Hupsujen yksivuotiskarkelot

Tasan vuosi sitten Nuppu ja Juju painoivat ensimmäiset viralliset tassunjälkensä bittiavaruuteen. Epävirallisia digihurinoita oli pöristelty Facebookin täydeltä jo lähes vuoden ajan, mutta ikioma blogi räpsäytti silmänsä auki vasta sunnuntaina 1.9.2013. Ensimmäisiä postauksia oli testiluetettu lähipiirillä, ja sormet tutisten painoin lopulta Bloggerissa näppäintä ”julkaise”. Mitä sitten tapahtuikaan? Roikuimme Nupun ja Jujun kanssa ruudun äärellä ja odotimme. Maapallo ei kääntynyt radallaan, ikkunamme alle ei kerääntynyt suurta kollikissojen ihailevaa laumaa (vaikka Nuppu salaa niin toivoi) eikä meitä myöskään kärrätty roviolle vääräuskoisista kissahöpinöistä. Vaikka Blogger väitti satojen lukijoiden käyneen blogissamme, Google Analytics paljasti, että tosi asiassa vain uskollisimmat ystävät ja sukulaiset olivat saapuneet paikalle kannustamaan uutta kanavavaltaustamme.

Tämä on Nupun ja Jujun virallinen vuosipäiväkuva.
Sen perusteella blogin nimi voisi olla Nätti ja tosi söpö.

Aika kului, ja koska Nuppu ja Juju pitivät huolen siitä, että blogiin riitti materiaalia, sitä ei kuopattu heti hiljaisilla alkumetreillä. Kun sivuillemme ilmestyi ensimmäisiä tuntemattomien kommentteja, olimme kaikki kolme tikahtua riemuun. Mikä parasta, kaikki vuoden aikana tulleet viestit ovat olleet kannustavia, ilahduttavia ja vastahupsuttavia! Ventovieraista on tullut bittituttuja, joiden kanssa on ilo vaihtaa kuulumisia ja kissavinkkejä. Seuraamme itsekin innokkaasti monien karvakaverien tempauksia, niin kissojen, koirien, kilien, heppojen kuin pupujenkin. Onpa ilmassa ollut jopa romantiikkaa, sillä Nuppu löysi itselleen netistä hurmaavan poikaystävän.

Näin kissat deittailevat vuonna 2014. Ruudulla komeilee Nupun ihastus, Rufus.

Ensimmäiseen blogivuoteemme on mahtunut monenlaista touhua. Halloweenina kissat kalistelivat kettinkejä, jouluna Juju rakastui Jujun värisiin villasukkiin, helmikuussa Nuppu kruunattiin Miss Ragdoll Worldiksi ja kesän tullen kissat pääsivät ensi kertaa ulkoilemaan. Asunnossamme on vuoden aikana tapahtunut myös perin kummallisia juttuja: infrapunakamera tallensi olkkarissamme pingisperhosen toukan, kissat päätyivät vaatekaapista Narniaan ja opiskelivat viuluvirtuooseiksi Paganinin tapaan. Hassutusten lisäksi blogiin päätyi huolta Nuppu-paran tassusta, joka oireili moneen otteeseen. Eilen sain taas kunnon säikäyksen, kun Nuppu tuuttasi kirjainpökäleiden sijaan hiekkikselle hiuslenkin! Naru luikersi onneksi jouhevasti raittiiseen ilmaan eikä aiheuttanut tukosta tai muuta harmia pienen kultamurusemme suloisessa suolistossa. Nuppu ei ole ikinä aiemmin yrittänyt järsiä saati sitten popsia lenksuja, joten emme olleet edes tajunneet, että tällaista voisi käydä. Tästä lähtien lenksut varataan vain valvottuihin leikkihetkiin, jotta molemmat blogin päätähdistä pysyvät hyvässä iskussa.

Emo oli huolesta mutkalla, mutta Nuppu ei ollut hiuslenksukeissistä
moksiskaan. Kyseessä oli luultavasti vahinko: lenksu katkesi leikeissä
ja päätyi räggärin kitaan. Tämä olkoon varoittava esimerkki, etteivät
edes metallittomat lenksut ole sopivia kissan leluiksi. Sen opimme
ei kantapään vaan sen vielä taemman pään kautta.

