Puhdasta kukkaisilmaa

Minulla oli ennen sietämätön siitepölyallergia. Pelkkä koivun norkkojen ajatteleminen sai silmäni punoittamaan ja nenäni vuotamaan kuin seula. Elämästä ei tullut mitään ilman allergiatabletteja, mutta jostain syystä useampi viime vuosi on sujunut ilman sen kummempia oireita. Jos oleilen pidempään ulkona, saatan sisälle palatessani aivastaa pari kertaa, mutta kertaniisto hoitaa homman, ja sitten on taas normaali olo. Minulla ei ole oikeasti aavistustakaan, miksi näin on, mutta ehkä se johtuu kissoista?

 

Taas täällä vieritetään syytä pienten viattomuuspalleroiden niskoille!

Teoriani mukaan Nupun ja Jujun hilse, karva, pöly ja hiekkismöhnä ovat muodostaneet sierainteni ja silmieni pinnoille suojaavat kalvot, joiden läpi pienet koivuhiukkaset eivät pääse tunkeutumaan. 

 

”Joo, äiskä! Kuulostaa tieteellisesti tosi pätevältä.”

Oli miten oli, olen enemmän kuin onnellinen siitä, että saan nauttia lempivuodenajastani ilman väsyttäviä allergialääkkeitä. Nuuhkin huumaavan tuoksuista ilmaa, pysähtelen seuraamaan kukkivien puiden kauneuskisoja ja yritän painaa kaikki virkistävät kevätelämykset visusti muistiin, jotta ne kantaisivat vielä pitkälle ensi talveen. 

 

Nyt ei kuitenkaan talvea mietitä, sillä tämän kesän
nuput ovat vasta puhjenneet kukkaan!

Käännetään kuono kohti kukkaniittyjä, hiekkarantoja ja ihania kesäpäiviä!

Vaikka minun allergiaoireeni ovat pysyneet hyvin hanskassa, jännitän näin kesän tullen Nupun tilannetta. Nupulla ei ole todettu varastopunkkiallergian lisäksi muita yliherkkyyksiä, mutta vaikka se ei syö lainkaan kuivaruokaa, sen tassu on tulehtunut joka vuosi viimeistään heinäkuussa. Ilmassa varmaankin siis leijuu joitain pölyjä, jotka aiheuttavat herkälle tytönreppanalle allergiaa. Se ei ole meistä lainkaan kiva juttu, joten pitkän pohdinnan päätteeksi hankimme kotiimme laitteen, jonka pitäisi helpottaa Nupun oloa: Dysonin ilmanpuhdistimen.

 

”Ei oo ulkonäöllä pilattu”, Nuppu tokaisi, mutta koska sen tassua
ei kutittanut lainkaan pömpelin lähellä, se naukaisi hyväksyvästi.

”Siis tähänkö te sen nyt meinasitte jättää?”
 Juju ihmetteli sisustussilmä punoittaen.

Joo, onhan se tosi klohmo eikä mikään
Sköna Hem -henkinen ratkaisu, mutta yrittäkää kestää!

Voi olla, että kyseessä on ihan vain placebo-ilmiö, mutta meistä oikeasti tuntuu, että sisäilmamme on nykyisin raikkaampaa. Dyson on tarkkaillut ilmanlaatuamme huhtikuusta saakka, ja on ollut mielenkiintoista tutkia raportteja, joita se lähettää päivittäin miehen kännykkään. Huoneilmamme putoaa tyydyttäväksi heti aamuisin, kun aloitamme perushärdellin, johon kuuluu lakanoissa möyrivät kissat, verhojen avaaminen, sängyn petaaminen ja aamupuuron valmistus. Välillä pöhistin joutuu huohottamaan jopa kuutostasolla, jotta saisi aamukriisin hallintaansa.

Puhdistaja pärähtää isommalle myös silloin, kun tämä kukkasilta tuoksuva
tyttö käy kyykistelemässä hiekkalaatikolla ja kaapii murusia tuotostensa päälle.

 

Turha kyyristellä siellä kukkasten suojissa! Kyllä Jujukin käy
välillä torttulassa, ja Dyson villiintyy aina siitäkin.

