Päivä pari sitten meillä vietettiin tyttöjen viikonloppua. Sillä välin kun isikissi viiletti vanhoilla kotikulmillaan, Hupsuttamoon tassutteli maijapoppasmaisista taipumuksistaan tunnettu mummikissi. Hän oli tupsahtanut Nupun ja Jujun iloksi työpäiväni aikana ja päässyt seuraamaan aitiosta tarkkaan harjoiteltua näytelmää nimeltä Nälän näännyttämät. Draaman kaari oli ollut kohdillaan, joten äitini oli aplodien jälkeen sulattanut pupusille hätäapuna pussillisen pakastettua rypsipossua.
Seuraavan kerran Oscarin parhaasta miespääosasta pokkaa Juju Pöffleck.
Tyttöjen Oscarin nappaa kuvankaunis Nuppubelle Nuppert.
Minulle kävi varsin selväksi, että tie näyttelijöiden sydämeen kulkee kidan kautta, sillä illalla pyjamabileiden päätteeksi molemmat katit vetäytyivät nukkumaan mummin kanssa. Vaikka jätin makuuhuoneen oven raolleen, ainutkaan karvakerä ei vääntäytynyt viereeni. Kukaan ei nakertanut pohjettani tai möyrinyt peittoni alla. Vasta aamun tullen havaitsin ensimmäisen merkin turrikoiden olemassaolosta, sillä eteisestä kaikui pahaenteinen ”hyök, hyök, hyök”.
Karvayökön sijaan matolle oli märehditty tuppo vehnänorasta.
En haluaisi osoitella sormella, mutta epäilen, että yökkääjä oli se sama koltiainen, joka huudatti seuraavaksi Nuppua.
Kaikkien lakipykälien mukaan tyttöjä ei saisi kiusata tyttöjen viikonloppuna, mutta niin vain minäkin sain osani pahamaineisesta röykkyytyksestä. Nautiskelin kaikessa rauhassa sängyllä aamupalaani, kun tapahtui jotakin kovin odottamatonta. Juju kyllästyi tyttöjen viikonlopun lällyyn meininkiin ja ampaisi varvaskarvat viuhuen vieressäni kököttävän Nupun niskaan. Nuppu-raasu sinkosi säikähdyksestä ilmaan karvatorpedona, joka mäjäytti murokippoani sen verran voimallisesti, että maito loiskahti yli äyräidensä ja laskeutui sängylle lokakuisen rankkasateen lailla.
Hups! Melkein ruskanveroinen luonnonilmiö!
”Moi pilvet! Pankaas tulemaan raksujakin!”
”Teillä tytöillä näyttäisi olevan vähän siivottavaa ja pyykättävää”, Juju tuumasi ja suorastaan hohkasi miehekästä tyytyväisyyttä.
Pienistä machoiluista huolimatta tyttöjen viikonloppumme oli oikein onnistunut ja sisälsi ankaran pyykkäyksen lisäksi myös shoppailua, pelailua ja yleistä hassuttelua. Opin myös yhden supertärkeän asian, jonka kirjaan nyt tänne blogiin, etten sitä koskaan unohtaisi: Älä koskaan syö muroja sängyssä, jos lähistöllä vaanii päättömästi poukkoileva pyykkipoika!
Juju lähettää terkkuja mummikissille ja lupaa keksiä uusia metkuja seuraavaan tyttöjen viikonoppuun.
Viime viikonloppu hujahti ohi kissamaisesti, sillä mieheni lähti muihin maisemiin ja jätti minut toipumaan flunssasta Nupun ja Jujun seuraan. Ajatus tuntui hyvältä, sillä Nupusta oli sairasteluni aikana kuoriutunut erityislempeä hoitaja, joka piti huolen, ettei minun tarvinnut homehtua hetkeäkään yksin punkan pohjalla. Parhaimmillaan se nukkui pieni pörröinen naama kasvojani vasten, ja tasainen hurina tuuditti minut ihanasti uneen. Nupulla oli varmasti mielessään tassuvaivat, joita olen koko kesän hoitanut, joten se päätti maksaa huolenpidon moninkertaisena takaisin. Neiti jopa nuoli jalkapohjaani siltä varalta, että sitä sattuisi kutittamaan.
No siinä vaiheessa ainakin kutitti, kun tuo vaaleanpunainen pikku raastinrauta kosketti jalkapohjani herkkää ihoa!
Nupun vasen etutassu on pysynyt kunnossa, mutta nyt tarkkailussa on oikea, joka on toistaiseksi ehjä ja vaalea mutta parturoitu jostain syystä lähes karvattomaksi. Allergiatestistä taas ei ole vieläkään tullut tuloksia, vaikka niistä piti ilmoittaa jo yli viikko sitten ja olen peräänkin soitellut.
Herää kysymys, onko Nuppu lahjonut labran henkilökunnan hävittämään todistusaineistot, jotta se ei muka olisi millekään allerginen ja saisi taas kanaraksut ruokavalioonsa.
Ehei, Nuppu. Emo ei nyt anna tässä periksi, mutta hiiriä saa ilman muuta puputtaa!
Aloin virkistyä viikonlopun (ja kissojen kanssa onnistuneesti vietetyn yön) aikana, ja sunnuntaina olin jo niin vakaasti tolpillani, että päätin tehdä kissojen ja miehenkin iloksi suursiivouksen. Vaikka en olekaan keittiön pikku hengetär, jaksan tarvittaessa luututa, puistella, pölyttää, puunata ja somistaa kuin paraskin Tuhkimo.
