Tömpsytyksestä täyskaatoon

Kaislikossa suhisee ja Hupsuttamossa hurisee, mutta mitä ihmettä tapahtuu meidän yläkerrassamme? Sitä Nuppu ja Juju ovat tällä viikolla kummastelleet enemmän kuin palveluskunta, joka on osannut odottaa kopinaa, rapinaa, hilausta, imurointia ja nakuttelua jo kolmen kuukauden ajan. Näitä muutoksen ääniä on suorastaan kaivattu, ja olin jo vähällä vaipua epätoivoon, kun niitä ei kuulunut.

  

”Mitkähän mörököllit meidän katolla rellestää?”

 

”Ja miksei piipusta laskeudu enää paistetun valkosipulipatongin tuoksua?” 

”Aika outoa, että emo tuulettaa möykän keskellä, kun se on yleensä niin
ääniyliherkkä, että mun vieno nälkälaulukin vihloo muka korvia.”

Saimme odottaa äänten kakofoniaa ihan liian kauan, mutta viime perjantaina Niemen muuttolaatikot valtasivat viimein rappukäytävän. H-hetki oli koittanut, ja rakkaat yläkerran naapurimme aloittaisivat muutto-operaation ja jättäisivät vanhan pesänsä tyhjilleen uutta, toivottavasti hiljaisempaa pesuetta odottamaan.

 

”Hurjapäinen äiskä näytti tältä, kun se uhosi, että voisi kipata
yläkerran tädin pianon omin voimin ikkunasta pihamaalle,
mutta rakkine ehtikin hävitä maanantaina työpäivän aikana.”

 

”Mama kyseli, että kai me vilkutettiin tassulla,
kun se Kalman Kilkutin kannettiin muuttoautoon.”

”Ja toki me heilutettiin kuin japanilaiset onnenkissat ja nau’uttiin vähän epävireessä
”Pilviä päin” -biisiä, joka me opittiin yläkerran tädiltä näiden vuosien aikana.”

Saatoin sanoa vuorineuvos Tuuran tavoin ”Tämähän on oikea onnenpäivä”, kun Tömppäreiksi ristimämme kanta-astujat vihdoin katosivat, ja olemme jo visioineet, millaiset uudet naapurit haluamme arkeamme sulostuttamaan.

 

Niillä pitää olla pehmeä askellus. Mielellään tällaiset pehmotumput jaloissa 24/7.

Tämmöisetkin toffelit kelpaavat ja saavat jopa arvosanan Muy Bien.

 

Pianot, flyygelit, pillit ja paukuttimet ovat ehdottomasti pannassa, eikä suutakaan saa soittaa.

Onnistuimme lopulta vakuuttamaan itsemme, että yläkertaan muuttaa lempeästi kuiskaileva eläkeläispariskunta, joka rakastaa villasukkia, kokolattiamattoja, raanuja, vilttejä, koristetyynyjä ja samettiverhoja, mutta postiluukustamme putosikin torstaina turmiota enteilevä viesti. Siinä tiedotettiin asiallisesti kuukauden kestävästä remontista, joka pitää sisällään huoltotoimenpiteitä kuten väliseinän kaatamisen!

”Puu kaatuuuuuuuuu!!!”

Tikittävänä neuroosipommina sain heti pienimuotoisen hepulin ja pyysin pomoltani, että voisin pitää maanantaina etäpäivän. Tarkoitus on asentaa tulpat korviin heti aamutuimaan, avata läppäri ja pitää kissoja tassusta. Yhdessä selviämme ehkä tästäkin koettelemuksesta ja voimme sujauttaa naapurien postiluukusta tervetuliaislahjana pienet Nupun ja Jujun hätätupoista kudotut töppöset…

 

Meillä surruttaa seinässä jo Feliway!

 

”Jos multa kysytään, niin emo voisi vähän relata.”

Onko muiden kissakotien rauhaa rikottu seinänkaatoremonteilla?

Menikö se hyvin vai tuliko itku, parku ja hurja nauku?

Pieni iso synttäri-Juju

Juju on tiennyt aamusta asti, että tänään on aivan erityinen päivä. Ja mitenpä se olisi voinut olla tietämättä sitä, koska lauloin sille onnittelulaulun heti, kun sain hilattua luomet ylös iiristeni päältä ja karauteltua hieman kurkkuani. Pieni pojanjuippi täyttää tänään kokonaiset kaksi vuotta ja on siitä itse niin mielissään, ettei tiedä, miten päin hurisisi. Se vastaanotti suukkomylläkkäni väläyttelemällä iki-ihanaa pappailmettään, jossa leuka työnnetään voimakkaasti eteenpäin ja silmät viirutetaan unisirrille. Niinpä tulin hellyydenpuuskassa luvanneeksi, että Juju saa tänään synttärisankarina etuoikeuden tehdä ihan mitä huvittaa ilman kieltoja tai nuhteluja. Ja nokkela poika ottikin lupauksesta kaiken irti:

Synttärisankarin oli pakko päästä katsomaan, mitä aamupalapöydässä on.

