tiistai 19. toukokuuta 2015

Puuskia ja puhureita

Viime postauksemme päättyi ihanaan vapauden hurmaan. Nuppu-kaunotar löyhytti tassujaan Titanicin kannella ja seilasi turkki hulmuten kohti jännittävää horisonttia. Vaan eipä Jujukaan mastosta tähyillessään nähnyt tummia pilviä, joita Hupsusaarten ylle oli kasautumassa.
 
Nupun olisi kannattanut ostaa Acapulcosta Gore-Tex-tuulipuku.


Ensimmäinen pieni pilvenmöllykkä ei ollut vielä kovin synkkä. Se ei tuonut mukanaan sadetta mutta pienen tuulenpuuskan kuitenkin. Koska Miss Nuppu of the Seas osoittautui niin suosituksi mööpeliksi, emme raaskineet seilauttaa sitä alkuperäissuunnitelman mukaisesti eteiseen. Keskelle olkkaria ankkuroituneesta loistoristeilijästä tuli kuitenkin ongelma, kun halusimme katsoa hömppäkomedian mutta kannella limboavat kissat peittivät puolet valkokankaasta. Niinpä aloitimme ahkeran sisustusprojektin. Kun mieheni raahasi vanhaa kiipeilypuuta kolmatta kertaa ympäri asuntoa, kuului kuitenkin pahaenteinen ”raks”.

 
Ajatella, miten tällainenkin tukki voi voimakkaissa otteissa katketa tulitikun tavoin!


Kissoille kerroimme, että pasaatituulet ne vain puhalsivat palmuvanhuksen kumoon.

Föhn-tuulet sentään kuljettivat luoksemme jotain kivaa: vanhan palmun
paikalle kasvoi hetkessä tällainen valoisa ja siro orkidea.

Seuraavan kerran tuuli kääntyi vastaiseksi, kun yritin kirjoittaa aivan tavallista pikku postausta tänne blogiin. Vaikka kuinka tökin näppäimistöä, ruudulle nytkähteli niin nihkeää tekstiä, että olin vähällä uinahtaa. Unenrippeet tosin katosivat, kun yritin miettiä puisevalle postaukselleni edes hauskaa kuvitusta. Ainutkaan valokuva ei onnistunut, vaan otokset olivat joko heilahtaneita, pimeitä tai täysin epäolennaisia. Niinpä nauhoitin Jujusta agilityvideon, jonka oli tarkoitus kiskoa onneton postauksemme epätoivon suosta. Halukkaat saavat tässä vaiheessa heittää ilmoille arvauksen, suostuiko Juutuubi lataamaan videota koko kansan katsottavaksi!

 
Tällaista bloggaus on pahimmillaan: johtosotkuja, tyhjiksi hulahtaneita akkuja,
läppärin täyttynyttä muistia ja kirjurin totaalista pään tyhjyyttä.


Jujua harmitti, kun emo uhosi jo panevansa pillit pussiin lopullisesti. 
Kuten huomaatte, niin ei vielä käynyt.

Pahin ukkospilvi ajelehti kuitenkin päälleni sunnuntai-iltana, kun saavuin lihakset kolottaen kotiin ratsastusleiriltä. Huomasin, että Nuppu lipoi tavallista enemmän etutassuaan ja välillä jopa ravisteli sitä. Niinpä pidin sille pikaisen terveystarkastuksen, jossa selvisi, että varpaiden välissä oli tutun näköistä punoitusta. Olin kuvitellut, että tassukamppailumme oli jo historiaa, sillä neiti on töpötellyt jo yhdeksän kuukautta varpaat priimakunnossa, mutta vanha vaiva möllöttää taas mörkönä arjessamme.

Joka puolelle asuntoamme ilmestyi
tällaisia kieltomerkkejä.


Niinpä Nupulle vedettiin päähän turvakypärä.

Vaikka Nuppua ei periaatteessa haittaa elää satelliittina,
se protestoi kuupan epätrendikkyyttä: tämä liilatassuinen
töttänä nähtiin jo viime kaudella. Oranssi olisi sesongin väri...

