Rapisevan rotan salaisuus

Viime postauksessa kerroin ihanasta hauvelista, joka kävi Nuppua ja Jujua moikkaamassa, mutta nyt on pakko paljastaa, että ei siinä vielä kaikki, vaan kevään korvilla Hupsuttamossa rapisi, ripisi, kahisi ja nakersi niin, että kissaemo oli jo saada pienimuotoisia puistatuksia.

 

”Kannattaa laittaa kissakuulo päälle, jos pelottaa liikaa!”

Kaikki alkoi eräänä aamuna, kun me perheen kaksijalkaiset valmistelimme lähtöä kaupunkikotiin. Mummi Poppanen oli tilattu pikkukissoja kaitsemaan, ja olin karstannut Hupsuttamoa mahdollisimman vieraskoreaan kuntoon. Ala- ja yläkerta oli imuroitu, jääkaappia täytetty ja vessatkin kuurattu. Olimme myös Jujun kanssa vaihtaneet puhtaat vuodevaatteet, joita Juju oli testannut möyrimällä niissä leikkisästi. Mutta siihen hymy sitten hyytyikin, sillä sivu-ullakolta alkoi kuulua kummallista narskutusta! Painoin korvaani seinään, ja ääni kuului hyvin selvästi: se oli tassujen rapinaa ja talttahampaiden rouskutusta. Kissatkin kuuntelivat korvat pystyssä ja varmasti pohtivat, että nytkö vihdoin koitti se hetki, kun niiden olisi tehtävä se, mitä kissojen on jo vuosituhansien ajan odotettu tekevän: pyydystettävä rotta!

 

Nuppu ainakin oli jo saalistusasemissa.

Kiljuin tietenkin miehen heti apuun, ja hän lohdutti, että joskus jokin yksittäinen hiirulainen saattaa eksyä talon rakenteisiin, eikä se ole niin vaarallista. Hänkin kuunteli otsa kurtussa nakerrusta ja asteli sitten rohkeasti sivu-ullakolle. Rapina jatkui vain, ja mies ihmetteli, miten se on mahdollista, koska mitään ei näkynyt seinän toisella puolella. Selitin, että siellä on varmasti jokin kolonen, jossa keltahammas nakertaa, ja aloin jo kauhistella, ettemme mitenkään voi lähteä pois ja jättää Mummi Poppasta valtavan rotan armoille. Kuvittelin, miten se söisi reittinsä seinän läpi, ja järkeilin, että olisi varmasti parasta ottaa kissat yöksi makkariin, koska varmastihan ne hätyyttäisivät rotan tiehensä. Paitsi jos se hätyyttäisi katit ja Mummin tiehensä!

Nupun mielestä ei ollut edelleenkään syytä hätäännykseen.

Mielikuvitukseni laukkasi jo värikkäissä sfääreissä ja rotta oli paisunut majavan kokoiseksi, kun puhelimeeni yhtäkkiä kilahti viesti. Kauhuskenaarioiden maalailu keskeytyi, kun kiiruhdin noukkimaan puhelimen yöpöydältä. Viesti oli keneltäkäs muulta kuin Mummi Poppaselta, joka kehui, miten hienosti Juju oli pedannut vuoteen. Silloin tajusin myös, että rotan rapina ja kaapsutus seurasivat minua: ääni kuuluikin puhelimesta petausvideolta, jonka olin lähettänyt äidilleni vähän aikaisemmin ja joka oli jostain ihmeen syystä jäänyt pyörimään, vaikka ruutu oli pimeänä! Isikissin ilme oli eeppinen, kun tunnustin selvittäneeni rapistelevan rotan salaisuuden. Kukapa olisi uskonut, että rotta olikin meidän ihana pikku Juitsi!

 

Kukkuu, mamman suloinen silkkihiirihän se siinä!

Ja vielä tarinan opetus: Jos joskus jossain rapisee, paina etsivähattu päähän ja aloita tutkimukset aina puhelimen tuoreimmista kissavideoista...

    

Nuppua nauratti, eikä se malttanut olla sanomatta,
että mitäs mä sanoin...