torstai 2. huhtikuuta 2015

Vieraan maan maukuja

Nuppu ja Juju ovat kermapeppuisia pikku aristokatteja. Ruoka tulee niiden beigeihin ufokuppeihin kuin Manulle illallinen, niiden turkkia pestään, harjataan ja puunataan, niitä leikitetään monta kertaa päivässä ja ne saavat suukkoja ja rapsutuksia yli lain sallimien rajoitusten. Kaikesta tästä on tullut palleroille melkeinpä itsestäänselvyys, ja varsinkin Nupun vaatimuksia kuunnellessa tulee joskus ihmetelleeksi, miten kyltymätön voi pienen kissan mukavuudenhalu olla. Siksi minusta oli tärkeää koota kuninkaalliset räggärit kainalooni ja kertoa niille, millaista elämää Kanarian kissat viettivät.

Juju veikkasi, että Atlantin saarilla kaikilla kateilla on oma vesiskootteri,
ja Nuppu oli varma, että Kanarian räggäritypykät nauttivat palmujen
katveessa pina coladaa raksujen kera.

Nupulla ja Jujulla alkoivat korvat lerpattaa, kun paljastin, että etelässä on paljon kissoja, joilla ei ole lainkaan omaa kotia. Nuppu yritti ehdottaa, että kulkukissat ovat sen elokuvaidoli O'Malleyn kaltaisia onnellisia seikkailijoita, mutta emo joutui surukseen sanomaan, ettei niin aina valitettavasti ole. Onneksi kuitenkin on olemassa ihmisiä, jotka haluavat parantaa kissojen oloja, ja hotellimme Kanarialla oli aktiivinen siinä puuhassa. Jokaisessa huoneessa oli lehti, jossa kerrottiin, että kulkukissoja leikataan, rokotetaan ja adoptoidaan, ja muurien ympäröimän hotellikompleksimme suojissa asui suuri joukko kissoja, joiden elämä ei ollut oikeastaan lainkaan hullumpaa.




Nuppu ja Juju yllättyivät, kun kissojen koti ei ollutkaan bambumaja vaan aika perinteinen
boksi. Niitä säälitti pikkuruinen raapimapuu, mutta toisaalta oikeat palmut saivat
räggärini henkäisemään ihastuksesta. Nupulle ei kerrottu hotellin 24 h raksubaarista.
Kissoilla oli myös paljon mukavia lymypaikkoja kivimuurilla ja näkymät omalle lammikolle.
Minä taas kiiruhdin joka aamu heti herättyäni parvekkeelle tarkistamaan,
kuinka monelle kisumisulle sain kulloinkin toivottaa buenos diasit!

Hotellin reviiriltä löytyi myös auringon lämmittämiä portaita fiinin ravintolan tuntumasta.

Kauniin väriset rakennukset toimivat jännittävinä kuvaustaustoina, ja Nuppua
harmitti, ettei se päässyt hotellin alueelle mallikansiotaan täydentämään.

Toiset kissat suostuivat poseeraamaan heti täysillä, kun taas jotkut
karjuivat, ettei niiden nassuja saa kuvata ja laittaa ties mihin nettipamfletteihin.
Kun kisulle selvisi, että edustan blogia Hupsu ja tosi höpsö, jossa seikkailee
hieman hänen oloisensa Juju-kissa, hän muuttui heti suopeammaksi.
Siitä lähtien aloin saada kissat kellahtamaan tällä tavalla jo pelkällä läheisyydelläni.

Hyvä on, myönnetään, että saatoin myös kyykistellä ja lässyttää, eikä edes puhuta siitä,
kuinka pitkiä rapsutussessioita vietin mm. tämän suloisen kattimattisen kanssa.
Juju ja Nuppu olivat hetken mustasukkaisia mutta unohtivat pian koko jutun, sillä emo
loihti niille oman kujakattiseikkailun, jossa vanha, risainen silityslauta vedettiin esiin
vaaralliseksi kallionkielekkeeksi. Living on the edge! Kyllä kermapeputkin sen osaavat!

20 kommenttia:

  1. On aina mukavaa kuulla, että on ihmisiä jotka pitävät huolta kodittomistakin kisuista :) Todellinen kissahotelli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä oikea unelmahotelli kissanäkökulmasta. He hoitivat myös kissa-adoptioita, joten toivottavasti mahdollisimman moni kotia halajava kisu saa sellaisen. Tosin minusta näytti siltä, että kisut viihtyivät hotellin turvallisella alueella hurjan hyvin, joten voi olla, etteivät ne ehkä olisikaan ihan etunenässä (tai -kuonossa) lähdössä sieltä pois.