Olen viime aikoina miettinyt kovasti, mitä jännittävää voisimme keksiä blogimme yksivuotissynttärien kunniaksi. Nupulla oli heti vastaus pähkäilyyni: se tahtoi päästä Jujun kanssa Facebookiin. Siellä ovat kuulemma kaikki muutkin. Niinpä perustin räggäreilleni ikioman sivun, jota kaikki halukkaat saavat mielihyvin käydä kurkkimassa. Tarkoitus on ilmoitella siellä, milloin blogia on päivitetty, ja tarjota välillä myös ennen näkemätöntä kuvamateriaalia sekä minimuotoista hupsutusta. Mutta mikä tärkeintä, blogi jatkaa taivaltaan nyt toiselle vuodelle ja toivomme, että juttuja ja teitä ihania lukijoita riittää vielä pitkäksi aikaa!

Tällainen on Nupun ja Jujun profiilikuva.

Kissat ja blogit ovat siinä suhteessa samanlaisia, että molemmat vaativat koko ajan
jotain uutta ja jännää. Sen ei tarvitse olla mitään järisyttävää, vaan esimerkiksi
kiipeilypuuhun parkkeerattu pallorata voi tuottaa suunnatonta riemua.

Mutta kuten neidin makoisasta haukotuksesta voi päätellä, vitsi vanhenee ennen pitkää...

Ha haa! Mitäs pienet räggärit sanoisivat, jos pallorata ilmestyisi kattoterassille?

Viihdettä saatiin taas koko rahalla. Eikä tässä vielä kaikki:
tarkkasilmäisimmät saattoivat aiemmin bongata palloradan
vielä kolmannestakin paikasta...

Kolmannen asteen kuulustelu

Minusta voisi periaatteessa tulla maailman paras viherpeukalo. Pystyisin takuulla kasvattamaan vaikka kolikoita pudottelevan rahapuun tai viisimetrisen orkidean, jos kasvit vain kykenisivät viestimään tarpeistaan yhtä yksiselitteisesti kuin ragdollit. Koska niin ei ole, tilanne on meillä tämä:

Olisikohan oikeanpuoleisen tyypin kannattanut sanoa "mörriuh"
esim. kuukausi sitten, jotta oltaisiin vältytty tältä kohtalolta?

Jos yrtit, kukkaset ja muut vihreät kumppanit haluaisivat menestyä paremmin asunnossamme, ne tarvitsisivat kommunikaatiotaitojen lisäksi myös mustan vyön karatessa. Rimppakinttuisen chilintaimen on turha kuvitella, että se selviäisi naarmuitta yöllisestä kohtaamisesta hämärällä ikkunalaudalla. En tiedä, mitä petoja näillä tienoilla liikkuu, mutta kaikkien viherhiukkasia sisältävien hemmojen olisi syytä varoa.

Yöllisistä kauhunhetkistä saa vihiä,
kun pläräilee aamulla lehdet läpi.

Tuntuu ikävältä, että viattomat viherkasvit joutuvat värisemään pelosta omassa kodissaan. Siksi päätimme tehdä kiusanteosta lopun ja kutsuimme kaikki epäillyt kolmannen asteen kuulusteluun. Kuka kumma on nipistellyt ja naksutellut habaneroja ja lanterneita?

Juju ei kuulemma liity tapaukseen millään lailla. On silkkaa sattumaa,
että se hiippaili kuulustelun alkaessa ikkunalaudalla.

Kyselimme näköhavainnoista myös tältä ohikulkijalta.
Luulisi, että näin suurilla silmillä jotain olisi näkynyt, mutta ei.
Neiti itse välttyi syytteiltä pienten, ikkunalaudalle
yltämättömien töpöjalkojensa ansiosta.

Kun neidille luvattiin palkkio jokaisesta vihjeestä,
sen muisti alkoi palailla pätkittäin.

