perjantai 9. tammikuuta 2015

Säästäväinen pikkusisko

Jokainen kissahöpertelijä varmasti tunnistaa sisällään piileksivän kissahirmun. Sen, jolle ei riitä, että kainalossa on yksi vanupallero, sylissä toinen, olalla kolmas, jalkoja lämmittämässä neljäs, pään päällä viides ja niin edelleen. Samanmoinen tyyppi asuu minussakin ja villiintyy pahemman kerran, jos satun näkemään söpöyden multihuipentumia eli kissanpentuja.

Oi niitä Nupun ja Jujun vauva-aikoja! Levonhetki vain löi...
Leikittelen aina välillä ajatuksella, että Nuppu ja Juju saisivat pikkusisaruksen. Tai edes oman tamrivuohen ihan vain lemmikiksi. Haaveet pysyivät hattaranpehmoisina päiväunina, kunnes kissojen Läntisestä Mummolasta tuli minulle vielä joulun jälkeen yllätyspaketti!

Juju halusi ilman muuta avata laatikon, jonka sisältä löytyi kissavaavi
kapaloon tai ainakin kuplamuoviin käärittynä!
Juju otti heti isoveljellisen asenteen pienokaista kohtaan.

Veikka nuuskutteli juniorin varpaita ja havaitsi, että tulokas oli tyttö. Siis pikkusisko!
Nupun ensikohtaamisesta systerin kanssa tallentui tällainen kuvasarja.
Häntää nuuskimalla Nupulle selvisi, että sisko on rodultaan burmankissa,
mutta korvannipukasta tuli toisaalta fiilis venäjänsinisestä.
Kun alkuinnostuksesta päästiin, kissoille kävi selväksi, että taapero taloudessa on kiva, kunnes se kotiutuu oikein kunnolla:


Pikkugangsteri valtasi Nupun tassupedin! Nuppua pelotti,
että vaipaton vaavi lirauttaisi pisut sen rakkaimpaan lepopaikkaan!
Koska pikkuneiti ei saanut olla tassupedissä, se etsi itselleen paikan,
josta Nuppua ja Jujua harvemmin löytää: kiipeilypuun korimajan.
Nuppua harmitti, kun kolmas pyörä tunki kiipeilypuuhunkin ja sai kaiken huomion.
Niinpä se alkoi houkutella pikkukaveria uunista ulos.
Kun tiitiäinen oli savustettu satupuusta, Nuppu asettui sen paikalle ja kysyi,
että rakastaahan emo Nuppua enemmän kuin kaikkia muita yhteensä.
Samassa Juju törmäsi paikalle ja valtasi vuorostaan mökin. Se muistutti,
että onhan Juju maman rakkain kultamussu, onhan!
Lohdutin kissoja, ettei kukaan voi ohittaa niiden ihanuutta. Paljastin
myös, etten huoli uutta kisulaista yöksi koskaan viereeni, sillä sen masussa
kolisee häiritsevästi kahden euron kolikko. Niinpä Nuppu ja Juju vihdoin
huoahtivat helpotuksesta ja suostuivat tähän ainutlaatuiseen sisaruspotrettiin!

18 kommenttia:

  1. Syökö se kissa kolikoita? Outo kissa. Käykö se hiekkiksellä? Ihan nätti se kyllä on, mutta jännä kun ihan kokonaan saman värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti se syö kolikoita, joten odotan, että se käy pusertamassa hiekkikselle pari timanttia. :) Ei ole mikään naamiokissa tämä veijari, ei. Nättiä sävyä silti ja tuo vähän vaihtelua meidän palettiin.

