lauantai 16. heinäkuuta 2016

Treenaava paisti

Valtaosalla kissapopulaatiosta on käyttöoikeus tiputelevisioon. Toisilla se näkyy parhaiten parvekkeelta, kun taas toiset hiipivät ulkotarhoihin lähetyksiä seuraamaan. Hupsuttamossakin on yritetty virittää tirppakanavaa näkyviin nostamalla katit ikkunalaudalle ja hihkumalla ”Kato, harakka!” mutta hommasta ei ole tullut mitään. Neiti Nöpönenä ja Herra Silkkikuono kääntävät heti karvaisen nassunsa asuintiloja kohti ja odottavat, millaista viihdettä emo tarjoaa seuraavaksi.
 
Kyllä, olen kehittänyt kissoille jopa nukketeatteriesityksiä.

Aikain saatossa olen huomannut, että siinä missä harakat, naakat ja kolibrit saavat Nupun ja Jujun vain haukottelemaan, lintulajike nimeltä kana synnyttää niissä vauhtia ja vipinää. Peruskotkottajassa on kaikki kohdallaan: sillä on heltta, höyhenet, pullea vartalo ja salskeat siivet, mutta otus ei lennähdä haukan lailla pilvien yläpuolelle. Niinpä jopa räggärinrötkäleellä on mahdollisuudet lassota siipiselma kiinni ja pistellä se poskeensa. Kanan paras puolihan on, että se maistuu taivaalliselta!

 
Syökää kanaa!

Olen ollut perillä kissojen kanamieltymyksestä jo pitkään, mutta vasta viimeviikkoisella kesälomareissullani päätin tutustua paremmin Tallin tarinoita -blogin heltanlerpattajaan ja kysellä häneltä, miltä ”paistiksi” tituleeraaminen tuntuu.

 
”No eihän se tietenkään kivalta tunnu”, kana kotkotti. ”Mutta toisaalta huomio on
aina hyvästä. Yleensä juuri sinäkin siinä kirmaat heti muita eläimiä kuvaamaan.”

”Joo, onhan sen varmaan jännää, kun hevonen pelaa palloa...”

”...tai näyttää kieltä. Mutta osaavat täällä muutkin tehdä sirkustemppuja!”
Pyysin kanaa demonstroimaan pooootpotuksiaan. Ajattelin, että pallero korkeintaan nokkisi taidokkaasti ballerinojeni kärkiä, mutta hän pyysikin kouluttajaansa rakentamaan esteradan ja näytti, kuinka ”paisti” treenaa:

 
Aluksi on syytä suorittaa huolellinen venyttely siipi kerrallaan.
 
Sitten on alkulämmittelyn vuoro. Pitkä sarja punnerruksia on timmin vartalon salaisuus.

Kun kroppa on lämmin ja notkea, on aika tutustua esteeseen.

”Valmista! Joko saan hypätä, joko, joko, joko, joko?”

Oliko tämä siis kana vai EM-kisoista karannut aitajuoksija?

Tukka, heltta ja pyrstö vain hulmusivat, kun kana leiskautti puomien yli.
 
Pian kävi ilmeiseksi, että ristikko oli aivan liian pieni tälle estetykille.

Pitihän huolellisesti venytetyt siivetkin saada käyttöön!

Hoppp ja fläppp! Eikä tehnyt tiukkaa okserikaan.
Olin niin hullaantunut kanasen taidoista, että pyysin siltä lupaa tehdä showsta videotaltioinnin. Nyt Nupulla ja Jujulla on siis ihan oma tirppa-tv, ja haluamme jakaa bravuurilähetyksen teidän lukijoidenkin kanssa:

 

Nuppu oli ihastuksissaan, mutta Jujusta kana oli hieman leveilevän oloinen. Sitä alkoi myös harmittaa, sillä jäntevä otus luultavasti lipeäisi tassuista eikä varmaan edes maistuisi hyvältä matalan rasvaprosenttinsa takia.
 
