Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikävä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikävä. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. helmikuuta 2014

Kaikenkarvaiset kaksoisolennot

Helmikuu kääntyy kohta maaliskuuksi, ja moni on jo viettänyt talvilomansa. Jotkut meidän kaltaisemme kummajaiset eivät ole silti edes vielä lyöneet lukkoon loma-ajankohtaansa saati suunnitelleet, mitä viikon huilitauolla voisi tehdä. Asiaan varmasti vaikuttavat kohdallamme kaksi untuvikkoa, joita alan ikävöidä sydämeni pohjasta jo kauan ennen kuin matkaa on edes varattu. Tuntemukseni ovat kuitenkin silkkaa itsekkyyttä, sillä kun olemme poissa, kissoilla on laadukasta luksusaikaa parhaassa mahdollisessa hoidossa.

"Varaa pian ne lennot, niin mummi tulee ja suukottaa!"

Päädymme kai tänäkin keväänä lähtemään jonkinlaiselle reissulle, sillä maisemanvaihdos tekee aina hyvää. Mutta vaikka ympäristö vaihtuu, kissaorientoituneet aivoni tuottavat minulle silti päivittäin useita kuvia Nupusta ja Jujusta. Aina kun vastaan töpöttää jokin eläin, minulle tulee mieleen jompikumpi ”lapsukaisistani”. Villisti häntäänsä heiluttava jackrusselinterreri saa minut ajattelemaan välittömästi Jujua ja pörröinen bichon friché Nuppua. Virkeä vaunuponi voi olla kuin ilmetty Juju ja ruohikolla loikova lammas Nuppu. Pisimmälle hallusinaatiot kehittyivät viime keväänä, kun löysin Kölnin eläintarhasta Nupun ja Jujun näköiset gepardit, mangustit ja kirahvit. Mieleni valtasi joko hulluus, tai sitten kissamuruseni vain matkustavat sydämessäni aina sinne, minne ikinä menenkin…

Miten Juju (vas.) ja Nuppu (oik.) päätyivät
hollantilaisen supermarketin eteen?!
Juju (vas.) ja Nuppu (oik.) aistivat juutalaiskorttelin
tunnelmia Budapestissa.
Kotikaupungissakin voi matkustaa. Nuppu (edessä)
lepuuttaa jalkojaan Korkeasaaressa. Takana chillaa Juju.

Pus, pus, Nuppu! Luv you too! <3

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kissaemo matkoilla

Niin symbioottinen kuin suhteeni Nuppuun ja Jujuun onkin, joudumme aina joskus tilanteeseen, jossa fyysinen etäisyytemme kasvaa. Olin valmistautunut eroon parhaani mukaan, mutta silti minua kirpaisi jättää kissat kotiin, kun lähdin itse viikonlopuksi sukuloimaan. Juju ei tehnyt hyvästejä helpommiksi vaan nökötti sylissäni iät ja ajat ja painoi pienet silkinpehmoiset kasvonsa kaulaani vasten kuin olisi varastoinut läheisyyttä. Nuppu taas ei ollut reissuun lähdöstäni moksiskaan, sillä se arvasi, että mieheni lellisi sitä aamusta iltaan.

"Ciao bella! Meillä alkaa kissanpäivät!"


Matkani aikana ikävöin kovasti Nuppua ja Jujua, joita olen katsellut viimeisen vuoden aikana niin paljon, että silmäni ovat jo kalibroituneet ragdollien mittasuhteisiin. Tästä syystä Nupun ja Jujun täysikasvuiset ”maalaisserkut” näyttivät mielestäni pikkuruisilta kissanpennuilta. Misu osasi tehdä temppuja yhtä näppärästi kuin Juju, ja Pipsalla ja Missellä varmasti riittäisi rottatarinoita, jotka saisivat kaupunkikissani naukaisemaan hämmästyksestä. Kissaserkuilla on myös se ihanuus, mistä minun kultamussuni vasta haaveilevat: ikioma kili. Se kiipeili juuri niin taitavasti kuin kuvitella saattaa ja olisi ollut mitä mahtavin tuliainen. En kuitenkaan raaskinut siepata pikku Tyttiä, vaan tyydyn kertomaan siitä suloisia iltasatuja. Kukapa tietää, vaikka jokin kaunis kesäpäivä Nuppu ja Juju vielä tekisivät retken vehreisiin maalaismaisemiin Tyttiä ja serkkuja tapaamaan...

Kun palasin matkalta, huomasin pian, kenen kissa Juju nykyään on. Valitettavasti ei minun...
Näin tyytyväisenä se on vain mieheni sylissä.
Väännetään nyt vielä veistä haavassa...
Näääääiiin tyytyväisenä!
Joululomalla aion valloittaa taas Jujun
pienen sydämen itselleni!