Pörröistä vieraanvaraisuutta

Hupsujen kotikolo on karvalla vuorattu kammio kaukana todellisesta maailmasta. Neljän seinän sisäpuolella on tuttua ja turvallista kehräillä läpi syksyn, talven, kevään ja vielä alkukesänkin, mutta lokoisten heinäkuun lomapäivien myötä nynnyttelyyn on tullut muutos. Jättimäinen kivi on vieritetty vihdoin kotiluolamme suulta, ja kynnyksen yli on käyskennellyt sisään jo monta vierasta.

 

Juju on kuitenkin löytänyt luolan sisältä
toisen luolan, josta sitä ei aina edes huomaa.

Ihan ensiksi matalaan kissamajaamme asteli mieheni veli. Juju toivotti hänet tervetulleeksi hieromalla suupieltään innokkaasti kaapistoon, mutta Nupulta unohtuivat käytöstavat. Neiti ei edes moikannut vierasta päiväsaikaan, mutta yön pimeydessä se löysi tiensä vieraan tyynylle ja heittäytyi lämpöiseksi karvareuhkaksi hänen päänsä päälle. 

 

Ei, Nuppu, ei! Näin kesälämpimillä olisi ollut korrektimpaa
käyttää puuhkahäntää viuhkana ja viilennellä vieraan kasvoja.

Jujukaan ei muistanut öiseen aikaan, missä kulkee ystävällisen kohtelun ja kohtuuttoman tungettelun raja. Herra Kissaherra oli hypähtänyt vieraamme vatsan päälle ja alkanut nyhtää siinä kynsiään.

 

Juitsi hei! Pedikyyrille on oma aikansa ja paikkansa. 

 

Eikä muuten ole kivaa sekään, että koiraihminen säikytetään
kissamaisen hiljaisella hiippailulla ja yllätyshypyllä jalkopäähän.

Muutamaa päivää myöhemmin Hupsuja tervehtimään saapui todellinen kissafani Tassulinna-blogista. Pepsi, Max ja Jaffa olivat lähettäneet emonsa meille kylään, ja koska visiitti paitsi kuvailtaisiin myös kuvattaisiin, pyysin Nuppua ja Jujua käyttäytymään priimasti. Ei siis nahistelua, keittiöntuolin ripsuttamista, löysää hajukakkaa tai matolle pyöräytettävää karvaoksua. Pliis!

Ai niin, unohdin listalta kaihdinten narun järsimisen,
mikä on niin ikään kiellettyä.

Ei sillä, että Nuppu moista tuhmuutta koskaan harrastaisi.

Katit eivät onneksi tuottaneet emolle karva(i)sta pettymystä, vaan molemmat saapuivat tervehtimään tulijaa eivätkä kyyröttäneet sängyn alla ainakaan ihan koko aikaa. Ne uskaltautuivat lopuksi jo syliin asti, ja ellen vallan väärin nähnyt, Juippi-Puippi antoi jopa pienen tuhinasuukon vieraan korvaan. Kun hän lähti, tutkimme vielä ihanan tuliaisyllätyskassin tarkasti läpi.

Miten voi olla, että joulukolli tuli meille jo toisen kerran
keskellä kesää? Täällä taitaa asua tosi kilttejä katteja.

 

Mama sai tosi söpön keittiöpyyhkeen ja Juju
ikioman kassin, jota voi keilata kivasti nurin.

 

Lisäksi Juitsi sai jännästi leijuvan kissanminttutyynyn! Siinä täytyy olla magiaa.
Hiirikin näyttää nousseen ilmaan tyynyn kyydissä. Oliko tämä Pikku taikuri -setti?

Oli mikä oli, Juitsilla oli hurjan kivaa pössyttelyä mukavan tapaamisen päätteeksi!

Tänäänkin summeri surahti, ja meillä kävi kylässä ihan tuttu tyyppi – ystäväni, jonka Nuppu ja Juju ilman muuta tuntevat niin hyvin, ettei hän voi välttyä pötkähdyksiltä, retkahduksilta ja niiden myötä teekupin reunaan liimautuvilta karvahahtuvilta. Kissat olivat selvästi visiitistä tohkeissaan, vaikka perhekissa Nuppua ihmetytti, mikseivät pikkuihmiset olleet tällä kertaa mukana sitä leikittämässä.

 

Ihan yksin oli palloa pyöritettävä. Höh. Mutta tämä asia korjataan vielä loman aikana!

