Pesukarhukissojen kyssäreitä

Ystävänpäivään on enää viikko, ja sen kunniaksi me Hupsut otamme nyt osaa ystäväkirjatempaukseen, johon saimme kysymykset ihanan muhkeilta maine coon -kissoilta Paavolta ja Jacksonilta. Kiitos, kamut! 

Tällaiset ovat haasteen ohjeet:

Kiitä haasteen antajaa
Vastaa sinulle annettuihin ystäväkirjakysymyksiin.
Lisää kuvaksi/kuviksi parhaiten itseäsi kuvastavia kuvia.
Keksi uudet kysymykset blogiystävällesi tai käytä vanhoja.
Haasta mukaan ihania blogiystäviäsi.

Herätkääpä Ruususet, niin taklataan Pesukarhukissojen kysymykset!

1. Mikä on lempiharrastuksesi?

Juju: No opiskelu tietenkin! Mulla on meneillään sellainen tiiviskurssi maman kanssa. Se heittää hiuslenksun ja jää odottamaan, että teen jotain. Joskus tulee jostain syystä naksaus ja namit, mutta välillä niitä pantataan, vaikka kuinka tekisin siksakkia, kupperiskeikkoja tai saksipotkuja. Mama on ihana mutta vähän outo.

Nuppu: Aamuisin tykkään mönkiä peiton alla ja murista ihan karvamakkarana. Emo ei uskalla liikahtaakaan, vaan lähtee töihin aina vähän myöhässä.

Sandra: Kissojen kanssa hömppääminen kirii pakosti ykköseksi. Jos sitä ei lasketa, niin kirjoittaminen, tanssiminen ja viulunsoitto.

  

Tällainen murinamörkö hankaloittaa aamuisin töihin lähtöäni. Huomatkaa syyllistävä katse!

2. Minkä ostaisit (yksi asia), jos olisit rikas?

Nuppu: Henkilökohtaisen helikopterin, jolla voisi hurauttaa milloin tahansa Ruffe-sulhon luo – tai yhdessä häämatkalle Waikiki Beachille.

Juju: Harrastehallin, joka olisi täynnä huimia agilityhärpäkkeitä, nosework-haisuja ja sinne tänne pyrähteleviä feenikslintuja.

Sandra: Ison huvikumpumaisen puutalon meren tai järven rannalta. Naapureita ei olisi ihan vieressä, vaan pelkkää ihanaa (punkitonta ja hyttysetöntä!) lehtimetsää (jossa voisi käyttää kissoja valjastelemassa), kukkaniittyjä, bambeja ja poneja sekä suloisia pupujusseja.

Kai niillä emon paratiisikedoilla
liihottelisi vähän feeniksejäkin?

3. Mikä on lempipuuhasi kotona?

Juju: Koulutussessiot ja niiden kärttäminen surkealla itkumiu’ulla. Älkää kertoko kenellekään, mutta tykkään myös kerätä huomiota tuhmuuksilla kuten hyppimällä kiellettyihin paikkoihin. Leffatykki toimii aina.

Nuppu: Ruoan puputtaminen on mun lempparia varsinkin silloin, jos kupissa on nöffensydäntä ja joku vielä viitsii silittää samalla, kun järskytän herkkuriekaleita.

Sandra: Kahden edellisen vastaajan paapominen, kirjoittaminen, sarjojen tai elokuvien katsominen valkokankaalta ja ihan vain kotielämä yleisesti.


4. Mikä tulee ensimmäisenä mieleesi sinisestä väristä?

Nuppu: Rufus-hunksin safiirisilmät!

Juju: Iskän juoksureppu, jota EI saa järsiä.

Sandra: Turkoosina välkkyvä meri ja kesähaaveet.

Nupun omatkin simmut ovat aikamoisen safiiriset.

5. Minkä taidon haluaisit oppia?

Juju: Sen yhden tempun, joka on nyt maman tiiviskurssin aiheena. Tulisi megapaljon palkkionameja, jos idealamppu syttyisi vihdoin palamaan pienen karvaisen pääni päällä.

