lauantai 18. helmikuuta 2017

Hammaskeijun harjausvideo


Uskollisimmat lukijamme saattavat vielä muistaa postauksen, jossa testasin naurusta ulvoen hattivatin näköistä tumppua. Se oli uusinta uutta eläinten hammaspesurintamalla, mutta vaikka olin hetkellisesti sitä mieltä, että töllerö ajaisi asiansa, totuus oli toinen. Kömpelö patalappu alkoi nopeasti inhottaa Jujua, ja minäkin vieroksuin sen rättimäisyyttä. Niinpä heitin kapineen roskikseen, ja koska Vibracin uusi hammasharja tuntui minusta hankalalta, palasimme lopulta aina käyttämään ikivanhaa suosikkiamme.
 
Eihän se ollut enää ihan uuden veroinen, mutta niin tuttu, turvallinen, pieni ja siro.
Iltarutiineihimme astui mukaan vaikertava monologini siitä, miksei missään myydä enää hyvänmallisia sormiharjoja, joiden ympärille koko Hupsuttamon hammashuolto on rakennettu. Uikutin myös, että vanha basilliharja vain siirtelee kariesta Juju-paran hampaalta toiselle niin, että tunnollinen peseminen menee ihan hukkaan. Mies kyllästyi lopulta voivotteluuni ja googletti, olisiko jossain päin maailmaa vielä tarjolla Vibracin vanhoja kunnon purukalustoputsareita. Koko Eurooppa oli surullisen harjavapaata aluetta, mutta suuresta ja mahtavasta Pohjois-Ameriikasta löytyi onneksi pelastus:

 
Jo muutaman viikon sisällä meille saapui
paketti aurinkoisesta Floridan-osavaltiosta!

Juju lähetti heti kiitokset kiiltävähampaisille alligaattoreille...

...ja Nuppu lupasi, että ne saavat mönkiä viemäristä lavuaarimme,
kunhan vain eivät säikähdä siellä vaanivia lusikoita.

Juju tarkasti, että hygienia-asiat olivat kunnossa...

...ja sitten olikin aika korkata uusi vaaleansininen ihanuus!
Nuppu on aikoinaan esiintynyt hammashoitovideolla, mutta nyt jos koskaan oli Jujun vuoro valmistella emon kanssa laajamittainen tutoriaali, jossa lego-operaatio käydään läpi vaihe vaiheelta hammaslankausta unohtamatta. Jaamme sen nyt kanssanne ja toivomme, että jossain päin Floridaa hymyilee rivistö piparmintulta tuoksuvia alligaattoreita.

 
Minkälaisella harjalla te muut hinkutatte kattienne purupinnat?

20 kommenttia:

  1. Kylläpäs kävi helposti ja traumattomasti! Hyvä Juju ja hammashoitaja! Yläfemmat siihen vielä päälle, niin jää hyvä mieli kaikille.

    Meillä on kokeiltu luultavasti likimain kaikki Suomen markkinoilla olevat hammashoitovälineet kissalle ja vähän sellaisiakin, jotka ei ole hammashoitoon tarkoitettu. On ollut erinäköisiä harjoja, hattivattituppoja, tahnoja, hampaanpuhdistusnameja (no niitä kyllä vain muun hoidon "jälkiruokana") ja lisäravinteita. Ei ole auttanut. Paras harjankorvike oli vanutikku, mutta se ei toiminut Dentiseptin kanssa, koska Dentisept on niin tahmeaa. Virbacin hammastahnojen kanssa vanutikku toimi hyvin. Dentiseptin kanssa taas toimi parhaiten ihmisten kosmetiikkahyllyltä ostettavat luomivärin- tms. levitykseen tarkoitetut varrelliset pikkutyynyt. Ne tosin ei kestä puremista.

    Nykyisin tilanne on se, että Figolla ei ole hampaita ja Friede taas stressaa sitä toimitusta niin perusteellisesti, että senkään hampaita ei harjata. Palataan hampaiden kotihoitoasioihin sitten joskus tulevaisuudessa seuraavien kissojen kanssa, jos sellaisia tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, teillä on kyllä nähty oikeasti vaivaa hammashoitokaluston testaamisen kanssa! :-o

      Olen tainnut päästä vähällä, kun meillä Juju on niin ahne, että oppisi vaikka harjaamaan itse hampaansa, jos nameja ja koulutusta riittäisi. Nuppu taas on niin epätraumatisoituva muuten vain, ettei jynssääminen haittaa. Eihän siitä silloin mitään tulisikaan, jos hammaspesu olisi kovin stressaavaa!