Ilmanpuhdistimemme huomaa, jos suihkutan hiuksiini lakkaa, pengon vaatekaappia, viikkaan lakanoita tai juoksen asuntoa ympäri kissanlelu tassussani. Kaikkein ärhäkimmin se suhtautuu paistinpannukärytyksiin, ja olemme bonganneet sen hetkittäin jopa kymppitasolla. Koska Dyson on siis todistanut olevansa valppaana, uskaltauduin tuomaan palasen kauneinta luontoa asuntoomme ja antamaan jopa Nupun nuuhkia hieman kevään tuoksuja.

 

Tältä tuoksuu sireeni. Ei kai aivastuta?

 

Vaikka kevät on ollut tavallista lämpimämpi ja kukkaisempi, Hupsuttamossa on kaikki toistaiseksi hyvin. Pitäkää tekin peukkuja, ettei tötterön tarvitsisi tänä kesänä näyttäytyä ollenkaan, vaan Nuppu saisi kerrankin nauttia vuoden parhaasta ajasta kuin luodolla auringonpaisteessa köllöttävä kuutti.

 

Kas näin! Ei huolen häivää! Hakuna matata!

Oletteko te lukijat säästyneet pahimmilta niiskutuksilta?

Suuri eläinlääkärivuodatus

Puoli vuotta saimme kyyristellä kaukana maailman kummallisimmasta lahkosta, eläinlääkäreistä. Kaikki oli ihanan kevyttä söpöhöttöä ja kissanpito merkittävästi helpompaa kuin heinänteko. Nupun atooppinen tassu oli saatu kuntoon ihan vain kuivaruoat pois jättämällä, raakaruokaa lisäämällä ja asunnon ahkeralla siivoamisella. Kaikki oli siis niin kuin pitikin, kunnes tämän viikon alussa Nupun vasemman takakoiven sisäsyrjään ilmestyi tämännäköinen karvaton pläntti:
 

Neiti on joko opetellut sheivaamista, sillä haaveissa siintää
häämatka Ruffen kanssa Balille, tai sitten allergiat jylläävät taas.

Samaan syssyyn hoksasin, että Nupun oikean etutassun varvaspinnoilla oli tuttua punoitusta. Puhdistimme tassun, minkä jälkeen Nuppu meni makaamaan lättänänä veskiä vasten. Sydämeni riekaloitui sadaksi liuskaksi, sillä kyseinen asento merkitsee ”Okei mami, laita se töttä, jos on ihan pakko”. En pystynyt kaivamaan kauluria kaapista, vaan jätimme Nupun vapaaksi kuin taivaan tipunen ja toivoimme parasta. Päätin soittaa aamulla eläinlääkärille ja setviä asiaa, kunnes saisimme kunnollista apua.

 

Se ken pystyisi pujottamaan tämän näköiselle Neppa-
reppanalle tötän päähän, nostakoon heti kätensä!

Aamulla heräsin jännittyneenä katsomaan, onko tytsykän tassu irronnut, mutta yllättävää kyllä tilanne ei ollut muuttunut mihinkään. Uskalsin siksi jättää Nupun päiväksikin ilman pörppää. Soitin kuitenkin heti eläinlääkärille – tavallista napakampana. Varasimme ajan parin päivän päähän ja vaadin, että tällä kertaa lääkärin täytyisi oikeasti tutustua kaikkiin Nupun taustoihin. Meillä on lähes joka käynnillä ollut eri lääkäri, ja olen joutunut itse aina korjailemaan asioita ja selittämään, mitä on jo tutkittu ja kokeiltu. Joka ikinen lekuri haluaisi ratkaista Nupun ongelman superpikaisesti antibioottikuurilla ja tassuvoiteella. 

  

Ei, ei, ei, ei! Kokemus on osoittanut, että tassu paranee
ilman salvoja ja kuureja mutta tulehtuu heti uudestaan.

Seuraava ratkaisu eläinlääkäreillä on kortisoni. Ei, ei ja vielä kerran ei. Varmasti se toimii monelle kissalle, mutta herkkä pikku Nuppu sai lääkkeestä tulehduksen, joka olikin sitten vaarallisempi juttu. Kohtu jouduttiin ultraamaan kahdesti, ja Nöpönessun oli popsittava kahden viikon ytykuuri antibiootteja. Atopica-litkun Nuppu taas suihkutti kasvoilleni kuin säpäkkä sirkusnorsu.