Jujun mietteet naurattavat maalaisserkku Pipsaa. Se tietää, ettei kyseinen
kana tosiaan ole paisti vaan täpäkkä täti, jota on syytä kunnioittaa.
Tipu-tv:n lähetys sai Hupsuttamon suhtautumaan kanoihin täysin eri tavalla. Emo on askelen lähempänä täysvegetarismia, kun taas...

 
...Nupulle tuli entistä kovempi nälkä. 

Suurkiitos jälleen kerran Tallin tarinoiden porukalle ihanasta kesäpäivästä ja hauskoista hetkistä taitavasti koulutettujen eläinsöpöläisten parissa! <3

  
”Kohta emo saa porttikiellon serkkujen luo, kun se ramppaa siellä ihan solkenaan...”

30 kommenttia:

  1. Ihana! Pusut teille kaikille ❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) ❤❤❤ Onpa hauskaa, että kana ilahdutti!

      Poista
  2. Ihastuin ! Hävettää oikein, että sitä on joskus pitänyt kanoja tyhminä. Kaikkea muuta! Joku muu on tyhmä. Tai siis on ollut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi virhe korjattiin! :) Vähän samansuuntaisia harhaluuloja oli mullakin ennen, vaan eipä ole enää. Kyllä se niin vain taitaa olla, että eläin kuin eläin osoittautuu fiksuksi ja kiehtovaksi, kun sen kanssa viettää aikaa ja tutustuu kunnolla. <3

      Poista
  3. Oho :o Tuollaisesta ei oltu ennen kuultukaan! On kekseliäitä ihmisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä tipusella on kiva koti, jossa aktivoidaan. :o)

      Poista
  4. Kana on hyvää! Mutta tuo kyllä on eri kuin minun ruokakipossani, kun on jäänyt kiinni - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mama kyllä tykkää kanoista eniten, kun ne elävät tuollaista sporttielämää kaukana ruokakipoista. T. Juide

      Poista
  5. Ihanat kisut ja aivan ihastuttava kana-agility :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kana sai meidätkin huokaisemaan ihastuksesta. <3

      Poista
  6. Oi voi... täällä nauran kippurassa meidän poppoolle taas... :D aivan mahtavia kuvia ja juttu, täytyy kyllä tehdä Pirkkikselle erikoispostaus blogiin. :) kiva kun kävitte, parin viikon päästä nähdään taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Hauska kuulla, että nauratti! Arvaa vain, hihitinkö kuvia säätäessä ja kanamusaa valitessa? :-D Pirkkiksen pitää ehdottomasti päästä pian erikoispostaukseen. Täällä fanit jo odottavat lisämatskua lempparisiivekkäästään! <3 En tajua vieläkään, miten kana voi olla noin Suuri Persoona. Näkemisiin taas ensi kuussa! ;)

      Poista
  7. Taitava rouva! Eipä ole tuollaista ennen nähty, meilläkin kana on ollut vaan ruokaa tai mamin aamiaismunan lähde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä olisi itsekään arvannut, miten moneen kanasta on. Tämä kyseinen siipirouva huvitti meitä vielä kipittämällä perään, kun jatkoimme matkaa. Ilmeisesti olisi ollut takataskussa (tai siiven alla) lisääkin temppuja.

      Poista
  8. Onpas spesiaali tsikeni! Tosi taitava! Oli pakko nauraa videon musiikille :D (Ostin Mimmille kokeeksi tuota sardiinikanaa ja sanoin, että Juju oli sitä täällä aiemmin popsinut ja että Mimmikin voisi kokeilla, mutta Alfredillehan se kuitenkin loppupeleissä meni kun ei neitille kelvannut..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että musa nauratti muitakin kuin mua! :-D No höh, kun Mimmi ei lämmennyt Jujun erityisherkulle! Onneksi Alfredille kuitenkin kelpasi, niin sardiinit eivät menneet ihan sivu suun. Juju on tosi nirso poika, mutta tuota sardiinikanaa se vetäisi kaksin tassuin.

