lauantai 20. marraskuuta 2021

Töllöttimen äärellä

Hupsuttamo on siitä erikoinen paikka, että vaikka täällä asustaa leppoisia sohvaperunoita, television katsominen ei juurikaan kuulu harrastuksiimme. Sokeripalan kokoinen tv-vastaanotin kyllä löytyy olkkarin nurkasta, mutta kun se kerran kahdessa vuodessa väännetään päälle, ohjelma ehtii mennä ohi sillä välin, kun etsimme kuumeisesti netistä ohjeita kanavien virittämiseen. Teknisen räpellyksen aikakausi päättyi kuitenkin tänään, kun mies hankki kauppareissullaan meille kunnon telkkarin, joka ei sirise eikä sekoile.
 
Töllötin oli tosi helppo asentaa, eikä Jujun tarvinnut edes väännellä antennia.

Vaikka telkasta ei näkynyt aluksi edes lumisadetta,
jaksoin tuijottaa sitä pää kallellaan pitkän aikaa.


Juju ei ollut yhtä kärsivällinen, vaan meni herättelemään esiintyjät.

 
Ja pian telkusta alkoi näkyä kiva luontodokumentti! Todellista 4D-tekniikkaa.

 
Kuva oli niin kirkas, että luulin ohjelman karvaturrin
taapertaneen kuvaputkea pitkin meidän olkkariin!

  
Ei pöllömpi tämä uusi viihdekeskus. Mitäs katsotaan seuraavaksi?

 
Vai opiskeltaisiinko sittenkin englantia? Viihdettä on onneksi riittänyt,
vaikka me Hupsut olemme olleet vähän kaamoshorteessa. Lupaamme
kuitenkin tarjota teille pian lisää raportteja alkutalven touhuistamme.

Tässä vielä marraskuun murinahurinoita Nupulta...

 
...ja Jujulta virkeitä viiksivipatuksia! Voikaa hyvin, kamut! <3

16 kommenttia:

  1. Onpa hieno töllö teillä!! Ei meiltä tule tuollaista ohjelmaa emännän töllöstä - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tämä telkka on kiva, kun sitä saa ripsuttaa selkä köyryssä! Toivottavasti teidänkin töllö korvataan pian tällaisella! T. Nuppu ja Juipsi

      Poista
  2. Teillä on mahtavat ohjelmat ja 😻😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä tosi-tv:tä jaksan katsoa ihan loputtomasti! :)

      Poista
  3. Telkku josta tulee taatusti hyvää ohjelmaa ♥ Ihan joka kanavalta

    VastaaPoista
  4. Tuosta töllöstä tulee varmaan aina vaan eläinohjelmia 😺

    VastaaPoista
  5. Telkkari näyttää hieman pieneltä, mutta ehkä katselijat ovat vain tavallista suurempie ja pörhelömpiä! Toivottavasti sieltä näkyy eläinohjelmia ilman, että tähdet ovat taittuneet kaksin kerroin. ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari kertaa on tullut söpö nökötysdokkari valkoisesta toffeelaikukkaasta silkkiuikusta. Täytyy myöntää, että sitä oli tv-ruudun täydeltä, mutta ei tullut silti jumituksia.

      Poista
  6. Ihan mahtava telkka! Tuollainen tarvittaisiin Niemennokkaankin=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teillekin löytyy! :) Hupsuttamoon tämä haalittiin Megaeläimestä.

      Poista
  7. Varsin nykyaikainen kuvanlaatu noinkin vanhan näköisessä telkkarissa! Hyvin edistyksellistä ja tyylikästä, ja ohjelmistokin on moitteetonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi kuin ihmetellä, miten on saatu näin nostalgiseen vekottimeen 4D-tekniikkaa. :) Eikä yksikään suoratoistopalvelu voi kilpailla tämän telkun tarjonnan kanssa!

      Poista
  8. Ja tossa on kuva hei 3 D:nä !! Futuristinen laite ja paras ohjelmavalikoimakin, vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan 4D:nä tai jopa 5D:nä, kun sieltä telkusta jopa leijailee karvoja kutittamaan katsojan nenää.♥ Ja sieltä kuuluu raps raps ja miau ja hurrr dolby surroundina. :)

      Poista