Vaikka vilinää on riittänyt, trafiikki jatkuu yhä vain Hupsujen luo. Huomenna meille tosin saapuu vieras, joka ei oikeasti edes ole vieras vaan osa Hupsujen omaa, rakasta kotikalustoa. Mummi Poppanen on jo pakannut laukkunsa, ja Nupulla ja Jujulla on edessään kissanpäivät. Sillä välin kun ne saavat luksusaikaa Mummin kanssa, me palvelijat lähdemme viikoksi lomaturneelle niin länteen kuin itäänkin. Tavoitteena on kerätä paitsi kesäfiilistä myös hupsutusakkuja lataavia kohtaamisia ja reppukaupalla rentoja hetkiä. Aurinkoisia kesäpäiviä teille lukijoillekin!

 

Ja leppoisia unia omissa kotiluolissa!

Café au katti

Viime aikoina minulta on mennyt ohi yksi jos toinenkin tärkeä päivä, mutta suuri synttäriunohdus skarppasi kahta aivosoluani sen verran, että muistin eilen aamulla varautua kissabloggaajien kahvilatreffeihin. Olen odottanut tapaamista koko pitkän kevään ja kesän, ja koska olen höpötellyt siitä niin kauan, Nuppukin osasi valmistautua H-hetkeen.
 

”Hyvää huomenta, äiskyli! Nukuitko hyvin? Kahvi porisee jo, ja kissa on tässä
valmiina ottamaan vastaan lässytykset, pusut ja silitykset. Syliinkin saa kaapata.”

Hörpin aamukahvit hurisevassa seurassa, mutta jossain vaiheessa oli muistutettava Nuppua ja Jujua siitä, ettei kissakahvila tarkoita automaattisesti meidän karvalla kyllästettyä keittiötämme. Viimeksi kissakahvila sijaitsi Tampereella asti, ja tällä kertaa lähtisin tapaamaan kissoja ja kollegoja Helsingin kissakahvilaan Fredrikinkadulle.

 

Nuppua nauratti. Se ei uskonut juttua, koska emo ei ole ennenkään uskaltautunut
raitakissojen kotiin, vaan tapittanut niitä vain ujosti ikkunan ulkopuolelta.

Nupun uskomusten vastaisesti tempauduin sisälle kahvilaan klo 12:01 kissatätipyörteen imaisemana ja päädyin pehmeälle sohvalle mukavaan seuraan. Siellä täällä näkyi häntiä, tököttäviä tassuja ja ihmetteleviä silmäpareja, joten kaikesta päätellen viiksekkäät päätähdetkin olivat paikalla.

 

Kyllä! Katon rajassa köllötteli ainakin yksi kahvilagepardi.

Sorjan sukkela koivukiipiäinenkin oli virkkuna liikkeellä.

Kasseja dyykkasi utelias pikku pesukarhu.

 

Tältä utelias Ville-veijari näytti edestä päin.

 

Tässä saattaa olla Villen veli Kalle. Tai sitten Ville vain ehti vaihtaa ketterästi paikkaa.
Tai sitten silmissäni vilisi muuten vain raidallisia kissoja ja pinkkejä sydämiä.

Koska olimme kahvilassa, pääsimme tietysti tilailemaan listalta ihania herkkuja. Olisin halunnut maistella ihan kaikkea, mutta Nuppu oli pyytänyt minua käyttäytymään siivosti. Niinpä jätin superporsastelun väliin ja tilasin hillitysti kissalatten ja tassuleivoksen.

 

Vaahdon seasta minua moikkasi pieni kisumisu. Ellei puheensorina
olisi ollut niin huumaava, olisin varmaan kuullut miukulin kehräävän minulle.

Minä vuorostani kehräsin tälle leivokselle,
joka tassutteli hetkessä lautaselta pötsiini. Njam!

Kissakahvilan yksi lisäihanuus on kissamainen sisustus, jota en mielestäni saa toteuttaa riittävästi karvaisessa kotikeittiössämme. Mies hieman nurisi, kun ostin meille joululahjaksi Pekka Töpöhäntä -kalenterin, mutta koska se sai vastalauseista huolimatta jäädä, en ole yrittänyt venyttää rajoja tuomalla kotiimme kissan muotoisia suola- ja pippurisirottimia tai leopardikuvioitua pöytäliinaa. Onneksi kissakahvilassa kaikki ihana on sallittua, ja tulin söpöistä yksityiskohdista tosi hyvälle tuulelle:

 

Sydännenäisen infokissan suositus kuulosti erittäin MAUkkaalta!