Nuppu: Possunsydäntä sisältävien minigrip-pussukoiden poistamisen pakastimesta, niiden sulattamisen ja sydänpalasten kuppiin tarjoilun. Ihan ilman emon apua.

Sandra: Olisi ihanaa osata piirtää ja maalata tosi taitavasti.

Siristelisin vähän silmiäni, teroittaisin lyijärin ja loihtisin Jujusta tällaisen luonnoksen.

Nupusta hahmottelisin kepeän hiilipiirroksen. Ihan tuosta vain!

6. Mitä teet, kun näet hämähäkin?

Nuppu: En yleensä huomaa hämiksiä, koska touhuilen jotain omia juttuja tai bongailen näkymättömiä avaruusolentoja. Ne vasta jänniä ovatkin!

Juju: Hotkaisen hämiksen sekunnin sadasosassa, ellei se mokoma onnistu pakenemaan viiksiäni pitkin.

Sandra: Kiljun talouden miesväen apuun ja pakenen eri huoneeseen. Ampiaisia kammoksun vielä enemmän.


7. Mikä saa sinut hermostumaan?

Nuppu: Anteeksi, mutta nyt en ymmärtänyt kysymystä! Hurr, hurr, purrr… <3

Juju: Automatkat ja kovat äänet.

Sandra: Häly, kiire, ihmisten ilkeys ja välinpitämättömyys.

 

Edes mielivaltainen siirtäminen paikasta toiseen ei saa Nuppua hermostumaan.
Jos sen vie kahvipöydästä tynnyrin päälle, se jää uuteen paikkaan täysin
tyytyväisenä. Saattaa jopa kuulua hurinaa ja näkyä tassujen pumppausta.

8. Mikä on haaveesi?

Juju: Voittaa bordercolliet agilityssa ja ratkaista ihan oikea Sherlock Holmes -mysteeri vihikuononi avulla.

Nuppu: Kesähäät Ruffen kanssa ja ikimuistoinen häämatka ihan kaksin (sinne Waikiki Beachille). Unelmissa ovat myös suloinen arki, mallin uran ja kotikissuuden yhdistäminen, terveys ja pitkä ikä.

Sandra: Pysyä onnellisena.

 

”Oishan se myös mukavaa voittaa jokin hieno estepokaali, joten varokaatte, lammaskoirat!”

9. Asia, mitä et voisi koskaan tehdä?

Nuppu: Ajaa traktoria, koska se ei kiinnosta tippaakaan eikä mulla ole ajokorttia.

Juju: Pukeutua tyttöjen kermakakkupitsihörhelömekkoon. Valjaissakin on kestämistä.

Sandra: En voisi koskaan olla väkivaltainen ihmistä tai eläintä kohtaan.


10. Kolme materiaalista asiaa, joita ilman et voisi elää. Mukaan ei siis lasketa perheenjäseniä.

Juju: Namit, naksutin ja kiipeilypuu.

Nuppu: Possunsydän, ruokakuppi ja tassupeti.

Sandra: Oma koti, oma viulu ja oma läppäri.

 

Mutta hetkonen! Kukas oli mennyt äsken omin luvin
Nuppusen tassupetiin? Onneksi räggärien materia on yhteistä.

Olemme myös laatineet oman kysymyskavalkadin, ja ehdotamme, että niihin vastaisivat ainakin:

Mimmi ja Alfred

Miukumaan Sofi ja Olga

Pinnineppin Ninni ja Peppi

Ilona ja Zetor

Muutkin voivat toki kysymykset napata, jos siltä yhtään tuntuu! Meitä uteliaita Hupsuja kiinnostaa jokainen vastaus ihan yhtä kovasti. Tässä kysymykset vihdoin tulevat:

1. Millainen olisi unelmiesi huvipuisto?
2. Ketä kirjojen sankaria tai sankaritarta muistutat?
3. Mikä saa sinut hihkaisemaan tai naukaisemaan ilosta?
4. Millainen musiikki kuvastaa persoonallisuuttasi?
5. Mistä luonteenpiirteestäsi ansaitsisit erikoismaininnan?
6. Mikä on hassuinta tai pöhköintä, mitä olet tehnyt?
7. Jos saisit matkustaa mihin tahansa sormia tai tassuja napsauttamalla, mitä kohdetta haluaisit päästä tutkimaan?
8. Mikä on mielestäsi maailman kaunein ääni?
9. Milloin sinulla kävi poikkeuksellisen hyvä tai huono tuuri?
10. Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen sanasta ”aarre”?

