keskiviikko 15. elokuuta 2018

Vaaveja ja vaahtokarkkeja

Viime sunnuntai oli osaltani vuoden sokerihuuruisin päivä. Itse en ole onneksi sokerista tehty, sillä jos olisin, niin tasainen sateenlotina olisi huljuttanut minut Tampereen viemäreihin. Nyt niin ei käynyt, vaan saavuin posket pirteän punaisina Purnauskis-kahvilan eteen vain hetkeä ennen kuin ovet avattiin makoisaakin makoisampaa kissabloggaritapaamista varten.
 
Korviimme valutettiin heti hunajaa: meille kerrottiin kissanpennuista,
jotka pääsisivät testaamaan kanssamme kahvilakissan elämää!

Pikku nonparellin nimi oli sopivasti Namitassu,
 
Namitassulla oli niin makeita leikkejä,
että väsyhän niiden jälkeen iski!

Eikä siinä vielä kaikki, sillä pikkuinen Peipponen
tarjoili meille lisää nannaa ihanuudellaan.

Olin jo valmiiksi pökkyrässä, kun tarjoilut saapuivat, ja jos lepertelin
tavallistakin viiripäisemmin, se oli vain seurausta lämpimään suklaaseen
dipatuista vaahtokarkeista, marengeista, marjoista ja aivoista.

Kahvilan monitasoinen makeus sai minut tavallista reippaammalle tuulelle. Uskalsin jutella muidenkin kuin edellisiltä visiiteiltä tuttujen bloggaajien kanssa, ja tällä kertaa minulla oli mukanani jopa kamera, jonka käytöstä sain miitin aikana kurssitusta Nupun 4eva-anopilta. Seuraavat kuvat onkin otettu kahvilan aikuisista kissoista uusin, uljain asetuksin:

Viimeksi kun kävin Purnauskiksessa, Hugo oli vielä ihan beibi.
Nyt se on hurrrrmaava iso herrasmiespötkylä!
 
Viiru ja Micu viettivät todellista aristokattielämää.

Leppoiseltahan sellainen elo ja olo näytti!
 
Silkkiturkkista Lumia taisin rapsutella nyt kaikkein eniten.

Hugolla oli meille kaikille mukavia uutisia:
saisimme kotiin vietäväksi PrimaCatin herkkukassit.

Parin tunnin visiitti kissakarkkimaassa hujahti hetkessä ohi, ja siirryin tasoittelemaan verensokereita bussin kyytiin. Edes hurja tunku tai äreä kuski eivät saaneet minua tippaakaan happamaksi, sillä olin saanut makeaa mahan täydeltä, ja miitingistä on yhä vain iloinen mieli. Kiitos siis Tassulinnaan treffien järjestämisestä - ja innokkaat vilkutukset kaikille paikalla olleille. Oli kivaa, nähdään taas!

Hupsuilla on omat vakiintuneet ruoat, joten lahjoitin niiden herkut
suurimmaksi osaksi Pesu ry.:lle. Joitain tuliaisia silti toin Juitsipuppanalle.

  
Juju oli innoissaan Chunky Chickeneistä ja Rabbit Ringseistä,
ja luulenpa, että tunatkin saavat Pikkukissin kielen lipomaan.

Eivätkä tässä suinkaan olleet kaikki Tampereen-tuliaiset, vaan se kaikkein tärkein puuttuu vielä ja ansaitsee aivan oman postauksensa. Jujun viikset värisevät ja turkin toffeelaikut tutisevat, sillä niin merkittävästä asiasta on kyse. Jääkääpä siis hengaamaan kanavallemme, sillä asiaan palataan tuota pikaa...
 
Viiden pisteen vihje... Tu-tum, tu-tum, tu-tum!

36 kommenttia:

  1. Ensimmäisen kuvan perusteella Namitassu vaikuttaisi olevan kahvilakissa-ainesta. Lekottelee yhden hurmaantuneen pideltävänä toisen rapsutellessa ja pään päällä leijuu ajatuskuplassa "Tiedän olevani täydellinen, ihastukaa.".

    Jujun tuliaiset vaikuttavat aika jännittäviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namitassu osoitti toden totta olevansa täydellinen kissakahvilakatti! :) Ja yhtä upeasti pärjäsi Peipponenkin! Molemmat pikkuiset hurmasivat jokaisen vieraan ja on sula ihme, ettemme sujauttaneet pikkuisia lähtiessä taskuihimme. :)

      Juju ei malta odottaa, että pääsisi kertomaan lisää tuliaisestaan! :-D

      Poista
  2. Voi miten ihania kissakahvila-kuvia + vielä omatkin kisut sai tuomisia... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Purnauskiksessa riittää kuvattavaa ja ihasteltavaa joka kerta - ja Hupsutkin tykkäävät, kun emo ei palaa tyhjin tassuin!

      Poista
  3. Ihanan hattaranpehmeää eloa kahvilassa:) Arvuutan aktiivisuusranneketta?
    -Mirka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan hattarainen paikka söpöläisineen! <3 Hih, Juitsi saisi kyllä melkoiset lukemat rannekkeeseen nyt, kun ilmatkin ovat sopivasti viilenneet! =)

      Poista
  4. Joko olet selvinnyt sokerihuuruista? :D Oli tosi kiva että olit mukana, vaikkei montaa sanaa tällä kertaa ehditty vaihtamaan. Pesun kissat varmasti kiittävät herkuista. Mutta mitä Juju saikaan :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähitellen se sula suklaa on valunut aivoista, mutta aika sokerinen olo tuli vielä, kun kävi näitä kuvia läpi. ;) Olisipa siellä Tampereella ehtinyt olla pidempään - mielelläni olisin liittynyt teidän seuraan Tassulinna-visiitille jatkamaan juttelua. Juju haluaisi jo kertoa, mitä pussissa oli, mutta annoin sille rabbit ringsejä, ettei salaisuus livahda ilmoille ennen aikojaan.

