keskiviikko 1. elokuuta 2018

Ees taas ja töihin!

Hupsuttamon kalenterista on käännetty esiin jälleen uusi kissa (Pöpö), ja lomapäivätkin pläräytyivät ohi yhtä vauhdikkaasti kuin vetävän romaanin (Kafka rannalla) sivut. Aurinko paistoi, Hupsuttamo pysyi lämpimänä, ja kissaemo, isikissi ja Mummi Poppanen suhasivat ympäriinsä kuin kintereillä olisi ollut pahempikin paarmalauma. Niin ei onneksi ollut (paitsi pari kertaa Saimaalla lillutellessa), vaan liikehdintä oli hyvin suunniteltua, koordinoitua ja toteutettua kesälomareissailua niin, ettei pikkukissojen tarvinnut pakata rinkkojaan, vaan ne saivat viettää kesää kotosalla köllötellen ja palvelua vaatien. 
 
Öö... Tilasiko joku lasagnea?!

Juitsi teki keittiölle valituksen...

...mutta Nupulle viileät tarjoilut kelpasivat mainiosti.

Skotlannin-reissumme jälkeen kotona lekotellessa vierähti muutama päivä, mutta sitten emon oli aika lähteä kummittelemaan. Nuppu ja Juju olettivat, että palaisin haamuna Edinburghin linnoihin, mutta viipotinkin Jujun kummisedän (vanhemman veljenpoikani) rippijuhliin. Kummitteluretki hieman venähti, ja kävin sanomassa ”pöö” myös näille kavereille: 

 
Tallin tarinoita -blogin vuohijengiä ei helle hyydyttänyt!

Sónata ja Eemelikin nautiskelivat kauniista kesäpäivistä...

...ja punahöyheninen Elmeri-kukko oli melkoinen linssilude daaminsa kanssa.

Oli mukavaa nähdä Hupsujen vanha raksutorni hyvässä käytössä ihanalla Misu-serkulla!

Raksujahdin ja ukulelesoolon välissä upea sukulaiskatti ehti tietenkin myös poseerata.

Kun palasin kotiin, vietimme isikissin syntymäpäiviä, ja kissat saivat paljon rapsutuksia Läntisen Mummulan edustukselta. Sen jälkeen veljenpoikieni oli aika kummitella Nupulle ja Jujulle, ja kissat olivat selvästi riemuissaan, kun maailman parhaat kummisedät saapuivat niitä paijaamaan.
 
Nuppu oli täynnä rakkautta ja hurinaa!
 
Jujukin hymyili raukeana kiipeilypuusta.

Seuraava muuvimme sai kissat hieman hämilleen, sillä lähdimme kummisetien kanssa liesuun ja järjestimme kateille jo toisen perättäisen mummipoppasloman. Sekin sujui nappiin, sillä kissat olivat sen päätteeksi onnellisia luttanoita – ja äitiäni pitkään kiusannut kesäallergia parani pitkien Nuppu-päikkärien sivutuotteena.
 
Toisaalla isikissi karisti talviturkkinsa näissä vesissä...

...ja pääsi pörröttämään parrakasta koirakaveria.
Teimme vielä yhden hupsunhoitovaihdon: isikissi vapautti Mummi Poppasen, kun itse jäin Saimaan-maisemiin toisiinkin juhliin. Kotiin saavuin vasta viimeisen lomapäivän iltana, ja pitkäaikaisella poissaololla oli kova hinta: vain toinen kissoistamme muisti minut.
 
Ei, se ei ollut Nuppu. Neiti mennä köpötti ohitseni niskojaan nakellen!

Hempeän lempeä Juipsundeeri oli sen sijaan ikävöinyt
 kovasti mamaa ja halasi minut ihan lättänäksi!
 

Maanantaiaamuna herätyskellon plinkutus tempaisi minut takaisin todellisuuteen. Kuukauden loma on nyt takanapäin ja arki on alkanut. Vaikka vapauden menettäminen kirpaisee, olen silti tyytyväisellä mielellä. Loma tuntui pitkältä ja aurinkoiselta kuin lapsuuden kesät konsanaan, ja siitä jäi paljon ihania muistoja. Ja arvatkaapas mitä: tämä oli ensimmäinen kesäloma, jolloin ainoat tötteröt bongattiin jäätelöpalloilla!

 
Tervein varpain on kiva töppäillä iskän näyttöä!
  