      Poista
  9. Nyt on kyllä taitava kananen :) Meidän poika jättää kanat kaikissa muodoissa rauhaan ja keskittyy vain tirppa-TV:n harakka-varis-räksä -osastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä iso peukku kanojen rauhaan jättämiselle! :) Alexilla on oikein hyvä tirppa-TV tuossa muodossa! ;)

      Poista
  10. Hihittelin tarinalle bussissa mutta onneksi katsoin videon vasta kotona. Enkä ole ikinä nähnyt Pepin suuria, vihreitä silmiä niin pyöreinä kuin kukkokiekaisun jälkeen. Vaikka fasaanit live-tilassa saavat hännät solmuun sohvankarmilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että hihitytti! :) Bussimatkalaisilla olisi ehkä saattanut olla kiekaisun jälkeen silmät yhtä pyöreinä kuin Pepilläkin, mikä olisi varmaan ollut hauska näky sekin. :) Oppisivatkohan fasaanitkin estehirmuiksi? Kannattaa kokeilla, jos niitä teidän lähistöllä tepastelee (ja höyheniään pölistelee)!

      Poista
  11. Ruffellekkin tuli kana nälkä tosta videosta nams! Mut aika hieno kananen kun se noin hienosti pompsahtelee esteiden yli. Harmi ettei meidän pojat kanaa edes syö, paitsi viikonloppuna kokeiltiin Ruffelle eikä sitä edes kutittanut?? :0000

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos kana ei enää kutita Ruffista! :) Nuppu tykkäisi kyllä kovasti kanasta, mutta en uskalla vielä kokeilla, tuleeko siitä oireita. Jujulle taas maistuu varsinkin kalkkuna, joka varmaan olisi fiksu ja taitava otus sekin... Kissa on tietty lihansyöjä, mutta omassa ruokavaliossa kasvikset ovat päivä päivältä ja agilitysessio agilitysessiolta tärkeämmässä osassa. :)

      Poista
  12. Voi kunpa tuollaista hyppykanaa pääsisivät kissat katsomaan livenä! Siinä saattaisi olla mammalla narussa pitelemistä, jos fanihuuma kuitenkin yllättäisi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmana olisi pitelemistä! :-D Tosin meidän Juju saattaisi pinkaista karkuun tuollaista reipasta supersporttaajaa, joka ei ole tippaakaan ujo tai ymmärrä "personal space" -käsitettä. Mä tunnustan kirmanneeni itsekin vähän kauemmas, kun kananen tuli tuttavuutta tekemään. Sen nokka näyttää niin terävältä, ja olen kuullut huhun, että tuo agikana saattaa nokkaista varsinkin lenkkarien naruja, koska ne muistuttavat matoja. :)

      Poista
  13. Oho mikä kana. :D Meilläkin kana on poikien pääruoka, ja kyllä sitä aika usein myös emännän lautaselle eksyy. :|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kana on ihan spesiaali! <3 Kyllä meilläkin Jujulle maistuu kana ja kalkkuna päivittäin - eikä emokaan voi sanoa, ettei kanaa söisi. Tosin nyt ei ole tehnyt sitä mieli, ja tippa tulee aina linssiin, kun näkee videoita tehokanalan kotkottajista, jotka pääsevät ensimmäistä kertaa ulos eivätkä usko onneaan. Eli aikomus on vähentää lihansyöntiä ja lisätä kasviksia. <3

      Poista
  14. kana-agility... :'D En ole kyllä ikinä ennen nähnyt! Aikamoinen "paisti"! Ja sitten taas tämä mitä aina sanon, mutta kun en voi sille mitään: Nuppu on neiti täydellisyys! Niin söpöläinen! Ja Jujulla on upea häntä viimeisessä pyllistyskuvassa :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään ole tätä ennen moista nähnyt! :-D Ja Nuppu ottaa mielellään kehuja vastaan. Se onkin tottunut siihen, että kyselen siltä päivittäin, että miten Nuppu voi olla noin täydellisen nätti kaunotar! :o) Ja kun se vielä on niin hellä, hassu ja hempeä. ♥ Ja niin on kyllä komea häntähelmeri Huitsipuitsikin! ♥

      Poista