Nelivuotias Nuppu näppiksellä

Moi! Nuppu täällä, kuka siellä? Ja kuinkas hurisee näin heinäkuun helteillä? 

 

Mulla hurisee näin: ”Här, här, här!”

Ootte ehkä huomanneet, että meidän emo on aika perso kirjoittamaan? Se nyököttää jatkuvasti selkä kyömyssä läppärinsä ääressä ja hakkaa näppistä pahemmin kuin yläkerran tätsä pianoa. Ja jos mä yritän auttaa, se sanoo ”Elä viiti, Nuppu!” ja tönii pois.

 

Oon niin kiltti, että lähden melkein aina vetämään viimeisen varoituksen jälkeen.

En tiedä, onko täällä blogissa ollut puhetta, mutta mulla on puoliveli.
Se on tuommoinen pikku ruipelo, johon ei viimeinenkään varoitus tepsi.

 

Mä sen sijaan kipitän aina emon koneelta iskän koneelle.
Siellä ymmärretään, että yhteistyö on voimaa.

Tänään on kuitenkin mun vuoro kirjoittaa. Arvatkaa miksi? No sen takia, että emo nyyhkyttää myttynä tuossa sohvalla. Välillä se ryömii suukottamaan mun varpaita, mikä kutittaa, mutta sanon silti här, här, här ja nuolaisen nenästä. Annoin jo ajat sitten anteeksi emolle sen jutun, joka saa sen kyynelehtimään. Tästä se kaikki hetki sitten alkoi:

Sillä välin, kun emo kävi pesemässä turkkinsa,
mä lämmitin sen MeNaiset-lehteä.

Emon mielestä olin jostain syystä hirmu söpö, ja se lähetti tämän kännykkäräpsyn iskälle, joka muuten on tällä hetkellä junassa. Iskä vastasi siihen, että mä oon vissiin lukenut taas horoskoopit. Silloin se järkyttävä ajatus jysähti mamman tajuntaan: horoskoopit, rapu, heinäkuu, heinäkuun toinen! Eräällä perheenjäsenellä oli eilen synttärit. SOS!

 

Parkuhan siitä repesi, vaikka mami rakensi mulle heti huvimajan lohdukkeeksi.

Me pyyhittiin kuitenkin nopeasti kyynelet, ja siitä ilta lähti sitten paranemaan.

Veikka viritti iskän kielloista huolimatta leffatykin päälle 
ja näytti räppäri-Jujun viimevuotista keikkaa uusintana.

 

Sitten mulle esiintyi aika näppärä trapetsitaiteilija.

 

Parasta kuitenkin on, että sain kukkia ja gurmeeta. Här, här, här!

Emo lyö tuossa vieläkin päätä seinään, mutta ei hätää, kyllä mä sen taas saan rauhoittumaan. Ihan niin kuin iltapäivällä, kun se tuli kotiin ja kertoi eksyneensä pyörällä Espoon metsiin. Onneksi mun barf-pötkö ei ollut silti ehtinyt sulaa sen repussa. Se oli emolle se tärkein juttu. Siitä tiedän, että kyllä se mua rakastaa ihan hirmuisesti, vaikka onkin vähän höpsö. Rufuskin rakastaa. Rufus on mun sulhanen ja tulee pian hakemaan mut autolla häämatkalle. Me mennään Balille. Sheivasin tässä jokin aika sitten jo vähän toista jalkaa, mutta kun Ruffella kestää niin kauan, niin arvatkaa mitä? Se siloinen kohta on jo karvan peitossa. Äiskä sanoi, että ei haittaa ollenkaan, päin vastoin. Ihanaa kuulemma se nukka.

 

Tällainen pikainen synttärikuva vielä tähän väliin. Äiskä lupasi, että pidetään
piakkoin ihan kunnon kuvaukset, sillä alkoihan meillä vihdoin LOMA!