Mjau-saapas päihittää Aalto-maljakot mennen tullen!

Eniten minua ilahdutti hyllyllä nököttävä Juju. Onkohan tämä
jo mamariippuvaisuutta, kun pitää ängetä kaikkialle mukaan?

Kahvilavisiitti hujahti hetkessä ohi, joten jatkoimme juttua vielä pienemmällä porukalla. Vaikka emon paluu venähti, Nuppu ja Juju unohtivat nopeasti harminsa, sillä toin mukanani ison tuliaiskassin, jonka sponsoreina olivat Royal Canin, Prima Cat ja Kissakahvila Helsinki:

 

Nuppu halusi heti kurkistaa, mitä kassi oli syönyt.

 

Jujukin saapui ihmettelemään, miksi joulukolli oli käynyt oven takana keskellä kesää.
Sen silmiin sattui eräs paketti, jonka sisältö täytyisi popsia Nupulta piilossa.

 

Huolehtivainen pikkuveikka hoksasi kuitenkin myös kauniin, Nupulle sopivan lahjan:
tähtiviltin päällä allergisen siskon on hyvä kölliä, kunhan pehmuke ensin pestään.
Emo taas sai uuden kahvimukin ja iki-ihanan kissakahvilakassin!

Tämä ylläripylläri taisi olla Jujulle kaikkein mieluisin.

Suurkiitokset Tassulinna-blogin Tuijalle tilaisuuden järjestämisestä ja kaikille paikalla olleille mukavasta seurasta! Kiitos myös Helsingin kissakahvilalle ihanasta kesälomaelämyksestä – aion tulla toistekin herkkuja maistelemaan ja kissoja hellästi vaanimaan. Seuraavaksi Nuppu ja Juju pääsevät itse kokeilemaan kahvilakissan sosiaalista elämää, sillä meille on tulossa lähiaikoina vieras!

 

”Kuka, kuka, kuka? Joko ovella rapisee? Apua!”

Nelivuotias Nuppu näppiksellä

Moi! Nuppu täällä, kuka siellä? Ja kuinkas hurisee näin heinäkuun helteillä? 

 

Mulla hurisee näin: ”Här, här, här!”

Ootte ehkä huomanneet, että meidän emo on aika perso kirjoittamaan? Se nyököttää jatkuvasti selkä kyömyssä läppärinsä ääressä ja hakkaa näppistä pahemmin kuin yläkerran tätsä pianoa. Ja jos mä yritän auttaa, se sanoo ”Elä viiti, Nuppu!” ja tönii pois.

 

Oon niin kiltti, että lähden melkein aina vetämään viimeisen varoituksen jälkeen.

En tiedä, onko täällä blogissa ollut puhetta, mutta mulla on puoliveli.
Se on tuommoinen pikku ruipelo, johon ei viimeinenkään varoitus tepsi.

 

Mä sen sijaan kipitän aina emon koneelta iskän koneelle.
Siellä ymmärretään, että yhteistyö on voimaa.

Tänään on kuitenkin mun vuoro kirjoittaa. Arvatkaa miksi? No sen takia, että emo nyyhkyttää myttynä tuossa sohvalla. Välillä se ryömii suukottamaan mun varpaita, mikä kutittaa, mutta sanon silti här, här, här ja nuolaisen nenästä. Annoin jo ajat sitten anteeksi emolle sen jutun, joka saa sen kyynelehtimään. Tästä se kaikki hetki sitten alkoi:

Sillä välin, kun emo kävi pesemässä turkkinsa,
mä lämmitin sen MeNaiset-lehteä.

Emon mielestä olin jostain syystä hirmu söpö, ja se lähetti tämän kännykkäräpsyn iskälle, joka muuten on tällä hetkellä junassa. Iskä vastasi siihen, että mä oon vissiin lukenut taas horoskoopit. Silloin se järkyttävä ajatus jysähti mamman tajuntaan: horoskoopit, rapu, heinäkuu, heinäkuun toinen! Eräällä perheenjäsenellä oli eilen synttärit. SOS!

 

Parkuhan siitä repesi, vaikka mami rakensi mulle heti huvimajan lohdukkeeksi.

Me pyyhittiin kuitenkin nopeasti kyynelet, ja siitä ilta lähti sitten paranemaan.

