Nyt ei nähty mitään pelokasta kiikkaamista, vaan Juju lähti heti laskeutumaan rappusia. |
Se puski määrätietoisesti terassille ja kohti näköalatasannetta. |
Laakealta kalliolta oli hyvä katsella pihaa. Emo selitti, että kaikki, mihin aurinko osuu, on Jujun valtakuntaa. |
”Koko viidakkoko?” Juitsi kysyi, ja niin juuri, koko viidakko! |
”Okke, okke”, Juju tuumasi ja mietti hetken. |
Ei siinä sitten muu auttanut kuin lähteä tarkastamaan tiluksia. |
Juju harppoi pitkällä askeleella pitkin valtakuntansa reunoja. |
Jos hännästä voi jotain päätellä, pikku kisulla oli tosi kivaa. |
”Onpas täällä ihanan pehmeät ja hyväntuoksuiset matot!” |
Juju ulkoili pitkän aikaa, ja sisälle päästyään se rojahti ihan väsyneenä eteiseen lepäämään. Ehdin jo säikähtää, että olimme reuhtoneet kerralla liikaa, mutta pienen huilihetken jälkeen Juju palasi ovelle pyytämään uutta viidakkoviipotusta!
Kun Juju nauttii elämästä, emokin kehrää täysillä! |
Juju kävi ulkona juhannuspäivänä kokonaista neljä kertaa, mutta seuraavana aamuna olin ihmeissäni, kun se ei halunnutkaan pukea valjaita tai lähteä ulos. En halunnut tietenkään painostaa mihinkään, koska ulkoilun pitää olla vapaaehtoista ja kivaa. Salaa minua silti vähän harmitti, koska olisin niin mielelläni taas seikkaillut pienen kissanpoikaseni kanssa. Illan suussa odotti onneksi ihana yllätys: ovelta kuului Jujun naukaisu, ja kun menin eteiseen, pieni poitsu katsoi minuun vetoavasti ja antoi tassua. Kun otin valjaat ja kysyin, haluaako Juitsi ulos, se puski valjaita niin, että pää melkein sujahti itsestään lenkin läpi. Valjaat olivatkin päällä hetkessä ja Juitsi taas tutkimusmatkalla!
Illalla viidakossa olikin ihan uudet äänet ja tuoksut! |
Seikkailimme ainakin puoli tuntia ja bongasimme jopa sammakon. Myös pihamme ”Mösjöö Mössöksi” nimetty vesimyyrä oli vauhdissa, mutta herrasmiesmäinen Juju vain katseli valppaasti valtakunnassaan ahertavien kansalaisten puuhia eikä puuttunut niihin. Kaikkein onnellisin olin, kun istuimme Jujun kanssa yhdessä kuistin rappusilla ja lempeä iltatuuli leyhytti turkkiamme. Vaihdoimme halipönkyn ja sovimme, että tämä on meidän uusi ihana kesäjuttu. Maman ja Justuksen laatuaikaa!
Oi, ihanan mahtavan huippua että olet päässyt Juju tutkimaan valtakuntaasi! Noin ihana ruohomatto ja mitä kaikkea sieltä löytyykään! - Pepsi ja Max
VastaaPoistaNo on kyllä ollut aika jännää. Oon löytänyt jotain jänniä lepattajia, joita emo sanoo yöperhosiksi. Vähän olen hypähdellyt niitä kohti! T. Juide
PoistaIhana kesästä nauttiva Jujupoika! Kissan aistit tuntuvat saavan paljon sulateltavaa aika lyhyestäkin ulkoilusta. Kaupungissa, kun valjasulkoilemme, riittää Ransulle kerran päivässä joskus ihan lyhytkin ulkohetki, sitä se sitten pohtii seuraavaan päivään ;-) Ja Ransukin osaa pukea valjaat lähes itse, kuten Juju.
VastaaPoistaMusti ei niin välitä kaupunkulkoilusta, ehkä siksi kun se ei ole sen reviiriä, täällä kotona sillä on omat tärkeät jutut ja paikat.
Aurinkoista kesää ja antoisia ulkoiluja ja laatuaikaa yhdessä!
Kiitos! <3 On kyllä ihana nähdä, miten hurjan valppaana Juju tuolla ympäristöä ihmettelee. Varmasti joka solu ihmetystä täynnä. Ja niin ihanaa nähdä siitä paistava ilo. Ja aika aisoissa on ulkoilu kuitenkin pysynyt, eli tuntuu, että kerran päivässä on Jujun mielestä lopulta ihan hyvä annos. Huvittavaa kyllä tuo, miten helposti valjaat sujahtavat päälle, kun motivaatio on kohdillaan. :-D
PoistaOu jeah, Juju sä oot tajunnu kesän ydin justkan. Mikään ei oo hienompaa kuin päästä ulos tarkistamaan tilukset. Mun harmiksi mä en pääse aina kun haluan. Mut osaan olla ovella aina valmiina jos vaikka jos tällä kertaa pääsisi.
VastaaPoista- Rudi -
Tilusten tsekkaus on kyllä ihan huippua! Ei muakaan ihan joka kerta viedä ulos, kun saatan joskus tehdä niin, että käyn yhden kerran ihan vähän ulkona ja sitten muka haluan sisään. Ja sitten kun on valjaat pois, niin haluankin vielä vähän lisää ulkoilua, ja niin edelleen. :-D T. Juju
PoistaVai että ihan oma valtakunta! *_* Ja ehkä onkin, ainakin kunnes Nuppu-neiti lähtee sitä valloittamaan. Toivottavasti se tapahtuu pian ja voitte jakaa kaikki seikkailut, eikö niin Juju? ;)
VastaaPoistaMukavan ja rauhallisen näköinen piha. :)
Voi kyllä vähän kestää, ennen kuin Nöppis mihinkään uskaltaa lähteä! Oon näyttänyt, miten helppoa se on, mutta systeri vain nuuskii ilmaa kuistilta ja kipittää sitten sisälle. T. Juju
PoistaPihalla on onneksi ihanan rauhallista, ja yllättävän rauhallisesti Juju on suhtautunut etupihallakin siihen, vaikka joku ajaisi pyörällä ohi.
Ei kyllä yllätä mitenkään, että Juju oli se, joka halusi ulos. Juju tuntuu paremmin olevan sellainen seikkailija. Nuppuakin silti ymmärrän, maailma on pelottava paikka, johon kannattaakin suhtautua varauksella.
VastaaPoistaMäkin arvasin, että Jujua polttelee enemmän, vaikka ennen vanhaan oli ihan toisin päin. Juju on selvästi iän ja kokemusten myötä reipastunut, mutta Nupulle on valitettavasti käynyt toisin päin. Tiedän silti, että se nauttisi tosi paljon ulkoilusta, kun uskaltautuisi sitä testaamaan. Mutta ihan vähän kerrallaan edetään, ja ei sekään haittaa, vaikkei Nuppu tästä harrastuksesta innostuisikaan. Nupulla on sitten muut jutut. <3
PoistaRohkeaa menoa! Miten valokuvaaja pysyikään perässä?! Ja vieläpä sammakko (se ei oltu me)
VastaaPoistaTeam Masa
Eikös olekin Justus huuuuujan rohkea! :)❤️ Kuvaajalla oli kyllä tekemistä! Sammakkoja on nähty lisääkin - pieniä ja rusehtavia, eli ei ehkä Putkarin ihan lähimpiä serkkuja.
Poista