sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Slalomin paluu

Jalkapallon mestaruuskisat ovat jälleen kerran alkaneet, ja koko maailma tapittaa intensiivisesti ruohokentällä edestakaisin viipottavia sortsiukkeleita. Hupsuttamossa näin ei kuitenkaan ole, sillä isikissi vääntää vertaisarvioita eikä emokissin pieneen mieleenkään tulisi napsauttaa televisiota päälle.
 
”Äiskäraasu ei vieläkään muista, mikä paitsio on tai minkä kanssa sitä syödään.” 

Sen verran minuun on kuitenkin tarttunut yleistä sporttihumua, että sain eilen pakkomielteen penkoa Jujun agilitykalustoa. Kaapin pölyisestä takanurkkauksesta löytyikin jotain tunnelmaan sopivaa: Ruotsin värejä kauniisti toistavat agilitytolpat. Vieläkö pujottelijalahjakkuus de Puippi muistaisi, miten niiden lomitse kuuluu puikkia?


 
De Puippi huomautti, että muisti palautuisi paljon nopeammin,
jos houkuttimena olisi suurpujottelijoiden hiukopalaa.

Kisakeittiöstä tilattiin kourallinen kuivattuja tunapaloja,
ja niin pieni kisapoika lähti suihkimaan rinnettä alas.
 
De Puipin sukset olivat mennä solmuun, kun se huomasi
radalla värivirheen. Kaksi keltaista tolppaa peräkkäin!

Radan rakentaneelle emokissille tuli värisokeussanktiota,
mutta de Puipin suoritus jatkui virhepisteittä.
 

Yleisö mylvi riemusta, kun konkari pääsi maaliin
ja tuuletti hännällään tolpat nurin!

Katsomossa näkyi kuitenkin myös yksi tyytymätön tyyppi.
 
Kävi ilmi, että hapan naamataulu kuului pujottelun toiselle suurelle nimelle,
de Nupperspuikulle, jota kukaan ei ollut tajunnut kutsua rinteeseen.

Nolo kömmähdys haluttiin korjata, ja de Nupperspuikkua
pyydettiin arvioimaan kaluston kunto ja saapumaan sitten radalle.
 

Urheilun suuri sankaritar vilkutti yleisölle...
 
...ja näytti, miten tehdään aaltoja. Wuup, wuup!
Kohta mennään eikä meinata!

Katsomo hiljeni ja jännitys tiivistyi, kun de Nupperspuikku
veti kypärän päähänsä ja asettui lähtökarsinaan.
 
Sirkat sirittivät lumihangessa ja kellon viisarit jäätyivät,
kun mestaria hinattiin alamäkeen.

Katsojat tekivät toiveikkaan aallon, kun Puppers sai taas peppunsa ylös kinoksesta!

Liian aikaisin ei kuitenkaan kannattaisi nuolaista,
sillä ladulla oli havuja ja meno hyytyi puolimatkaan.
 
De Puippia nolotti suuren ja mahtavan Nupperspuikun puolesta.

Mestari itse oli kuitenkin jo unohtanut vetelän esityksensä...
 
...ja palasi aitioon näyttämään söpöltä ja hymyilemään yleisölle.
Katsotaanko teidän lukijoiden kotona jalkapalloa vai
 suurpujottelua? Mitkä muut kesälajit ovat mieleenne? :)

26 kommenttia:

  1. Puppers taisi olla sitä mieltä, että suurpujottelu on ehdottomasti talvilaji eikä näin kesken harjoittelukauden ole mitään syytä osallistua kisoihin.

    Kyllä meillä tuo ulkomainen jalkapallo pyörii, mutta enemmän meillä luotetaan jääkiekkoon 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puppers on kyllä fiksu tyyppi, ja kilpaileminen nyt yleisestikin ottaen vähän turhaa, kun jokainen voi taplata omalla tyylillään. :-D Nupun lempparikesälaji taitaa olla päikkärit emon kainalossa, ja siinä hommassa on vain voittajia! <3

      Mulle jääkiekko on kenties vieläkin utopistisempi laji kuin jalkkis, koska en ehdi edes huomata, missä kiekko viilettää. Eikä pelaajiakaan erota toisistaan - ja ihan vihloo katsojaakin, kun rymähdetään kaukalon seinää päin! :-o

      Poista
  2. Taitavaa pujottelua kerrassaan! Meillä Figo on harjoitellut pujottelua ihmisen jalkojen ympäri, mutta vielä on harjoittelemistakin. Jalkapalloakin ahkerasti katsotaan. Kissaväestö ei enää viitsi puuttua pelien tuomarityöhön kuten nuorempana, jolloin televisiossa näkyville henkilöille täytyi ajoittain näyttää tassua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pujottelukehuista! :) Meilläkin on yleensä jalat pujotteluvälineinä, mutta nyt piti pitkästä aikaa repäistä ja viritellä esiin nuo ihan oikeat slalom-tolpat.

      Mä jaksaisin katsoa jalkapalloa ainoastaan, jos kissaväestö olisi tuomaroimassa hassuine tassuineen! <3

      Poista
  3. Kuvien (ja juhannuksen sääennusteen) perusteella vaikuttaa siltä, että Jujun lajivalinta on osunut ihan oikeaan. Hienoa kiemurtelua kerrassaan.