Keksimme sentään iloksemme, että hyvien nettiyhteyksien varmistamiseksi
Nuppu-satelliitti voi toimia myös aurinkopaneelina ja ladata samalla
niin omia kuin emonkin moninaisia akkuja.

Nupun tassua hoidetaan nyt laimennetulla Betadinella. Puhdistettuihin varpaanväleihin huiskautetaan ripaus Bacipact-pulveria ja toivotaan parasta. Olen yliherkkänä kanaemona kissaemona kärsinyt tilanteesta kovasti. Apein mielin hemmottelin aamulla Nuppua syöttämällä sitä tassusta, kun Juju päätti yhtäkkiä piristää hieman tunnelmaa. Se lönkötti reippaasti paikalle ja läimäytti tassullaan vettä niin, että pisarat vain roiskuivat meidän kaikkien vakaville nassuille. Juitsin toive toteutui, sillä pakkohan minun oli nauraa. Samalla haaveilin, että keittiöömme ilmestyisi kaunis sateenkaari, joka johdattaisi meidät kohti onnekkaampia tuulia…


Nuppu haluaisi vielä lähettää synttärionnittelut mummille!


Jujukin lähettää mummille aurinkoiset kehräykset ja lupaa pitää tunnelmaa yllä vastakin!

Tässä myös sokerina pohjalla se Jujun uusin agilitytemppu:



32 kommenttia:

  1. Jiihaa, video laukkaavine seeproineen! Ja pöh tassu-vaiva!!
    Mirka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että ilahdut savannien uljaimman koikkelehtijan paluusta! :-D Seuraavan kerran yritän silti pukeutua vähän trendikkäämmin kuvauksiin...

      Poista
  2. Hienosti Juju hyppää! :) voihan hitsi, pitkäänhän Nupun tassu jo olikin kunnossa... Toivottavasti tassu parantuu tämän kerran jälkeen lopullisesti eikä punoitus palaa enää koskaan vaan haihtuu tuulten mukana kauas pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju kiittää kehuista! :) Toivotaan tosiaan, että pasaatit ja föönit puhaltaisivat tassuvaivat avaruuteen asti!

      Poista
  3. Nuppu-kulta, paranemista ja uudestaan peliin lempeitä kesätuulia! Jujulle virtuaalinamuraksuja hienosta ratamenestyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kunpa ne kesätuulet tulisivat pian parantamaan Nuppua ja innostamaan Jujua uusiin temppuihin.

      Poista
  4. Voi Nuppu kun vanhan muotikauden kuteita joudut pitämään. Ja hienosti meni Juju temppu! Varokaa kaatuvia palmuja! - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä palmuja on tosiaan syytä varoa! :-o Onneksi sitä kaikkein suurinta puuta ei ole vielä kiskottu juuriltaan!

      Poista
  5. Hihihi voi miten ihanasti Jujun häntä jää putkiloon pystyyn :D Juju selvästi nauttii treenaamisesta ja namuista ♥ Voi kun meilläkin osattaisiin keskittyä, mutta Ruffe vaan hösöttää.. :( Ja voi ei Nupun tassulle, toivottavast Nuppu ei joudu pitämään töttöröä pitkään koska se on niin last season. Ruffelta paljon paranemis toivotuksia ja pusuja Nupulle ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju ei tiedä mitään ihanampaa kuin maman kanssa temppuilu! ♥ Keskittyminen on yleensä huippuluokkaa, mutta Juju on niin mahdottoman nopea, ettei kouluttaja voi jäädä kuhnailemaan hetkeksikään tai Juju on esittänyt kaikki temppunsa samaan syssyyn.

      Nuppu hurisee Ruffen toivotuksista ja tunnustaa kaivanneensa pususia. ♥ Mä näin jo sieluni silmin taas yhden kesän, jonka vietän Nupun tassusta stressaten. Mutta kyllähän me jo kerran tuo tassuhommeli päihitettiin, joten pakko luottaa, että nitistetään se samoin keinoin uudestaan. Pakko ainakin kokeilla!