Apuna minulla oli prinsessojen tapaan eläinystävä, joka osoittautui melko kriittiseksi. Se kysyi, miten puhtaassa lakanassa voi olla heti ihan järkyttäviä karvatuppoja.
Apulaispiika ei joko kuullut tai ymmärtänyt kysymystä.
Kun saimme asunnon puhtaaksi, Nuppu oli haljeta riemusta. Se juoksi ripeästi Cooperin-testin ja harjoitteli pöydän alla vauhdikkaan näköistä steppausta:
Olisiko tämä sopiva tervetuliaistanssi iskälle, vai ovatko nuo punaisina palavat monsterisilmät vähän liikaa, kun halloweeniinkin on vielä aikaa?
Kun kotiamme alkoivat viimein lähestyä tutut askelet, molemmat katit olivat hetkessä eteisessä. Ne väittivät miehelleni, ettei kukaan ole siivonnut kämppää, leikittänyt niitä tai antanut niille ruokaa. Viimeisen pointin todistaakseen Juju meni äärimmäisyyksiin tällä kerjäläissinfonialla:
Melko uskottavaa, vai mitä? Pieni kissa ja niin iso nälkä, että iskän poimimat tyrnitkin kelpaisivat.
Tässä kohden haluaisin silti huomauttaa, että Juju oli juuri ennen miehen tuloa esittänyt samanmoiset rituaalit minulle ja saanut vaivanpalkakseen ison satsin herkkuruokiaan. Pienen, söpön huijarin show tallentui onneksi myös videolle, ja tältä se näytti:
Kukaan ei varmasti ylläty, kun paljastan, että Juju on aitoa tutkijatyyppiä. Se on luonteeltaan introvertti mietiskelijä, jolla on vilkas ja vivahteikas sisäinen maailma. Siinä missä Nuppu näkee eteisen matolla ällöttävän hikisukkamytyn, Juju havainnoi samoilla leveys- ja pituusasteilla torahampaisen haisunäädän, joka vain odottaa kyyryssä mahdollisuutta hyökätä pienen ja viattoman räggäripojan kimppuun. Juippa ei kuitenkaan pakene raukkamaisesti petoja, vaan kohtaa vaikka kalkkarokäärmeen, jos sikseen tulee, sillä sen sisäinen uteliaisuudenpalo ajaa sen ottamaan asioista aina selvää.
Myers-Briggsin persoonallisuustestin mukaan Juju on tyyppiä INFJ.
Psykoanalyysi paljasti Nupun sosiaaliseksi pikku auringoksi. Aivan selvä ESFP!
Koska Jujua kiehtoo korjata maailman vääryydet, se on ottanut jälleen asiakseen selvittää Nupun tassumysteeriä. Vuosi sitten Jujulla oli poirotmainen lähestymistapa samaiseen ongelmaan. Yritimme kuulustella kaikkia mahdollisia syyllisiä ja rajata pois viattomia. Kuten tötteröpäivityksistämme saattaa päätellä, emme varsinaisesti onnistuneet tehtävässä lopullisesti. Mutta ei hätää, sillä Jujulla on uusi strategia. Koska tie Nupun sydämeen vie herkkujen kautta, Juju oli tarkkaillut siskonsa porsastelua innokasta ruoan suuhun lappamista moneen otteeseen ja löytänyt syyn koko tassuongelmaan. Koska me ihmiset olimme edelleen ymmällämme, Juju lupasi demonstroida asian opastamalla meidät ongelman ytimeen.
Koska en ymmärtänyt Jujun tuhinoita, monta tuntia kului niin, ettei asia edennyt mihinkään.
Noin kuuden maissa alkoi kuitenkin tapahtua: mieheni aloitti keittiössä työeväidensä valmistamisen, ja herkkutuoksut leijuivat Juitsifruitsin nenuun.
Ovela katti meni ruinaamaan, että iskältä heruisi evästä myös Epposkepposnepposelle.
Seuraavaksi intuitiokissa kävi kuiskimassa loppasuukissan korvaan, että keittiössä olisi nyt tarjolla sitä yhtä naminapsuherkkua. Nuppu lähti inisten matkaan ja niin lähdin minäkin, sillä Jujun lupausten mukaan kaikki valkenisi minulle pian.
Ja mitä näinkään?! Nupun, jolla lerpatti vasen etutassu surkeasti ilmassa! Oi voi, auts ja ääh!
Sitten oikeakin tassupolo kohosi ilmaan. Ou nou ja apuva! Mutta hetkinen...?
Kysehän taisikin olla opastusmerkeistä, joilla Nuppu viittoi iskän kämmenellä lepattavaa kalkkunaa kohti kitaansa!
Sekunnin sadasosan kestävän lohmaisun jälkeen homma alkoi alusta. Tassu nyki ja pyki ilmaan ihan väkisin.
Se nousi yhä korkeammalle, ja pelkäsin jo, että koko raaja nitkahtaa irti tätä menoa.
Kalkkunan päivät olivat luetut, ja minäkin ymmärsin vihdoin Jujun teorian.
En ole ihan täysin tyytyväinen selitykseen, jonka mukaan Nupun tassu on kipeytynyt kalkkunanpalasten kerjäämisestä, mutta en voisi olla onnellisempi hellästä ja fiksusta pikku toffeekissastani, jolla on kultainen sydän ja maailman paras mielikuvitus!
