Minusta viulu on soittimista hienoin, eikä
korvilla voi vastaanottaa mitään kauniimpaa kuin Haydnin jousikvartettoja.
Paitsi tietysti kissojen kehräystä. Olen aikaisemmin kehunut Nupun ja Jujun
absoluuttista sävelkorvaa ja luontaista musiikintajua, joten vihdoin ja viimein
päätin aloittaa niiden kanssa kurssin viulutekniikan perusteista.
 |
| "Onkos tämä Stradivarius vai Guarneri?" |
Kaivoin esiin oman, rakkaan viuluni ja
viritin ilmoille Accolayn viulukonserton alkunuotit. Sainko aplodeja tai
hurraa-naukaisuja? En. Kaikkea muuta. Juju viiletti korvat ja häntä luimussa
sängyn alle. Nuppu taas nousi istumaan tassupedissään ja mulkaisi minua. En
edes tiennyt, että Nuppu osaa katsoa niin pahasti. Jatkoin lempeään piano
pianissimo -kohtaan, mutta kun Nuppu-neitikin köpötti äkeänä sängyn alle, päätin
luopua kamarimusisoinnista ja aloittaa kissojen kanssa aivan alkeista. Niinhän minäkin lapsena
tein, eikä kukaan ole Paganini syntyessään. Jos musikaalisia kattejani on
uskominen, minussa ei ole vieläkään viuluvirtuoosin vikaa. Ehkä sitten
seuraavassa elämässä?
 |
Pitkällinen maanittelu sai Jujun tulemaan
lähemmäs kauheaa ulvomalaitetta. |
 |
| Tätä lähemmäs hirviötä se ei tullut. |
 |
Siksi hirviö meni tapaamaan Jujua kiipeilypuuhun.
Treffit eivät kestäneet kauan. |
 |
Luulisi, että konekiväärikotelo pelottaisi
enemmän kuin pieni vaaraton viulu... |
 |
Kun tavallista viulua oli kauhisteltu ja hartsin tuoksua
nuuskuteltu, emo vetikin vielä ässän hihastaan. Kirjaimellisesti. |
 |
Sähköviulun ääni ei ollut yhtään pelottava,
ja Nuppukin näppäili sillä kauniita pizzicatoja. |
 |
Olin viulutunnin päättyessä varsin tyytyväinen Nupun edistykseen.
Se oppi, mitä tarkoittaa forte, piano, andante ja al dente. |