Sinisilmäinen silminnäkijämme tajusi yhtäkkiä, että sehän oli räpsinyt muutamia valokuvia, jotka sisältävät langettavaa todistusaineistoa syyllisen kohtaamisista kukkasten kanssa:

Hups! Eikös Jujun pitänyt olla pihamyyjäisissä eikä kukkaruukkuja tonkimassa?

Sanokaa mitä sanotte, mutta tuo multahippu ei takuulla ole leijaillut itsekseen Juipin partaan!

Juju tunnusti lopulta häpeillen järsineensä iskän chilejä kymmeniä kertoja.

Keinovalon lämmittävien säteiden alla Juju lupasi, ettei se enää
ikinä, koskaan tai milloinkaan häiritse viherkasvien rauhallista arkea.
Kehotin chilejä silti aloittamaan varalta edes crossfit-treenit.

Nuuh, nuuh... Rex?

Eilen vatsassani lepatti perhosia, sillä edessä oli kutkuttava tapaaminen erään ihastuksen kohteeni kanssa. Kyse ei ollut ensitreffeistä, mutta aikaa edellisistä pusuista oli vierähtänyt jo sen verran kauan, ettei jännityksen tunnetta voinut taputella niin vain piiloon. Laukussani oli kanaherkkuja, ja tunsin hytinöiden keskellä myös hienoista syyllisyyttä, sillä namit eivät suinkaan olleet omille kullanmuruilleni. Jos totta puhutaan, en ollut edes kertonut Nupulle ja Jujulle meneväni jonnekin suoraan töistä. Olihan niille luvassa perjantai-illan ilakointia "iskän" kanssa sillä välin, kun minä hummaisin tällaisten otusten parissa:

Saanen esitellä ystäväni kissaihanuudet: Viljo, Hely ja Urho!

Ilokseni hellyyden väreilyä oli yhä ilmassa, ja sain osakseni niin kehräystä, puskua kuin hurinaakin. Lämpimien tunteiden takana oli cornish rex -rotuinen herrasmies Urho, joka teki myös sen, mitä salaa toivoin ja odotin: se kapusi hengailemaan olkapäälleni! Niin moneen kuin Nuppu ja Juju namien edessä taipuvatkin, niistä ei olisi ikipäivänä kiikkumaan kiikkerän emon luisevilla hartioilla. Muutenkin kyse oli selvästi kissuuden aivan erilaisesta ilmentymästä: Rexien lyhyt ja samettinen kikkarakarva tuntui eksoottiselta untuvaiseen räggärivillaan verrattuna, ja siinä missä ragdollit tepsuttelevat kuin pienet teddynallet, rexit suorastaan säpisevät!

Helyssä ja Urhossa on itämaista mystiikkaa. En usko
väitettä, että niillä olisi sahanpuruja aivojen paikalla! :)

Pikkuinen Lempi on siro ja simpsakka!

Bussimatkalla kotiin mietin huolestuneena, hyväksyisivätkö Nuppu ja Juju minua enää edes takaisin uusine uljaine tuoksuineni. Jouduinkin heti ovella massiivisen nuuskutusoperaation kohteeksi. Jujun pieni, tarkka kuono imuroi minut milli milliltä, ja kaikki salaisuuteni paljastuivat. Räggäripojun loppupäätelmä oli, että emo on tavannut neljä cornish rexiä, yhden valko-oranssin maatiaiskissan, kaksi hauvaa ja vieläpä yhden ihmisvauvan. Bingo!

Juju oli tiiviisti emon kannoilla koko eilisillan. Vasta tänä
aamuna se purki hetkellisen hylkäyksen aiheuttaman mielipahan.

Kun asia oli perin juurin käsitelty, aloimme treenata
olkapäälle hyppäämistä ja pääsimme näin pitkälle.
Sain Urho-vierailuni lopullisesti anteeksi vasta,
kun hain tänään kaupungilta Jujullekin nameja.

Nupullakin oli muka jokin ongelma, joten sekin sai
jostain käsittämättömästä syystä vähän lohdutusherkkuja.

Nuppu muistutti, että sillä on jotain, mitä rexeillä ei ole:
pörheä pulloharja, jota puuhkahännäksikin kutsutaan!