Kehrääväistä kesää kaikille, ja olkaa kilttejä huomenna mun emolle siellä kissakahvilassa, vaikka se vähän hönöttikin pieleen tämän synttärihomman! Sillä vaan on ollut vähän pöön-aut tai jokin semmoinen, mutta kyllä se ihan hyvä tyyppi silti on. Här, här, här!

Tuhinaa ja hymyjä

Viimeksi meuhkasin itseni ihan sipiksi täällä blogin puolella, mutta maailmanloppua ei tullutkaan. Tellus jatkoi pyörimistään, joten oli parasta vain jatkaa eteenpäin löysemmin rantein ja viettää kattien kanssa laiskanpulskea juhannus. Yritimme kyllä käydä viiksimaakarien päiväunien aikaan pyörälenkillä, mutta sadepilvet ajoivat meidät kiireesti takaisin neljän seinän sisälle herkkuja napostelemaan ja elokuvia töllöttämään.

 

”Huraaaaa! Mama tuli takaisin!”

”Hola hola! Puhuiko joku juhannusherkuista?”

Kun pikku masu oli pullollaan, oli ihanaa käpertyä tuhisevaksi unimytyksi.

Illalla Nuppu ei malttanut olla tekemättä juhannustaikoja. Kun nukkui
kukat tyynyn alla, niin Rufus kurkisti seuraavana aamuna vesikupista.

Laittaisin mielelläni tähän postauksen lopuksi riemukkaat kesäpotretit Nupusta ja Jujusta omenapuun juurella, mutta koska asumme niin kaupungissa, että pihallamme on vain ankea parkkialue, keksin kaivaa kesäkuvia eräästä toisesta kansiosta. Kävin toukokuun lopulla kotikonnuillani, ja samalla reissulla pääsin tapaamaan Tallin tarinoita -blogin jengiä. Kaikki olivat hurjan aurinkoisella tuulella, ja sain hymyjä niin paljon, että ne lämmittävät sydäntä vieläkin. Lähetämme kiitokset vielä koko tallipoppoolle ja toivomme, että heidän hymynsä levittävät iloa myös meidän blogimme lukijakuntaan!

Tämä vekkuli hymypoika on suomenhevonen nimeltä Eemeli.

Ja tässä vehreän kesäisesti nauraa islanninheppa Sónata.
Huomatkaa hellyttävän taipuisa (ja pehmoinen) ylähuuli!

Tältä näyttää ”joulupukki” Vilin kesähymy.

Aikansa hihiteltyään Sónttu nautti kesäpiehtaroinnista pikku kaviot ilmassa sätkien.

Iiihahaa, miten ihanaa se olikaan!

Yritän muistaa tämän rennon pudistusliikkeen, jos omat huolet
yrittävät joskus kasautua liian suureksi taakaksi. Ravistus vain...

...ja sitten taas hymyilyttää! :) 

Loppuun vielä hymynäyte pupunpallerolta! <3

Suuri eläinlääkärivuodatus

Puoli vuotta saimme kyyristellä kaukana maailman kummallisimmasta lahkosta, eläinlääkäreistä. Kaikki oli ihanan kevyttä söpöhöttöä ja kissanpito merkittävästi helpompaa kuin heinänteko. Nupun atooppinen tassu oli saatu kuntoon ihan vain kuivaruoat pois jättämällä, raakaruokaa lisäämällä ja asunnon ahkeralla siivoamisella. Kaikki oli siis niin kuin pitikin, kunnes tämän viikon alussa Nupun vasemman takakoiven sisäsyrjään ilmestyi tämännäköinen karvaton pläntti:
 

Neiti on joko opetellut sheivaamista, sillä haaveissa siintää
häämatka Ruffen kanssa Balille, tai sitten allergiat jylläävät taas.

