Välkyt miumaut

Marraskuun kaamos ja yyteen viimeiset viikot heittelevät synkkiä varjoja maailman ylle. Kun aamulla polkaisee pyörällä pimeään, kylmään ja sateeseen, saattaa muuttua itsekin mustanruskeaksi mutapaakuksi. Jottei niin kävisi, Hupsujen emo on päättänyt paitsi näkyä ja kuulua myös pysyä lämpimänä. Ja sen kaiken voi tehdä totaalisen kissamaisesti:

  

Äitini neuloi minulle ihanat lapaset, joista heijastuu sinisimmuinen
Juju kuin peilikirkkaan lammen hennosti väräjävästä pinnasta.

Älä pölli niitä, kulta! Ne on emon lapaset! Sulla on karvatumput omasta takaa!

Lämpimien kissalapasten lisäksi on ehdottoman tärkeää varustautua kunnollisella lampulla. Ostin sellaisen lokakuussa työmatkaltani Frankfurtin kirjamessuilta, eikä kyseessä olekaan ihan mikä tahansa tuikku vaan kissa-led, joka tuijottaa vastaantulijoita säkenöivillä silmillään ja naukuu kaikki tupeksijat syrjään reitiltäni.

 

Kun välkkyvä miukumauku ei ole hommissa, se lojuu Jujun rahilla...

...ja leuhottaa hämmästyttävällä pimeänäöllään.

Jujua vähän hirvitti, kun sen paikan oli vienyt musta, sliipattu kolli.

Onneksi Nuppu tarttui tunkeilijaa korvasta ja antoi pienen kurinpalautuksen.

Askartelin teille pienen videon, jotta saisitte paremman kuvan Frankfurtin ihmeestä työn touhussa. Siinä näette myös Nupun ja Jujun ensireaktion, kun ne kuulivat kollegansa puhuvan saksaa:

 

Työmatkapyöräilyni sujuu siis loistavan lämpimissä ja naukuvissa merkeissä. Ja koska olemme tänään niin kovin välkyllä päällä, Nupun mieleen putkahti yksi muistutusluontoinen asia:

 

Heppakirja-arvontamme on käynnissä sunnuntai-iltaan 19.11. asti.
Vielä ehtii osallistua edellisen postauksen alle!

Valoisan välkkyjä kaamospäiviä teille lukijoille. Muistakaahan laittaa kissaheijastimet heilumaan! :)

Piilokameran linssissä

Törmäsin tässä jokin päivä Facebookia selatessani hillittömiin riistakamerakuviin, joissa metsäneläimet on yllätetty hassuista tilanteista. Kun ihmiset käpertyvät peittojensa alle, piikkisiat tanssivat charlestonia, sudet leikkivät tennispallolla ja pesukarhut kapuavat toistensa hartioille, jotta yltäisivät maistamaan lintulaudan pöperöitä. Myös lemmikeillä on oma salattu elämänsä, jota halusin päästä tirkistämään. Siksi piilotin kaksioomme liikkeestä aktivoituvia riistakameroita ja menin nukkumaan jännittynein mielin. Minkälaisia hetkiä yön pimeydessä tallentuisi? Sen näemme nyt, sillä on tullut aika purkaa aineisto tänne blogiin.

Hahaa! Ensimmäinen utelias nuuskuttaja saapui tutkimaan kameraa.
On mahdotonta sanoa, onko kyseessä supikoira, pesukarhu vai kultapanda.

Tämäkin pallero voi söpön kärsänsä perusteella olla vaikkapa sikapossu.

Otuksilla oli toisaalta kovin epäpossumaiset pumpulikorvat.

Ahaa! Ne ovat jonkinasteisia kissaeläimiä. Ehkä aasialaisia arokissoja
eli manuleita tai vaihtoehtoisesti lemmikkitasoisia ragdolleja.

Kamerat olivat havainneet tuhansittain pöhköjä vilauksia puuhkahännistä, villahousuista, vipattavista viiksistä ja pinkeistä anturoista, mutta lopulta materiaalin seasta nousi esiin otoksia, joiden perusteella pääsin melko hyvin jyvälle siitä, mitä tapahtuu, kun soihdut sammuvat ja kaikki väki nukkuu...