    Sympatiseeraan kuitenkin kovasti Nuppua. Söpöltä näyttäminen on kovaa työtä ja vaatii erityistaitoja sekin. Sitä paitsi on todella harmillista, jos Nöppösen takapuoli pääsee ikävästi kylmettymään rinnepartiota odotellessa, joten aitiopaikka on ehdottomasti neitikissalle parempi vaihtoehto.

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju kiittää - ja jää jo odottamaan juhannuksen suurpujottelua! :)

      Nuppu taas on riemuissaan, kun söpöilyä arvostetaan! Paljon täytyy pestä nassua, piipata vienosti, nököttää huuhkajan näköisenä yms. ollakseen syötävän suloinen. :-D Mutta hienosti meidän neitonen homman hallitsee, ja nyt sen on hyvä taas lämmitellä (ja vastaanottaa pusuja) aitiossa!

      Poista
  4. Tyytymätön tyyppi katsomossa. :D

    Oivaa pujottelua! Varmasti ihmisilläkin tulisi tulosta kisoista, jos palkintona olisi tonnikalaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nupun "Grumpy Cat" -ilme on ihan paras! :-D

      Mäkin luulen, että oikeilla herkuilla saisi itsestäkin kunnon pujottelut irti. Mutta mulle ehkä mieluummin suklaata kuin tonnikalaa. :)

      Poista
  5. Miten taitavia hupsuja siellä onkaan <3 meilläkään ei ole innostuttu tuosta jalkapallosta, joten pitää keksiä muuta urheilua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsut kiittävät kehuista - ja suosittelevat Riiviöillekin pujottelutreenejä juhannuksenalushupailuksi! :)

      Poista
  6. Taitavaa pujottelua ja söpöltä näyttäminen se vasta erityistaitoja vaatiikin ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Onneksi mekin tajuttiin Nupun vaivannäkö ja palkittiin se runsailla herkuilla,vaikka rata jäikin vähän puolitiehen.

      Poista
  7. Wau, nyt mäkin ymmärrän pujottelua. Kiitos ihanaiset lajin pariin opastamisesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, ihanaa, että saatiin levitettyä tämän hauskan lajin ilosanomaa! :) Ehkä tekin kokeilette rokkipujottelua! :)

      Poista
  8. Siis omg, kaksi keltaista peräjälkeen!?! Onneksi de Puippi pystyi suorittamaan radan loppuun tästä järkytyksestä huolimatta. Radanrakentajalle punainen kortti! :-D Kisan todellinen yllättäjä oli silti de Nupperspuikku, jonka suoritus ylitti kaikki odotukset. ^.^ Hienoa Schnupeli!
    (Mitähän töttyröitä mä keksisin, että voisin kokeilla lajia Alffiksen kanssa.. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on tuollainen Jujun kaltainen superpujottelija, niin radanrakentajan täytyy hakea rinteeseen lisähaastetta kyseenalaisin värinsekoituskeinoin. Mutta punainen korttihan siitä napsahtaa ehdottomasti! :-D

      Nöönöö kyllä yllätti meidät kaikki, että ylipäänsä lähti rataa suorittamaan! <3 Mites jos te pujottelisitte Alfuksen kanssa vaikka kumisaappaita juhannusteeman mukaisesti? :) (Siitäpä tulisikin muuten hauska juhannuspostaus! Haaste, haaste! :-D)

      Poista
  9. "mestaria hinattiin alamäkeen".. :-D Jep, sä sentään oikeasti yrität ja leikität (meillä on taas leikitysvajetta btw), kunnioitan.
    Loistavia suorituksia perheen kestävyysurheilijoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Tartuit taas kohtaan, jota kirjoittaessa virnuilin eniten! Nuppu ja Nupun liimautuva laskettelutyyli! <3 Me vietetään ihan vain kaupunkijustusta, joten voisinkin piipahtaa jossain välissä leikittämään sun ei-yhtä-perässä-hinattavia karvaturreja. Viesteilemme! :)

      Poista
  10. Mutta siis, ammattilainen ja harrastelija. Tottakai taso on eri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se ymmärrettävää! :) Mutta Nuppu on omasta mielestään kovan luokan tekijä. Ja niin onkin - söpöilyssä! <3

      Poista
  11. Itse katsoisin paljon mieluummin Jujun ja Nupun pujottelua kuin noita futismiljonäärejä potkimassa nahkakuulaa ja välillä toisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten meillä on kyllä ihan samat intressit ja anti-intressit! :-D

      Poista
  12. Me ei katsota jalkapalloa, tylsää! Veikkaan että Coco vetäisi nuo tolpat ihan samallatavalla kuin Nuppu.. Sekään ei ihan tajuu. Ruffe olisi varmasti tajunnut ja ollut yhtä reipas kuin Juippa! Minkähänlainen agimestari sitten talvella tulee :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coco ja Nuppu ovat niin saman prototyyppikissan yin ja yang! :-D Höppänät pöffelöt! <3 Sportti-Ruffen kanssa Juitsilla olisikin ollut tiukat slalom-matsit! Meitä jo jänskättää, millainen tyyppi teillä sitten loppuvuodesta asustaa. Vai pitäisikö sanoa "meillä", kun me tietty ollaan siinä vaiheessa teillä 24/7. :-D

      Poista