 |
| Täällä sitä kökötetään kaupunkisohvalla kissa visusti kainalossa! |
Nuppu ja Juju osaavat nykyisin matkustaa melkein kuin ammattilaiset ja sopeutuvat nopeasti kerrostaloelämään, vaikka aluksi naapureiden aivastukset ja kolinat saivatkin pikku korvat kääntyilemään. Ensimmäisinä öinä jetlag vaivasi pörryköitä, ja ne tulivat oven taakse naukumaan jo viiden aikaan aamuyöstä. Kerran tällaisen herätyksen kajahtaessa näin unta, jossa soitin viulullani orkesterissa kappaletta ”I left my heart in San Francisco”, ja joku täti alkoi laulaa sitä mukana vonkuvalla äänellä.
 |
| Nauratti, kun täti paljastuikin meidän heleä-ääniseksi Juitsiksi! |
Viikkojen kuluessa kaupunkielämämme on asettunut tuttuihin uomiinsa. On ollut hassua, miten kaikki vanhat rutiinit löytyvät aina yksi toisensa perään, kuten esimerkiksi kissojen iltahärvääminen. Se iskee noin kahdeksan tai viimeistään yhdeksän aikaan: Nuppu ja Juju ovat kuin tulisilla hiirillä, kuten meillä kaksijalkaisilla on tapana ilmiötä kuvata. Ne tulevat viereemme istumaan, tönivät tassulla, inisevät ja piirittävät meitä kuin hahtuvaiset hait. Silloin on kiire käynnistää vanha tuttu possujuna, tuo rutiinien ruhtinas ja arjen aatelinen! Muistamme iltatoimien koreografian edelleen, ja pisteeksi iin päälle siihen on lisätty pitkä leikityssessio Nupun rakkaimmalla piiperryslelulla, joka saa neitosen yhäkin vaanimaan ja poukkoilemaan kuin pikkuruisen kissanpoikasen. Ja sellainenhan meidän kullannuppu toki vielä onkin!
 |
| Kannatti kömpiä boksiin, koska se toi maailman parhaan lelun luo! |