Samaan syssyyn hoksasin, että Nupun oikean etutassun varvaspinnoilla oli tuttua punoitusta. Puhdistimme tassun, minkä jälkeen Nuppu meni makaamaan lättänänä veskiä vasten. Sydämeni riekaloitui sadaksi liuskaksi, sillä kyseinen asento merkitsee ”Okei mami, laita se töttä, jos on ihan pakko”. En pystynyt kaivamaan kauluria kaapista, vaan jätimme Nupun vapaaksi kuin taivaan tipunen ja toivoimme parasta. Päätin soittaa aamulla eläinlääkärille ja setviä asiaa, kunnes saisimme kunnollista apua.

 

Se ken pystyisi pujottamaan tämän näköiselle Neppa-
reppanalle tötän päähän, nostakoon heti kätensä!

Aamulla heräsin jännittyneenä katsomaan, onko tytsykän tassu irronnut, mutta yllättävää kyllä tilanne ei ollut muuttunut mihinkään. Uskalsin siksi jättää Nupun päiväksikin ilman pörppää. Soitin kuitenkin heti eläinlääkärille – tavallista napakampana. Varasimme ajan parin päivän päähän ja vaadin, että tällä kertaa lääkärin täytyisi oikeasti tutustua kaikkiin Nupun taustoihin. Meillä on lähes joka käynnillä ollut eri lääkäri, ja olen joutunut itse aina korjailemaan asioita ja selittämään, mitä on jo tutkittu ja kokeiltu. Joka ikinen lekuri haluaisi ratkaista Nupun ongelman superpikaisesti antibioottikuurilla ja tassuvoiteella. 

  

Ei, ei, ei, ei! Kokemus on osoittanut, että tassu paranee
ilman salvoja ja kuureja mutta tulehtuu heti uudestaan.

Seuraava ratkaisu eläinlääkäreillä on kortisoni. Ei, ei ja vielä kerran ei. Varmasti se toimii monelle kissalle, mutta herkkä pikku Nuppu sai lääkkeestä tulehduksen, joka olikin sitten vaarallisempi juttu. Kohtu jouduttiin ultraamaan kahdesti, ja Nöpönessun oli popsittava kahden viikon ytykuuri antibiootteja. Atopica-litkun Nuppu taas suihkutti kasvoilleni kuin säpäkkä sirkusnorsu.

 

Siis suloinenhan tämä karvaelefantti silti on!

Itse olen sitä mieltä, että kissan hyvinvoinnissa ruokinta on keskeisimmässä roolissa. Kokemus tukee tätä väittämää, sillä raakaruoka sopii molempien herkkävatsaisten räggärieni pötsille täydellisesti. Masu ei mene löysäksi, pötköt ovat hajuttomia ja uljasmuotoisia, katit itse ovat virkkuja ja leikkisiä, ja viimeksi raakaravinnon lisäys sai Nupun tassun kuntoon paremmin kuin ainutkaan lääke. Ja tekeehän se myös hyvää virtsan pH:lle ja nestetasapainolle. Ainoa ongelma raakaruokinnassa on, että kaikki ravintoaineet täytyisi osata laskea tarkasti, enkä luota, että minä matemaattisesti lahjaton ihmisrukka kykenisin siihen – varsinkin, kun Nupun varastopunkkiallergia hankaloittaa tilannetta entisestään. 

 

Nuppukin on joutunut pohtimaan näitä juttuja aika monta kertaa. Pientä kissaa
ihmetyttää eritoten se, miksi punkkien pitää sukellella raksupusseihinkin!

Kun olen ruokamietteistäni eläinlääkäreille puhunut, olen saanut niin omituisia vastauksia, että huuleni ovat pyöristyneet 360-asteiseksi rinkulaksi. Lääkäri numero 1 oli sitä mieltä, että rotta on kissan ruokaa, ja jos en sellaisia pysty tarjoilemaan, on aivan sama, mitä sapuskaa kissoilleni syötän. Eläintenhoitaja X taas paheksui syvästi raa’an lihan syöttämistä kissalle, vaikka olen hygieeninen ja pakastan kaiken raa’an lihan ennen tarjoilua. Hänen mielestään en myöskään voi syöttää Nupulle mitään valmisruokaa, koska ihan kaikessa on käytetty kuiva-aineita, joissa taas on aina varastopunkkeja. 