      Poista
  6. Ihana piristäjä Juju <3 toivottavasti Nuppu ei joudu pitkään sonnustautumaan epämuodikkaaseen tötteröön, paranemisia tassulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju pääsi yllättämään hassutuksellaan! :-D Kiitos paranemistoivotuksista! Tassu näyttää jo vähän paremmalta, kun on saanut kuivua rauhassa ilman neitosen näpertelyä...

      Poista
  7. Tosi hieno suoritus Juju ! Paranemisia Nupun tassulle, toivottavasti saat ton out of season tötterön pois ja et tassu paranis! -Justus & Mimmu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju kiittää ja kumartaa! :) Ja Nuppu lupaa tehdä parhaansa, jotta epämuodikas tötsä palautettaisiin pian kaapin perukoille tai jopa roskapönttöön.

      Poista
  8. MISTÄ OOTTE LÖYTÄNEET BASIBACTIA??! Tääl on ollut apteekeista loppu jo kuukausia, ja ilmeisesti ei tänä vuonna enää saada ollenkaan. Arvostaisin putelia itekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan on länsihelsinkiläisestä perusapteekista löytynyt, mutta siitä on kyllä jo aikaa (kuten edellisestä tassupunoituksestakin!). Miten noin basic tuote voi päästä loppumaan? :-o Toivotaan, että sitä tulee huhuista huolimatta pian lisää.

      Poista
  9. Hienot Jujun loikat :) Tassulle pikaparananemista ja tötterö on ihan tämään kevään trendi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista ja paranemistoivotuksista! Nuppu antoi myönnytyksen, että ehkä liila pitää yhä pintansa tänäkin siisonina. Ei se ainakaan yhtään yrittänyt karkuun, kun sujautin taas aamupalahössötysten jälkeen purnukan päähän. Maailman kiltein kissa! ♥

      Poista
  10. Voi Nuppu raukkaa kun on töttörö päässä. Me _vihataan_ sitä! Mutta tuo kyllä sopii sulle, tuo tassujen väri saa sun silmien sinisen värin korostumaan.
    - Hannibal & Myrsky

    Toivotaan että Nupun Tassu paranee pian! Mikään ei ole kamalanpaa kuin sairastava lemmikki. :(
    Mutta pisteet Jujulle kevennyksestä! :D Ja hieman oli hienot hypyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä ja hyppykehuista! :) Onneksi Nuppu ei vihaa tötteröä niin pahasti kuin oikeat kissat. Eihän se siitä tykkääkään, mutta ei yritä karkuun edes silloin, kun nyherrän tötteröä kiinni ja yritän puhallella karvat pois soljen ympäriltä, ettei nipistä. Kiltti pieni kullannuppu. ♥ Toivotaan, että vaiva paranee pian eikä tule kierrettä.

      Poista
  11. Vastoinkäymisistä voittoon ! Ja seeprajalatkin joutuu vähän nopeusjuoksua treenaamaan siinä temppuillessa, näemmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seepra meinasi mennä solmuun omien raitasääriensä kanssa! :-D Lisää treeniä siis vain! Toivotaan, että me päihitetään myös tuo tassujuttu!

      Poista
  12. Voi hiivatti, tassuvaivoja,toivottavasti menevät pois ja äkkiä! Tiedetään hyvin miten ne raastaa hermoja.

    Hienoja temppuja myös! Teillä on oikeita esteitä, vähän siistiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan niin! Tassu on onneksi parantunut tosi hyvin: enää on jäljellä vain pienet, tummat arvet. Mutta nyt sitten tarkkaillaan, ettei Nuppu pääse itse niitä poistamaan, koska silloin alkaa uusi kierre. Onko teilläkin ollut samanmoista? En olekaan koskaan kohdannut vielä ketään, joka olisi paininut saman asian kanssa!

      Meillä on Jujun kanssa panostettu agilityvälineistöön. :) Pujottelutolpatkin löytyvät, mutta olen vain niin laiska, että ne eivät ole ihan jokaviikkoisesti käytössä...

