Lennokas okserigaala

Vaikka maailma vetäytyy pian tv-vastaanotinten ääreen Oscar-pystien jakoa seuraamaan, Juju on jo siirtynyt elämässä eteenpäin. Se ei jää suremaan, jos oscarit lipsahtavat Hupsuilta sittenkin sivu suun, koska kultaiset patsaat ovat jo vanha juttu. Uusinta uutta sen sijaan ovat okserit eli tuplaesteet, jotka ilmestyivät tänään pienen pomputtelijamme hyppytreeneihin. Ai kaksi estettä yhdellä loikalla? Ihan iisipiisiä!

 

Okei, aluksi oli vähän käynnistymisvaikeuksia. Tassu lipesi tai jotain,
ja sitten olivatkin putkulat solmussa ja tolpat hujan hajan.

Kun estecombo saatiin taas kasattua kokoon, Puippia ei näkynyt missään.
Nuppu oli jo vähällä antaa periksi ja näyttää, miten räggäri hyppää esteitä,
mutta Juju ei halunnut, että sisko nyrjäyttää masunsa ja kirmasi kiireesti paikalle.

 

Lämmittelyesteellä Jujua vielä hieman jännitti. Eivät kai tuhmat
sohvatyynyt taas keikauttaisi rengasestettä kiertoradaltaan?

Kaikki sujui kuitenkin nappiin: Juju teki ajoissa puolipidätteen,
laski laukka-askelet okserille ja arvioi ponnistuspaikan oikein.

Kaksoisesteen päällä Jujusta tuntui kuin se olisi
pieni lentokone Grand Canyonin yläpuolella.

Tuuli vain ulvoi sporttisen luikkupojan kaulurissa,
kun sen pienet tumput lähestyivät taas kiitorataa.

”Uudestaan!” Juju-poika hihkui niin teletappimaisesti, että emon oli vaaputtava Laalaana keittiöön hakemaan lisää nameja. Jostain syystä meille on muodostunut hyppäyskäskyksi sana ”hoppatiti”, jonka sain kajauttaa vielä lukemattomia kertoja. Ja Jujuhan hoppatititti!

 

Juju osasi kääntää vasemman kavionsa näppärästi vinottain,
ettei kolistelisi sillä enempää puomeja kanveesiin.

 

Parhaat hypyt sujuivat niin helposti, että Juju ehti
jopa taputtaa karvaisia käsiään esteen päällä.

Kun treenit olivat ohi, Juju sädehti intoa ja hyvää mieltä. Okserigaala oli päivän paras juttu, ja emokin taitaa taas muistaa, että esteet ovat Jujun juttu toisin kuin tiiviskurssilla harjoiteltu hiuslenkin noutaminen. Tyttöjen hommaahan se sellainen on...

 

”Tosta mää Nuppu sinkautin! Mitäs siihen naukaiset?”

  

Nuppu naukaisi siihen, että vielä ei suinkaan ole liian
myöhäistä noutaa hiuslenksua ja rusettia ja laittautua näteiksi
Oscar-gaalaa varten. Viis me tytöt niistä oksereista...

Haaveissa Oscar tai pari

Alkuvuodesta on vietetty vaikka minkälaisia juhlapäiviä, mutta Nupun ja Jujun arki on ollut tavallista perustaaperrusta. Amor-niminen angorakissa ei ampunut tänäkään vuonna ystävänpäivänuolta Jujun peppuun, eikä Nuppu saanut sonnustautua vanhojen päivänä pastellinsävyiseen kimallemekkoon. Penkkarinameja ei kattimateille tipahdellut, ja kiinalainen uusivuosikin toi mukanaan vain rämäpäiset rettelöijäapinat. Nupun ja Jujun mielestä olisi ollut jo hiihtoloman aika, mutta palveluskunta vain jatkoi sinnikkäästi töissä ramppaamista. Tilanne näytti melko masentavalta, kunnes eräästä ihan tavallisesta päivästä tulikin yhtäkkiä Hupsujen juhlaa: saimme nimittäin ihka ensimmäisen fanipostimme ja pääsimme seuraamaan, kuinka Jujusta ja Nupusta syntyi vaihe vaiheelta upea taideteos Vitruviuksen hengessä:

 

Kiitos vielä Höpsöjen ihanalle fanille päivämme ja viikkomme piristämisestä! 

Taulu on huippuhienosti piirretty, ja siihen on vangittu taitavasti myös Jujun ja Nupun persoona. Juju näyttää siltä kuin se huiskauttaisi pian häntäänsä ja naukaisisi emolle koulutuspyynnön. Nuppu taas kököttää somasti rusetti kaulassaan ja odottaa selvästi flirttiä Rufukselta. En osaa itse piirtää kuin tikku-ukkoja ja vasemmalle katsovan hevosenpään, mutta minäkin halusin tehdä jotain taiteellista. Niinpä ryhdyin Felliniksi ja ohjasin Nupusta ja Jujusta elokuvan musiikkeineen kaikkineen. Samalla toteutin myös toisen lukijatoiveen: kissojen My Day -postauksen, joka on hautunut mielessäni jo pidemmän aikaa.