Eli hoitaja X:n ohjeilla Nuppu voisi vain juoda vettä,
lipoa suupieliään ja hengitellä ilmaa! Ei taida tulla kauppoja.

Ennen kuin kerron, mitä eläinlääkäri numero 2 sanoi, täytyy palata päivään, jonka Nuppu vietti ilman tötteröä. Olin itse töissä poikkeuksellisen myöhään, mutta olin vannottanut miestä infoamaan minua Nuppulaisen tassutilanteesta. Sainkin kännykkääni valokuvan tyytyväisen näköisestä typsystä, jolla oli edelleen neljä tassua. Eikä Nuppu kuulemma nörkännyt töppöstään ollenkaan. Ensin mietin, mahtaako mies vain huijata, jotta pystyisin keskittymään töihin, mutta ei. Nuppu odotti kotona tyynenä ja tyytyväisenä, ja tassu oli jo paljon parempi. Teimme silti suursiivouksen, johon kuului lattioiden ja muiden pintojen luuttuaminen. Lisäksi Jujun raksut loppuivat, eli viimeisetkin asunnon paheet katosivat, emmekä ole enää tuulettaneet siltä varalta, että Nuppu sittenkin olisi jollekin siitepölylle allerginen. Voiko olla, että nämä toimenpiteet ovat heti auttaneet?

 

Yksi punkinpallero Nuppua silti riivaa ja tulee niin liki,
että ahdistaa. Vai onko se sittenkin De Puippi?!

Tilanne oli hyvä vielä seuraavanakin aamuna, joten soitin eläinlääkärille ja peruin Nupun ajan. Tuntui hullulta, että veisin sen taas kerran pällisteltäväksi saman asian takia varsinkin, kun pulmaan ei ole koskaan ennenkään lääkärin avulla ratkaisua löytynyt. Pyysin kuitenkin apua ruokinta-asioihin, koska haluaisin siirtää Nupun yhä enemmän raakaruoan pariin. Mutta niin, mitä kyseisestä ruokavaliosta sanoi eläinlääkäri numero 2? Hänen mukaansa Euroopassa on kaksi (2!) spesialistia, jotka ymmärtävät riittävästi kissojen ravintoasioista kyetäkseen muodostamaan pätevän raakaruokavalion! Pyöreät huuleni tipahtivat lattialle ja kiemurtelivat sitten kysymysmerkin muotoon.

 

SIIS ANTEEKSI MITÄ!?!?!

Ähkin ja röhkin puhelimessa enkä osannut sanoa mitään nokkelaa. Taisin todeta, että no onpa melkoista salatiedettä ja harmi, että niin tärkeitä asioita tuolla lailla pantataan. En ole mikään valmisruokien vastustaja, vaan tokihan tiedän, että moni eläin elää täysin terveen ja pitkän elämän ihan peruspöperöillä, mutta siinä vaiheessa, kun omistaa esim. varastopunkkiallergisen kissan, joka ilmeisesti reagoi pelkkään varastopunkin varjoon, on ihan pakko etsiä muita ruokintamalleja. Kyseisessä tilanteessa on tosi kurjaa, jos Euroopassa on muka vain kaksi tutkijaa, jotka kykenisivät neuvoja antamaan. En saanut selville heidän nimeään tai kansallisuuttaan, mutta voi vain kuvitella, kuinka kiireisiä nuo jättiaivoiset neropatit ovat. Eipä heistä siis taida olla Hupsuille apua.
 