Katteja kahmalokaupalla

Olen ollut lapsesta asti sielunperukoita myöten hullaantunut kaikkiin eläimiin. Ensimmäinen sanani oli ”koila”, ja kun muut taaperot temmelsivät leikkikentällä, minä istuin koko päivän aitauksen vieressä syöttämässä vasikoille voikukanlehtiä. Rakensin pesiä peltomyyrille, piilotin juustopaloja rotille, pelastin kastematoja asfaltilta ruohopenkereelle ja kuiskailin kotipihamme oraville. Ihailen ja kunnioitan tasapuolisesti kaikkia eläinlajeja kuukkeleista kirahveihin – ja arvostan jopa hämiksiä ja käärmeitä, vaikka kirmaankin niitä kirkuen karkuun.
 

Juitsi ei pelkää Spider-Maneja, mutta kalkkarokäärmeitä sekin kammoaa.

Vietin lapsuuteni kesät maalla eläinten parissa, ja innokkaana poni- ja hevostyttönä ramppasin tallilla harva se päivä. Kotona meillä oli kissa ja myöhemmin Sanni-kani, joka oli innokas estetaituri, vaikka naksuttimia tai kaniagilitya ei ollut siihen maailman aikaan edes keksitty. Haaveilin myös omasta colliesta, mutta koska en sellaista ikinä saanut, ulkoilutin ahkerasti naapuruston koiria. 

Vaikka vuosia ja vuosikymmeniä on kulunut, eläinfanitukseni on vain vahvistunut. Kun elämässä tuli sopiva tilanne lemmikin ottamiseen, olisi meille voinut tulla yhtä hyvin koira, kissa, poni, vuohi kuin mikä tahansa muukin suloisuus. Halusin kuitenkin valita eläimen sen mukaan, mille voisimme tarjota parhaat olosuhteet. Asumme kerrostalossa ja olemme päivät töissä, joten totesimme, että kaksi rauhallista kissaa sopisi meille hyvin. Haaveilin, että ne olisivat silti seurallisia, tykkäisivät hellimisestä ja oppisivat helposti temppuja. Bonuksena olisi tietysti omaa silmää miellyttävä ulkonäkö, eli pörröinen silkkiturkki. Olin ihastunut ragdolleihin jo vuosia aikaisemmin, ja vaikka harkitsimme muitakin rotuvaihtoehtoja (erityisesti siperiankissoja), intuitio voitti ja meille tuli kaksi ragdollia, jotka nykyisin Hupsuinakin tunnetaan.

 

Sanotaan, että ihmiset muistuttavat usein lemmikkejään.
Minäkin olen Nupun tapaan rauhallinen ja hempeä hömppä.

Persoonastani löytyy silti aktiivinen, jopa kärsimätön puoli. Ihan niin kuin Jujusta.

Pitkä ja monipolvinen selostukseni tamppaa pohjaa kiinnostavalle haasteelle, jonka saimme aamulla Marraskuun murusilta. Tarkoituksena olisi tutkia kissojen FIFé-rotukategorioita ja valita jokaisesta  yksi suosikki perustelujen kera. Kolmatta kissaa emme voi oikeasti ottaa (ja jos ottaisimme, haluaisin pelastaa kodittoman maatiaisen siipiemme ja tassujemme suojaan), mutta haaveilla voi aina. Niinpä tartun ilman muuta kissakategoriahaasteeseen ja lähden Nupun ja Jujun kanssa virtuaaliselle ostosretkelle. Suuntanamme on siis kissarotumyymälä, josta noukimme kärryihimme ohjeen mukaisesti neljä eri kategorian kattia.

Hupsu ja tosi höpsö kuuluvat ensisijaisesti kategoriaan ”uteliaat pallerokiipijät”.

