Meille saapui joululomalla kylään kummityttöni perhe, joka oli kasvanut yhden koiranpennun verran. Pikkuinen Zorro ei ollut vielä kohdannut ainuttakaan kissaa, ja olimme kaikki sitä mieltä, että Nuppu ja Juju tarjoaisivat takuulla paitsi lempeän myös hempeän ensikosketuksen kehräävien puffieläinten maailmaan. Niinpä pikkuinen hauveli kiikutettiin Hupsuttamoon valjaissa ja valvottuna, ja siitä alkoi pitkä odotus, sillä katit olivat yllättävän pitkillä päiväunilla buduaarin puolella.
Kissaemo oli ihastuksissaan pikku sheltistä ja sai siltä paljon pusuja ja hännänheilutuksia, mutta mitä pidemmälle visiitti eteni, sitä enemmän kuului kyselyitä kissoista, jotka oli tilattu paikalle mutta joista ei näkynyt viiksikarvaakaan. Huhuilin vienosti yläkerran suuntaan, että voisivatko katinretaleet piipahtaa sen verran näkyvillä, että Zorro saisi yhdistettyä nuuhkut naamoihin. Lopulta odotus palkittiin, kun huomasimme, että kiinnostuneen näköinen kinuskipantteri tutkaili meitä portaikon puolelta.
![]() |
Pikkuinen Zorro ihan tärisi innosta, mutta malttoi antaa kissakamulle aikaa. |
Juju mittaili Zorroa kuonosta hännänpäähän mutta luikahti sitten kaikkien harmiksi takaisin yläkertaan. Onneksi se kävi kuiskuttamassa jännät uutiset siskolleen, sillä jonkin ajan kuluttua itse Nuppu Nöpönenä Nöpperström tassutteli niin ikään portaikkoon, jossa se ensin katseli innosta vikisevää hauvelivauvelia ja eteni sitten olohuoneen puolelle. Kerran Nuppu säikähti - ei suinkaan Zorroa vaan rapsahtavaa paperikassia - mutta kaikkien yllätykseksi se palasi apajille entistä rohkeampana. Se oli kääntänyt koiranpentukuiskausasetuksensa kaakkoon, tepasteli hyväntuulisesti aivan Zorron eteen ja antoi sille ihanan kissapusun:
![]() |
”Muisk, söpö pikku hauva! Tiesitkö, että kissat ja koirat ovat hyviä kavereita toisin kuin elokuvateollisuudessa väitetään?” |
![]() |
”Ja muisk! Tässä vielä toinenkin pusu, että muistat nämä jutut.” |
Mikä söpö eläin!!!!! *_* ja niin hyvinkäyttäytyvä!
VastaaPoistaSiis tuo koiravauva. Karvapörhelöt ovat tunnetusti söpöjä ja hyväkäytöksisiä, eikä heitä tarvitse erikseen ihailla tässä kommentissa. ;)
No sanopa muuta! <3 Meillä oli kolmen söpön ja kohteliaan karvakorvan kokoontumisajot!
PoistaSiellä on oikea diplomaatti-kissa, joka kestää myös koiran nuuskuttelut. Varmaan oli kuitenkin koirapasilleita ilmaa pilaamassa jonkin verran.... Valtavan rohkea Nuppu!
VastaaPoistaNuppu oli ihan superstara! <3 Ei paljon pasillit paina, vaan rakkautta riittää kaikille. ;o)
PoistaOoh, Nuppu. Sä oot oikia rohkeuden rohkea. Omituinen otus ja uskallat antaa sille pusun. Ja vielä toisenkin. Oot sä sitte rohkia. Ylätassut!
VastaaPoista- Rokkimimmit -
Kiitos kehuista ja ylätassuista! <3 Hauva oli niin söpö, ettei siinä osannut pelätä. Lähinnä mietittiin emon kanssa, että mitenköhän sen saisi dognapatua meille ihan vakkarijäseneksi. T. Nöppis
PoistaKunnon Kiss-kiss-karkki! -Team Putkis
VastaaPoistaNamssi nam! <3 Ihan syötävän söpöjä molemmat! Ja kinuski-Juitsikin!
Poista