Nämä kaksi einsteinia ovat onneksi aina lähellä! <3

Summa summarum: Nupulla on tilanne taas hyvin hallinnassa. Se on levollinen, vaikka tassuissa on nyt selvästi vähän enemmän kutinaa kuin yleensä. Olemme kuitenkin luvanneet sille, että siivoamme parin päivän välein kunnolla, emmekä enää tuuleta yhtä huolettomasti kuin ennen. Aion myös juhannuksena pestä päiväpeitosta siitepölyjen jämät.

 

Sitten on taas hyvä kölliä sängyn päällä!

En todellakaan usko väittämää, että kissan ravitsemuksesta tietäisi vain pari harvinaislaatuista gurua, vaan ihan varmasti löydän meille vielä joskus henkilön, joka osaa laatia Nupulle täysipainoisen raakaruokataulukon, jossa otetaan huomioon sen erityisherkkyydet. Siihen asti toivon, että pärjäämme näillä keinoilla. Hupsuttamo päättää megapitkän postauksen tältä erää tähän ja valmistautuu suureen juhannussiivoukseen. 

 

Iloisia, valoisia ja kesäisiä pyhiä teille kaikille!

Kauniina kohti juhannusta

Viikonlopun sää oli mitä oli, eivätkä synkät myrskypuhuripäivät ole olleet kovin nättiä katseltavaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi itsekin luovuttaa ja ryhtyä nuhruiseksi mörökölliksi. Siksi Nuppu ja Juju ovat pitäneet huolta ulkonäöstään monin eri tavoin.
 

Nuppu on pysynyt näin nättinä ja timminä ihan vain käymällä punttiksella.

 

Juju taas on antanut turkkitaiteilijan tupeerata kaulurinsa kesäkuntoon.

Höyhenen pehmeä punk on ehdottomasti tämän kesän trendikkäin tyylisuuntaus.

Pikkukissi kuitenkin tietää, ettei turkin tai hampaiden hyvä kunto riitä, jos haluaa olla viimeisen päälle tip top. Oleellista on silloin huoltaa myös kynnet, sillä ulkonäkö kokee kovan kolauksen, jos kollipojan raaputtimet ovat tyttömäisen pitkät. Pahinta olisi, jos niiden alle olisi vielä kerääntynyt iljettävät likarannut hiekkiksen kaapimisesta. Jottei niin pääsisi vahingossakaan käymään, Juippi tilasi tälle illalle ajan manikyyriin.

Onneksi emon kynsisalongissa ei ollut tunkua...

 

...muuten Juju ei olisi ehkä kehdannut
nautiskella hoidosta niin antaumuksellisesti.

Maman kanssa oli kiva miettiä, tehtäisiinkö kynsiin ranskalainen manikyyri
vai asennettaisiinko niiden kärkiin säihkyvät pikku timanttistrassit.

Juju tahtoi samanlaista välkettä kuin maman kaulakorussa.

Emo kuitenkin halusi, että Jujun kynnet olisivat ennen kaikkea käytännölliset.
Niinpä napsaisimme niistä vain terävimmät kärjet pois.

Palkaksi hienosti sujuneesta salonkisessiosta Juju sai Cosman kuivattuja ankkapaloja. Emo taas sai hyvän mielen, hellää halimista ja paljon nenää kutittavia irtokarvoja.

 

Hoidon päätteeksi Juippi vielä harjattiin näin pörheäksi.

Iltaamme on kuitenkin varjostanut seikka, josta en edes haluaisi kirjoittaa. Huomasin nimittäin äsken, että Nupulla on taas varpaiden välissä punaista, kuivunutta ihottumaa. Se ei nuole tassua erityisen paljon, joten seurailen nyt tilannetta ja mietin sotasuunnitelmaa siltä varalta, että ikuisuuskierteemme on taas alkamassa sopivasti kesäloman kynnyksellä.

 

On ehkä turhan suuri haave, että tassu rauhoittuisi, mutta arvostaisimme,
jos pitäisitte peukkua, että löytäisimme pulmaan jonkin uuden avun.

