihan oma tirppa-tv, ja haluamme jakaa bravuurilähetyksen teidän lukijoidenkin kanssa:
Nuppu oli ihastuksissaan, mutta Jujusta kana oli hieman leveilevän oloinen. Sitä alkoi myös harmittaa, sillä jäntevä otus luultavasti lipeäisi tassuista eikä varmaan edes maistuisi hyvältä matalan rasvaprosenttinsa takia.
Jujun mietteet naurattavat maalaisserkku Pipsaa. Se tietää, ettei kyseinen kana tosiaan ole paisti vaan täpäkkä täti, jota on syytä kunnioittaa.
Tipu-tv:n lähetys sai Hupsuttamon suhtautumaan kanoihin täysin eri tavalla. Emo on askelen lähempänä täysvegetarismia, kun taas...
...Nupulle tuli entistä kovempi nälkä.
Suurkiitos jälleen kerran Tallin tarinoiden porukalle ihanasta kesäpäivästä ja hauskoista hetkistä taitavasti koulutettujen eläinsöpöläisten parissa! <3
”Kohta emo saa porttikiellon serkkujen luo, kun se ramppaa siellä ihan solkenaan...”
Hupsujen kotikolo on karvalla vuorattu kammio kaukana todellisesta maailmasta. Neljän seinän sisäpuolella on tuttua ja turvallista kehräillä läpi syksyn, talven, kevään ja vielä alkukesänkin, mutta lokoisten heinäkuun lomapäivien myötä nynnyttelyyn on tullut muutos. Jättimäinen kivi on vieritetty vihdoin kotiluolamme suulta, ja kynnyksen yli on käyskennellyt sisään jo monta vierasta.
Juju on kuitenkin löytänyt luolan sisältä toisen luolan, josta sitä ei aina edes huomaa.
Ihan ensiksi matalaan kissamajaamme asteli mieheni veli. Juju toivotti hänet tervetulleeksi hieromalla suupieltään innokkaasti kaapistoon, mutta Nupulta unohtuivat käytöstavat. Neiti ei edes moikannut vierasta päiväsaikaan, mutta yön pimeydessä se löysi tiensä vieraan tyynylle ja heittäytyi lämpöiseksi karvareuhkaksi hänen päänsä päälle.
Ei, Nuppu, ei! Näin kesälämpimillä olisi ollut korrektimpaa käyttää puuhkahäntää viuhkana ja viilennellä vieraan kasvoja.
Jujukaan ei muistanut öiseen aikaan, missä kulkee ystävällisen kohtelun ja kohtuuttoman tungettelun raja. Herra Kissaherra oli hypähtänyt vieraamme vatsan päälle ja alkanut nyhtää siinä kynsiään.
Juitsi hei! Pedikyyrille on oma aikansa ja paikkansa.
Eikä muuten ole kivaa sekään, että koiraihminen säikytetään kissamaisen hiljaisella hiippailulla ja yllätyshypyllä jalkopäähän.
Muutamaa päivää myöhemmin Hupsuja tervehtimään saapui todellinen kissafani Tassulinna-blogista. Pepsi, Max ja Jaffa olivat lähettäneet emonsa meille kylään, ja koska visiitti paitsi kuvailtaisiin myös kuvattaisiin, pyysin Nuppua ja Jujua käyttäytymään priimasti. Ei siis nahistelua, keittiöntuolin ripsuttamista, löysää hajukakkaa tai matolle pyöräytettävää karvaoksua. Pliis!
Ai niin, unohdin listalta kaihdinten narun järsimisen, mikä on niin ikään kiellettyä.
Ei sillä, että Nuppu moista tuhmuutta koskaan harrastaisi.