 

Kauneutta arvostavat otukset pysähtyvät ihailemaan taivaalla leiskuvia räggärintulia.
Taru kertoo, että nuo maagiset valot ovat kipinöitä, joita lentää ragdollin turkista
silloin, kun se puhdistaa karvapeitettään raspimaisella kielellään.

Mikä tuuri, että toimenpide oli tallentunut myös filmille!

 

Ruokintapisteellä kävi yön sydämessä melkoinen vilske.

 

Kun lintulaudalta oli nokittu kaikki jyvät ja akanat,
tämä pöllö (= hoothoot) lehahti etsimään lisää herkkuja.

 

Pian yösyömingit jatkuivat, ja ruokalistalle päätyi
niin karitsapullia kuin haisulirottiakin.

Oli toki hauska nähdä, millaisia fiestoja öiseen aikaan vietetään, mutta kaikkein eksoottisinta oli bongata yllättäviä harrastuksia, lajien välistä ystävyyttä ja kiintopisteitä moderniin tekniikkaan.

 

Pikku futarit näkevät treenata pimeässäkin!

Tähän räpsyyn kaapattiin lemmikkitasoinen manuli, jussipaitaan pukeutunut päästäinen,
yököttävä haisulirotta, leijaileva kultahamsteri ja valppaasti vaaniva susihukka. 

Riistakameran kelmeässä valossa todistettiin, että
felinet ja caninet voivat jakaa pesän näin rauhanomaisesti.

Aamuyön pikkutunneilla kuului enää kliksutusta ja näppiksen nakutusta, sillä
toinen manuleista chattaili sydämen valittunsa kanssa. Kiinni jäit, morsmaikku! 

Koska olen niin utelias ja aavistuksen nenäkäs, yksi kameroistani oli viritetty äänittämään liikkuvaa kuvaa. Varpaiden puhdistuksen, pienimuotoisten sumopainiotteluiden ja villapöksyissä paikkaa vaihtavien nökäreiden lisäksi pääsin käsiksi pätkään, joka yllätti minut täysin. Onko videolla nähtävä toiminta lajityypillistä muillekin kissaeläimille, vai asustaako meillä tuiki harvinainen leicciös itsecseen cattimus?

Karva-Lucia ja tonttu Pöffenderi

Nuppu ja Juju eivät ole valittaneet kertaakaan kaamoksesta. Vaikka valoa pilkahtaisi päivällä vain parin nanosekunnin ajan, kissakaksikossani riittää virtaa – ovathan ne ladanneet kesällä D-vitamiinisammionsa aivan piripintaan. Samaa ei voi sanoa niiden nuukahtaneesta emosta, vaan pimein vuodenaika ottaa minusta aina jonkinmoisen niskaotteen. Kissojen energistä nujakointia katsoessani päätin kuitenkin ottaa niistä mallia ja tömpsöttää kaamosta takatassuilla päänuppiin.

 

Voisihan sitä mokomaa tempaista vähän avotassullakin.

Koska kaamos on tummanmöhkelöinen Pohjolan yllä leijaileva masennustila, sitä ei voi mätkiä ihan perinteisin karatepotkuin. Niinpä valitsin aseekseni tutun ja turvallisen hassuttelun. Ostin Tigerista karvareunusteiset tonttuhatut ja ehdotin, että leikkisimme Nupun ja Jujun kanssa Sinivuorten yötä ja Tipe-tipe-tip-tapia.

 

Hei, tonttu-ukko! Onko jo riemun raikkahin aika?

Ei, vaan kauhun tunkkaisin!

Juju-tontulla meni fiilikset ja se pyysi, että eikö se saisi nauttia kaamoksesta ihan vain kaikessa rauhassa. Huuli väpättäen annoin Huitsin tepsutella koriin nukkumaan, mutta sitten mieleeni juolahti, että voisin virkistää itseäni Nupun kanssa. Ehdotin, että tekisimme siitä pyhän Valottaren eli Lucia-neidon, joka toisi hohteellaan valoa pimeyteen.

 

Näin lähelle valoseppelettä pääsimme ennen kuin Lucia räpisteli lipettiin.