 

Siis suloinenhan tämä karvaelefantti silti on!

Itse olen sitä mieltä, että kissan hyvinvoinnissa ruokinta on keskeisimmässä roolissa. Kokemus tukee tätä väittämää, sillä raakaruoka sopii molempien herkkävatsaisten räggärieni pötsille täydellisesti. Masu ei mene löysäksi, pötköt ovat hajuttomia ja uljasmuotoisia, katit itse ovat virkkuja ja leikkisiä, ja viimeksi raakaravinnon lisäys sai Nupun tassun kuntoon paremmin kuin ainutkaan lääke. Ja tekeehän se myös hyvää virtsan pH:lle ja nestetasapainolle. Ainoa ongelma raakaruokinnassa on, että kaikki ravintoaineet täytyisi osata laskea tarkasti, enkä luota, että minä matemaattisesti lahjaton ihmisrukka kykenisin siihen – varsinkin, kun Nupun varastopunkkiallergia hankaloittaa tilannetta entisestään. 

 

Nuppukin on joutunut pohtimaan näitä juttuja aika monta kertaa. Pientä kissaa
ihmetyttää eritoten se, miksi punkkien pitää sukellella raksupusseihinkin!

Kun olen ruokamietteistäni eläinlääkäreille puhunut, olen saanut niin omituisia vastauksia, että huuleni ovat pyöristyneet 360-asteiseksi rinkulaksi. Lääkäri numero 1 oli sitä mieltä, että rotta on kissan ruokaa, ja jos en sellaisia pysty tarjoilemaan, on aivan sama, mitä sapuskaa kissoilleni syötän. Eläintenhoitaja X taas paheksui syvästi raa’an lihan syöttämistä kissalle, vaikka olen hygieeninen ja pakastan kaiken raa’an lihan ennen tarjoilua. Hänen mielestään en myöskään voi syöttää Nupulle mitään valmisruokaa, koska ihan kaikessa on käytetty kuiva-aineita, joissa taas on aina varastopunkkeja. 

Eli hoitaja X:n ohjeilla Nuppu voisi vain juoda vettä,
lipoa suupieliään ja hengitellä ilmaa! Ei taida tulla kauppoja.

Ennen kuin kerron, mitä eläinlääkäri numero 2 sanoi, täytyy palata päivään, jonka Nuppu vietti ilman tötteröä. Olin itse töissä poikkeuksellisen myöhään, mutta olin vannottanut miestä infoamaan minua Nuppulaisen tassutilanteesta. Sainkin kännykkääni valokuvan tyytyväisen näköisestä typsystä, jolla oli edelleen neljä tassua. Eikä Nuppu kuulemma nörkännyt töppöstään ollenkaan. Ensin mietin, mahtaako mies vain huijata, jotta pystyisin keskittymään töihin, mutta ei. Nuppu odotti kotona tyynenä ja tyytyväisenä, ja tassu oli jo paljon parempi. Teimme silti suursiivouksen, johon kuului lattioiden ja muiden pintojen luuttuaminen. Lisäksi Jujun raksut loppuivat, eli viimeisetkin asunnon paheet katosivat, emmekä ole enää tuulettaneet siltä varalta, että Nuppu sittenkin olisi jollekin siitepölylle allerginen. Voiko olla, että nämä toimenpiteet ovat heti auttaneet?

 

Yksi punkinpallero Nuppua silti riivaa ja tulee niin liki,
että ahdistaa. Vai onko se sittenkin De Puippi?!

Tilanne oli hyvä vielä seuraavanakin aamuna, joten soitin eläinlääkärille ja peruin Nupun ajan. Tuntui hullulta, että veisin sen taas kerran pällisteltäväksi saman asian takia varsinkin, kun pulmaan ei ole koskaan ennenkään lääkärin avulla ratkaisua löytynyt. Pyysin kuitenkin apua ruokinta-asioihin, koska haluaisin siirtää Nupun yhä enemmän raakaruoan pariin. Mutta niin, mitä kyseisestä ruokavaliosta sanoi eläinlääkäri numero 2? Hänen mukaansa Euroopassa on kaksi (2!) spesialistia, jotka ymmärtävät riittävästi kissojen ravintoasioista kyetäkseen muodostamaan pätevän raakaruokavalion! Pyöreät huuleni tipahtivat lattialle ja kiemurtelivat sitten kysymysmerkin muotoon.

