Juhannuslöllöilyä

Nupun ja Jujun mielestä juhannus on aina ollut kyseenalainen juhla. Niille on nimittäin pennusta saakka höpötetty keskiyön auringosta, joka kuivaa sen, minkä emo suihkulla kastelee. Tarinan varjolla pienet karvaturrit on rahdattu kylppäriin vaahdotettaviksi, ja vaikka turkki on ollut pesun ja föönauksen jälkeen ihanan tiptop, on juhannuksesta jäänyt päällimmäisenä mieleen pahamaineinen polskuttelu ja puleeraus. Tänä vuonna kaikki oli kuitenkin toisin, sillä emo oli kiireisen alkukesän jäljiltä niin tilttitilassa, ettei se jaksanut räpiköidä suihkukopissa ainoankaan räggärin kanssa.
 

Niinpä Nuppu saattoi suhtautua juhannukseen kerrankin löysin rantein.

Juhlapyhiemme tärkein ohjelmanumero oli nukkuminen. Heräsimme ruokkimaan kissat kukonlaulun aikaan, mutta sen jälkeen jatkoimme torkkumista koko perheen voimin. Nuppu mönki huristen emon kainaloon, ja Juju loikoili isikissin jalkojen päällä.

 

Tärkeintä oli köllöttää tunnista toiseen lämpimänä ja kauniina.

Hupsuttamossa ei viritelty juhannuskokkoa, mutta katit saivat ohjelmanumeron kaltaisesti katsella, kuinka henkilökunta yritti opetella uusia lautapelejä. Ensimmäisenä peli-iltana peliohjeet voittivat pelaajat 6-0, sillä jos on nukkunut vaivaiset 10 + 2 tuntia, ei voi mitenkään olla tarpeeksi skarppi ymmärtääkseen peliohjeita, jotka jatkuvat sivukaupalla. Niinpä Port Royalit sun muut survottiin takaisin kaapin perukoille. Valot sammuivat, ja orrelle vetäydyttiin jo hyvissä ajoin ennen auringonlaskua.

 

Vain Nuppu yksin jäi katsomaan kesätaivaan valoja.

Se yritti töpätä kuonollaan auringon viimeisiä säteitä.

Se kuunteli, kuinka valohiput supattelivat sen karvaisiin korviin...

...ja taisivat ne mokomat tarttua sen suviviiksiinkin.

Hetkeä ennen nukahtamistaan Nuppu kurkisti metsälampeen, jonka väreilevästä
 pinnasta sitä tervehti kaunein ragdoll, jonka se oli koskaan nähnyt!

Me muut nukuimme maagisten hetkien ohi, mutta seuraavana päivänä olo oli jo huomattavasti pirteämpi. Juhannusmieli kohosi entisestään, kun tein retken Ilonan ja Zetorin luo. Loistin keskiyön aurinkoakin säkenöivämmin, kun pääsin seuraamaan tuon kovin tutuksi tulleen kissakaksikon juhannustelttailua, ja olin pakahtua onnesta, kun Ilona osoitti tuntevansa minut ja tuli pitkäksi aikaa viereeni kököttelemään.

 

Meillä oli ihan paras kesäpiknik!

Piipahdimme pitämässä seuraa myös Ilonan ja Zetorin naapurille, ja olin tohkeissani, kun sain kohdata ensimmäistä kertaa elämässäni aidon brittikisun. Kameran jätin kuitenkin matkasta, koska en halunnut vahingossakaan säikäyttää hieman arkaa neitosta. 

Aroista neitosista puheen ollen - Ilona ei kipittänyt sängyn alle, kun palasimme,
vaan makoili rohkeasti sängyn päällä. Ja minä tietenkin sulin riemusta!

Sain lainaan kesälukemista, ja Zetor mietti, mahtuisiko kirja
pieneen nallereppuuni. Kuka muuten muistaa yhä sen? :-D

Kotiin päästyäni olin sen verran energinen, että jaksoimme miehen kanssa mutustella karkkeja ja opetella uudet lautapelit. Jujua täytyi nostella viiden minuutin välein pelipöydältä lattialle, mutta Nuppu oli sen verran raukea edellisyön seikkailuistaan, että se tyytyi vain inahtelemaan ohjeita valtaistuimelta.

 

”Laitapa, äiskä, ne kamelikaravaanit vaappumaan taas isikissiä kohti!”

”Ai nyt on Port Royal menossa? Osta, äiskä, se kiva kuvernööri!”

”Paarpuurista lähestyy merirosvolaiva! Ohoi!”

Kun pelejä oli pelattu niin, että päässä piippasi, oli jälleen aika vetäytyä yöpuulle, ja jostain ihmeen syystä unta riitti vielä tänäänkin yli kahdeksaan. Ehkäpä nyt jaksan sinnitellä viimeisenkin työviikon ennen kesälaitumille laukkaamista!

Miten kauan teillä muilla on lomaan, vai joko lököily on alkanut?