      Poista
  2. Hienoa postia ovat alligaattorit lähettäneet! Ja miten hyvä opetusvideo. Meillä hampaita harjataan (kun muistetaan) vauvojen hammasharjoilla edelleen - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alligaattorien pitäisi postittaa ylläripaketteja useamminkin. :) Vanhat ja hyviksi havaitut metodit kannattaakin pitää käytössä. Meille ne vauvojen hammasharjat olivat ihan liian isoja, kun oltiin totuttu tuohon minimaaliseen harjaan.

      Poista
  3. Nousussa 2017: Florida ;)

    Mutta kyllä vaan teillä menee toi harjaus näpsäkästi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gou, Flou-raida! :-D

      Me ollaan treenattu tuota aika paljon, mutta sutiminen ei ole lainkaan näppärää millään muulla kapineella.

      Poista
  4. Huippu video :D ja hyvä muistutus, että hampaita pitäisi harjata.. tuli taas välittömästi huono omatunto, kun kissojen hampaita on harjattu viimeksi, ööh, ehkä 6 viikkoa sitten? Meillä on käytetty noita Virbacin uusia hammasharjoja ja ne ovat kyllä aika kömpelöitä ja isokokoisia kissan suuhun. Näppärästi Jujun hampaat puhdistuivat ja toivottavasti uudet, hienot hammasharjat pitävät hammaskiven poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mutta ei saa tuntea huonoa omaatuntoa! Meillekin tulisi takuulla taukoja harjailuun, ellei Juju muistuttaisi asiasta joka ikinen ilta. :) Joskus ollaan pesty aamullakin ihan vain sen takia, kun se on Jujusta niin kivaa.

      Mulla on niin vakio-otteet noissa harjauspuuhissa, ettei se Vibracin uusi harja istunut millään hyppysiin. En saanut sitä edes osumaan hampaisiin, vaan tökin vain kieltä ja poskea. Ihan kuin se olisi suunniteltu ennemminkin koirille. Pöh. Mutta nyt on onneksi pari uutta harjaa, niin voidaan jatkaa tuttuun tapaan.

      Poista
  5. Kiitokset tutoriaalista! Eipä taida onnistua meidän herrasväellä, kun manikyyrikin on jo yhtä tuskaa ja itkua :)

    Eikös siellä uudella mantereella melkein kaikilla ole komeat valkoiset hampaat, niin miksei myös alligaattoreilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä kiittää! :o) Me voitaisiinkin tehdä seuraavaksi Jujun manikyyrivideo - poitsu kun tykkää kovasti siitäkin. Nupun kanssa on huomattavasti hankalampaa ja pakko suorittaa homma pari kynttä kerrallaan. Eikä missään nimessä niin, että ottaisi sen syliin.

      Ja totta - nyt meidänkin katit voivat hymyillä sädehtivää jenkkihymyä! :-D

      Poista
  6. Loistava tutoriaali kertakaikkiaan! Kunniamaininta alun Hattivatti-musiikille ^.^ Jujuhan on ihan äärettömän kiltti poika, kun noin hienosti sujuu. Ja sujuu varmasti jatkossakin, kiitos jenkkien. :) Katsotaan tätä vielä myöhemminkin Mimmin kanssa, se kun joutuu ensi viikolla hammaskiven poistoon (ja mä oon nukutuksesta kauhuissani).. :( Oon nyt antanut Mimmin pureskella ihan normaalia hammasharjaa, että tottuu ajatukseen harjaksista suupielissä. Ehkä joskus päästään itse asiaan jonkinnäköisella miniharjalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, positiivista on, että Jenkeistä tulee välillä jotain hyvääkin! :o)

      Mimmin täytyy ottaa Juizi-hurmurista mallia, niin ei tartte enää toiste mennä hammashoitoon. Mäkin stressasin kovasti, kun Juju joutui käymään hammaskivenpoistossa, mutta hyvin se meni nukutuksineen - ja menee varmasti Mimmilläkin! Ja ilo oli suuri, kun viime tarkastuksessa tuli kehuja hampaiden kunnosta eikä ollut alkanut kertyä uusia mömmöjä. Jujukaan ei ollut aluksi innoissaan harjauksesta, mutta onneksi on niin ahmatti, että oppi hommaan nopsasti. Nyt prosessiin kuluu loppuleikkeineen pari minuuttia päivässä - ja sädekehä kiiltää emon pään päällä, kun hoitotoimenpiteen yhteydessä on myös mukavaa aktivointia. Win win! :)

      Poista
  7. Olen katsonut tämän jo monta kertaa! Meillä harjataan vain turkkia; Peppi hoitaa hammashuoltonsa kokeilemalla purukalustoaan palveluskunnan sääreen aamuisin (pieni vihje siitä, että jotain muutakin voisi jäystettäväksi ottaa esiin kuin - toki sinänsä lihaisan - koiven peiton alta).