 

SIIS ANTEEKSI MITÄ!?!?!

Ähkin ja röhkin puhelimessa enkä osannut sanoa mitään nokkelaa. Taisin todeta, että no onpa melkoista salatiedettä ja harmi, että niin tärkeitä asioita tuolla lailla pantataan. En ole mikään valmisruokien vastustaja, vaan tokihan tiedän, että moni eläin elää täysin terveen ja pitkän elämän ihan peruspöperöillä, mutta siinä vaiheessa, kun omistaa esim. varastopunkkiallergisen kissan, joka ilmeisesti reagoi pelkkään varastopunkin varjoon, on ihan pakko etsiä muita ruokintamalleja. Kyseisessä tilanteessa on tosi kurjaa, jos Euroopassa on muka vain kaksi tutkijaa, jotka kykenisivät neuvoja antamaan. En saanut selville heidän nimeään tai kansallisuuttaan, mutta voi vain kuvitella, kuinka kiireisiä nuo jättiaivoiset neropatit ovat. Eipä heistä siis taida olla Hupsuille apua.
 

Nämä kaksi einsteinia ovat onneksi aina lähellä! <3

Summa summarum: Nupulla on tilanne taas hyvin hallinnassa. Se on levollinen, vaikka tassuissa on nyt selvästi vähän enemmän kutinaa kuin yleensä. Olemme kuitenkin luvanneet sille, että siivoamme parin päivän välein kunnolla, emmekä enää tuuleta yhtä huolettomasti kuin ennen. Aion myös juhannuksena pestä päiväpeitosta siitepölyjen jämät.

 

Sitten on taas hyvä kölliä sängyn päällä!

En todellakaan usko väittämää, että kissan ravitsemuksesta tietäisi vain pari harvinaislaatuista gurua, vaan ihan varmasti löydän meille vielä joskus henkilön, joka osaa laatia Nupulle täysipainoisen raakaruokataulukon, jossa otetaan huomioon sen erityisherkkyydet. Siihen asti toivon, että pärjäämme näillä keinoilla. Hupsuttamo päättää megapitkän postauksen tältä erää tähän ja valmistautuu suureen juhannussiivoukseen. 

 

Iloisia, valoisia ja kesäisiä pyhiä teille kaikille!

Kauniina kohti juhannusta

Viikonlopun sää oli mitä oli, eivätkä synkät myrskypuhuripäivät ole olleet kovin nättiä katseltavaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi itsekin luovuttaa ja ryhtyä nuhruiseksi mörökölliksi. Siksi Nuppu ja Juju ovat pitäneet huolta ulkonäöstään monin eri tavoin.
 

Nuppu on pysynyt näin nättinä ja timminä ihan vain käymällä punttiksella.

 

Juju taas on antanut turkkitaiteilijan tupeerata kaulurinsa kesäkuntoon.

Höyhenen pehmeä punk on ehdottomasti tämän kesän trendikkäin tyylisuuntaus.

Pikkukissi kuitenkin tietää, ettei turkin tai hampaiden hyvä kunto riitä, jos haluaa olla viimeisen päälle tip top. Oleellista on silloin huoltaa myös kynnet, sillä ulkonäkö kokee kovan kolauksen, jos kollipojan raaputtimet ovat tyttömäisen pitkät. Pahinta olisi, jos niiden alle olisi vielä kerääntynyt iljettävät likarannut hiekkiksen kaapimisesta. Jottei niin pääsisi vahingossakaan käymään, Juippi tilasi tälle illalle ajan manikyyriin.

Onneksi emon kynsisalongissa ei ollut tunkua...

 

...muuten Juju ei olisi ehkä kehdannut
nautiskella hoidosta niin antaumuksellisesti.

Maman kanssa oli kiva miettiä, tehtäisiinkö kynsiin ranskalainen manikyyri
vai asennettaisiinko niiden kärkiin säihkyvät pikku timanttistrassit.

Juju tahtoi samanlaista välkettä kuin maman kaulakorussa.

Emo kuitenkin halusi, että Jujun kynnet olisivat ennen kaikkea käytännölliset.
Niinpä napsaisimme niistä vain terävimmät kärjet pois.

