keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Haaveissa Oscar tai pari

Alkuvuodesta on vietetty vaikka minkälaisia juhlapäiviä, mutta Nupun ja Jujun arki on ollut tavallista perustaaperrusta. Amor-niminen angorakissa ei ampunut tänäkään vuonna ystävänpäivänuolta Jujun peppuun, eikä Nuppu saanut sonnustautua vanhojen päivänä pastellinsävyiseen kimallemekkoon. Penkkarinameja ei kattimateille tipahdellut, ja kiinalainen uusivuosikin toi mukanaan vain rämäpäiset rettelöijäapinat. Nupun ja Jujun mielestä olisi ollut jo hiihtoloman aika, mutta palveluskunta vain jatkoi sinnikkäästi töissä ramppaamista. Tilanne näytti melko masentavalta, kunnes eräästä ihan tavallisesta päivästä tulikin yhtäkkiä Hupsujen juhlaa: saimme nimittäin ihka ensimmäisen fanipostimme ja pääsimme seuraamaan, kuinka Jujusta ja Nupusta syntyi vaihe vaiheelta upea taideteos Vitruviuksen hengessä:

 
Kiitos vielä Höpsöjen ihanalle fanille päivämme ja viikkomme piristämisestä! 

Taulu on huippuhienosti piirretty, ja siihen on vangittu taitavasti myös Jujun ja Nupun persoona. Juju näyttää siltä kuin se huiskauttaisi pian häntäänsä ja naukaisisi emolle koulutuspyynnön. Nuppu taas kököttää somasti rusetti kaulassaan ja odottaa selvästi flirttiä Rufukselta. En osaa itse piirtää kuin tikku-ukkoja ja vasemmalle katsovan hevosenpään, mutta minäkin halusin tehdä jotain taiteellista. Niinpä ryhdyin Felliniksi ja ohjasin Nupusta ja Jujusta elokuvan musiikkeineen kaikkineen. Samalla toteutin myös toisen lukijatoiveen: kissojen My Day -postauksen, joka on hautunut mielessäni jo pidemmän aikaa.


 Milloinkas ne Oscar-pystit jaetaan? Juju haluaisi ehdolle parhaan kollipääosan kategoriassa.

Elokuvamme on kuusi ja puoli minuuttia pitkä, eikä niin lyhyeen pätkään saa mahtumaan kuin pikkuruisia makupaloja sieltä täältä. Valitettavasti tämän kissaemon iMovie-taidot ovat kouluarvosanalla vasta kuutosen luokkaa, joten kotikutoisuus leimaa vielä videotamme. Vaikka filmi on osittain tekstitetty, suosittelemme kääntämään volyymit kaakkoon, sillä musiikit on valittu huolellisesti netin copyright-vapaista viisuista ja kilinöistä. Mukana on myös aitoja ääninäytteitä Nupusta ja varsinkin Jujusta, joka sanoo melko monta kertaa ”maa”. Arvoitukseksi tosin jää, onko kyseessä Suomi, Kiina vai kenties Uruguay. Mutta pidemmittä puheitta itse videoon:




Nuppu ei tarvitse Oscaria (onhan sillä Ruffe), mutta se puki jo kaulaansa rusetin fani-
taideteoksen innoittamana. Neidistä tulee varmasti punaisen maton kuvatuin kissatähti!

34 kommenttia:

  1. No vihdoinhan se postus tuli :D äitikin jo kyseli, että saisiko nähdä "kuuluisan" piirustukseni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Postaus olisi tullut nopeamminkin, mutta mokoma YouTube heittäytyi hankalaksi ja olin jo luopua toivosta. Mutta linjoilla ollaan, ja niin on sun ihana piirustuskin! Kiitoksia vielä kovasti! :)

      Poista
  2. Karkauspäivä on vielä tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, totta. Toivottavasti joku ihana kissatypykkä yllättää vielä Jujun kosinnalla. ;)

      Poista
  3. Voi että miten kiva video! Kyllä tuolla helposti Osacrin voittaa! Juju on kyllä hirmu taitava, kun osaa pompulaakin noutaa käskystä, ja Nupun villi leikkimiskojtaus oli ihan paras! :) Lisää...! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! =) Täytyy aina välillä kuvata lisää matskua - onnistuin saamaan pari hyvää pätkää sattumalta videolle - niin kuin tuon Nupun vitamiinipillerijahdin. :-D Jujun pompulatemppu on vielä vähän vaiheessa. Välillä se sujuu vahingossa hyvin, ja sitten poitsu taas unohtaa, mitä ihmettä muka piti tehdä ja vain puistelee vimmatusti hiuslenksua.