Ensimmäinen FIFén kategoria on Hupsuille erittäin tuttu, koska siihen lasketaan myös ragdollit. Selvää kuitenkin on, ettei kärryymme huolita lisää räggäreitä, koska Nuppu ja Juju haluavat olla mahdollisimman uniikkeja. Niinpä poimimme ykköskategoriasta kyytiimme turkkilaisen vanin.

Sporttinen van-poitsu olisi Jujun uusi bestis. Siitä saisi hyvän kirittäjän agilityradoille, ja
se voisi opettaa Jujulle, ettei suihkussa kannata räpiköidä kuin mikäkin panikoiva majava.

Toisesta kategoriasta Nuppu valitsee itselleen ihanan tyttöfrendin: selkirk rexin. Typykät voisivat sipsutella söpösti yhdessä, ja jos Nuppu oikein kauniisti pyytäisi, niin ehkä käkkäräinen ystävätär pyörittelisi papiljotit myös räggärin pehmoturkkiin.

Fashionistamme tietää, että säkkäräpermis voi tulla muotiin koska tahansa.

Kolmannen kategorian kohdalla kärryihimme kaapataan minun toiveestani eksoottisen kuuloinen snowshoe. Toivoisin, että se toisi nimensä mukaisesti talveen edes vähän lunta, jottei helmikuun alku muistuttaisi maaliskuun loppua.

 

Jujun mielestä lumitassukissasta tulee mieleen suklaa, nougat, toffee ja kinuski.

Neljännestä kategoriasta kampean kärryymme karvattoman sfinksin, koska niitä moititaan aina rumiksi ja ruttuisiksi ja haluan valinnallani painottaa, että sisin on aina ulkokuorta tärkeämpi. Sydämeni on pamppaillut isokorvaisille nakukisuille aina siitä saakka, kun näin PetExpossa omistajaansa halivan ja pussailevan kaljukatin. Mutta tarkenisiko sellainen elää Hupsujen hieman viileähkössä kaksiossa? Ehkä, jos pukisin sen flanellipyjamaan tai Nuppu ja Juju antaisivat sen lämmitellä niiden kyljessä.

 

Nupun mielestä sfinksillä ei olisi asiaa missikisoihin, mutta neitonen
olisi valmis vyöryttämään nahkikselle oman turkkinsa lämpöä.

Kun järkiperäiset valinnat olisi tehty, alkaisi Hupsujen kärry täyttyä sääntöjen vastaisesti myös monista muista kissoista. Olisimme innoissamme kuin lapset irtokarkkikaupassa ja poimisimme mukaan ainakin maine cooneja, siperiankissoja, burmia, itämaisia kissoja, venäjänsinisiä, somaleja, brittejä, eurooppalaiskisuja, ocicatteja, maatiaisia ja tietenkin cornish rexejä, joita tämä kissafani on päässyt olallaankin kantamaan.

Nuppu heittäytyi mielikuvitusleikkiin niin täysillä, että parkuhan siitä tuli,
kun valitsemamme kissakatras ei tassutellutkaan Hupsuttamoon! Byäääh!

Kissablogimaailmasta löytyy vaikka minkälaisia ihania kissoja, ja olisi hauska kuulla teidän muidenkin virtuaalisista kissashoppailuista. Niinpä haastan mukaan Nuutin tassut, Frieden valtakunnan ja Tallin tarinat, ja kuka tahansa saa mielihyvin kertoa suosikeistaan kommenttikentän puolella. Minkälainen kisu teitä kiinnostaisi, ja yllättikö jokin meidän valintamme?

PS. Blogissamme on toistaiseksi päällä kommenttihyväksyntä, sillä tyhmät spämmirobotit ovat alkaneet lähetellä siansaksaa postaustemme perään enkä halua, että ne tulevat näkyviin. Jos jollakulla on ehdotuksia ongelman poistamiseen, niin kaikki neuvot otetaan iloiten vastaan! Me kun olemme niin persoja kommenteille, niin emme haluaisi vaikeuttaa tai rajoittaa niitä mitenkään.
 