Palkaksi hienosti sujuneesta salonkisessiosta Juju sai Cosman kuivattuja ankkapaloja. Emo taas sai hyvän mielen, hellää halimista ja paljon nenää kutittavia irtokarvoja.

 

Hoidon päätteeksi Juippi vielä harjattiin näin pörheäksi.

Iltaamme on kuitenkin varjostanut seikka, josta en edes haluaisi kirjoittaa. Huomasin nimittäin äsken, että Nupulla on taas varpaiden välissä punaista, kuivunutta ihottumaa. Se ei nuole tassua erityisen paljon, joten seurailen nyt tilannetta ja mietin sotasuunnitelmaa siltä varalta, että ikuisuuskierteemme on taas alkamassa sopivasti kesäloman kynnyksellä.

 

On ehkä turhan suuri haave, että tassu rauhoittuisi, mutta arvostaisimme,
jos pitäisitte peukkua, että löytäisimme pulmaan jonkin uuden avun.

Pöpöjen armoilla

Tällä viikolla on satanut paitsi vettä myös bakteereja. Olen useana aamuna harkinnut läväyttäväni raitiovaunussa sateenvarjon auki, jotta välttäisin kanssamatkustajien sieraimista esteettömästi vihmovan basillitihkun. Nuppu ja Juju eivät ole onneksi joukkoliikenteen röhköniiskuttajille altistuneet, mutta niillä oli kotona oma hoidokki. Mieheni onnistui nimittäin nappaamaan jostakin pöpön, joka tempaisi hänet punkan pohjalle useammaksi päiväksi. 
 

Ou nou! Ei kai Nessu-kissa ala taas häiriköidä?!

Kissoistamme Nuppu on osoittautunut aiemmin erinomaiseksi sairaanhoitajaksi, eikä se pettänyt luottamustamme tälläkään kertaa. Neiti oli ”iskästä” sen verran huolissaan, ettei suostunut hylkäämään häntä edes aamuruokinnan ajaksi. Aloin jo epäillä, että yleensä niin ahne possukkamme on itsekin kipeä, koska lempparimössöt eivät kelvanneet. Huoleni kuitenkin hellitti, kun palasin makkariin: beige sairaanhoitajatar retkotti tyytyväisenä potilaan kainalossa ja hurisi kuin pieni, lohduttava traktori.

On tutkittu juttu, että kissan kehräyksessä on parantavaa voimaa.
Pörinän saa käyntiin, kun hieroo hellästi akupistettä leuan alla.

Flunssan edetessä huomasin, että Nuppu oli kuumemittaria parempi apuväline taudin eri vaiheiden tarkasteluun. Ensimmäisenä sairauspäivänä kissanhuppana kasvoi mieheen kiinni kuin läheisyydenkipeä iilimato, mutta toisen päivän loppupuolella se irrottautui jo hetkeksi unosille tassupetiin. Siitä päättelin, että pahin vaihe oli selätetty. Kolmantena aamuna luulin ensin, että mies on täysin toipunut, koska Nuppu könysi pitkästä aikaa pöydälle kahvinjuontiani tarkkailemaan:
 

”Kukkuu! Ootas, niin hyppään ketterästi siihen sun viereen!”

”Ngääääääähhh... äääägggh... Hetki menee vielä...”

”Ähhhh.... Phuuuh... No mikäs tässä nyt?”

Taivaan kiitos! Se onnistui sittenkin!

Pian kävi kuitenkin ilmi pöytävisiitin todellinen tarkoitus: Nuppu alkoi tonkia laukkuani, kiskoi sieltä esiin nenäliinan ja lähti kiikuttamaan sitä iskälle! Liikutuin kovasti huomaavaisesta eleestä ja toivotin kaksikolle levollista toipilaspäivää. Tällaista kuvamateriaalia puhelimeeni tupsahteli kotiparantolasta: 

 

Tässä makoiltiin sohvalla ja huolehdittiin, ettei iskää palella.

  

Tässä Juju vinkkaa iskälle, että kahvi voisi piristää.

 

Tässä Juju  ehdottaa, että jos kahvi ei vielä maistu,
niin miten olisi päikkärit kahvinkeittimen vieressä.

