perjantai 6. helmikuuta 2015

Haisuliviikon paras päivä

Jujulla ja Nupulla ei ole ollut erityisen kiva viikko. Ne pyysivät, ettei aiheesta puhuttaisi kovin yksityiskohtaisesti, koska kyse on intiimeistä hiekkis-istunnoista. Yleensä Juju käy ploppaamassa pikkuiset pötkylänsä vain kerran vuorokaudessa, mutta keskiviikon ja torstain aikana hiekkadyyneille oli vääntäydyttävä harmillisen usein. Välillä tuliaisena villapöksyihin tarttui nahkea nokare, joka hyppäsi kyydistä pahimmalla mahdollisella pysäkillä. Yksi salamatkustajista esimerkiksi maastoutui ruskealle makkarin matolle ja liiskautui lättänäksi emon sukkaa vasten.
 
Nuppu ei äskeisen tekstikappaleen jälkeen suostu enää näyttämään kuonoaan
tässä blogissa. Meidän on kai perustettava sille oma, trendikäs lifestyle-sivusto.
Jos nyt aivan rehdeiksi ryhdytään, on kerrottava, että Nuppukin osallistui lystiin leipaisemalla parina päivänä hieman löysemmät tortut, joten nyt molemmilla kakkakateilla on menossa herkullinen Inupekt-kuuri. Ne saivat emolta ekstralahjaksi myös parturointisession, jonka aikana niiden villahousut stailattiin keveämpään kevätkuosiin.


Tämän kauden pöksylook luodaan nokkelalla furminatorin ja muumisaksien yhteistyöllä.

Eikä tässä vielä kaikki äklötys, sillä aamulla eteisen matolle oli rykäisty karvapallo, joka saattaakin olla megalomaanisen masuhässäkkämme pahis. Kun ilkeämielinen tuppo poistui hemisfääristä, ei kenelläkään ole ollut hoidettavanaan korkean kyykkyasennon vaativia bisneksiä. Aurinkoisen päivän on lisäksi kruunannut se, että emo pääsi töistä ennenkuulumattoman aikaisin pikkuisia paijaamaan ja leikittämään. Niinpä perjantai on ollut ehdottomasti viikon paras päivä, ja tämän kaiken ihanuuden paljastamalla vastasimme yhteen Marraskuun murusten meille lähettämään haastekysymykseen. Loppuihin Nuppu ja Juju saavat kommentoida ihan itse:

Monelta heräätte aamuisin?

 



Paljonko saatte herkkuja päivässä?

 
Hahaa! Kiva haaste sai Nupun paljastamaan taas nätin nassunsa!
Mikä on teidän lemppariruoka?

 



Mitä kivaa tapahtuu huomenna?

  

Lopuksi vielä haasteen viimeiseen osioon, joka on suunnattu kaikille niille (oli kyseessä sitten ihminen, eläin tai vaikka alien), jotka tykkäävät haastehassutteluista ja haluavat vastata Hupsujen laatimaan kysymyspatteristoon:

1. Minkä niminen elokuva sinusta voitaisiin tehdä?
2. Mitä tärkeää olet oppinut viimeisen vuoden aikana?
3. Millainen on unelmiesi koti?
4. Millaista musiikkia kuuntelet tai joudut kuuntelemaan?
5. Mikä on sinulle varma kevään merkki?


Jos jotakuta ihmetyttää Jujun happamahko ilme, se tulee siitä,
että emo kertoi kaikki inupektijututkin. Juju on kuitenkin ihan
ok. Sen näkee mm. pappamaisesta hyvän mielen leuasta.




24 kommenttia:

  1. Ok ei paras viikko, kamut! Ja vielä parturointia, huh! Mutta ei ny ihan pohjalle sentään menty, hyvin selvisitte ja hyvin myös pidätte ihmisenne varpaillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylytkin touhut on hoidettava tyylillä! :) Emo saa leikkiä ballerinaa!