      Poista
  2. Vau, niillä oli oikeita puita missä kiipeillä! Tässähän tulee pieni kissa melkein kateelliseksi... toisaalta taas, mää tiedän millaista on olla koditon, joten ei käy kyllä kateeks noiden kissojen elämä, kyllä tää kotielo on meikäpoikaa varten! =^^=
    - Chaplin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oma, turvallinen koti on parasta, mitä pienellä ja isollakin kissalla voi olla. <3 Tietty luksusta voisi parantaa esim. pystyttämällä oikean palmun sisätiloihin... :-D

      Poista
  3. Tosi kivoja kissoja. Onpa niillä hienot oltavat, oma lampikin ja talo ja paljon puunrunkoja ja silittelijöitä ja... Ihanko ne antoi teidänkin emon silitellä vai huijaako se vain? - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se emo oikeasti kuulemma sai paijata kolmea kissaa. Ensin se tietty kyykki, lässytti, lupsautteli hitaasti silmiään ja sanoi kymmenen kertaa ”no mutta mau!” Ja sitten, jos kissa itse tuli puskemaan, niin se silitti ihan varovasti. Ja kun paijauksesta tykättiin, niin rapsukone meni kunnolla päälle. Kyllä meidän emo silkuttaa osaa! T. Juitsi ja NöpNöp

      Poista
  4. Noin hyvää hotellia pitääkin tukea. Kivoja ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä tosi iloisesti yllättynyt vastuullisesta toiminnasta ja annoin siitä kehuja palautteessa. Hotellivieraiden informoiminen kissa-asiasta myös toivottavasti lisää ihmisten ymmärrystä siitä, ettei lemmikkiä saa koskaan hylätä!

      Poista
  5. Onpa ihana hotelli kun hoitivat kodittomia kissoja noin mukavasti, tuolta vaan haluisi haalia joka kissan itselleen kotiin vietäväksi :D Toivottavasti mahdollisimman moni saa oman kivan kodin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon minäkin! <3 Tosi suloisia ja kivoja kissoja ne olivat ja selvästi niitä on myös kohdeltu hotellilla hyvin, koska olivat niin rohkeita ja ystävällisiä. Olisin ottanut sieltä mielelläni mukaan ainakin tuon toffeen värisen ja yhden pikimustan, jonka kanssa oltiin heti samalla aaltopituudella. <3

      Poista
  6. kuvan kissoilla on hyvät oltavat ja upeat maisemat ! Ei ihme jos Hupsun ja tosi Höpsön siniset silmät muuttuivat hetkeksi vihreiksi (kateudesta) :)
    Hyviä kuvia muutenkin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Olipa kiva päästä testaamaan kameraa ulkonakin välillä. Siksi en malta olla laittamatta matkakuvia tänne blogiin. ;) Nyt on kisujen silmät onneksi taas niin siniset, että häikäisee!

      Poista
  7. Se oliskin paratiisi, missä kaikilla kissoilla olisi vesiskootterit :D
    Ihana kuulla, että hotelli panostaa kissojen hyvinvointiin ja toivotaan monelle katille ikiomaa kotia <3

    Olisi niin loistavaa, että meillä Suomessakin voisi villejä/puolivillejä kissaleegioita leikkauttaa ja vapauttaa mutta kun tää meidän ilmasto :/


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaikilla kissoilla pitäisi nyt vesiskootteri olla! :)

      On kyllä tarpeellista rokottaa ja leikkauttaa kulkukissoja ja pelastaa monilta vaaroilta, joita vapaana liikkuvaa kissaa uhkaa. Niin säiltä, autoilta, villieläimiltä kuin ilkeiltä ihmisiltäkin. Mutta jo pienet askelet ovat isoja, ja oli ilo nähdä, että tuollaisessa yllättävässä etelän kohteessa oli toivoa paremmasta! <3

      Poista
  8. Tosi hienoa kuulla, että jotkut hotellit tekee tälläistä, itse ainakin ulkomaille lähtiessäni ehdottomasti just valitsisin tälläisen hotellin, jotta saisin tuettua tuollaista toimintaa ja kiva nähdä miten hyvät oltavat kissoilla on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä varsin positiivisesti yllättynyt itsekin, ja jätin hotellille kiitokset tästä toiminnasta. Kerrankin paikka, jossa pystyi iloitsemaan kissojen läheisyydestä eikä vain sydän syrjällään kauhistelemaan niiden oloja. <3

      Poista
  9. Olipa hienoa lukea, että siellä paikalliset olivat ottaneet asiakseen huolehtia kissoista. Nuo kuvien kissat näyttävät virkeiltä ja terveiltä, erinomaisia poseerauksia <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä oli nyt kissatädille oikea paratiisi, kun oli hyvävointisia söpöläisiä siellä ja täällä. Ja vielä kauniit kuvausympäristöt! En malta odottaa, että tulee kesä ja pääsen ottamaan Nupusta ja Jujusta ulkoilukuvia uudella kameralla.

      Poista
  10. On kyllä kiva, kun tuollalailla hotellissa huolehditaan kulkukissoista! :) kyllä kissaihmisen tuolla kelpaa lomailla! :) hienoja kuvia olet onnistunut saamaan suloisista kohteista! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lomailu kissaparatiisi kelpaisi kyllä toistekin! <3 Ja miten mukavaa välillä kuvata ihan uusiakin tuttavuuksia ja vähän maisemiakin. (Tosi vähän: lomakuvia on lähemmäs 700...)

      Poista