Jostain syystä kahvinkeitinfiksaatio tarttui myös Nuppuun,
ja kofeiinijankutus alkoi ihmetyttää meitä kaikkia.

Nyt mieheni on palannut taas elävien kirjoihin ja irrottautunut kissasymbioosista, joka luultavasti nitisti tautia paljon tehokkaammin kuin ibusalit ja finrexinit. Niinpä koko konkkaronkkamme on starttaamassa viikonloppuun hyvässä iskussa. 

Näillähän voi seuraavaksi pyyhkiä vaikka tassut tai peban!

Nuppu-hoitaja on itsekin ollut terveenä joulusta asti, vaikka eliminaatiodieettimme kuihtui poronlihahankaluuksiin. Neitonen on syönyt viime aikoina vain märkää täysravintoruokaa ja raakaa lihaa (possua ja poroa, sillä epäilen herkkyyttä kanalle ja kalkkunalle), ja lisäksi pakastimme uuden maton, tuuletimme vuodevaatteet, vaihdoimme pesuaineet allergiamerkittyihin tuotteisiin ja EverClean-hiekan ekologisempaan, täysin hajuttomaan Take Careen. Koska tämä resepti on toiminut jo yli kuukauden eikä mitään lääkkeitä ole tarvittu, jatkamme vakaasti samaa rataa. Toivotaan, että selviäisimme jatkossakin ilman kutinoita, pöpöjä tai muita perinteisiä vitsauksia.

 

”Mitäs jos keitettäisiin tervehtymisten kunniaksi vaikka pienet tsufeet?”

Operaatio Punakuono

Jos jouluna ei ole lunta, voiko joulupukki tullakaan? Kyseinen rallatus raikaa jo täysillä tuskanhikeä tihkuvissa ostoskeskuksissa, vaikka kaikki tietävät, ettei rapainen maa ole ennenkään punanuttua pidätellyt. Petterihän osaa vetää kärryjä siinä missä rekeäkin. Mutta mitä jos Petterille olisikin sattumalta tullut tänä vuonna jokin este eikä se pääsisikään kärryhommiin?

Hyvä on, tunnustetaan: Nuppu söi äsken Petterin.

Hyvältä maistui! Kukas nyt voi nenällään valon tuoda pimeään?

Vaikka Nuppu popsi kaikkien rakastaman lellikkiporon, se ei tarkoittanut mitään pahaa. Kissaneitimme ei edes tiedä, kuka Petteri oli tai mihin sitä olisi tarvittu. Joulukollihan ei tunnetusti poron pulkassa löhnötä vaan taittaa matkaa loskan tai kaatosateen läpi turkki elmukelmutettuna ja kantaa köyryselässään säkkiä, joka on täynnä iki-ihania lahjoja. Ne taas annetaan hyväkäytöksisille kissoille, jotka eivät sikapossuhotki ruokaansa niin vauhdikkaasti, että ateria pulahtaa seuraavassa hetkessä valkoiselle matolle.

Ei vaiskaan, Juitsi! Ahmattibyökkäys on käynyt joskus ihan jokaiselle kissille.
Jopa joulukollille itselleen. Vahingosta ei siis miinusteta paketteja.

Syy miksi Nöppö Nöperssön söi Petteri Petterssonin on loppujen lopuksi terveydellinen, ja siitä saa syyttää minua. Vaikka ehdin jo toivoa, ettei Nupun tassuun olisikaan tulossa tulehdusta, jouduin pettymään karvaasti. Koska kortisonia ei tulehdusriskin takia enää haluta ihan ensimmäiseksi Nupulle määrätä, lääkäri kirjoitti meille resepetin Atopica-nimiseen lääkkeeseen. Mutta mitä tapahtui, kun ruiskautin iltaruoan yhteydessä uuden, mauttomana mainostetun nesteen pikkuisen ensipupuni kurkkuun? Nuppu oli saada slaagin ja suihkutti litkun naamalleni kuin paraskin painepesuri. Riensin kauhuissani kasvojani elvyttämään, ja mies siivosi Nupun perässä kuolavanoja ja töni Jujua syrjemmäs.