Pöpöjen armoilla

Tällä viikolla on satanut paitsi vettä myös bakteereja. Olen useana aamuna harkinnut läväyttäväni raitiovaunussa sateenvarjon auki, jotta välttäisin kanssamatkustajien sieraimista esteettömästi vihmovan basillitihkun. Nuppu ja Juju eivät ole onneksi joukkoliikenteen röhköniiskuttajille altistuneet, mutta niillä oli kotona oma hoidokki. Mieheni onnistui nimittäin nappaamaan jostakin pöpön, joka tempaisi hänet punkan pohjalle useammaksi päiväksi. 
 

Ou nou! Ei kai Nessu-kissa ala taas häiriköidä?!

Kissoistamme Nuppu on osoittautunut aiemmin erinomaiseksi sairaanhoitajaksi, eikä se pettänyt luottamustamme tälläkään kertaa. Neiti oli ”iskästä” sen verran huolissaan, ettei suostunut hylkäämään häntä edes aamuruokinnan ajaksi. Aloin jo epäillä, että yleensä niin ahne possukkamme on itsekin kipeä, koska lempparimössöt eivät kelvanneet. Huoleni kuitenkin hellitti, kun palasin makkariin: beige sairaanhoitajatar retkotti tyytyväisenä potilaan kainalossa ja hurisi kuin pieni, lohduttava traktori.

On tutkittu juttu, että kissan kehräyksessä on parantavaa voimaa.
Pörinän saa käyntiin, kun hieroo hellästi akupistettä leuan alla.

Flunssan edetessä huomasin, että Nuppu oli kuumemittaria parempi apuväline taudin eri vaiheiden tarkasteluun. Ensimmäisenä sairauspäivänä kissanhuppana kasvoi mieheen kiinni kuin läheisyydenkipeä iilimato, mutta toisen päivän loppupuolella se irrottautui jo hetkeksi unosille tassupetiin. Siitä päättelin, että pahin vaihe oli selätetty. Kolmantena aamuna luulin ensin, että mies on täysin toipunut, koska Nuppu könysi pitkästä aikaa pöydälle kahvinjuontiani tarkkailemaan:
 

”Kukkuu! Ootas, niin hyppään ketterästi siihen sun viereen!”

”Ngääääääähhh... äääägggh... Hetki menee vielä...”

”Ähhhh.... Phuuuh... No mikäs tässä nyt?”

Taivaan kiitos! Se onnistui sittenkin!

Pian kävi kuitenkin ilmi pöytävisiitin todellinen tarkoitus: Nuppu alkoi tonkia laukkuani, kiskoi sieltä esiin nenäliinan ja lähti kiikuttamaan sitä iskälle! Liikutuin kovasti huomaavaisesta eleestä ja toivotin kaksikolle levollista toipilaspäivää. Tällaista kuvamateriaalia puhelimeeni tupsahteli kotiparantolasta: 

 

Tässä makoiltiin sohvalla ja huolehdittiin, ettei iskää palella.

  

Tässä Juju vinkkaa iskälle, että kahvi voisi piristää.

 

Tässä Juju  ehdottaa, että jos kahvi ei vielä maistu,
niin miten olisi päikkärit kahvinkeittimen vieressä.

Jostain syystä kahvinkeitinfiksaatio tarttui myös Nuppuun,
ja kofeiinijankutus alkoi ihmetyttää meitä kaikkia.

Nyt mieheni on palannut taas elävien kirjoihin ja irrottautunut kissasymbioosista, joka luultavasti nitisti tautia paljon tehokkaammin kuin ibusalit ja finrexinit. Niinpä koko konkkaronkkamme on starttaamassa viikonloppuun hyvässä iskussa. 

Näillähän voi seuraavaksi pyyhkiä vaikka tassut tai peban!