Höps ja töps! Ihanaa, Kullannuppu, ihanaa! <3

22 kommenttia:

  1. Voi mitkä kisut ;) Ja juu, miten se tuo aika meneekin aina niin kamalan äkkiä - oli sitä sitten kuukausi tai kolme... Teillä lienee ollut tosi mukavia matkoja ;) Mutta kisuparat eivät päässeet mukaan... - eikö ne tykkää matkustaa, vai onko muita syitä (esim. jos kulkee yleisillä kulkuneuvoilla, olisi kisujen roudaaminen aikamoisen vaikea / jopa mahdoton asia...)? Mukavaa syksyn alkua - vai pitäisikö sanoa kesän loppua :P Ainakin täällä E-Savossa on "todella tarennut" koko päivän :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäloma oli tosiaan kiva reissuineen, mutta Nöbä ja Juba jumittivat tosiaan kotosalla monestakin syystä. Ne eivät ensinnäkään tykkää matkustaa, ja kun joutuisimme kulkemaan julkisilla, niin rasitus olisi melkoinen. Perillä taas olisimme itse koko ajan liikkeellä sukulaisia ja ystäviä tapaamassa, joten kissat joutuisivat olemaan uudessa ympäristössä paljon yksin. Se olisi varsinkin Jujulle kova pala - se kun tarvitsisi maman tukea niin paljon. Ja kolmas syy kotiin jättämiseen on meidän ilmanpuhdistin, joka toivottavasti on nyt kyennyt estämään Nupun tassukutinat! <3 Päätettiin, että Nuppua ei liikutella Dysonin ääreltä mihinkään, ellei ole ihan pakko.
      Kiitos syyskesätoivotuksista ja mukavia päiviä sinne Savoonkin! :) Ihanaa, jos vähän jo viilenee!

      Poista
    2. Kiitokset ;) En ollut nyt vähään aikaan jaksanut ehtiä käydä blogissasi, koulutehtävät ovat rasittaneet ihan kivasti (jo viikon verran taas) - mikä ihme tällaisen keski-ikäisen eukonrohjon pistikin joskus hankkimaan itselleen vielä uutta ammattia - vaikka niinhän sitä sanotaan, että oppia ikä kaikki :P Meillä on nyt monesti kisut olleet "neput ovessa" tulessani himaan, eka päivänä ne "suorastaan tuuletti" kotiinpaluutani :P
      Se on tosi mukavaa, että Nuppu voi nyt paremmin! Toivotaan että jatkokin sujuu yhtä mallikkaasti ;) Ja juu, yleiset kulkuneuvot + kisujen yksiolo - se ei ole kovin kiva juttu, eli kivempi olla himassa ;)
      Välillä jo olikin vähän viileämpää tässä alkuviikosta, jopa ukkossateita meilläpäin, mutta tällä hetkellä paistaa aurinko - tosin aamulla oli vain +11°C... - mutta kyllähän tuo on taas luvannut lämpenevää...

      Poista
    3. Opiskelu tekee kyllä hyvää aivonystyille iässä kuin iässä, joten se on erityisen kannatettavaa toimintaa. Ja miten ihanaa on tulla kotiin, kun huomaa, että on kaivattu. <3
      Vieläkin on Nuppusella sujunut hyvin, ja jos selvitään syyskuulle, niin sitten luulisi kesäpölyjen hellittävän! Viileneminen on ollut ihanaa - Juju varsinkin on mennyt ihan kissanpentumoodiin ja juoksee korvat luimussa asuntoa ympäri. Tänään onkin Huipan synttärit, joten jos vaikka saisimme uuden postauksen aikaiseksi! ;)

      Poista
  2. Oli kyllä niin kivaa, kun ehdittiin näkemään useampaankin otteeseen! Maalaisserkku Misu kehrää tyytyväisenä mun vieressä, kun näytin sille kivat kuvat mitkä laitoit esille. :) ihan huippua, että Nupun tassu on pysynyt nyt hyvänä, toivotaan, että tötsää ei tarvita! Näkemisiin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa nähdä - ja oikeasti nyt tähän johonkin väliin vielä yhdet treffit! Olen ollut ihan zombina, mutta täytyy tutkia kipaa ja suunnitella! :) Ihanaa, että Misu ilahtui piipahduksestaan meidän blogiin. Toinen on niin taitava ja söpö! Ja toivottavasti tötsää ei enää koskaan tarvita!

      Poista
  3. Peukku ylös kissatötteröttömälle lomalle! Olkoon tulevatkin kesät samanlaisia. :)

    Ihanalta lomalta kuulostaa, sekä ihmisten että erityisesti Nupun ja Jujun osuus, kun ei tarvinnut liikkua mihinkään. Vaikka olisivat he varmaan mielellään myös tavanneet pörrötukkakanat?