      Poista
  2. onnea Jujulle ja Nupulle uudesta pikkusiskosta! :D johan alkoi kisuja korikin kiinnostaa, kun uusi kaveri meni sinne ensin. Ei kyllä ole suloisempia raggareita nähtykkään kuin Juju ja Nuppulainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut on välitetty, ja polleina Nuppu ja Juju ottivat ne vastaan (puhumattakaan suloisuuskehuista!). Ovathan ne pieniä mustasukkaisuustempauksia lukuun ottamatta olleet oikein ihanat isosisko ja isoveli. ;)

      Poista
  3. Ooh pikkusysteri, mekin haluttais tänne yks. Just juteltiin että pitäskö ottaa, se vois sitten syyä kaikki ruuat mitkä ei Cocon tai Ruffen mahalle sovi. Ajateltiin kuitenkin mahdollisimman pessimistisesti että sillä olisi varmaan kaikenmaailman vaivat heti saapuessa jos yhtään menneisyys toistaisi itseään :D

    Välillä saa olla vähän mustis, siinä ei oo mitään vikaa kunhan tietää rajan. Nuppu ja Juju jo varmasti tietävät ettei heidän paikkaa vie kukaan ei edes kissa jonka takia palvelusväki saattaa joskus rikastua ;---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikean pikkusysterin ottaminen olisi kyllä aina vähän riskialtista. Ja eihän sitä koskaan tiedä, miten pahasti kolmas pallero sotkisi kuviot. Kissat kun ovat niin tarkkareviiristä ja helposti stressaantuvaa sorttia. Ei olisi kiva, jos alkaisi tulla häiriökäyttäytymistä tai stressiä kullannuppusille, joten kaksin mennään. Onneksi voi sitten ihailla kissanpentuja ja muita kisusia toisten blogeissa sun muissa. <3

      Nyt on pienet mustisaallot saatu kuriin, ja täällä aletaan juuri päikkäreille oikein hyvillä mielin. Ja jos hyvin käy, niin pian pikkusysterin masussa on niin paljon pätäkkää, että voidaan tilata taas jotain kivoja lahjoja. =)

      Poista
  4. Hauska tarina ! :) Eihän tuosta pikkusysteristä tarvitse Jujun ja Nupun kovin mustasukkainen olla, tuskin syö samoja ruokia ja kylvetyskin taitaa olla paljon harvemmin. Tuosta systerin kaulukorusta voi kyllä syntyä kateutta, on niin kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka- ja pesukuviot ovat tosiaan hallussa, mutta kaulakorua on tosiaan yritetty jo käpistellä siinä määrin, että siskoparka nostettiin turvaan tasolle, jonne pikkuharakat eivät pääse hopean kiilto silmissään lehahtamaan! :-D

      Poista
  5. Hahaha, ihana toi kahden euron kolikko :D Siitä se sitten lähtee, kohta on uusi perheenjäsen pullollaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienistä puroista kasvaa vielä valtaisa rahavirta! Ihan hetkenä minä hyvänsä. Täytyy peittää sitten kattien silmät, kun tulee se aika, kun siskon masusta hölskytetään kaikki kultakolikot pihalle. :-D

      Poista
  6. Aivan ihana uusi kisutyttö <3 :) Me ollaan päätetty että kaksi rasavilliä riittää, mutta kyllähän sitä välillä miettii millaista olisi jos kolmas tulisi... Mutta ei niin ei. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun iskee oikein kova kolmannen kissan kaipuu, niin kannattaa testata tilannetta tällaisen pikkusysterin kanssa. :-D Huomaa heti tilanteita, joissa saattaisi nousta mustasukkaisuutta...

      Poista
  7. Teillä on vaikka mitä häppenngiä! Myssy oli löytynyt, raksukeiju liihottanut talouteen ynnä pikkusisko, wauwauwau ja ohhoh; hurjaa uudenvuoden vauhtia! Ootte te pörheän ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi vuosi hurahti tosiaan täydellä teholla käyntiin, ja kaikenlaista mukavan merkillistä on jo ehtinuyt tapahtua. =) Toivotaan, ettei tahti tyrehdy, vaikka arki on taas alkanut. Nuppu ja Juju oikein paistattelevat pörheysihanuuskehuissa. :o)

      Poista
  8. Ihana säästökissa! (Eihän tuota voi possuksi sanoa.) Niin ja tekin olette tosi ihania, Juju ja Nuppu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu ja Juju kiittävät ja lupaavat pitää hyvän huolen pikkusäästiksestäkin nyt, kun se ei uhkaa niiden huomion keskipisteenä paistattelua. :o)

      Poista
  9. Onnea perheenlisäyksestä :D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hyvin on pikkusisko kotiutunut, vaikka kovin suurilla kolikoilla sitä ei ole vielä ruokittu.

      Poista