    Kiva, että oikea harja löytyi, ja mikä ihana läpsy! Muuten taannoisen vinkkinne avulla meillä on opeteltu yhdessä kehräämistä. Viime viikolla Peppi tuli syliin ja kun rrrrrrr-rrr-rrrrr:sin sille, se alkoi hurista! Toimii se näymmä niinkin päin!

    Moisia kehruuyrityksiä Ninni vain kummastelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tutoriaali kestää useammankin katselukerran. :) Muakin hellytti Huitsin "haifaiiiv!" Vaikka meidän kinuskinenun hamput harjataan joka ilta, niin silti niitä pitää kokeilla välillä emon pohkeeseen. :-D Ehkä se on se viime silaus!

      Mekin ollaan jatkettu kehräämistä - ja välillä kokeilen jopa tarpoa käsilläni karvaturrin kylkeä tai esim. tyynyä. Hyvin toimii sekin, eikä piipaa-auto ole hakenut mua vielä pyöreään huoneeseen hurisemaan. :) Löysin muuten roskapostifiltteristä kommentteja tässä jokin päviä - ja siellä oli yksi sunkin kommentti! Nyt siihen on vastattu Toffeelaikukkaan Barbaarin treenin yhteydessä. Toivottavasti ei tule mitään spämmiaaltoja, niin voisin pitää poissa kommenttihyväksynnän. Se kun teki näemmä piilotustemppuja.

      Poista
  8. Voi miten hienosti se juippa antaa pestä hampaat ♥ Meillä pestään semmoisella toisenlaisella virbacin harjalla jonka rufus kyllä tahtoo purra aina koska tahna on niin hyvää!! Coco onneksi antaa pestä paremmin eikä ole koko ajan syömässä harjaa :D Palkintonamitkin maistuvat vaikka Ruffelle riittäisikin pelkkä tahna suoraan tuubista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. De Puippi on sellainen pieni ja taitava näytöskisu!♥ Jujukin narskutti ennen harjaa, mutta nykyisin ei enää yhtä paljon, kun on kiire saada namit. Nuppu vain pitää suuta auki kuin mikäkin pehmolelu. :-D Meillä on nyt kalan makuista tahnaa (ennen oli kanaa), mutta mitään suuria intohimoja sen suhteen ei ole ainakaan havaittavissa.

      Poista
  9. Misse ihan säikähti videon alligaattori alkua ja alkoi huolestuneena katsella ympärilleen meidän huoneessa. :D veikkaan, että purukaluston pesu ei olisi pahitteeksi meidän kateille, mutta ne voisivat olla vähän eri mieltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Misseä! Olihan siinä vähän aavemaisia tunnelmia. :) Teidän miukustit onneksi lankaavat hampaat ihan oikeilla rotanhännillä, joten ei varmaan ehdi kertyä töhnää samalla tavalla kuin kerrostalokattien legoihin. :)

      Poista
  10. Meillä hampaiden harjaus tuntuu olevan hupijuttu kissoilla, mut kaippa siinä samalla jotain puhdistuukin (https://kiskatit.blogspot.fi/2017/01/nokohampaat.html)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sujui teillä putsailu sillä uudenmallisella harjalla, joka osoittautui liian vaikeaksi mun aivonystyille - eikä Jujukaan tajunnut, mihin suuntaan päätä pitäisi kallistaa. :-D Hauskaahan se on, kun lähtökohtaisesti vastenmielisestä asiasta tuleekin parasta hupia. :) Tajusin muuten sekunti sitten, että olen lukenut tuon hammasfirman nimen väärin viimeiset neljä vuotta. Se onkin Virbac eikä Vibrac. :-D Hups! Vibrac voisi sitten olla kilpaileva yhtiö, joka valmistaa kissojen sähköhammasharjoja...

      Poista