Hetken aikaa vaikutti jo siltä, että kaamos nielaisisi minut loputtomaan pömppömahaansa, mutta niin ei kuitenkaan käynyt, vaan itäiseltä maalta kulki yhtäkkiä tähti, joka muutti kaiken.

 

Tähti kirkas, tähti öinen, ensi tähti, jonka nään...

Kun katsoin Juju-poitsun harrasta ilmettä, tajusin, että olin roolittanut sitä aivan väärin. Juju ei halua olla mikään hössöttävä tonttutoljanteri vaan Tiernapoikien arvokas Mänkki. Tovin tähteä pyöritettyään se keksi kuitenkin jotain vielä ihanampaa.

 

Hellyttävä Juju-herra halusi suoda emolle taivaisen valon.
Niinpä kruunasimme sen Hupsuttamon ihka omaksi Luciaksi.

Mutta entäpä Nuppu? Se lupasi, että voisi toki esittää Tiernatytöissä Murjaanien kuningatarta, mutta yksi toinen asu olisi pu-pup-pi-du-typykällemme vieläkin mieluisampi:

 

Nupulta pääsi hihitys, kun pynttäsin siitä söpön pikku tonttutytön, ja
se lähetti heti jouluisen lentosuukon omalle ”Herootekselleen” Tampereelle.

Nuppu-tonttusen loppupäivä vierähti ihan vain Rufuksesta haaveillen.
”Kaks vain valveil’ on puolisoa, Cocon herttaisen nukkuessa...”

Vaikka kaamoshulabaloomme ei sujunut aivan niin kuin olin aluksi ajatellut, kaikki päättyi lopulta parhain päin, ja nyt jaksan taas kulkea hämärän halki hymyssä suin.

Valoisaa Lucian-päivää teille kaikille!

 

Ja paljon lämpöä, iloa ja joulun tuoksua! :)

Mautsi vau, maalaisserkut!

Hupsujen elämä on viime aikoina ollut kovin tyylikästä. Siinä missä Nuppu on töpsötellyt asunnossamme tötterö trendikkäästi kallellaan, emo on pyörähdellyt huolestuneena peilin edessä ja kysynyt fashionista-neidiltä mielipidettä milloin mistäkin: Ei kai peppu näytä isolta ratsastushousuissa? Eiväthän pöksyt vain ole kuin nyppyyntyneet sukkikset? Ja mitäs ihmettä lakkiaisiin voisikaan pukea, kun mikään ei sovi yhteen minkään kanssa?

Nupun mielestä mikä tahansa on trendikästä verrattuna vanhaan,
naskalihampailla koverrettuun kauluriin. Neiti vaati, että töttö otetaan
pois, jotta se pystyisi keskittymään paremmin emon muotihuoliin.

Nupusta ratkaisu jokaiseen asukokonaisuuteen on vyö,
jonka voi solmia niin tassun kuin massunkin ympärille.

Chapsi aiheutti Nemboselle hieman ihmetystä, sillä emo tuskin mahtuu
 tämän kotelomekon sisälle, vaikka onkin käynyt taas pari kertaa pitkällä lenkillä.

Nuppu osasi lopulta auttaa minua jokaisessa vaatepulmassani, sillä nukkuuhan se välillä vaatekaapissa kolttujen, sukkien, vöiden ja valkoista karvaa imevien villatakkien joukossa. Mutta mitä Nuppu on saanut palkkioksi vinkeistään? Ei, se ei ole saanut raksuja, vaan emo on aina vain tylysti kerännyt luunsa, chapsinsa ja mekkonsa ja karauttanut niin ratsastusleirille kuin sukuloimaankin ­­– aina ilman Nuppua ja sen toffeelaikukasta pantteriystävää!

Perjantaina kapsäkki oli taas pakattu, eikä Nupulle ollut sijaa sen sopukoissa.

 

Reissurepulla oli tällainen vaikutus herkkään pikku mammanpoikaan.