Katit eivät onneksi tuottaneet emolle karva(i)sta pettymystä, vaan molemmat saapuivat tervehtimään tulijaa eivätkä kyyröttäneet sängyn alla ainakaan ihan koko aikaa. Ne uskaltautuivat lopuksi jo syliin asti, ja ellen vallan väärin nähnyt, Juippi-Puippi antoi jopa pienen tuhinasuukon vieraan korvaan. Kun hän lähti, tutkimme vielä ihanan tuliaisyllätyskassin tarkasti läpi.
Miten voi olla, että joulukolli tuli meille jo toisen kerran keskellä kesää? Täällä taitaa asua tosi kilttejä katteja.
Mama sai tosi söpön keittiöpyyhkeen ja Juju ikioman kassin, jota voi keilata kivasti nurin.
Lisäksi Juitsi sai jännästi leijuvan kissanminttutyynyn! Siinä täytyy olla magiaa. Hiirikin näyttää nousseen ilmaan tyynyn kyydissä. Oliko tämä Pikku taikuri -setti?
Oli mikä oli, Juitsilla oli hurjan kivaa pössyttelyä mukavan tapaamisen päätteeksi!
Tänäänkin summeri surahti, ja meillä kävi kylässä ihan tuttu tyyppi – ystäväni, jonka Nuppu ja Juju ilman muuta tuntevat niin hyvin, ettei hän voi välttyä pötkähdyksiltä, retkahduksilta ja niiden myötä teekupin reunaan liimautuvilta karvahahtuvilta. Kissat olivat selvästi visiitistä tohkeissaan, vaikka perhekissa Nuppua ihmetytti, mikseivät pikkuihmiset olleet tällä kertaa mukana sitä leikittämässä.
Ihan yksin oli palloa pyöritettävä. Höh. Mutta tämä asia korjataan vielä loman aikana!
Vaikka vilinää on riittänyt, trafiikki jatkuu yhä vain Hupsujen luo. Huomenna meille tosin saapuu vieras, joka ei oikeasti edes ole vieras vaan osa Hupsujen omaa, rakasta kotikalustoa. Mummi Poppanen on jo pakannut laukkunsa, ja Nupulla ja Jujulla on edessään kissanpäivät. Sillä välin kun ne saavat luksusaikaa Mummin kanssa, me palvelijat lähdemme viikoksi lomaturneelle niin länteen kuin itäänkin. Tavoitteena on kerätä paitsi kesäfiilistä myös hupsutusakkuja lataavia kohtaamisia ja reppukaupalla rentoja hetkiä. Aurinkoisia kesäpäiviä teille lukijoillekin!
Viime aikoina minulta on mennyt ohi yksi jos toinenkin tärkeä päivä, mutta suuri synttäriunohdus skarppasi kahta aivosoluani sen verran, että muistin eilen aamulla varautua kissabloggaajien kahvilatreffeihin. Olen odottanut tapaamista koko pitkän kevään ja kesän, ja koska olen höpötellyt siitä niin kauan, Nuppukin osasi valmistautua H-hetkeen.
”Hyvää huomenta, äiskyli! Nukuitko hyvin? Kahvi porisee jo, ja kissa on tässä valmiina ottamaan vastaan lässytykset, pusut ja silitykset. Syliinkin saa kaapata.”
Hörpin aamukahvit hurisevassa seurassa, mutta jossain vaiheessa oli muistutettava Nuppua ja Jujua siitä, ettei kissakahvila tarkoita automaattisesti meidän karvalla kyllästettyä keittiötämme. Viimeksi kissakahvila sijaitsi Tampereella asti, ja tällä kertaa lähtisin tapaamaan kissoja ja kollegoja Helsingin kissakahvilaan Fredrikinkadulle.
Nuppua nauratti. Se ei uskonut juttua, koska emo ei ole ennenkään uskaltautunut raitakissojen kotiin, vaan tapittanut niitä vain ujosti ikkunan ulkopuolelta.