Nuppu-hoitaja on itsekin ollut terveenä joulusta asti, vaikka eliminaatiodieettimme kuihtui poronlihahankaluuksiin. Neitonen on syönyt viime aikoina vain märkää täysravintoruokaa ja raakaa lihaa (possua ja poroa, sillä epäilen herkkyyttä kanalle ja kalkkunalle), ja lisäksi pakastimme uuden maton, tuuletimme vuodevaatteet, vaihdoimme pesuaineet allergiamerkittyihin tuotteisiin ja EverClean-hiekan ekologisempaan, täysin hajuttomaan Take Careen. Koska tämä resepti on toiminut jo yli kuukauden eikä mitään lääkkeitä ole tarvittu, jatkamme vakaasti samaa rataa. Toivotaan, että selviäisimme jatkossakin ilman kutinoita, pöpöjä tai muita perinteisiä vitsauksia.

 

”Mitäs jos keitettäisiin tervehtymisten kunniaksi vaikka pienet tsufeet?”

Rits, räts, sähköjänikset!

Tammikuu voisi olla nimeltään mölykuu: pakkanen paukkuu, lumiaurat kolisevat, toppahousut hiiskuttavat ja lämmitin hurisee. Uusin tulokas talviseen kakofoniaan on zäppäily, joka vetää ärsyttävyydessään vertoja jopa kesäkuiselle hyttysen ininälle. Sähkövirrat kimpoilevat sinne tänne holtittomasti ja nipistelevät jopa kilttejä pikku kisuja.

Juju on pahoittanut monesti mielensä, kun emon suukot 
ovat olleet pahantuulisia pallosalamoita.

Olen joutunut pyytämään kissoilta monta kertaa anteeksi, kun sylini on muistuttanut sähkötuolia ja silitykseni ammeeseen pudotettua fööniä. Ihan kaikkea syyllisyyttä en suostu silti harteillani kantamaan, sillä molemmat katit ovat mönkineet säännöllisesti päiväpeiton alla keräilemässä turkkiinsa staattista sähköä, jolla emon voisi grillata hetkessä mureaksi kuin nyhtöpossun.

 

Hei, mulla on idis, Juju: mitä jos halitaan jokin toinen kerta?

Nupun mielestä sähkösäässä surullisinta on se, että emoparan tukka näyttää ihan reppanalta. Fleecevuorattu tumppupipo saa letin liiskautumaan päätä myöten, mutta sieltä täältä leijuu silti kipinöiviä haivenia taivasta kohden. Ei näytä hyvältä - eikä muuten tunnukaan.

Vähän samalta Nupusta varmasti tuntuisi, jos korvat olisivat miten sattuu lätässä.

Vaikka Nuppu ei joudu käyttämään fleece-pipoa, huopikkaita tai toppahaalareita, sekään ei ole säästynyt pakon sanelemilta tyylimokilta:

 

Hienon leidin hännän ei kuuluisi näyttää räjähtäneeltä pulloharjalta!

Hännän lisäksi sähköllä varautuneita hippusia on ajautunut muuallekin räggärien elimistöön. Luulen, että miinus- ja plusmerkkiset elektronit järjestävät hilpeitä tärskyjä niiden verenkierrossa, sillä sen verran vauhtia ja vaarallisia rätinöitä on kaksiossamme nähty:

 

Auts! Poppaa, poppaa!

Pienet tällit eivät Jujua silti haittaa, kun tanssitaan YMCA:tä.

Turkki ritisee kuin suihkarin moottorit! Ehkä tämäkin
karvalla vuorattu ilmalaiva sinkoutuu avaruuteen asti!

Äshhh! Fysiikan lait tyrkkäsivät zeppeliinin kiertoradalta takaisin kiitoradalle.

On mielenkiintoista nähdä, alkavatko Hupsuttamon sähkökäyrät kääntyä pakkasten pudotessa laskuun. Toistaiseksi saamme silti nauttia energiavirtauksista ja piristävistä pikku poksahduksista.

Tässä vauhtiaan esittelevät Kellog's-kissat Snap ja Crackle. Mutta missä on Pop?

Känkkäränkätön Huppanuppa

Tutussa lastenlaulussa sanotaan, että lapsilla on oma vänkkäräsäärinen noita. Sen nimi on Känkkäränkkä, ja koska se saa kaiken ihan länkkälönkkä, kyseessä on aika harmillinen kaveri. On onni onnettomuudessa, että vaikka Hupsuttamon jauhopusseissa saattaa yhä nyyköttää pari viheliäistä varastopunkkia, Känkkiksen kaltaiset syylänenät eivät meille jalallaan astu. Syy kotimme karttamiseen on, että täällä asustaa Känkkäränkän sataprosenttinen vastakohta, Huppanuppa.
 