Lähes yhtä epäonnisesti sujui seuraavana iltana lääkkeen sekoittaminen ruokaan. Nuppu-raasu siirteli haisumuonaa nenällään ja nuolaisi sitä surkeana pari kertaa. Ainoa lopputulos oli, että näin seuraavana yönä unta, jossa olin Disneylandin vuoristoradassa ja poliisit löysivät repustani myrkytetyn reissumiesleivän.

Tätä poroseosta ei ollut onneksi saastutettu millään hämäräperäisillä liemillä.

Viikko jatkui yhä ikävämmissä merkeissä, sillä sain eläinlääkäriklinikalta ristiriitaisia tietoja ja lamaannuin lopulta täysin. Lääkäri suositteli Nupulle eliminaatiodieettiä, jotta saisimme selville, onko sillä herkkyyksiä myös ruoka-aineille. Kun pyysin ruokavalion suunnitteluun apua klinikan hoitajilta, sain vain käsien levittelyä: heidän kaikissa ruoissaan on kuulemma varastopunkkia, mutta minun ei missään nimessä kannattaisi läträtä raakojen ruokien kanssa. Jaa, eikö Nuppu siis voi syödä enää ollenkaan?!

Juju meni piiloon, jotta emo ei keksisi laittaa sitäkin dieetille.

Onneksi sain kuitenkin apua Viiruvarpailta ja Nupun kasvattajalta, ja nyt meillä on käynnistymässä operaatio Petteri Punakuono. Aion kuin aionkin järjestää Nupulle eliminaatiodieetin, ja sen kuuluisi syödä kuuden seuraavan viikon ajan vain yhtä lihaa, jota se ei ole aiemmin maistanut. Koska poroa oli helposti saatavilla, päätin aloittaa sillä. Samalla toivoin, että kyseinen sorkkasankari loihtisi meille joulutunnelmaa, joka on lämpöennätyssäiden ja Nepponenän sairastelun takia hieman kateissa.

Helinää, helskettä, kutinaa ruisketta joulussa hupsuuujen....

Täysin en ole vielä jouluvanttuitani takkaan viskannut, vaan eliminaatiodieetin lisäksi viritteillä on myös muita projekteja. Aiomme vaihtaa kaikki pyykinpesuaineet allergiaystävällisiksi, ja jos pakkasta tulisi himpunkaan verran, kiikuttaisin matot, raapimapuun ja vuodevaatteet tuuletusparvekkeelle. Oivalsin nimittäin tämän blogin arkistoja tutkiessani, että aina kun Nupun tassu on alkanut oireilla, meille on tullut lähiaikoina jokin uusi tekstiili – esimerkiksi matto tai kiipeilypuu. Niissä on varmasti kemikaaleja, jotka saattavat ärsyttää Nupun herkkiä anturoita.

 

Tämä teoria selittäisi, miksi punoitus tulee aina juuri etutassujen varpaisiin.
Kuvassa ballerina ojentaa ihanan pinkkiä takatossukkaansa.

Nuppua odottaa apteekissa myös resepti kapselimuotoiseen Atopicaan, mutta en uskalla aloittaa kuuria ennen joulua, jos siitä tuleekin ikäviä sivuvaikutuksia. Toivoisin myös, että tassu voitaisiin saada hallintaan pehmeämmillä keinoilla – tuuletuksella, puhtaudella, hajuttomilla pesuaineilla ja ruokavaliolla. Ainoa joululahjatoiveeni onkin, että oma kultainen Nuppumme saisi elää ilman kutinoita ja töttää.

Hei, pieni jouluenkeli! Voisitkohan hipaista parantavasti Nupun oikeaa etutöppöstä?

Nuppu silitti toiveikkaasti enkeliä, mutta Juippa mokoma kurkkasi sen hameen alle!

Joulupukkia odottaville lukijoillemme voin onneksi vannottaa, että reki tai kärryt kyllä saapuvat aattona, vaikka Petteri popsittiin parempiin suihin. Sen tilalle jouluremmiin on nimittäin jo palkattu uusi punanenä:

Juju, et kai vain aio syödä heti sijaista?!

***Lisäys: eipä taida meidän Petteri-dieettikään onnistua. :-( Tajusin juuri kaupoissa tungeksittuani, ettei raakaa, luutonta poron lihaa saa yhtään mistään. Takaisin lähtötilanteeseen siis. Yritän hengittää syvään.***