Slalomin paluu

Jalkapallon mestaruuskisat ovat jälleen kerran alkaneet, ja koko maailma tapittaa intensiivisesti ruohokentällä edestakaisin viipottavia sortsiukkeleita. Hupsuttamossa näin ei kuitenkaan ole, sillä isikissi vääntää vertaisarvioita eikä emokissin pieneen mieleenkään tulisi napsauttaa televisiota päälle.
 

”Äiskäraasu ei vieläkään muista, mikä paitsio on tai minkä kanssa sitä syödään.” 

Sen verran minuun on kuitenkin tarttunut yleistä sporttihumua, että sain eilen pakkomielteen penkoa Jujun agilitykalustoa. Kaapin pölyisestä takanurkkauksesta löytyikin jotain tunnelmaan sopivaa: Ruotsin värejä kauniisti toistavat agilitytolpat. Vieläkö pujottelijalahjakkuus de Puippi muistaisi, miten niiden lomitse kuuluu puikkia?

 

De Puippi huomautti, että muisti palautuisi paljon nopeammin,
jos houkuttimena olisi suurpujottelijoiden hiukopalaa.

Kisakeittiöstä tilattiin kourallinen kuivattuja tunapaloja,
ja niin pieni kisapoika lähti suihkimaan rinnettä alas.

 

De Puipin sukset olivat mennä solmuun, kun se huomasi
radalla värivirheen. Kaksi keltaista tolppaa peräkkäin!

Radan rakentaneelle emokissille tuli värisokeussanktiota,
mutta de Puipin suoritus jatkui virhepisteittä. 

Yleisö mylvi riemusta, kun konkari pääsi maaliin
ja tuuletti hännällään tolpat nurin!

Katsomossa näkyi kuitenkin myös yksi tyytymätön tyyppi.

 

Kävi ilmi, että hapan naamataulu kuului pujottelun toiselle suurelle nimelle,
de Nupperspuikulle, jota kukaan ei ollut tajunnut kutsua rinteeseen.

Nolo kömmähdys haluttiin korjata, ja de Nupperspuikkua
pyydettiin arvioimaan kaluston kunto ja saapumaan sitten radalle. 

Urheilun suuri sankaritar vilkutti yleisölle...

 

...ja näytti, miten tehdään aaltoja. Wuup, wuup!
Kohta mennään eikä meinata!

Katsomo hiljeni ja jännitys tiivistyi, kun de Nupperspuikku
veti kypärän päähänsä ja asettui lähtökarsinaan.

 

Sirkat sirittivät lumihangessa ja kellon viisarit jäätyivät,
kun mestaria hinattiin alamäkeen.

Katsojat tekivät toiveikkaan aallon, kun Puppers sai taas peppunsa ylös kinoksesta!

Liian aikaisin ei kuitenkaan kannattaisi nuolaista,
sillä ladulla oli havuja ja meno hyytyi puolimatkaan.

 

De Puippia nolotti suuren ja mahtavan Nupperspuikun puolesta.

Mestari itse oli kuitenkin jo unohtanut vetelän esityksensä...

 

...ja palasi aitioon näyttämään söpöltä ja hymyilemään yleisölle.

Katsotaanko teidän lukijoiden kotona jalkapalloa vai

 suurpujottelua? Mitkä muut kesälajit ovat mieleenne? :)

Kipi kipi kipitystä

Uskomattoman aurinkopätkän takia toukokuu tuntui venyvän pitkäksi kuin purukumi. Se muistutti lähestulkoon lapsuuden kesiä, jotka jatkuivat, jatkuivat ja jatkuivat auringon mollottaessa aina vain siniseltä taivaalta. Kun kuukausi vaihtui, pinkeäksi viritetty aikajänne saavutti kuitenkin maksimimittansa ja katketa räpsähti. Koleiksi käyneet kesäpäivät vilkkuvat nyt silmissä pikakelauksella, ja minua hieman hirvittää, saanko todella valmiiksi kaiken, mitä ennen lomalle löllähtämistä täytyisi vielä tehdä.

Nupulla on onneksi jo loma.

Se ehtii pelata pallolla...

...ja ottaa samalla vaikka päikkärit.

Olen viettänyt melkoista viuh vauh -elämää, ja siitä syystä Nupun ja Jujun arjen taltiointi on jäänyt hieman retuperälle. Koska en ole ehtinyt liiemmin kirjata ylös Hupsujen touhuja, olen yrittänyt kaapata hauskimpia hetkiä edes videolle. Niinpä saatte tällä kertaa hupailla tutun räggärikaksikon kanssa videokoosteen merkeissä. Koska meillä on niin kovin kiire, videokin on suurelta osin pikakelattu. Luvassa on kuitenkin Nuppu-painotteista tohinaa aamupalan lusikoinnista sängyn petaamiseen ja ruokasilityksistä aina vaatekaappikiepaukseen asti. Lopussa näette, kuinka paljon vihreämpää ruoho voikaan aidan toisella puolella olla…

Iloisia kesäpäiviä ja tsemppiä kesälomanaluskiireisiin, jos jollain muullakin sellaisia on!