Vaikka blogimme on aina pyrkinyt olemaan hyväntuulinen ja hassu, menneisyyteemme on mahtunut useita vähemmän hupaisia ajanjaksoja. Nupulla on ollut pienestä asti sitkeä ja mystinen tassuvaiva, jota on tutkittu, ihmetelty ja jopa itkeä tihrustettu vuosien saatossa monen monituista kertaa. Pahimmillaan etutassun salakavala tulehduskierre jylläsi yhteen menoon yli puoli vuotta, mutta lopulta allergiatesti toi avun: Nupulla todettiin varastopunkkiallergia, minkä jälkeen kaikki kuivaruoka joutui taloudessamme boikottiin. Kun Nuppu siirtyi syömään pelkkää märkämuonaa ja ruokavalioon lisättiin raakaa lihaa, tassutilanne rauhoittui ja neito on saanut elää pääosin ilman kutinoita ja punoituksia.
Ulkoisesti Nuppu näyttää yhä terveeltä kuin pukki, ei punkki.
Varastopunkkiallergian lisäksi Nupulla on luultavasti herkkyyttä myös joillekin siitepölyille, sillä tassu on oireillut joka kesä juhannuksen kieppeillä. Varvasvaivat ovat onneksi menneet nopeasti ohi ihan vain tassua putsailemalla. Olin jo ajatellut, että meillä on homma visusti töppösessä, mutta jostain syystä Nupun tassu tulehtui nyt hieman pahemmin, eikä pikku desinfiointi ole enää riittänyt. Niinpä kaivoin eilen typerän tötterön kaapin perukoilta ja voitelin Nupun tassun huolellisesti kortisonivoiteella. Kun hoitotoimenpide oli suoritettu, mieleeni juolahti katsoa voiteen päiväys. Se oli mennyt aikoja sitten umpeen, mutta mikä pahinta, voidepurtilon kyljessä luki ”silmätippoja”.
”Hih! Ne oli ne mun simmutipat, mitä sä aikoinaan tiputtelit mun otsalle kastimerkeiksi. Muistatko?”
Muistinhan minä. Mutta kuka kumma neropatti on keksinyt, että tassuvoiteen ja silmätippojen pitää näyttää ihan samiksilta? Molemmat tuubit on stailattu valko-sini-oransseiksi, nimetty kuin siamilaiset kaksoset (Isaderm ja Isathal) ja sekoitettu koostumukseltaan identtisiksi. Salaliitto, sanon minä!
”Niin, sillä lailla ne lääkefirmat vainoaa just sua, äiskä.”
Kun valitin töissä tyhmyyttäni, ihana kollega lohdutti minua, että olisi ollut pahempaa laittaa tassuvoidetta silmään kuin silmätippoja tassuun. Totta sekin, ja Nupun tassu tuskin meni silmätipoista kovin paljon pahemmaksi. Kilautin silti eläinlääkärille, tunnustin silmätippamokani ja pyysin reseptiä oikeaan voiteeseen. Se ei kuitenkaan onnistunut niin vain, sillä Nuppu oli käynyt näytillä viimeksi marraskuussa 2015. Miten aika rientääkään, kun tassut ovat kunnossa, rokotukset voimassa ja mieli pahaenteisen pirteä! Voidetta oli kuitenkin saatava viikonlopuksi, joten varasin Nupulle lääkäriajan ja pyysin, voisiko mies hoitaa reissun tällä kertaa, koska hän oli kätevästi kotosalla.
Mies lupasi tehdä parhaansa ja onnistui sullomaan sinne tänne luikertelevan ragdollin boksiin jo toisella yrittämällä.
Kun saavuin töistä, Juitsi punki ovenraosta minua vastaan. Se oli hengaillut jo pitkään ylhäisessä yksinäisyydessään ja ilahtui selvästi saadessaan maman kotiin. Olin käynyt shoppailemassa Nupun sairastelupäivän kunniaksi lohtuherkkuja, ja Juju seurasi kiinnostuneena kokkailujani. Reseptin varastin Riiviökissojen postauksesta, jossa neuvottiin valmistamaan kypsästä possunsydämestä ihania palkintonameja. Pian asuntoomme leijuikin kattilasta kuvottava kiehuvan siansydämen katku, joka sai allekirjoittaneen kasvissyöjän lähes kakomaan, mutta mitäpä en tekisi pikkumussuja ilahduttaakseni!
Jujusta kokkailu oli kivaa, ja mietin, miten mukava Nupun olisi tulla kotiin herkkuja maistelemaan.
Kun Nuppu palasi Hupsuttamoon, sitä kiinnosti lähinnä kävellä häntä matalalla asuntoa ympäri. Reissu oli silti sujunut hyvin, ja mies oli saanut tuta, millaista on kuljettaa Nupun näköistä teddynallea julkisilla paikoilla; se kun vetää magneetin lailla puoleensa ihailijoita. Nuppu oli ollut taas reipas tyttö lääkärin pakeilla, ja tassua lukuun ottamatta pupunen oli priimakunnossa. Mukaansa Nuppu sai oikean voidetuubin, joten viikonloppu saattoi käynnistyä pätevissä merkeissä.
Töttä putkahti päähän, mutta pian päästäisiin herkuttelemaan!
Käytin Riiviökissojen tapaan sydänpaloja vielä uunissakin, jotta niihin tarttuisi ihanan paahteinen maku. Kun namit olivat jäähtyneet, en enää malttanut odottaa, vaan kutsuin testimaistajat paikalle. Odotin, että Huitsi ja Nömpö hotoisivat ahneina sormenikin, mutta katit vain nuuhkaisivat sydänpaloja ja kääntyivät mielenosoituksellisesti anturoillaan!
Mikä pettymys! Jäisivätkö nämä ihanuudet syömättä?
Vai pitäisikö palveluskunnan napostella ne proteiinipitoisina välipaloina?
Onneksi en antanut taaskaan periksi, sillä lopulta keksin, miten saisin pikku höppänät tajuamaan, että sydäntä se on kypsäkin sydän: saksin palat koulutusnamien kokoisiksi ja aloin heitellä niitä lattialle. Juju pinkaisi heti ensimmäisen herkun perään ja lopsautti sen suuhunsa. Ja kuinka ollakaan, namuhan maistui hyvältä! Suupieliä nuoleskellen Justimus ryhtyi kerjäläiseksi – ja silloin myös Nuppu valveutui huomaamaan, että tarjolla oli ruokaa. Tämä kissaemo taas kehräsi onnesta, koska kissojen syöttäminen ”tassusta” nyt vain tuntuu niin ihanalta, erityisesti Nupun, koska se on joutunut olemaan ilman nameja jo monta vuotta.
Näin suuren suosion sydänherkut lopulta saavuttivat!
Aina pussin rapsahtaessa Nuppu kurkistaa tötterönsä suojista kuin söpö pikku mangusti.
Ja näitä terveysnamujahan riittää! Hyvä, Nuppu!
Kiitos, Humina ja Riiviöt, kun vinkkasitte tällaisista herkuista! Nyt Nuppua voi palkita aina, kun tassua joudutaan näpertelemään. Namien voimalla parantelu sujuu varmasti mukavammin! Postauksen loppuun lisään vielä kaikille liikkuvan kuvan ystäville videomateriaalia Possunsydäntä potilaalle -projektista. Varoitukset oravaäänestä ja loppukevennyksen diskobiitistä, sillä tämä kissaemo ei osaa käyttää Snapchatiakaan kohtuudella...
Iloista viikonloppua – ja terveitä tassuja kaikille! Toivottavat Hupsuttamon kermapeput.