      Poista
  2. Oi kun noloo.. mutta me unohdetaan ihan kohta.. :D Kivat vastaukset teillä kuten se totuus että herkkuja ja raksuja annetaan liian vähän! Meidän unelmien koti olisi varmaan pahvilaatikkotalo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkunameihin käärityt unohduspillerit on jo lähetetty kaikille blogia lukeville kattikavereille! Pahvilaatikkotalo ei kuulosta ollenkaan hullummalta!

      Poista
  3. Tiitus antaa parturointiin vertaistukea. Meillä on tosin vain ehditty uhkailla sillä. Massu on siis täälläkin ollut löysällä ja Inupektiä on popsittu. Ei kiva...
    Jujun pappaleuka on oikein rapsuteltava. ♥ Olin äseken katsovinani, että siellä olisi ollut mustapää, mutta se olikin vain roska näytöllä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kohtalotoveri! Vertaistuki on nyt kyllä tarpeen. Toivotaan, että Inupekt näyttää heti kyntensä! Onneksi nyt ei sentään finnejä. Näpyt ne tästä vielä puuttuisivatkin! :-D

      Poista
  4. Ei sillä, että meillä olisi yksi puuhkapeppuinen kuninkaallinen joutunut peffapesulle mutta jos siis olisi niin se lähtettäisi kavereille voimatassua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi sympaattinen hypoteesitoivotus! :-D Nuppu ja Juju arvostavat kaikkea tukea tässä elämäntilanteessa.

      Poista
  5. O'ou, aikamoista pyllypyykkiä sielläkin ja meilläkin tänää. Ruffella oli aamulla löysä kakka mutta onneksi sotki vain tassunsa. Ruffella aina menee masu sekaisin kun sille laittaa kopan päähän, en oikein tiedä mikä siinä on :/ Onneksi me olemme huono muistisia ja unohdamme varmasti nopeasti pökäleen tarttumisen sukkaan vaikka vähän saatoimme naurahtaa.. Oli sen verran hauska kakkajuttu :') Jos meidän pojista tehtäisiin elokuva sen nimi olisi aika varmasti ''Raffi-Ruffe ja Coco-Loco: Vauhtia ja ruskeita vahinkoja'' :----D Kevään merkki oli se että tänään paistoi ihana aurinko ja käytiin ulkona ilman että Ruffekaan paleltui ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe-paralla on koppa-allergia. Ihan ymmärrettävää! <3 Onneksi toinen oli päässyt ulos ilman tötteröä! Onko kaula jo parantunut? Kiva, ettei tämä sukkakakkatarina piirry ikuisiksi ajoiksi teidän muistiin! :-D

      Tuo Raffi-Ruffen ja Coco-Locon leffa on muuten ihan must! :) Suosittelisin lähestymään idean kanssa esim. Dreamworksia, niin vuoden leffahitti olisi taattu! :-D Saiskos sen 3D:nä?

      Poista
    2. Kaula on jo ihan ok, eilen sitä rapsutettiin aamulla aika paljon muttei muuten (taisi johtua jälki alleegeeneistä) ja musta tuntuu että nyt Ruffe vaan normaalien rapsujen johdosta rapsutti ne haavat auki.. Laitettiin nyt sitä voidetta ja koppa hetkeksi mutta muuten olemus ollu erillainen kuin silloin keskiviikkona. Ei oo semmosta rage pesua yms että näyttää selkeesti kutittavan joka paikkaa ja voihan se olla kun haavat paranee niin sekin kutittaa.

      Haha, eikun vaan dreamworksille sähköpostia ;D 3D ois aika mahti, näyttää että Coco hyppää syliin vaikka ei hyppäiskään ♥

      Poista
    3. Hyvä, että kutkat on jo hallinnassa! :) Toivottavasti pysyvätkin poissa. Jään odottelemaan leffaensi-iltoja. Nuppu tietty saa varmasti kutsun punaiselle matolle Ruffen deittinä.