Jos sitä rapisevaa magnesiumia ei saa avata, niin Juju
haluaa narskuttaa tuolin pikkuiseen synttärikitaansa.

No niin, tässä tuli ensimmäinen kielto. Ihmisten tonnikala ei
 ole kissoja varten, joten jouduin lupaamaan, että kokki
valmistaa Jujulle illalliseksi tunabruleen.

Juju hyväksyi vaihtokaupan mutta halusi
makoilla aamiaisemme ajan tuolilla.

Vastakkaisella puolella oli tällainen synttärideitti.
Ensimmäistä kertaa tajusin, että meillä täytyisi
olla isompi pöytä ja enemmän tuoleja.

Syntymäpäivisin emolla on tapana heittäytyä nolon nostalgiseksi ja kertoa kullanmuruille tarinoita ajoista, jolloin ne olivat citykanejakin pienempiä pupujussukoita. Muistan yhä selvästi, kuinka kasvattaja nosti unisen kissanpoikasen syliini, ja ihmettelin, mahtaako sellainen lerppana vallan pudota otteestani. Rakastuin silmittömästi söpöön pojanpalleroon, joka esiteltiin minulle nimellä "Unelma Onnesta", ja vaihdoimme ensimmäiset pusut saman tien. En ollut vielä koskaan elämäni aikana hymyillyt yhtä leveästi!

Tässä Juju pääsi ensimmäistä kertaa maman syliin. Ilma oli heti rakkaudesta sakeana!

Pikku marakatti aloitti kiipeilyn kotiin päästyään.

Pikku Jujua odotti monta kivaa lelua.

Pieni ja tosi pieni sekä lättynen, jolle on juuri käymässä köpelösti.

Tätä mieltä Juju oli tänään ohjelmanumerosta, jossa muisteltiin menneitä ja luettiin vauvakirjaa.

Kahden vuoden ikä on jännittävä, sillä vaikka Juju on toisaalta jo iso poika, se on silti emon pieni vauveli. Eilen olin poikkeuksellisesti pois kotoa pidemmän päivän, ja kun vihdoin rapistelin oven auki, Juju juoksi luokseni niin onnellisena, ettei jäänyt epäselvyyttä siitä, oliko se odotellut minua vai ei. Se kulki perässäni, pötkähteli eteeni ja kiehnutteli vieressäni koko illan.

Tänä aamuna mammaripoju oli ainakin vartin verran
onnesta kehräten emon kammattavana ja paijattavana.

Jujun reipastumisen taas huomaa esimerkiksi siitä, että se on nykyisin varsin sosiaalinen, kun luoksemme saapuu vieraita. Poitsu tepsuttaa heti summerisäikäyksestä toettuaan eteiseen, nuuhkii niin tulijat kuin heidän kenkänsäkin ja osallistuu iloisesti seuranpitoon siinä, missä isosisko heittäytyy ujoksi ja jopa apaattiseksi sängynaluslapaseksi.

Tällaisena vieraat eivät yleensä Nuppua näe, vaikka asento on neidille hyvinkin tavallinen. 

Toistaiseksi bileet ovat olleet riehakkaat ja Jujun näköiset, ja niiden on tarkoitus jatkua pitkälle yöhön. Tässä vielä pieniä tunnelmapaloja synttäripäivän kulusta:

Iltapäivällä kissat pääsivät Jujun kunniaksi järjestettyyn limudiskoon.

Meno yltyi pian melko hurjapäiseksi.

Sankarin nenänpää punoitti huolestuttavasti siihen nähden,
että kysessä oli tosiaan ihan vain limudisko.

Pienen rauhoittumistauon jälkeen tutkittiin porukalla kissanminttukassia.

Kun kokki oli haudutellut päivän tunabruleeta, se tarjoiltiin herralle kultalautaselta.
Nuppu tilasi listalta "kananuggetteja", sillä liika gourmet on sen mielestä epäilyttävää.

Loppuun vielä Jujun virallinen kaksivuotispotretti. Onnea, kultamussu! <3