maanantai 24. maaliskuuta 2014

No onkos tullut joulu?

Shoppailu on nykyisin tehty hieman liian helpoksi. Kun tekee mieli ostaa pöräyttää lemmikeilleen jotakin kivaa, tarvitaan vain pari klikkausta. Näin meillekin Jujun kanssa kävi, kun suunnittelimme kevään agilitytreenejä. Pujotteluvälineet paketoitiin Saksassa saman tien, ja mukaan lähti vähän muutakin pientä kivaa. Sitten edessä oli enää pahin: odotus, joka huipentui tänään, kun tiesimme, että Deutsche postin äijä surauttaisi summeria hetkenä minä hyvänsä.

Tämä pehmeä paketti odotti lähetystä kaikkein eniten.

Nuppu povasi aikansa kuluksi nettipoikaystävälle
rakkautta, terveyttä ja hyvää mieltä.


Vihdoin ja viimein kuuden jälkeen lähetys sitten saapui! Mieheni ensireaktio oli kulmien kurtistus. Laatikko nimittäin antoi ymmärtää, että se sisältäisi kokonaisen agilityhallin, vaikka olin puhunut vain muutamasta välttämättömästä apuvälineestä.

Juju ei ollut uskoa onneaan!
Joulukolli teki paluun!
Tuotelistassa ei puhuta mitään
XXXL-kokoisesta kiipeilypuusta...

Ei kai auta muu kuin kurkata,
mitä tämä jättiläinen on syönyt.

Pakkausmuovia ainakin!

Juju "teki kissat" eli kiinnostui enemmän lootasta kuin
sen sisällöstä. Ja mikäs siinä, sillä harvemmin näkee
tämän suuruusluokan pahviboksia...

Laatikossa kokeiltiin myös vanhaa kunnon
"Rapistele sä sillä ja mä tällä puolella" -leikkiä.
Tässä kuvassa kaikki ostokset sitten näkyvätkin: pujottelusetti,
sisäesteet, pehmoinen ikkunalauta-alusta ja yksi kissanlelu.
"Kiitos, joulukolli, ihanista lahjoista!"


Kuten kuvista voi päätellä, pienten räggärien ilta sujui rattoisammin kuin pitkään aikaan. Mutta jotta saisimme blogiimme jännitettä ja jonkinmoista nostetta, emme vielä paljasta, mitä seuraavaksi tapahtuikaan…


Eikö kukaan leikikään Jujun kanssa?
Se selviää, kun pysyttelet kanavalla!

8 kommenttia:

  1. Misukin olisi ollut varmasti yhtä innoissaan noin suuresta pahvilaatikosta! Teillä alkaakin nyt sitten kunnon agility harjoitukset, kun saitte hienot pujottelukepit ja sisäesteet! Hauskoja agility hetkiä teille ja terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nyt on kyllä kaikenlaista uutta kivaa. Miten sitä malttaakaan lähteä töihin huomenna... :)

      Poista
  2. Voi miten jännän äärellä odotetaan, että nähdään koko komeudessaan sisäesteet ja pujottelukepit! Onse niin hienoa, että Juju onniin aktiivinen kissa! Nupun ihanat terkut meni eilen illalla Rufuksen korviin ja heti olo meni paremmaksi. Tuleehan siitä tietysti hyvä mieli, kun noin kaunis tyttökissi on meidän poikaan päin!

    Nyt tuli hirveä hinku mennä selaamaan Zooplussalta meidänkin kullanmuruille jotain uutta ja kivaa, ehkä sitä jotain pientä voisi! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että terkut piristivät Ruffea! <3 On tosi mukavaa, että Juju on niin reipas ja innokas poju. Siitä tarttuu itseenkin hurjasti energiaa ja hyvää mieltä. Nuppu taas on toisella tavalla ihana - oikea lämpöisyys ja herttaisuus. Sille on tullut uusi tapa mönkiä aamulla aina peiton alle. Tänäänkin puolihorteessa ihmettelin, mitä se nykii ja inisee mun vieressä - sitten oli tyytyväinen, kun pääsi täkkimajaan. <3

      Poista
    2. voi kuinka kivalle kuulostaakin, eihän sitä tee sängystä mieli nousta kun ihana kultamuru mönkii vieressä. ♥ Nyt lähti Zooplussalta tilaus, mitähän kaikkea se joulukolli tuokaan meille? ;)

      Poista
    3. No nyt kyllä tuli melkoinen cliffhanger! :) Jään odottamaan katselmusta teidän yllätyslootasta!

      Poista
  3. On pahvilaatikolla kokoa! :) Ihanat kisulit! Liityn blogisi lukijaksi. Oma osoitteeni: small-paws-big-results.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! :) Kiva, kun löysit meidät. Täytyy tulla sitten kurkkimaan, miltä Nelli, Muusa ja Yoda näyttävät, kun saat kuvia. Nuppu ja Juju lähettävät niille tassun heilautuksia!

      Poista