      Poista
    2. Ei oikein tiedetä mistä meidän tassuongelmat johtuu. Autoimmuunisairaus se ei ole, se testattiin just. Ei myöskään ole löydetty hiivaa tms. vaikka näytteitä on otettu useampia (tosin en ole ihan varma etteikö se siltikin voisi hiivaa olla). Kynsitupet Figolla rupeaa kutisemaa, jolloin se tietenkin kalvaa niitä ja saa bakteeritulehduksen. Tuossa taannoin sillä tuli paiseita myös anturoihin. Uutena on anturoiden kuivuminen. Nyt jätkä on kortisonilla ollut muutaman päivän, ja tilanne on merkittävästi parempi: kynsivalleista ei huomaa mitään ongelmaa koskaan olleenkaan, ja anturatkin on pehmeämmät, vaikka paikoin aika kuivat vielä. Näyttäisivät paranevan nekin kyllä. Mystinen juttu on!

      Pujottelutolpat! Vähän ne olisi hauskat. Hyppyjä meillä on tehty milloin milläkin materiaalilla, viime aikoina lähinnä mun jalkojen yli, ja putkiakin on, mutta pujottelu olisi jotakin! Teillä on tosiaan panostettu! Mistä nuo esteet on hankittu?

      Poista
    3. Ahdistava tuollainen vaiva, kun se vaikuttaa kissaan niin kokonaisvaltaisesti - ja vielä ahdistavammaksi sen tekee, kun syytä ei löydy millään ja joutuu odottelemaan tuloksia viikkotolkulla. Mä olin ihan epätoivoinen koko viime kesän, kun Nupulla oli koko ajan kierre päällä, eikä kissaklinikallakaan osattu auttaa. Nupultakin otettiin kaikki näytteet ja jopa röntgenkuvat tassuista, mutta mitään ei löytynyt. Niinpä päätimme sen jälkeen seurailla, missä tilanteissa Nuppu tassua nuolee. Lupsuttelu osui aina tylsiin hetkiin ja jäi sitten päälle. Ja koska superahkera leikitys, älyhaasteet, koulutus, raksupalkintojen paluu ja Feliway auttoivat, niin toivon, että nytkin saadaan tilanne haltuun samoilla keinoin. Ihan en pysty olemaan silti luottavainen, vaan vähän on huoli, meneekö toinenkin kesä jätskitötterönä. :-( Toivottavasti ei, ja kunpa teilläkin auttaisi tuo kortisonikuuri ja vaivat jäisivät kokonaan pois!

      Meidän agilitymatskut on tilattu Zooplussalta. Niistä voi lukea lisää täältä ja katsoa pujotteluvideot täältä. :) Juju on hommasta tosi tohkeissaan, ja kotitreenit onkin kivaa yhteistä puuhaa!

      Poista
    4. No on teilläkin tassuasioita ollut! Toivottavasti ei mene antennihommissa koko kesä :(

      Kävin lukemassa ja katsomassa pujottelut. Voi viikset kun te olette taitavia! Tuota jalkojen välistä pujottelua joskus on yritetty, mutta ei se oikein toiminut. Voisipa tuota taas Figon kanssa kokeillakin jonakin päivänä. Jotain vaihtelua tarvitsisi ainaisten istumisten, tassulla läpsäytysten ja hyppyjen rinnalle. Eikä meillä oo naksutintakaan, ihan mennään vanhanaikaisella namipalkalla.

      Poista
    5. Toivotaan, että sairastelut ovat pian kaikilta ohi!

      Olen huomannut, että on ihan kissakohtaista, mikä temppu tai koulutustapa istuu. Juju on niin nopea ja ahne, että naksutin toimii hyvin. Se alkaa aina tarjota itse temppuja, joten joku nokkelampi kouluttaja saisi sen tekemään vaikka mitä. Nuppu taas on tyypillisempi kissa: joskus sitä huvittaa tehdä laiskasti jokin temppu, mutta yleensä ei. :) Mieluummin se sitten hinkkaa älynystyröitään esim. raksulabyrintin tai kierityspallon kanssa.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juju on meidän pikku tähtönen. ♥

      Poista