Karvapalleroita ei kuitenkaan ole kertaakaan unohdettu, vaan heppailun ajan Nuppu ja Juju saivat nauttia action-leffoista iskän kainalossa. Viime viikonlopuksi katit taas saivat seurakseen iki-ihanan mummi Poppasen, joka hoivaa aina esimerkillisesti silkkiturkkisia lapsenlapsiaan. Kissojen mussutusviikonlopun aikana emo ja iskä puolestaan tekivät jännittävän matkan, jonka aikana ne näkivät ihka oikeita julkkiksia: Tallin tarinoita -blogista tutun Sohvin koko eläinkatraineen sekä Villin meiningin Vilman (tosin harmillisesti ilman Siiriä). Koska Nuppu ja Juju eivät päässeet itse paikalle, otin niille tietysti kuvia, joita väritin mukavilla faktoilla ja nippelitiedoilla:

 

Kohtasin vehreän pihlajan katveessa komean ja kovin pehmeäturpaisen Eemelin.

Samalla laitumella käyskenteli myös islantilaissukuinen Sónata,
joka taistelee supersankarin asussaan kesäötököitä vastaan.

Tallin hämärissä vipelsi kaikkien eläinfanien rakastama nokkela kilikaksikko
Lilli ja Vili! Touhukkaista sirkustaiteilijoista oli mahdoton saada tärähtämätöntä kuvaa,
sillä pikku määkijät viilettivät karsinassaan valoakin nopeammin.

Sohvi ja Tytti sentään suostuivat poseeraamaan hitaalle kuvaajalle hieman maltillisemmin.

Kattikaksikosta oli kiva kuulla hepoista ja vuohista, mutta tällainen ilme Nupulle tuli, kun aloin tarinoida niiden maalaisserkuista:

”Onko ne siis niitä ihan oikeita kissoja? Niitä hiirulaiskissoja?”
No niitäpä hyvinkin!

Ensimmäisenä näin tällaisen retaleen, joka ei liikahtanutkaan, kun kutsuin Pipsaa.
Niinpä vaihdoin huikkailuni Misseen, ja sain kuin sainkin katsekontaktin. Haa!

Pipsasta sekaannus oli hulvaton: miten kaupunkilaisserkkujen
mama onkin niin höppänä, ettei vieläkään erota kahta
täysin erinäköistä kissaa?

Vaikka Pipsa on pieni, siro ja sievä, se on myös pippurinen rotantorjuja.

Yhtä lailla hurjapäinen on tämä Nupun ja Jujun ikuinen idoli Misu.

”Katsokaas, kaupunkilaisserkut, näitä sapelitassuja!”

Mikä hienointa, tällä pikku soturilla on myös pehmeä puoli. Misu tuli paijattavaksi, poseerasi
kuin konkari ja esitti juhlavieraiden edessä temppuja ilman ramppikuumeen häivääkään!

Nuppu ja Juju haaveilevat, että ne joskus vielä pääsisivät emon ja iskän mukana valjaissa maalaisilmaa nuuhkimaan. Sitä ennen niiden ei auta muu kuin leikkiä suuria saalistajia täällä kodin suomassa turvassa:

Nuppu oli leikisti Pipsa, joka huomasi muurin alta luikertelevan
rantakäärmeen. Se hyökkäsi ja sai matelijan säntäämään pörheänä
voikukkapellolle. Ei mikään lällyjen leikki siis!

Herra Apinamies

Kun Nuppu päivä päivältä rohkaistui, siitä tuli taas se reipas touhuaja, joka oli valloittanut sydämemme. Nuppu saapuu aina ensimmäisenä ovelle vastaan, kun palaamme töistä kotiin. Se kuulee ja tunnistaa tutut askeleet unenkin läpi, ja vielä tehokkaammin sen korvat aistivat keittiöstä kantautuvat rasahdukset ja raksujen mahdolliset liikkeet. Nuppu kuulee myös kaukaa, kun lelulaatikko aukeaa, ja juoksee sen äärelle valmiina leikkimään. Ja jos hyvin käy, vastassa voi olla herra Apinamies.

Herra Apinamies ei lennä eikä pyöri. Oikeaoppisesti herra Apinamies hilautuu pitkin mattoa tai parkettia, ja Nuppu kävelee sen perässä erittäin vauhdikkaasti. Ei juokse eikä hypi, vaan kävelee. Alkuaikoina herra Apinamies oli Nupun suuri ihastuksen kohde, ja pelkkä ”Kanna minut metsään, Apinamies” -laulu sai Nupun innostumaan.

Nuppu ja Nupun kulta