      Poista
  5. Tervetuloa pian takaisin Tampereelle, tahtoisin sut meille säärinesi ❤
    - Gebsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Gebsuliini!!!❤❤❤ Mun jalat jo sätkyttelevät itsekseen, koska ne haluavat kipitellä sinne sun pediksi! :)))

      Poista
  6. Voi noita pikkusia kahvilakissepentuja ❤ en kestä, olisipa mukava ollut mukana mutta työt tuli tälläkin kertaa taas tielle :(

    Ootellaan innokkaana paljastusta 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuiset olivat ihan järkkysöpöjä - onpa harmi, ettet päässyt niitä ja meitä blogikollegoita moikkaamaan! Toivottavasti nähdään seuraavalla kerralla! :)

      Jujukin on täällä täpinöissään ja komentaa blogin ääreen! :)

      Poista
  7. Koreaa porukkaa on kahvilassa! Ja niin sööttejä pieniä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäpä tuollaisessa seurassa on kahvitellessa!❤

      Poista
  8. Oli ihana nähdä! Seuraavaa kertaa odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kivaa, että ehdittiin höpötellä enemmänkin! Jatketaan sitten siitä, mihin päästiin! :)

      Poista
  9. Teillä on ollut ihana tapaaminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavaa taas kerran! :) Höh, kun et ollut tällä kertaa mukana.

      Poista
  10. So many adorable kittens, they are all so adorable! I love the photos that you took of all of these kittens. Thanks for the share, hope you had a fantastic weekend. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Alkaa heti hymyilyttää, kun niitä pikku kirppusia edes ajattelee! :)

      Poista
  12. Mahtavat kuvausopit sinä saitkin. Kuvat ovat lositavia!

    Oli ihana olla miitissä. Kissaihmiset ja kissat. <3

    Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos! Kissamainen kuvakurssi oli ihan ekstrabonusta! :))

      Miitti oli tosiaan kaikin puolin rento ja kiva! Ja ihanaa, että löysit tänne meidän blogiin. Tulenkin seuraavaksi vastavierailulle! :)

      Poista
  13. Ne vaan on niin <3 Pennut ja toki aikuisetkin kissat on ihania <3
    Aika herkut oli tarjolla kahvilassa !
    Mikähän se paljastamatta jäänyt Tampereen tuliainen on, pysytään linjoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purnauskiksessa on aina ihanuuden ja herkkujen ympäröimänä!♥
      Jospa me jo tänään saataisiin se Jujun tuliainen paljastettua! :)))

      Poista
  14. Söpöjä kuvia kissoista, tosi hyviä! Mäkin vein eilen ruokia Kisy RY:n keräykseen, kun ei Coco niistä niin kauheasti välittänyt ja saatoin lukea tuoteselostetta hieman järkyttyneenä. No nyt onkin sitten lahjoitettu ruokaa tänä vuonna Pesulle että Kisulle ♥ Aiemmin annoin Pesulle Rufuksen kaikki eläinlääkäriraksut, kun en niillä mitään tehnyt ja niitä oli ihan sairaasti :-D Jujun postausta odotellessa! Ja ainiin oli taas kiva nähdä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin luin vähän hämmentyneenä niitä, sillä "panimohiiva" vain ei kuulosta kissan luontaiselta ravinnolta. Mutta Juippi syö herkkuja hyvin vähän, ja olen huomannut, että ne parantavat sen ruokahalua: parin namin jälkeen se menee yleensä ruokakupille ja syö reippaasti terveellisemmät pöperöt ilman hiekan kaapimista. :-D

      Oli kyllä huippua nähdä - ja Juju-postaus tulee toivottavasti jo tänään. :)♥

      Poista
  15. Selvästikin ensimmäinen koulupäivä kahvilakissa-akatemiassa sujui noilta kahdelta erinomaisesti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuiset olivat huippuoppilaita ja saivat varmaan meiltä kaikilta heti stipendit ja diplomit!♥♥♥

      Poista
  16. Ihania kuvia, hyvät opit sait! Oli mukava tavata kaikkia bloggareita, niin oli kiva reissu=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :))) Oli tosiaan mukava fiilis ja porukka Purnauskiksessa - ja nyt kun kamerassakin on asetukset kohdillaan, niin odottelen jo seuraavaa miittiä. :)

      Poista
  17. Vauvvoja, byäääääh <3
    Kivat menot teillä oli kyllä, toisaalta ei se ihmekään. Noi kaffilan kaikki kisut on ihania, kahvila on ihana ja seura on ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sunkin ois niiiiin pitänyt olla niitä pikkuisia mössäämässä!♥♥♥ Purnauskis ei petä koskaan - eikä kyllä kissabloggariseurakaan! Seuraavalla kerralla Triolakin olkoon taas edustettuna! :)

      Poista
  18. Näihin blogitapaamisiin oisi kyllä ihana osallistua ja muutenkin pitäisi käydä tuolla Purrnauskiksessa. Kissoja ja herkkuja, ah! Ehkä vielä joku vuosi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin tylsää, ettei teleporttia ole vielä keksitty tai ainakaan otettu käyttöön! :-o Mutta toivottavasti pääset silti jossain vaiheessa purnauskittamaan meidän kanssa! :)))

      Poista