Olipa kerran pieni kiltti kissa, Huppanuppa nimeltään…

Se huvittelee pelaamalla palloa…

 

…ja antamalla suukkoja.

Huppanuppa on onneksi sen verran suuri, että me aikuisetkin pystymme sen näkemään. Viikko sitten jouduimme suorastaan hieromaan verkkokalvojamme, sillä Nupusta kuoriutui taas todellinen perhekissa. Saimme vieraaksemme 5-vuotiaan kummityttöni ja hänen 3-vuotiaan pikkuveljensä, ja sekös olikin inspiroiva yllätys! Kun eteisessä alkoi kahista toppapuvut, Huppanupan mieliala kohosi hiihtohissillä Alppien ylimmälle huipulle. Sen jälkeen koko päivä olikin sitten riemukasta laskettelua rinnettä alas, eikä lempeä räggärineito räpistellyt suksillaan nurin kertaakaan.

 

Nuppu tietää, miten lapsia viihdytetään pallo- ja hiirileikeillä.

 

Se ei hermostunut edes peppuunsa painetusta söpöysmerkistä.

 

Vaikka Huppanupalla oli ilo ylimmillään, minua alkoi hirvittää,
sillä näin toisaalla äkäisen kohouman, joka viittasi Känkkäränkkään.

 

Oli Känkkäränkkä peiton alla tai ei, Huppanuppa piti huolen, ettei hapan noita
häirinnyt lasten iloista mieltä, vaan minipäikkäreille asetuttiin näin hyvillä mielin.

 

Koska Känkkis-asia jäi vaivaamaan minua, menin rohkeasti kurkistamaan
peiton alle. Huh helpotusta! Siellähän majaili vain yksi
seitsemästä kääpiöstä - eikä edes Jörö vaan Ujo!

Kun silitin Jujun pehmoista kylkeä, poitsu kellahti peiton alla kyljelleen ja käynnisti pienen hurinamoottorinsa. Siitä päättelin, ettei välitöntä hätää ollut, vaan herkkä pupujussimme vain keräsi rohkeutta vällyjen välissä. Jätimme pojanmurusen rauhaan, sillä Huppanuppa tarjosi viihdettä koko Hupsuttamon edestä, ja ennen pitkää tapahtui ihme: Juju vorni näkösälle ihan vapaaehtoisesti!

 

Utelias ei voinut vastustaa kiusausta, vaan tuli kysymään, miksi keittiöntuolit
oli raahattu olkkariin. Huppanuppa sen sijaan ihmetteli, mihin kaverit hävisivät.

Iltapäivä jatkui ohjelmanumerolla, jossa Juju pesi peittonöyhdät turkistaan.
Sen jälkeen  se esitti hienosti agilityä ja tajusin, että eihän tämä otus
olekaan Ujo tai Utelias vaan Lystikäs!

 

Katsoin ylpeänä, kuinka Jujustakin alkoi kuoriutua perhekissa.

 

Päivä sujui kaikin puolin mallikelpoisesti, mutta emolle meinasi tulla Känkkäränkkä, kun vieraat olivat lähtemässä. Nuppu nimittäin kiehnäsi lapsosten ja heidän vanhempiensa ympärillä siihen malliin, että se oli selvästi lähdössä heidän mukaansa. Se änkesi väkisin heippahaleja antamaan ja silmäili naulakkoamme sen näköisenä kuin olisi etsinyt ragdollille sopivaa pikku toppista. Niinpä jouduin kaappaamaan Nuppusen visusti kainalooni. Vaikka siitä varmasti pidettäisiin kummityttöni kotona hyvää huolta, tarvitsemme itse joka päivä Huppanupan hassuja viihdepläjäyksiä. 

Mutta kun viihdettä on riittävästi,
 kaipaa tämä kissaemo myös
toisenlaista huolenpitoa. Silloin kainaloon
kapsahtaa kukapa muu kuin Unelias!