    Juju kiipeilypuussa!!?:D??:'D?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisia tötättömiä kesiä ja vuosia mekin toivotaan! <3 Nuppu on selvästi ollut tosi vapautunut ja hyväntuulinen, kun on vain saanut nauttia kesästä ilman typerää törttää. Ja loistavaa seuraa on ollut koko ajan - joskin kanat ja maalaisserkut olisivat varmaan olleet mieluinen lisä. :-D

      Jujusta tuli ehkä yksi vähän hassu kuva! :-D

      Poista
  4. Mahtavia kuvia kaikenkarvaisista ystävistä. Elmeri-kukko ja daami saa täältä erityisen ihastuksen huudahduksen, ovat niin arvovaltaisen pariskunnan näköinen (olisko aatelissukua) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että jokin muukin huudahtelee ihastuksesta Elmerille ja Almalle! <3 Ihan varppina ovat aatelissukua, kun tulivat koko ajan niin lähelle ikuistettavaksi. Ovat varmaan tottuneet poseeraamaan taidemaalareille linnan saleissa. Henna voi varmaan vahvistaa tämän. :-D

      Poista
  5. Siellä on vietetty oikeata aktiivilomaa :) Meillä on vähän vastaava pallomeri kuin teillä, mutta Nuppu ja Juju näyttävät olevan siitä vähän innostuneempia kuin meikäläiset.. ;D Mimmi järkyttyi syvästi Jujun kiipeilypuukuvasta! Että nyt on hiukan erikoinen kuvakulma tai Juitsi muuten toooosi erinäköinen kuin yleensä... Yritin kyllä vakuuttaa, että tässä taitaa olla kyseessä jonkunlainen jekku. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomasta tuli tällä kertaa odotettua aktiivisempi! :) Mutta pallomerellä läiskyttely oli oikeasti aika laiskanpulskea esitys... Nuppu jaksoi pari kertaa töppäillä palloja, mutta sen jälkeen molemmat vain nyököttivät ja odottivat, että emo viihdyttää!

      Voooi, toivottavasti ei aiheutettu Mimmille pahoja unia tuolla hitusen erikoisella Juitsi-kuvalla! :-D Vannon, että poitsu palasi omaksi komeaksi itsekseen heti kun lopetti pää alaspäin roikkumisen! ;o)

      Poista
  6. Hyvä loma. En voi moittia omaanikaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullakin on selvästi ollut vauhti päällä - ja niin hyvällä lomalla pitääkin olla. :)

      Poista
  7. Haa, Nuppukin on selvästi tätä uutta kosketusnäyttösukupolvea, kun koittaa täppäillä hiiren sijaan näyttöä tassullaan. Puuhakas loma teillä kyllä ja onneksi muovitötteröiltä on vältytty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu on todellinen touch-screen-ihme! :-D Kaikkea pitää härkkiä, töpätä ja pööpätä! <3 Tötterön puute kieltämättä kruunasi loman!

      Poista
  8. Teilläpä on ollut kiireellinen loma, mutta se me vaan sanotaan, että ainakin satakertaisesti hurraa tötteröttömyydelle!! Olkoon tästä eteenpäin kaikki kesät, syksyt, talvet ja keväät tötteröttömiä (paitsi tietysti jäätelö, ja sekin vain ihmisille)

    Vallan mainioita otuksia olette kyllä lomallanne nähneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tötteröttömyystoivotuksista! :) Toivotaan tosiaan, että se on sesonkiriippumaton ja pysyvä olotila. <3 Ehjät tassut ovat niin tärkeät kapineet!
      Lomaotukset olivat ihania, ja niitä muistellessa tulee aina hyvälle tuulelle. :)

      Poista
  9. Hurjasti juttuja ja ihania asioista koko loman verran !
    Se on hyvä se.
    Mä muuten ajattelen silleen, että jos ei ole töitä ei ole lomaakaan. Siksi se tuntuu niin ihanalta, niiden töiden takia.
    (Paitsi kyllä mulle jo vaikka eläke maittaisi ;) )

    Ihana uutinen toi töttöröttömyys ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, että arki tekee lomasta loman! :) Ja loman jälkeen arjessa näkee taas ne arjen parhaat puolet. Aamuherääminen se ei todellakaan ole, mutta on jotenkin hyvä tunne, kun elämä on taas ”ruodussa”. :)

      Tönttäpöntän poissapysymisestä me iloitaan niin ikään joka päivä!♥

      Poista
  10. Ihan parasta ettei ole tarvinnut tötteröä <3 Pitäisi kokeilla jos Coco tykkäisi myös tehdä lasagnea hmm. Se kovasti tahtoisi ulos koska kotona on ihan tylsää! Mutta ei se taida ihan tajuta että ei se tykkää kaupungissa ulkona olla. Mökille ois päästävä takas ja sassiin, ei kyllä uskoisi :o Rohkelikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin ihanaa, että törttä on pysynyt piilossa!♥ Ei olla ikävöity ja toivon, ettei se tee ikinä comebackia!

      Katsoinkin niistä videoista ja kuvista, että Cocosta on tainnut kehkeytyä oikea eräpupu! :-D Ettei vain olisi tosiaan nyt tuvan vaihto edessä, kun sitä ollaan niin reipasta, että! Mutta kaupungin pörinät ja kolinat saattaisivat muistuttaa pian Arkalikkojen leiristä. :)

      Poista