 Milloinkas ne Oscar-pystit jaetaan? Juju haluaisi ehdolle parhaan kollipääosan kategoriassa.

Elokuvamme on kuusi ja puoli minuuttia pitkä, eikä niin lyhyeen pätkään saa mahtumaan kuin pikkuruisia makupaloja sieltä täältä. Valitettavasti tämän kissaemon iMovie-taidot ovat kouluarvosanalla vasta kuutosen luokkaa, joten kotikutoisuus leimaa vielä videotamme. Vaikka filmi on osittain tekstitetty, suosittelemme kääntämään volyymit kaakkoon, sillä musiikit on valittu huolellisesti netin copyright-vapaista viisuista ja kilinöistä. Mukana on myös aitoja ääninäytteitä Nupusta ja varsinkin Jujusta, joka sanoo melko monta kertaa ”maa”. Arvoitukseksi tosin jää, onko kyseessä Suomi, Kiina vai kenties Uruguay. Mutta pidemmittä puheitta itse videoon:

Nuppu ei tarvitse Oscaria (onhan sillä Ruffe), mutta se puki jo kaulaansa rusetin fani-
taideteoksen innoittamana. Neidistä tulee varmasti punaisen maton kuvatuin kissatähti!

Apinat ja Puff

Kiinalaisen kalenterin lehdykkä on jälleen kerran kääntynyt, ja olemme aloittaneet virallisesti Apinan vuoden. Se näkyy Hupsuttamossa riiviöinnin eksponentiaalisena kasvuna, ja kaikesta kekkaloinnista syytetään kiinalaisia apinoita.

 

Kuka päästeli oven takana juku-juku-naukuja jo ennen seiskaa? Ei ainakaan Juju.

 

Entä mikä karvagorilla yritti kiivetä aamulla leffatykin päälle ja nyki
samalla johdon irti? Ei, Nupulla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.
Se vain sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.

Nupusta ja Jujusta on kiusallista joutua koko ajan selittelemään apinoiden tekosia. Simpanssit ovat esimerkiksi pitäneet bileitä tiskipöydällä, eivätkä ne mokomat edes peitelleet jälkiään. Tabletit olivat pöydällä vinksin vonksin, ja astianpesuainepullo oli keilattu tylysti kumoon. Joukko pörröhäntägibboneita oli leikkinyt työpäivämme aikana hiekkasotaa kissojen toiletissa, naskalihampaiset jäytäjälorit olivat pureksineet keittiön tuolien kangasreunoja, ja pitkäkyntinen valkotupsusilkkiapina oli ripsuttanut jopa iskän kallisarvoista nojatuolia.

 

Jujusta varsinkin on ihan kamalaa, että tällaista tapahtuu niiden omassa kodissa.

Ei ole kerta tai kaksi, kun Nuppu on joutunut
suoristamaan peflettejä kirkuvan apinalauman jäljiltä.

Tässä demonstroidaan reittiä, jota kirppukasat käyttävät varsin ahkerasti.
Nuppuhan ei siis tästä kulje kuin luvan kanssa.

Polku on helppo löytää, sillä lieden yli on tallautunut jo pieni polku.

Tässä vielä todistusaineistoa gibbonien hiekkakylvystä. Yksi vihulainen
tallentui jopa kameraan, sillä rikollinen palaa aina rikospaikalle.

Huolestuttavinta tässä kaikessa on, että Apinan vuosi on vasta aluillaan. Mahtavatkohan kiemurahäntäiset kiusantekijät oppia vuoden aikana tavoille, vai roikkuvatko ne kohta kattokruunussa ja käyttävät verhoja liaanina? Varmasti ei voi tietää, mutta jos joku voi saada apinat kuriin, niin se on tämä ärjyvä, kiinalainen lohikäärme nimeltä Puff:

”Grrrrauuuuh! Täällä vartioin minä!”

Vitruviuksen kissat

Jos roomalaisen keisari Augustuksen hoviarkkitehti olisi aikoinaan nähnyt Nupun ja Jujun, italialaiset euron kolikot saattaisivat olla nykyisin hyvin erinäköisiä. Sen sijaan että niissä pönöttäisi alaston mies ympyrän ja neliön sisällä, lantteja saattaisikin koristaa Leonardo da Vincin laatima hahmotelma ihannemittasuhteet omaavasta katista. Taiteen ystävät ympäri maailman matkaisivat Venetsiaan ihailemaan aitoa luonnosta Vitruviuksen kissasta, jonka kaunismuotoinen vartalo hipoisi täydellisyyttä.
 

Kissa tietäisi itsekin olevansa taivaan lahja taiteelle 
ja ottaisi avosylin vastaan kaiken glorian.

 

Mutta höh, mitä jos Leonardo olisikin innostunut hahmottelemaan viereisen
gallerian seinälle vaihtoehtoisen Vitruvius-ihanteen, joka näyttäisi tältä?