Nupun uskomusten vastaisesti tempauduin sisälle kahvilaan klo 12:01 kissatätipyörteen imaisemana ja päädyin pehmeälle sohvalle mukavaan seuraan. Siellä täällä näkyi häntiä, tököttäviä tassuja ja ihmetteleviä silmäpareja, joten kaikesta päätellen viiksekkäät päätähdetkin olivat paikalla.
Kyllä! Katon rajassa köllötteli ainakin yksi kahvilagepardi.
Sorjan sukkela koivukiipiäinenkin oli virkkuna liikkeellä.
Kasseja dyykkasi utelias pikku pesukarhu.
Tältä utelias Ville-veijari näytti edestä päin.
Tässä saattaa olla Villen veli Kalle. Tai sitten Ville vain ehti vaihtaa ketterästi paikkaa. Tai sitten silmissäni vilisi muuten vain raidallisia kissoja ja pinkkejä sydämiä.
Koska olimme kahvilassa, pääsimme tietysti tilailemaan listalta ihania herkkuja. Olisin halunnut maistella ihan kaikkea, mutta Nuppu oli pyytänyt minua käyttäytymään siivosti. Niinpä jätin superporsastelun väliin ja tilasin hillitysti kissalatten ja tassuleivoksen.
Vaahdon seasta minua moikkasi pieni kisumisu. Ellei puheensorina olisi ollut niin huumaava, olisin varmaan kuullut miukulin kehräävän minulle.
Minä vuorostani kehräsin tälle leivokselle, joka tassutteli hetkessä lautaselta pötsiini. Njam!
Kissakahvilan yksi lisäihanuus on kissamainen sisustus, jota en mielestäni saa toteuttaa riittävästi karvaisessa kotikeittiössämme. Mies hieman nurisi, kun ostin meille joululahjaksi Pekka Töpöhäntä -kalenterin, mutta koska se sai vastalauseista huolimatta jäädä, en ole yrittänyt venyttää rajoja tuomalla kotiimme kissan muotoisia suola- ja pippurisirottimia tai leopardikuvioitua pöytäliinaa. Onneksi kissakahvilassa kaikki ihana on sallittua, ja tulin söpöistä yksityiskohdista tosi hyvälle tuulelle:
Sydännenäisen infokissan suositus kuulosti erittäin MAUkkaalta!
Eniten minua ilahdutti hyllyllä nököttävä Juju. Onkohan tämä jo mamariippuvaisuutta, kun pitää ängetä kaikkialle mukaan?
Kahvilavisiitti hujahti hetkessä ohi, joten jatkoimme juttua vielä pienemmällä porukalla. Vaikka emon paluu venähti, Nuppu ja Juju unohtivat nopeasti harminsa, sillä toin mukanani ison tuliaiskassin, jonka sponsoreina olivat Royal Canin, Prima Cat ja Kissakahvila Helsinki:
Nuppu halusi heti kurkistaa, mitä kassi oli syönyt.
Jujukin saapui ihmettelemään, miksi joulukolli oli käynyt oven takana keskellä kesää. Sen silmiin sattui eräs paketti, jonka sisältö täytyisi popsia Nupulta piilossa.
Huolehtivainen pikkuveikka hoksasi kuitenkin myös kauniin, Nupulle sopivan lahjan: tähtiviltin päällä allergisen siskon on hyvä kölliä, kunhan pehmuke ensin pestään. Emo taas sai uuden kahvimukin ja iki-ihanan kissakahvilakassin!
Tämä ylläripylläri taisi olla Jujulle kaikkein mieluisin.
Suurkiitokset Tassulinna-blogin Tuijalle tilaisuuden järjestämisestä ja kaikille paikalla olleille mukavasta seurasta! Kiitos myös Helsingin kissakahvilalle ihanasta kesälomaelämyksestä – aion tulla toistekin herkkuja maistelemaan ja kissoja hellästi vaanimaan. Seuraavaksi Nuppu ja Juju pääsevät itse kokeilemaan kahvilakissan sosiaalista elämää, sillä meille on tulossa lähiaikoina vieras!
