lauantai 24. tammikuuta 2015

Hampaita vihlovaa söpöstelyä

Olen joskus sanonut Nupulle ja Jujulle, että ne ovat niin söpöjä kissoja, että jonain päivänä söpöyspoliisi vielä tulee ja rapsauttaa niille roimat sakot. Olen myös todennut, että räggärini ovat niin siirappisen suloisia, että niitä pussatessa suuhun kulkeutuu pakostikin söpönöpönonparelleja, jotka pinnoittavat hampaani karieksella, ja söpöyspoliisin sakkojen lisäksi joudun pulittamaan kalliit hammaslääkärilaskut. Tällä kertaa dollarihymyni on vaarassa blogatessakin, sillä luvassa on poikkeuksellisen sokerinen päivitys. Aion nimittäin osallistua Viiksikarvan varassa -blogin haasteeseen ja luetella Nupun ja Jujun kaikkein ihanimmat tavat.

Tulossa on höttöä ja hattaraa. Beware!
Jos hampaitasi jo vihloo, ehdit vielä sujauttaa suuhusi xylitol-purkan!

Söpöysluettelon aion toteuttaa samaan tapaan kuin aikoinani kissojen aiheuttamien tuhojen listaamisen lievimmästä karseimpaan. Tällä kertaa suunta on kuitenkin ihanasta lällyyn.

Sijalla viisi: Laukun nassutus

Kauneus on katsojan silmässä mutta niin on toisinaan söpöyskin. Se, mikä naurattaa ja hellyttää minua, saa mieheni joskus tuskastumaan. Hyvä esimerkki tästä on kissojen ihastus miehen laukun yhteen mystiseen kulmaan, jota ne käyvät vuorotellen nassuttamassa. Reuna on jo rispaantunut nuolemisesta, nakerruksesta ja leualla hiomisesta, vaikka laukun peitoksi on heitetty kaikkea tyynyistä villasukkiin.

Joo-o, juuri tuo laukku se on, ja mystinen nurkkaus erottuu selvästi
vaaleana ja rispaantuneena. Eihän Nuppu vain ole sitä nassuttanut?

Äp äp! Nuppu! Stop! Ei saa! Iskä suuttuu! Tuhma kissa!

Mutta yritä nyt sitten olla vihainen tämmöiselle! Ihan selvästihän se
pyytää parkuen anteeksi ja lupaa, ettei enää ikinä tee mitään vastaavaa.

Sijalla neljä: Nupun töpökiihdytys

Nupun yksi hellyttävimmistä tavoista on juoksuun pyrähtämisen sijaan kiihdyttää kävelyään. Se on ollut sille tyypillistä pennusta asti, ja viimeksi eilen pääsin todistamaan Nupun kiitotöpöttelyä. Nostin totutusmielessä kissojen kantokassin olohuoneen matolle, ja Nuppu katseli paheksuvasti sekä kassia että minua. En malttanut olla kiusaamatta huppanatyttöä, vaan ojensin käteni sitä kohti ja muiskuttelin lentosuukkoja. Tapahtui juuri niin kuin arvelinkin: Nuppu mulkaisi minua olkansa yli ja kiihdytti paheksuvin töpötysaskelin suorinta tietä sängyn alle.

 
Nupun silmistä paistaa epäluulo, ja kehon kielestä on aistittavissa,
että se saattaa astella riuskasti pakoon hetkenä minä hyvänsä.

Sijalla kolme: Aamuaurinkoisuus

Toisin kuin minä, sekä Nuppu että Juju ovat herätessään oikeita päivänsäteitä. Ne laskeutuvat yöorrelta aina oikealla jalalla ja tulevat herättelemään meitä poikkeuksetta hyvillä mielin. Vaikka orastava lupaus ruoasta on lempeyden salaisuus, välillä ruokakuppia kiinnostavampaa on mönkiä peiton alle tai kiskoa emon variksenpesää muistuttavasta kampauksesta irti hiuslenkkiä. Juju taas hassuttelee näykkimällä pohjettani ja hellyttää meitä monin autuain pötkähdyksin.

 
Jujun ihaniin tapoihin kuuluu myös osallistuminen aamupalaan. Sen täytyy joka aamu
nähdä, miltä puuro näyttää, ja nuuhkaista, onko kupissa tummapaahtoista kahvia.

Jaetulla ensimmäisellä sijalla: Löysäryhtinen kököttely ja esikehräys

Mikään ei ole yhtä aseistariisuvaa kuin kissa, joka istuu ryhdittömänä makaronina peppunsa päällä. Näky hellyttää niin nojatuolissa, tietokoneen ruutua vasten kuin keittiön pöydälläkin. Vaikka pyhä aikomukseni olisi nostaa katti pois kielletystä paikasta, näky on niin söpö, että huomaan pian lirkuttelevani karvaturrille, joka alkaa pitää kehräystä enteilevää ”hhhhr hhhr” -hengitystä ja lipaisee poskeani karkealla kielellään.

Jos Nuppu haluaa lisää nettiaikaa, se myös saa sitä, koska on niin pehmoinen
suloinen, söpö, hassu, karvatassuinen, lämmin, huriseva ja nössömössölutuinen.

Söpö tapa on sekin, että Nuppu saalistaa hiiren kursoria.
Näppäränä kissana se myös nappaa sen ainakin naposteluäänistä päätellen.