      Poista
  4. Mahtaa fanipostia ja ihan idolinsa näköisiä.
    Oscareiden jakoa seuraamme jännityksellä, josko näkyisi lavalla pari tuttua...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fanipostin kisut ovat kyllä niin näköisiä kaikkia yksityiskohtia myöten. Jujun J-kylki on niin söpö! Katsotaan, vilahtaako se myös Oscar-gaalassa! :)

      Poista
  5. Oi mikä video! Kyllä tuosta pitäisi vähintää joku oscari tulla! Joko pääosan esittäjille tai kuvaajalle (haasteellinen homma)! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että Oscar-lautakunta (?) on samaa mieltä ja saadaan sellainen kultaukkeli pönöttämään ikkunalaudalle. =)

      Poista
  6. Miten monelaista taidetta mahtuukin yhteen postaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut meille poikkeuksellisen taiteellinen helmikuu! =)

      Poista
  7. Jos ei tuolla tule Oscaria tai montaa, niin jo on kumma! MIH!
    Perustelemme valintaa seuraavasti: On opettavaisuutta ja painotetaan säännöllisiä terveellisiä aterioita ja riittävää aktiivisuutta sekä vitamiineja, hygieniaa ja muuta terveellistä elämäntapaa. Lisäksi oli myös sopivasti toimintaa. Hellyyttä myös, koska tuossa lopussa ihan tuntui sormissa kuinka pehmeä Jujun turkin täytyy olla, kun sen päätä silittelit. Alussa siliteltiin tassuakin, mistä ehdottomasti lisää pisteitä.

    Sanottaisiin, että ainakin parhaat mies- ja naispääosat, paras sivuosa, paras ohjaus ja paras kuvaus voisi tulla teille.

    Ai niin, piirroksessa on Jujulla hauska ilme :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, miten paljon kehuja! :)) Kiitos! Näiden jälkeen ei harmita, vaikka Oscar jäisikin vielä odotuttamaan itseään. =) Vietin tänään etätyöpäivän, ja lounastauolla tein tärkeää turkkivertailua – eli painoin ensin posken Jujua vasten ja sitten Nuppua vasten. Molemmat ovat hirmuisen pehmeitä, mutta Nuppu kuohkealla tavalla ja Juju ihan kissanpentumaisesti. <3 Ja nyt on hyvä silitellä Nupun anturoita, kun ne ovat kaikissa jaloissa pehmoiset ja terveet. <3 Ainakin on oppinut arvostamaan ihan tavallista arkea niiden loputtomien tassukierteiden jälkeen.

      Piirroksessa Jujun tunnistaa kyllä ilmeestäkin! Ihan Juju! <3

      Poista
    2. onni on terveet ja pehmeät tassut ❤️

      Ja älä muuta sano! Sairastuskierteet on niin traumatisoivia, että todellakin arvostaa jokaista viikkoa, jolloin ei tarvitse soittaa eläinlääkärille...

      Niin ja tuollainen turkkitutkielma on mitä tärkein tutkimus tehtäväksi. Minäkin ole tutkinut samaa asiaa monet kerrat ;-)

      Poista
    3. Kun arki sujuu, niin ehtii tehdä noita tärkeitä tutkimuksia! :) <3 Onni on tosiaan terveet tassut, joista rehottaa piiiitkät karvatupsut.

      Poista
  8. Upee video ja piirustus! :) Nupun leijonanärjäys kyllä pääsi yllättämään ja estehypyt sujui tosi mallikkaasti :D Oli kyllä tosi kiva nähdä teidän päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mua vähän nauratti, kun löysin ääninäytteistä tuon ärjähdyksen, mutta nimen mukaan se kuuluu mursulle. Sopi silti täydellisesti Nupun suuhun. :-D Jos osaisin käyttää ohjelmia paremmin, niin olisin tehnyt Nupusta videon alkuun sellaisen ympyrän sisällä ärjyvän leijonan niin kuin MGM:n vanhoissa elokuvissa.

      Poista
    2. Vai mursu :DD Just tuo MGM-leijona mulla tuli äänestä ekana mieleen, mursujen ääntelyjä ei sitten ilmeisesti oo tullut kuunneltua riittävästi ^.^

      Poista
    3. Testasin ensin leijonaa vai olikohan se tiikeri, mutta mursu sopi Nupulle parhaiten. :-D

      Poista
  9. And the winner is...Nuppu, Juju and staff!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. We hope so! :)) Nähtäväksi jää, tykätäänkö meistä rapakon takana. :-D

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nuppu ja Juju haluavat kuulemma tehdä seuraavaksi jonkin fiktiivisemmän pätkän.

      Poista
  11. Filmitähdet! :D Hieno video, Nupun "mih"-ääni oli söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-D Harmi, etten saanut Nupun sirkutuksia nauhalle. Sen leikkiäänet ovat vielä mihhausta ja ähhäystä tuplasti söpömpiä. <3

      Poista
  12. No kyllä ehdottomasti Oscar kuuluu teille. Niin kissapäärooli ja -sivurooli Oscar, kuin myös ehdottomasti vuoden paras kissaelokuva, paras ohjaus ja paras leikkaus sekä parhaat äänitehosteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :))) Mehän saataisiin sitten kerättyä kerralla koko Oscujen sarja! Ja jos nyt ei jostain syystä tärppää, niin ei kun uutta leffaa tekoon, oli sitä sen verran hauska väsätä.

      Poista
  13. Kyllä nyt katottiin ja oikeen silmät mustana nimittäin ihanaa Nuppua ja sen täti monika tipsutusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei Täti Monika ole copyright-vapaata musiikkia. :-D Nupun pitää tehdä seuraavaksi Ruffelle jokin keimailuvideo. Se katsoi niin mielissään Ruffen videonkatselua. :)

      Poista
  14. No olette oscarin kyllä ansainneet. Hauska postaus. :)Juju ja Nuppu taitaa olla melko erilaisia persoonia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva, että Nupun ja Jujun erilaisuus välittyi videosta. Ovat kieltämättä hyvin erilaisia!

      Poista