Minun mielestäni olisi vain hyvä, että ihanteita olisi kaksi. Oikeastaan niitä voisi olla kolme, neljä tai viisikin, sillä kauneus on tunnetusti katsojan silmässä. Se, mikä saa toisen pupillit kilisemään pinkkeinä glittersydäminä, saattaakin aiheuttaa jonkun toisen sarveiskalvolle epämääräistä kutinaa ja punoitusta. Onneksi taidetta on jokaiseen makuun, ja Nuppuvius ja Jujuvius päättivät ottaa siitä kaiken ilon irti:

Nuppu on renessanssin suurkuluttaja. Sen yksi

huippuhetki oli, kun wanha kunnon Leonardo

ikuisti sen maalaukseensa Nuppu Lisa.

Juju taas arvostaa eniten hollantilaisia mestareita kuten Rembrandtia.

Tämän taulun nimi on tietenkin Tohtori Jujun yövartio.

Tässä freskotaiteen malliesimerkissä Pyhä Nuppu kiittelee
maailmankaikkeutta, koska sen masu on pysynyt niin hyvänä.

Jujuviukselle tuli kiire näyttää, että silläkin on ihan puhtaat pögät,

 vaikka se popsikin tässä joskus vähän liikaa katkarapuherkkua.

Ookkei, uskotaan, mutta mitä tapahtui niille ihanteellisille

mittasuhteille? Peppu on nyt aika iso suhteessa päänuppiin.

Nuppuvius ei väheksy nykytaidetta, olihan se hyvää pataa myös Andy Warholin kanssa.
Tässä Nuppulyn-nimisessä värivedossarjassa on kaunokaisia jokaiseen makuun.

 

Jujukaan ei ole mikään yhden sävyn katti. Eikä se karta edes pastelleja.

Koska Nuppu ja Juju ovat selvästi maalauksellisia ja kuvauksellisia kissaviuksia, ne saavat nyt esitellä itsensä joka puolelta tulevien sukupolvien taiteilijoita varten. Loistoidean kissojen täsmällisiin rakennekuvauksiin sain taiteellisesti lahjakkaalta kummitytöltäni. Hän toi meille viime visiitillään upean taulun Nupusta ja Jujusta, mutta oli joutunut selaamaan blogiamme pitkän tovin ennen kuin Jujusta oli löytynyt kuva, josta saattoi ottaa mallia vasemman kyljen kuviointiin.

 

Kovin ovat katit taas näköisiä! Nuppu pelaa hyväntuulisena
palloradalla, kun taas Juju piileksii sängyn alla.

Koska näköhavainnot Jujusta ovat lapsiperhevierailujen aikaan aina minimissä, herra saa aloittaa shown:

Jujun oikea kylki on iisipiisi: sitä koristaa iso J-kirjain, jota on ihasteltu viimeksi joulukuussa.

Tältä näyttää Juitsipuikulan vasen kylki. Arvatkaapa, mitä toffeeläiskät esittävät?

Mummi Poppanen hoksasi, että Juitsihan kantaa mukanaan söpöä marsua!
Ehkä ZiwiPeak-ruoka on sittenkin Guinea pigiä niin kuin eläinlääkäri tämän
eksoottisen ruokamerkin papereihimme aikoinaan tavasi...

Tällainen on Juippapötkyn selkäpuoli ja villapöksyt.

Herra Kaunispoika etuvasemmalta. 

Herra Kaunispoika edestä. Kuvaaja taisi heittää 
tässä kohden kameran takaa hillittömän marsuvitsin.

Herra Kaunispoika viistosti oikealta. Tämä on emon lempparikuva.
Se, joka saa polvet pettämään ja pusukoneen käynnistymään.

Tässä Juju istuu Hupsuttamon valppaana vahtikissana.

Nuppu näyttää melkeinpä samanlaiselta karvahattaralta, katsoi sitä mistä suunnasta tahansa, mutta se ei ole mikään syy olla esittelemättä neitoamme tuleville da Vinceille.

  

Nuppua kuvatessani huomasin, että sillä on tapana istua paljon, jolloin sivukuvat
eivät onnistu. Onneksi sain peffan nousemaan palloa ja paplaria heittämällä.

Tässä on Nupun oikea kylki hetkeä ennen kuin vetovoima kiskoi taas takamuksen parkettiin.

Neppu ja peppu mattoon liimattuina.

 

Tältä Nuppu näyttää vertikaalisessa kaksijalkaseisonnassa.

Ja tässä vielä lähikuva neidon unelmoivasta katseesta.

Jos lukijoistamme löytyy vermeerejä, michelangeloita tai muuten vain luovia yksilöitä, olisi superhauska nähdä, millaisia potretteja Nupusta ja Jujusta loihditaan. Jos edes yksi sellainen saapuu sähköpostiimme tai plopsahtaa postiluukustamme, lupaamme pistää blogissa pystyyn oikean taidenäyttelyn. Tempaukseen mukaan halajaville Juitsi antaa yhden davincimäisen vinkin tassun ihanteellisesta mitasta:

Kissan kyynärän mitta varvastupsusta korvanjuureen
on lähes puolet kissanruikaleen kokonaispituudesta.