sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Epämaagiset pehmonallet

On onni, että elämme vuotta 2014 emmekä vuotta 1483, sillä Tiede-lehden artikkelin mukaan paavi Innocentius VIII määräsi silloin kaikki kissanomistajat polttoroviolle noitina. Minä olisin roihunnut tuplaliekeissä, paitsi jos olisin onnistunut pelastamaan itseni kertomalla, etteivät Nuppu ja Juju ole oikeastaan kissoja. Nuppu on harvinainen kävelevä teddypehmonalle ja Juju silkkiuikun ja bordercollien ihastuttava risteytys. Minä taas en satunnaisista enneunistani huolimatta kykene kovin kummoisiin taikoihin. Jujun ja Nupun näkökulmasta bravuurini taitaa olla hämmästyttävä kyky loihtia ufojen katolle (=ruokakuppeihin) herkullisia pöperöitä.

Osaan myös leijuttaa taianomaisesti Jujun pentuaikojen
suosikkilelua, rikki jauhettua unisiepparia.

Jujun ja Nupun isä on nimeltään Dreamcatcher.
Ehkä siksi tämä lelu on molempien sydäntä lähellä.


Monet väittävät, että kissoilla on kuudes aisti, mikä tukee teoriaani siitä, etteivät Nuppu ja Juju kuulu tähän eläinlajiin. On toki ällistyttävää, kuinka ne juoksevat ovelle jo kauan ennen kuin mieheni askelia edes kuuluu rappukäytävästä, mutta tylsänä (ja huomattavan epänoitamaisena) tyyppinä pistän ilmiön otusten tarkkojen karvakorvien piikkiin. Joskus Nuppu näyttää siltä kuin se näkisi jotain, mitä me muut emme näe, mutta ajatus Nupusta mystisenä viestinviejänä lähinnä huvittaa minua. Eikä ”Neebo” suinkaan aina ole kovin skarppina, vaan uppoutuu välillä niin syvälle haaveisiinsa, että säikähtää helposti. Se inahtaa, jos sitä silittää ”yllättäen”, ja yhtä lailla Juju saattaa säikäyttää Nupun tupsahtamalla ”arvaamattomasti” jostakin. Jujua taas ei niin vain säikäytellä, joten ehkäpä se onkin meidän taloutemme aito ja oikea velho. Voisiko se olla jopa kissa?

Lupasin povata kullanmuruilleni tulevaisuutta.
Valitse jokin kortti, Nuppu!

Nuppu pyysi valinta-apua toisesta ulottuvuudesta...

Ja kuinka ollakaan, Lovely Kisses valitsi tämän kortin.
Tulossa on siis paljon lällyjä pusutteluhetkiä.

Jujun vuoro katsahtaa tulevaisuuteen. Ota vain
rohkeasti jokin kortti, mutta älä sitä reunimmaista rosvoa...

Hupsista heijaa! Ei kannata näyttää noin vakavalta,
sillä tulossa on jotain, mistä tykkäät satavarmasti!

Kas näin pieni, tyytyväinen poika saa kampausta. Juju kuuntelee
kampailua pitkät ajat, sulkee silmänsä ja ojentaa kaulaa siinä
vaiheessa, kun kampa kutittelee leuan alta. Kannatti povata!

6 kommenttia:

  1. Niin hurmaavia Nuppu ja Juju :) Kissoihin todella liittyy paljon uskomuksia, kuten jos musta kissa kulkee tien ylitse pitää sylkäistä kolme kertaa oikean olkapaan yli...en kyllä vieläkään tiedä että jos niin ei tee niin mitäs sitten tapahtuu..mutta sen tiedän että pitää olla tosi tarkkana ettei siinä olkapään vieressä juuri ohittele joku viaton immeinen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nämä mun otukset ovat valkoisia, niin ei tarvitse syljeksiä ja siten aiheuttaa vaaratilanteita lähimmäisilleen. ;)

      Poista
  2. Minäkin olen kuullut yhden uskomuksen, kun kissä pesee itseään se tietää vieraita. Tämä ei kyllä pidä ollenkaan paikkaansa, muutenhan niitä vieraita kolkuttelisi oven takana ihan koko ajan! :D Roviolle täälläkin oltaisiin jouduttu, mitenhän sitten jos miehellä olisi ollut kissa, yleensähän tulee semmoinen kuva ettei mies velhoja ollut, tai enemmän aina puhutaan noidista jotka ovat naisia. Hauska idea kun ennustit karvakorville, meillekkin voisit ennustaa tulevaa: Kerro kerro kuvastin ken on kakkanäytteistä negatiivisin? :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei - meille kävi lauantaina noin: Nuppu pesi itseään, ja saatiin isäni ja veljeni yllätysvierailulle! ;o) Mutta muuten on ollut kyllä hiljaista pesuista huolimatta... Ehkä miehet eivät paavi Innocentiuksen aikana olleet vielä sinut pehmeämmän puolensa kanssa eivätkä siksi omistaneet kissoja. Annan Nupun ennustaa Ruffelle ja Cocolle tänä iltana - eiköhän sieltä tule negistä koko rahalla! :)

      Poista
  3. Meilläkin olisi kyllä tukalat paikat, kun olisi kolme kissaa... Pitäisi pitää kyllä katit visusti sisällä, jos tuollainen vaara uhkaisi!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä olisikin erityisen vaarallista, kun Misu, Misse ja Pipsa ovat ihan oikeita, hiiriä pyydystäviä kissoja. Siinä ei paljon selittelyt auttaisi niin kuin meidän tapauksessa. ;)

      Poista