lauantai 4. huhtikuuta 2015

Yöllisen kissan romanttinen tapaus

Nuppu on ikuinen romantikko, joka jaksaa haaveilla illasta, jolloin sen netti-ihastus Rufus tulee hakemaan sen unelmatreffeille. Nuoripari mussuttaisi aterian, joka ei sekoittaisi kummankaan herkkää masua, ja menisi sitten ihailemaan tähtitaivasta. Jos Ruffe vielä lurauttaisi Nupulle pienen serenadin, olisi ilta kaikin puolin onnistunut.

Oi, Ruffeo, Ruffeo! Miksi olet Ruffeo? Isäsi nimes kiellä, 
tai jos et sitä tahdo, vanno lempes mulle...

Nuppu ei ollut uskoa korviaan, kun kerroin sille, että sen iskäkin osaa olla yhtä romanttinen. Kävimme nimittäin lomalla joka ilta syömässä merenrantaravintoloissa ja tassuttelimme kauniita maisemia ihailemassa.

 
Leppeä kesätuuli ja kultareunaiset pilvet saivat minut kehräämään.
 
Kostea hiekka taas tuntui ihanan upottavalta anturoiden alla.

Eräänä iltana jatkoimme vaeltelua pimeän aikaan salaperäiseen puutarhaan. Mieheni ei taivahan kiitos maukunut minulle serenadia, mutta tunnelma oli muuten vain korkealla, sillä taivaalla näkyi harvinainen valoilmiö. En puhu nyt auringonpimennyksestä tai edes tähdenlennosta, vaan taivaallisesta juustosuikerosta:

Jos mies olisi halunnut vielä vähän terästäytyä, hän olisi
voinut noutaa tuon kyseisen herkun minulle iltanaksuksi.

Ihana iltakävelymme huipentui, kun joku kolmaskin oli saapunut samaa, maukasta kuuta katselemaan:

 
Aamulla Taffel-tuotetta ei enää näkynyt missään, joten voi vain olettaa,
että se päätyi tämän söpöläisen massuun...

12 kommenttia:

  1. Oho...jossain etelessä on taffeileita taivaalla ! Varmaan poutapilvet on sielläpäin sitten kermavaahtoa ja aurinko appelsiinille maistuva hedelmä :) Ei ihme että romantiikka kukkii ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvä diili Taffelilla! :o) Onneksi tarjolla oli muutenkin niin hyvää ruokaa, ettei tarvinnut loppaista pilviä ja aurinkoa vaan saattoi nauttia romanttisista iltakävelyistä täysin vatsoin.

      Poista
  2. Olikohan se kinkun makuista suikeroa kun niin hyvin kelpasi? Minulle ainakin silloin kelpaisi. Mitähän Juju tuumii tuossa kuvassa? - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että vähintään jotain pekoniaromia siinä täytyi olla! :) Juju kuulemma tuumi kuvanottoaikaan, että onkohan Ruffe se prinssi rohkea, joka päättää Capuletin ja Montaguen sukujen kissanhännänvedon (!) lopullisesti.

      Poista
  3. Taivaallinen juustosuikero, nammm!
    Ja näin uuden aamun sarastaessa oikein hyvää Pääsiäistä koko teidän porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä, miten kamera väänsikin kuunsirpin noin herkulliseen muotoon. :-D Ihanaa pääsiäistä teillekin!

      Poista
  4. Ruffekin haaveilee Nupun kanssa treffaamisesta, mutta vasta sitten kun maha on taas kunnossa. Oishan se vähän noloa kun olis syömässä ja heti kaikki tulee toisesta päästä ulos.. Hyhhy! :D Olisipa ihana päästä ulkomaille tassuttelemaan ihaniin maisemiin ja syömään ravintoloihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Rufus-parkaa! Miten se masu voi vieläkin vaivata! :-/ Kyllä Nuppu lempeänä typykkänä ymmärtäisi, vaikka treffeillä olisi vähän hajuhaittojakin. Kun olin kipeänä, niin Nuppu piti musta maailman parasta huolta, joten taatusti Ruffekin saisi suurta huolenpitoa. <3 Välillä tekee kyllä hyvää päästä muille maille pois arjen kiireistä ja rutiineista.

      Poista
  5. Serenadeja naukuvia miehiä ei muutenkaan taida kauheasti olle, ehkä ihan hyvä niin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä korvamme tosiaan voivat paremmin ilman moukuserenadeja. Sielusta nyt puhumattakaan! :-D

      Poista