Veikka viritti iskän kielloista huolimatta leffatykin päälle 
ja näytti räppäri-Jujun viimevuotista keikkaa uusintana.

 

Sitten mulle esiintyi aika näppärä trapetsitaiteilija.

 

Parasta kuitenkin on, että sain kukkia ja gurmeeta. Här, här, här!

Emo lyö tuossa vieläkin päätä seinään, mutta ei hätää, kyllä mä sen taas saan rauhoittumaan. Ihan niin kuin iltapäivällä, kun se tuli kotiin ja kertoi eksyneensä pyörällä Espoon metsiin. Onneksi mun barf-pötkö ei ollut silti ehtinyt sulaa sen repussa. Se oli emolle se tärkein juttu. Siitä tiedän, että kyllä se mua rakastaa ihan hirmuisesti, vaikka onkin vähän höpsö. Rufuskin rakastaa. Rufus on mun sulhanen ja tulee pian hakemaan mut autolla häämatkalle. Me mennään Balille. Sheivasin tässä jokin aika sitten jo vähän toista jalkaa, mutta kun Ruffella kestää niin kauan, niin arvatkaa mitä? Se siloinen kohta on jo karvan peitossa. Äiskä sanoi, että ei haittaa ollenkaan, päin vastoin. Ihanaa kuulemma se nukka.

 

Tällainen pikainen synttärikuva vielä tähän väliin. Äiskä lupasi, että pidetään
piakkoin ihan kunnon kuvaukset, sillä alkoihan meillä vihdoin LOMA!

Kehrääväistä kesää kaikille, ja olkaa kilttejä huomenna mun emolle siellä kissakahvilassa, vaikka se vähän hönöttikin pieleen tämän synttärihomman! Sillä vaan on ollut vähän pöön-aut tai jokin semmoinen, mutta kyllä se ihan hyvä tyyppi silti on. Här, här, här!

Tuhinaa ja hymyjä

Viimeksi meuhkasin itseni ihan sipiksi täällä blogin puolella, mutta maailmanloppua ei tullutkaan. Tellus jatkoi pyörimistään, joten oli parasta vain jatkaa eteenpäin löysemmin rantein ja viettää kattien kanssa laiskanpulskea juhannus. Yritimme kyllä käydä viiksimaakarien päiväunien aikaan pyörälenkillä, mutta sadepilvet ajoivat meidät kiireesti takaisin neljän seinän sisälle herkkuja napostelemaan ja elokuvia töllöttämään.

 

”Huraaaaa! Mama tuli takaisin!”

”Hola hola! Puhuiko joku juhannusherkuista?”

Kun pikku masu oli pullollaan, oli ihanaa käpertyä tuhisevaksi unimytyksi.

Illalla Nuppu ei malttanut olla tekemättä juhannustaikoja. Kun nukkui
kukat tyynyn alla, niin Rufus kurkisti seuraavana aamuna vesikupista.

Laittaisin mielelläni tähän postauksen lopuksi riemukkaat kesäpotretit Nupusta ja Jujusta omenapuun juurella, mutta koska asumme niin kaupungissa, että pihallamme on vain ankea parkkialue, keksin kaivaa kesäkuvia eräästä toisesta kansiosta. Kävin toukokuun lopulla kotikonnuillani, ja samalla reissulla pääsin tapaamaan Tallin tarinoita -blogin jengiä. Kaikki olivat hurjan aurinkoisella tuulella, ja sain hymyjä niin paljon, että ne lämmittävät sydäntä vieläkin. Lähetämme kiitokset vielä koko tallipoppoolle ja toivomme, että heidän hymynsä levittävät iloa myös meidän blogimme lukijakuntaan!

Tämä vekkuli hymypoika on suomenhevonen nimeltä Eemeli.

Ja tässä vehreän kesäisesti nauraa islanninheppa Sónata.
Huomatkaa hellyttävän taipuisa (ja pehmoinen) ylähuuli!

Tältä näyttää ”joulupukki” Vilin kesähymy.

Aikansa hihiteltyään Sónttu nautti kesäpiehtaroinnista pikku kaviot ilmassa sätkien.

Iiihahaa, miten ihanaa se olikaan!

Yritän muistaa tämän rennon pudistusliikkeen, jos omat huolet
yrittävät joskus kasautua liian suureksi taakaksi. Ravistus vain...

...ja sitten taas hymyilyttää! :) 

Loppuun vielä hymynäyte pupunpallerolta! <3