Aistien sinfoniaa

Kevät ja kesä ovat perinteisesti hurinan, surinan ja sirkkelöinnin kulta-aikaa, eikä tämä vuosi ole ollut poikkeus. Kissojen kehruupörinä on aina musiikkia korville, mutta talomme keväisen hissiremontin äänet eivät varsinaisesti ilahduttaneet minua sen enempää kuin yläkerran naapurin kello 6:40 alkaneet pianosoolotkaan. Älämölömetelin huippu saavutettiin kuitenkin noin pari viikkoa sitten, kun talomme edustalta piikattiin asfalttia lähes koko yön ajan. Niin sikeäuninen kuin yleensä olenkin, raja tuli tuolloin vastaan. Heräsin äkäisenä kuin ampiainen, ja haave uudelleen uinahtamisesta haihtui kuin Juitsi-pupun huokaus Saharaan.
 

Vai huokaisiko pupunen sittenkin vehnänorasruukkuun? Mene ja tiedä.

 
Yritin ensin sinnitellä sängyssä tulpat korvissa ja tyyny korvan päällä, mutta eihän siitä mitään tullut. Mitä enemmän pyörin ja huokailin, sitä kauemmas uni karkasi. Jotta edes mies pystyisi nukkumaan, hiivin hissun kissun peittoineni sohvalle ja ehdotin, että teddynallet Nuppu ja Juju auttaisivat minua ensin rentoutumaan ja sitten vaipumaan edes jonkinlaiseen horteeseen. 

 

Aivan niin, tällainen aa-tuuti-lullaa-asento oli hakusessa!

Pienen silittely- ja pussaussession jälkeen sainkin hermoni taas hallintaan. Kehräysvärinä pehmensi kivasti kadulta kantautuvaa porantärinää, ja silmäni alkoivat lupsahdella kiinni. Teddynallet kuitenkin virkistyivät emoa hoivatessa, eikä niillä ollut aikomusta jatkaa enää tutimista. Nupun teki mieli leikkiä, joten se töpsytteli iloisena palloradan ääreen. Rullausääni ei minua korvatulppien ansiosta häirinnyt, mutta luomieni läpi tihkui jatkuvasti valon välkettä, sillä tokihan Nupun pallorata on välkkyvää mallia. Niinpä laitoin tyynyn vuorostaan silmilleni.

 

Nättiähän tuollainen leiskuva ilotulitus on, mutta että kolmelta yöllä...

Uni yritti jo vallata mieleni, mutta sitä ennen vielä yksi aisti joutui koetukselle: nenääni leijaili tuoksu, joka ei ollut peräisin kesäiseltä kukkaniityltä. Otin tyynyn pois silmiltäni ja huomasin, että Juju oli käynyt hiekkiksellä ja saapunut puhdistamaan peppukarvojaan juuri nenäni alle. Tuoksut minimoidakseni asettelin tyynyn tällä kertaa nenäni päälle. 

 

Tai ehkä Juju oli vain käynyt ajamassa kanankakkaa vehnäviljelmilleen?

Hetken kuluttua hellyttävä aistielämys viimeisteli sinfonian: tunsin, kuinka Juju pötkähti jalkojeni päälle ja asetti kuononsa pehmoisesti pohkeelleni. Nuppu taas tunkeutui kainalooni samettisena pikku pötkylänä. Se olikin viimeinen muistikuva ennen kuin Nukkumatti haki meidät kolme Untuvaisille Kissanminttusaarille…

 

Siellä ilma tuoksuu ruusunnupuilta, korvat kylpevät ihanassa kehräyksessä,
ja ihoa vasten tuntuu silkkistä räggärinvillaa...

Ja jos sattuu avaamaan silmät, saattaa biitsillä nähdä
komean kesäkollin havaijilaislei kaulassaan!