      Poista
  6. Vai semmoista pötkylä-showta, ei tarvii hävetä, kovin on tuttua kaikille karvakuonoille välillä. Kivoja kuvia taas arasta aiheesta huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista saada karvakuonotukea tällaisina rusehtavina aikoina! Onneksi nyt on jo valoa kakkatunnelin päässä, ja tänä aamuna hiekalle putoili taas oikein näpsäköitä pyörylöitä. Ei sillä, että olisin asiaa sen kummemmin tarkkaillut... :-D

      Poista
  7. Onpas keväiset villapöksyt teillä! :) täällä ollaan kuulemma samaa mieltä herkkujen määrästä, liian vähän herkkuja! ;) täytyykin katsoa, ehditäänkö/muistetaanko osallistua haasteeseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesätukan sijaan täällä ajeltiin kevätpöksyt. :-D Toivottavasti löytyy pieni kolo haasteellekin, kun olisi kiva nähdä, millaisia vastauksia meidän kyssärit kirvoittavatkaan. :)

      Poista
  8. Okei, ehkä me kuultiin enemmän kuin haluttiin.. beban parturointi? Kuullostaa pelottavalle ~KarkkiKaksoset~
    Ja mamma se vaan nauraa rätköttää teidän jutuille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän postaukseen olisi pitänyt kyllä liittää jokin varoitusleima! =o) Onneksi se karva kasvaa koko ajan kovaa vauhtia, ja parturointi on molemmista pienempi paha kuin suihkuttelu. Juju oikein asettui hollille, että ota pois vaan kaikki turhat haivenet, niin olokin kevenee. :-D Hyvä, jos mamma sai vähän naurujoogaa!

      Poista
  9. Pitäisiköhän Pöpönkin liittyä kesäpöksykerhoon, kun sekin oli eilen salakavalasti pudottanut yhden pökäleen olkkarin matolle? (Onneksi oli sentään kova eikä jäänyt sukkaan kiinni) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kerhossa otetaan kaikki pikkupöksyilijät sympatiseeraten vastaan! :-D Onnittelut puhdassukkaisena säilymisestä! Mulla on taas yksi pari vähemmän...

      Poista
  10. Suuntaan nenäni suoraan haastekyssäreihin...

    1. Minkä niminen elokuva sinusta voitaisiin tehdä? Lyhytelokuva nimeltä Teetauko
    2. Mitä tärkeää olet oppinut viimeisen vuoden aikana? Reggaetonia
    3. Millainen on unelmiesi koti? Tämä missä asun
    4. Millaista musiikkia kuuntelet tai joudut kuuntelemaan? Pidän mm. Sannista ja Cheekistä.
    5. Mikä on sinulle varma kevään merkki? Linnunlaulu

    -Mörka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! hyvin vastattu! :) Toivottavasti Teetauko on taiteellinen vaan ei liian jännä (esim. päähenkilönä rooibos-kukkanen)! :) Reggaeton on erittäin tärkeää, ja linnunlaulua täälläkin odotellaan jo lisää.

      Poista
  11. Nyt kyllä kissoilla on joku laajempikin kakka-villitys menossa, sillä eilen aamulla oli joku kakannut hiekkalaatikon viereen ja tehnyt vielä pissat avokin työvaatteiden päälle :s Meillä pidetään aina hiekkalaatikko puhtaana, mutta tää oli joku hetken mielijohde prostesti siitä, että keskellä yötä loppuu lemppariruoka ja minä en voi sitä kissoille jääkaapista taikoa lisää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan on nyt melkoista kakkarumbaa! :-o Ei ollut nyt yhtään kivoja ylläreitä teidän kisuilta. Toivottavasti vastaavaa ei tapahdu enää. Ehkä sen high fiven sijaan sun pitäisi opettaa kissoja taikomaan lempiruokaa kupit täyteen. :-D

      Poista