Jaetulla ensimmäisellä sijalla: superkääröys ja suukko-otsa

Ihanuuden nirvanaan on pakko vajota myös silloin, kun Juju heittäytyy helläksi. Se tulee viereeni ja kallistushalaa minua monta kertaa peräkkäin. Sitten se puhaltelee pari kertaa korvaani niin, että ihoni nousee kananlihalle ja olen valmis antamaan sarjan pusuja sen täydellisen silkkiseen suukko-otsaan. Kaiken tämän nöpöstelyn jälkeen Juju painautuu kehrääväksi superkääröksi jalkani päälle tai parhaassa tapauksessa syliini niin, etten uskalla edes hengittää, koska rikkoisin suloisen lumouksen.

Oikeaoppinen otsasuukon paikka on V-kuvion suipuimmassa kohdassa.

Kun Juju on tässä asennossa, se toivoo lämminhenkistä
lähestymistä leuanaluspusujen muodossa.

Niin pitkä ja polveileva kuin tästä päivityksestä tulikin, minulta jäi kertomatta ainakin sata kissojen suloista tapaa. Onneksi aihepiiri liittyy läheisesti koko blogimme teemaan ja palaamme siihen varmasti tulevaisuudessakin, jos hampaiden kunto sen vain sallii...

Koska blogistaniassa on liikuskellut paljon yhteiskuvia, mekin julkaisemme
harvinaislaatuisen ja vain hitusen käsitellyn kuvan, jossa näkyy yksi Nupun
suloisimmista tavoista: olla täysipainoisesti emon ihana sylivaavi! <3



22 kommenttia:

  1. Ihana tuo vipa kuva! Kyllä oli söpöjä juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se tuo hyvin esin Nupun hellyttävän luonteen ja saattaa myös paljastaa emon täydellistä hurahtamista näihin otuksiin. Sitä kun ei teksteistä varmaan huomaa... :-D

      Poista
  2. Nupun Töpökiihdytys on varmasti samanlaista kuin Cocolla, Ruffe kiihdyttää nollasta sataan sekunnissa mutta Coco jolkottelee karkuun. Näitä Töpökiihdytyksia on yleensä luvalla silloin kun olen antamassa kissoille ruiskulla salmopettiä, ei mikään Cocon lempi juttu... :D Ruffe taas on ihan samanlainen kuin Juju, josse kerrankin tulee jalkojen päälle makoilemaan ei sitä voi siitä siirtää pois, niitä hetkiä kun onniin harvasessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nupussa ja Cocossa on kyllä paljon samaa ja toisaalta sitten noissa meidän sporttiräsyissä. :) Juju on oikea salama silloin, kun sille tulee kiire, ja välillä se tosiaan lönkyttelee isoa leijonaravia. Mutta Nupun pikku kävelyaskeleet ovat niin huvittavia. :-D Se menee kuin Singerin ompelukone. Välillä toki juokseekin kuin karvainen tykinkuula (ja silloin se vasta huvittava onkin!) mutta esim. kantokassia paetaan aina kävellen.

      Poista
    2. Ainiin pitikin sanoa, että Ruffe röhnöttää melkein samalla tavalla kuin Nuppu mutta nojaa sohvapöydän jalkaan. Kyllä nää meidän kullat sopii hyvin yhteen <3

      Poista
    3. Röhnötys on suloista! <3 Ihan parasta on, jos pääsee itse röhnötystueksi!

      Poista
  3. Meistä ei oo ikinäIKINÄ kirjoitettu näin nätisti! Saadaanko muuttaa teille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne vain, Harmaa ja Ilona! <3 Nuppu ja Juju olisivat varmaan innoissaan söpöstelykavereista! :)

      Poista
  4. Voi, kaikki tavat varmaan näyttää söpöiltä kun tuollaiset pehmoiset karvapallot sen tekee :) Upeita kuvia ja tuo viimeinen on jo ihan taideteos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! :)) Elämä tuntuisi varmasti ruusuilla tanssimiselta, jos olisi itsekin tuollainen hassu pallero, jota kukaan ei voi koskaan oikeasti nuhdella tai kieltää.

      Poista
  5. Jei, haaste! Ihanat kuvat, varsinkin nuo joissa Nuppu nojailee näyttöön ja saalistaa hiirtä minkä söpöilyltään ehtii :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä haaste oli niin laajamittainen, että meinasin ihan hukkua aineistoon! :-D Olisi ehkä pitänyt vastata viitenä eri päivityksenä yhden pitkulaisen sijaan.

      Poista
  6. Söpöjä ovat kisut edelleen ja kuvat ovat ihania!! :
    t:PL ja Rico, wuf!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihanaa, että olette yhä uskollisesti mukana! :) Rapsutukset Rico-söpöliinille! Ja Nuppu ja Juju lähettävät kehräilyjä!

      Poista
  7. Voi kun söpöjä tapoja söpöillä kisuilla! :) teilläkin on tosi söpö ja hieno yhteiskuva! Terkkuja kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Välitän heti ekana terkut Nupulle, koska se nukkuu tässä kerällä mun vieressä. Juju saa terkut, kunhan hiihtelee paikalle.

      Poista
  8. Eikä! Niin suloisia kuvia! Nuo kuvat, jossa Nuppu on tietokoneen ääressä, niin ihania! Mietin juuri, miten saisin otettua kuvan Siiristä tietokoneen luona... Ja tuo teidän yhteiskuva, <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)) Meillä Nuppu on maailman helpoin saada röhnöttämään konetta vasten. Täytyy vain mennä maksamaan laskuja tai tekemään jotain muuta oikeaa asiaa. :-D Nuppu on aina siellä, missä huomio on... Lehdellä, iPadin päällä, puhelimen päällä, television edessä jne...

      Poista
  9. Suloisia kuvia ja onpas tyytyväinen sylivaavi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nuppu on tosiaan aikamoinen huriseva sylkkypupu! <3

      Poista